Johannes Virolainen kertoo kirjassaan Polun varrelta – merkintöjä ja muistikuvia ihmisistä ja tapahtumista Ahti Karjalaisesta seuraavaa:
Ahti Karjalainen syntyi 10. helmikuuta 1923 Hirvensalmen pitäjän Kuitulan kylässä. Kylä sijaitsee noin 22 kilometrin päässä pitäjän kirkonkylästä aivan Joutsan pitäjän rajalla. Karjalaisen isä Anshelm Karjalainen (s.1875) oli vanhaa hirvensalmelaista sukua. Hänen isänsä ja isovanhempansa olivat olleet tilattomia ja torppareita. Myös Anshelm Karjalaisen kahdella veljellä oli torppa. Ahti Karjalaisen isä oli tilaton ja kävi nuoruudessaan useita maataloudellisia kursseja ja karjanhoitokoulun. Hän toimi kotikylänsä taloissa maataloustöissä. Anshelm Karjalainen oli syntyään puhdas savolainen, mutta luonteeltaan hiljainen ja aika vähäpuheinen. Äiti Anna Lyydia (s. 1880) oli omaa sukua Viherlehto ja syntynyt Jyväskylässä. Hän joutui Karjalaisen kotikylään, kun kylän opettajapariskunta otti hänet kasvatikseen. Hän oli syntyjään hämäläinen, myös luonteeltaan hiljainen. Ahti Karjalaisen tunnettu vähäsanaisuus oli periytynyt sekä isän että äidin puolelta. Ahti Karjalaisen vanhemmat olivat hyvin iäkkäitä avioituessaan, isä 39-vuotias ja äiti 34-vuotias. Avioliitossa syntyi neljä lasta, ensin poika, sitten kaksi tytärtä ja viimeisenä vuonna 1923 nuorin lapsi, Ahti.
Perheen toimeentulo pienellä palstatilalla oli niukkaa, mutta sekä perheen isä että äiti olivat ahkeria, säästäväisiä ja vähään tyytyviä ihmisiä. Heidän lapsillaan oli mahdollisuus käydä kansakoulua kotikylässä aivan lähellä sijaitsevassa Pyömilän koulupiirin kansakoulussa. Ennen kansakoulua kaikki neljä lasta kävivät kylässä kiertokoulua, missä oppivat luku- ja kirjoitustaidon. Nämä vakavahenkiset ja syvästi uskonnolliset vanhemmat olivat asettaneet erääksi elämänsä keskeiseksi tavoitteeksi antaa lapsilleen mahdollisuuden saada enemmän koulusivistystä kuin he itse olivat saaneet. Kaikki perheen neljä lasta pääsivät oppikouluun Mikkeliin. Ahti sai neljästä sisaruksesta jatkaa koulunkäyntiä ylioppilaaksi.
Ahti Karjalainen aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa heti sodan päättymisen jälkeen syksyllä 1944 ja valmistui ennätysajassa valtiotieteen kandidaatiksi 1946. Kekkonen otti Karjalaisen sihteerikseen muodostaessaan ensimmäisen vähemmistöhallituksensa. Karjalainen oli siihen mennessä työskennellyt kolmisen vuotta maalaisliiton puoluetoimistossa. Karjalainen tapasi Kekkosen ensimmäistä kertaa vuonna 1946 maalaisliiton puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Karjalaisesta tuli Kekkosen sihteeri vuonna 1950. Karjalaisen ura nousi 1950-luvulla huimaa vauhtia. Hän siirtyi Suomen Pankin taloudellisen tutkimuslaitoksen palvelukseen 1953, mutta jatkoi Kekkosen sihteerinä tämän neljännen ja viidennen hallituksen aikana kesästä 1953 marraskuuhun 1953 ja sen jälkeen lokakuusta 1954 maaliskuuhun 1956. Välillä hän kirjoitti väitöskirjaansa, mutta jo 1957 Kekkonen nimitti hänet ensimmäisen kerran virkamieshallitukseen 2. valtionvarainministeriksi. Sukselaisen toiseen hallitukseen hän tuli kauppa- ja teollisuusministeriksi tammikuussa 1959. Tammikuussa 1962 pidetyissä valitsijamiesvaaleissa Karjalainen sai Helsingin vaalipiiristä huikean äänimäärän, lähes 20 000 ääntä.
Maaliskuussa 1962 Kekkonen ei katsonut olevan syytä edes soittaa itse Sukselaiselle, puolueen puheenjohtajalle tai varapuheenjohtaja Virolaiselle. Hän soitti uskotulleen Kleemolalle, joka välitti tiedon puolueen puheenjohtajalle. Kleemola kertoi Sukselaiselle, että Kekkosen mielestä uuden hallituksen piti olla ”mahdollisimman paljon vasemmalta”, minkä vuoksi presidentti oli valinnut Ahti Karjalaisen pääministeriksi. Karjalaisen ensimmäinen hallitus Kekkosen mielestä onnistunut. Kun tultiin vuoden 1963 loppuun, hallitus hajosi. Karjalaisen hallituksen jälkeen Kekkonen muodosti virkamieshallituksen Reino R. Lehdon johdolla.
Kun Kekkonen jo vuoden 1963 lopulla alkoi arvostella Karjalaista tehottomuudesta, mieleen nousi epäilyt: eikä Kekkonen enää luottanut Karjalaiseenkaan. Sukselainen oli menettänyt Kekkosen luottamuksen syksyn 1958 tapahtumien vuoksi. Virolainen kertoo, että hän huomasi Kekkosen epäilyt Karjalaisen kykyihin ensimmäisen kerran syksyllä 1967, kun Klaus Waris yllättäen vasta 53-vuotiaana erosi Suomen Pankin pääjohtajan tehtävästä ja hänelle etsittiin seuraajaa. Virolainen puhui silloin Karjalaisen pyynnöstä Kekkoselle Karjalaisen puolesta. Karjalainen oli valittu eduskuntavaaleissa talvella 1966 ensimmäisen kerran eduskuntaan. Kekkosen reaktio oli yllättävä. Hän sanoi Virolaiselle, että sinä et lähde kommunistien kanssa ajamaan Karjalaista pääjohtajaksi. Etkö tunne Ahti Karjalaista? Hänhän on kakkosmies eikä mikään johtaja. Hän kyllä yleensä tekee sen, minkä minä käsken hänen tekemään, mutta enempään hän ei pysty. Minä nimitän pääjohtajaksi Mauno Koiviston ja toivon, ettet lähde asioita sotkemaan, Kekkonen sanoi.
Kekkosen luottamus Karjalaiseen horjui 1960-luvun lopulla. Oliko syynä Karjalaisen julkisuudessa osoittama kiire päästä Kekkosen seuraajaksi vai oliko Kekkonen todella pettynyt Karjalaisen työhön pääministerinä hänen kahdessa hallituksessaan ensin 1962-63 ja sitten toisessa vuosina 1970-71.
Karjalainen tuli mukaan Miettusen hallitukseen kansliaministeriksi. Ilmeisesti tämän jälkeen Kekkonen ei pitänyt Karjalaiseen juuri yhteyttä. Jo vuotta aikaisemmin, 30 marraskuuta 1975, Kekkonen kutsui Karjalaisen ja Virolaisen Tamminiemeen. Siellä Kekkonen ripitti Karjalaista ja Virolaista siitä, että miehet keskenään riitelevät. Huomautimme Kekkoselle, ettei meillä ole keskenämme riitoja, Virolainen kirjoittaa. Jälkeenpäin Kekkonen oli eräälle luottomiehelleen kertonut, että hän taisi Tamminiemen puhuttelussa sanoa liian raskaasti, kun Ahti näytti masentuneelta, mutta Virolainen tapansa mukaan vain virnisteli.
Karjalainen ei kestänyt vastoinkäymisiä, ja kun Kekkonen alkoi jyrkästi arvostella häntä ja lopulta löi suhteet poikki, Ahti Karjalainen masentui siinä määrin, että hänen henkinen ryhtinsä ei kestänyt. Joka tapauksessa on todettava, että maalaisliitto-keskustapuolueen valtakaudella 1945-1981 Ahti Karjalainen oli neljästä tohtorista sen, jonka ansiot ulkopolitiikassa ovat Kekkosen jälkeen merkittävämpiä kuin kenenkään muun suomalaisen, Virolainen kirjoittaa.
Lähdeaineisto:
Johannes Virolainen: Polun varrelta - merkintöjä ja muistikuvia ihmisistä ja tapahtumista ISBN 951-1-12763-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti