Urho Kekkosen ja Aleksei Kosyginin välisten henkilökohtaisten suhteiden lähtölaukaus ammuttiin 17.10.1962, kun Suomen presidentti Krimillä viettämänsä loman jälkitunnelmissa tapasi puoluejohtaja ja pääministeri Nikita Hrustshevin Kremlissä. Hrustshevin kabinetissa oli läsnä myös hänen oikea kätensä hallituksessa, ministerineuvoston puheenjohtajan 1. sijainen eli 1. varapääministeri Aleksei Kosygin, jonka kanssa Kekkonen oli jo edellisenä iltana neuvotellut talouskysymyksistä.
Vaikka Nikita Hrustshev halusikin monopolisoida suhteet Urho Kekkoseen ja suhtautui hyvin mustasukkaisesti lähimpien miestensä ja Kekkosen väliseen kanssakäymiseen, niin tietyissä erikoistapauksissa hän ryhtyi ”kummiksi”. Tavanomaisen leikinlaskun lomassa Hrustshev suositteli nyt Kosyginia kutsuttavaksi Suomeen. ”Kosygin ei ole Suomen ystävä, hän oli sodanajan Leningradin siviilipuolustuksen ministeri. Kutsukaa hänet Suomeen ja näyttäkää hänelle Suomi”, Hrustshev agitoi.
Hrustshevin suorasukaisesta tyylistä oli usein vaikea päätellä, milloin hän oli tosissaan, sillä hän kätki monet tärkeät viestit hirtehishuumorin taakse. Sen oli Kekkonen useissa yhteyksissä oppinut. Mitä Hrustshev tarkoitti sillä, ettei ”Kosygin ole Suomen ystävä”? Asia jäi Kekkosta askarruttamaan ja hän päätti ottaa siitä selvää niin pian kuin siihen avautuisi mahdollisuus.
Kekkosen päiväkirjasta tai keskustelumuistiinpanoista ei löydy merkintää, olisiko Kosygin reagoinut välittömästi siihen, että Hrustshev nimitti häntä Suomeen epäystävällisesti suhtautuvaksi mieheksi. Toisaalta Kekkonen arvosti Hrutsehvin aloitetta, koska neuvostojohtaja toimi täsmälleen niin kuin hän halusikin. Kekkonen pyrki käyttämään hyväksi mahdolliset tilaisuudet, joissa rakentaa suhteita Hrustshevin lähimpien miesten, hänen mahdollisten vallanperijöitten kanssa.
Kosygin vastasi Kekkosen esittämään vierailukutsuun pian ja saapui puolisoineen ja delegaatioineen juhlistamaan YYA-sopimuksen 15. merkkivuotta 4.-11.4.1963. Vastaanottajat saivat rautatieasemalla nähdä hyväryhtisen, tummaan ulsteriin ja kriminnahkahattuun sonnustautuneen, ystävällisesti hymyilevän Neuvostoliiton 1. varapääministerin. Hän sai kuulla vierailun isännältä pääministeri Ahti Karjalaiselta, että ”tervetuloa, olemme jo kauan odottaneet teitä!”
Kosyginin vierailuohjelma oli laadittu huolella nimenomaan siltä pohjalta, että vieras oli ennen kaikkea teollisuus- ja talousmies. Helsingin lisäksi tutustumismatka suuntautui Turkuun, Naantaliin ja Tampereelle. Ahti Karjalaisen jäähyväissanat vierailun päätyttyä – ”me olemme ihailleet sitä sitkeyttä, jolla te olette halunneet paneutua kaikkeen näkemäänne ja kaikkeen mitä te olette matkanne aikana eri laitoksissa ja tehtaissa nähneet” – eivät normaalin vierailuterminologian huomioonottaen olleet yhtään liioiteltuja. Asiallisuus ja paneutuminen kysymyksiin yksityiskohtia myöten olivat Kosyginin tavaramerkki.
Kosygin tiesi mitä hän kysyi, sillä hän oli tunnettu erittäin perusteellisesta valmistautumisestaan jokaisella ulkomaanmatkalleen. Hän opiskeli maan historiaa, sen sisä- ja ulkopolitiikkaa, talouselämää, painoi muistiinsa lukemattoman määrän vierailumaata koskevia tietoja, lukuja, faktoja. Tällä tavoin hän pystyi isäntiensä kanssa pohtimaan yhtäläiseltä pohjalta mitä asioita tahansa. Tässä suhteessa hän muistutti Hrustshevia.
Vierailuisännät kiinnittivät huomiota myös siihen, että tervehtiessään ja keskustellessaan Kosygin katsoi aina kumppaniaan suoraan silmiin ja kuunteli tarkkaan, rauhallisesti ja keskeyttämättä, mitä tällä oli sanottavaa. Kaikkialla, missä Kosygin kiersi, erityisesti tehtailla, hän hämmästytti isäntiään suurella tietomäärällään, perehtyneisyydellään ja ehtymättömän tuntuisella kiinnostuksellaan. Tilanne muistutti paljon Anastas Mikojanin ensimmäistä Suomen vierailua vuonna 1954, jolloin tämä oli kehunut Suomen korkeaa tasoa ja todennut sen olevan joissakin asioissa jopa edellä Neuvostoliittoa. Myös Kosyginin puoliso Klavdija Andrejevna, antoi suomalaisille isännilleen kuvan sympaattisesta, älykkäästä ja huumorintajuisesta ihmisestä.
Kekkosen ja Kosyginin henkilökohtaisissa suhteissa saunailta Tamminiemessä muodostui ehdottomaksi kohokohdaksi. Isännän ei tarvinnut ”muiluttaa” vierastaan millään erityisoperaatiolla pyhäkköönsä, kuten hän oli Hrustshevin kanssa vuonna 1957 tehnyt, koska pohjoisen miehenä ja leningradilaisena Kosygin piti saunomisesta ja otti kutsun mielellään vastaan. Kekkosen taktiikka noudatti kuitenkin samaa rataa kuin kuusi vuotta aikaisemmin: iltamyöhällä Neuvostoliiton suurlähetystön vastaanotolta suoraan Tamminiemeen.
Saunailta – ja arvattavasti myös yö – oli kokonaisuudessaan onnistunut operaatio isännän ja vieraan alkaneessa suhdekehityksessä. Ruotsin suurlähettiläälle Ingemar Hägglöfille presidentti kuvaili – kertojan mukaan ”ilmeisen tyytyväisenä” – tuota ”erityisen voimille käypää” saunailtaa ja sitä, miten ”Kosygin useita päiviä myöhemmin oli valittanut, ettei ollut siitä saunomisesta oikein toipunut”.
Ruotsin suurlähettilään kertomuksesta kuvastuu selvästi Tamminiemen saunatapahtumien perusvire: eräänlainen löylynkestokyvyn korkean tason Suomi-Neuvostoliitto-maaottelu, jossa isäntä yritti uuvuttaa vieraansa ”kakkoseksi”. ”Kyllä UK aina halusi näyttää vierailleen, että hän kestää löylyä. UK:n piti voittaa joka asiassa ja se koski myös löylykilpailua”, adjutantti Bo Klenberg summaa. Kosyginin ensimmäinen vierailu pohjusti Kekkosen ja Kosyginin välisten hyvien suhteiden kehittymisen. Vierailu oli erinomainen pohja näiden suhteiden kehittymiselle. Miehet viihtyivät toistensa seurassa erinomaisen hyvin.
Lähdeaineisto:
Esa Seppänen: Itäsuhteiden kolmiodraama Kekkonen – Berznev – Kosygin 1960-1980 ISBN 978-951-20-7492-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti