Kun palasin elokuussa 1985 kesälomaltani Helsinkiin, sain kuulla tietoja sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen yhteydenpidosta, joka tähtäsi näiden puolueiden keskinäiseen hallitusyhteistyöhön seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, Paavo Väyrynen kirjoittaa. Tiedot eivät olleet yllättäviä. Nämä kaksi puoluetta olivat jo aikaisemmin tunteneet vetoa toisiinsa. Sosiaalidemokraatit olivat avanneet tietä uusille hallituspohjille jo vuoden 1981 puoluekokouksessaan. Minulla oli sellainen käsitys, että uutta hallituspohjaa olisi ehkä yritetty jo vuonna 1983, jos kokoomus olisi menestynyt silloisissa vaaleissa paremmin.
Vuoden 1985 kuluessa alkoi näyttää yhä ilmeisemmältä, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen olisi mahdollisuuksia erilaisiin enemmistöhallituksiin. SKDL:n kannatus oli alentunut ja SKP oli jakautumassa kahtia, joten muut puolueet tulisivat lisäämään paikkamääräänsä. Eduskuntaan näytti olevan muodostumassa selkeä ei-sosialistinen enemmistö. Mutta yhtä lailla näytti olevan muodostumassa kokoomuksen ja SDP:n enemmistö. Ja punamultapohja ainakin säilyttäisi voimansa.
Sosiaalidemokraatit olivat kyllästyneet siihen, että keskustasta oli kasvanut heille tasavertainen yhteistyökumppani. Presidenttipuolueen asema ei ollut antanut puolueelle sen toivomaa ylivalta-asemaa. Kokoomus oli heille helpompi kumppani.
Syksyn budjettiriihi oli aikaisempaakin kovempi. Sosiaalidemokraatit olivat jo alkuvuodesta koventaneet otteittaan esittämällä valtiontalouden kannalta mahdottomia vaatimuksia. He lähtivät siitä, että Ahti Pekkala ja keskusta saisivat torjua ne. Budjettiriihen suurimmat kiistat liittyivät verotuksen uudistamiseen. Keskiryhmät ajoivat läpi veropaketin, jolla pienyritysten verotusta tuntuvasti kevennettiin ja varallisuusvero poistettiin lähes kokonaan. Tämän yrittämistä ja säästämistä kannustavan ratkaisun vastapainoksi hyväksyttiin varsin lievä myyntivoittovero. Tuloratkaisun helpottamiseksi kevennettiin myös tuloverotusta. Tätä veropolitiikan kokonaisuutta SDP:n oli vaikea niellä. Budjettiriihen loppuvaiheessa syntyi kärhämä nuorten hammashuollon järjestämisestä.
Keskustapuolueen ministeriryhmä oli antanut tässä asiassa tukensa Eeva Kuuskoski-Vikatmaalle. Ennen loppuvaiheen neuvotteluja muistutin meitä ”budjettikoplassa” edustanutta Toivo Yläjärveä siitä, ettei sopimusta saa tehdä ellei hammashoitoasia ole mukana. Kopla kuitenkin teki sopimuksen vastoin päätöstämme. Yläjärvi väitti, ettei näillä voimasuhteilla voitu enempää saada. Eeva pani asian kovasti pahakseen.
Totesin ministeriryhmässä, ettei koplassa syntynyt ratkaisu ollut hyväksyttävissä. Neuvottelin asiasta Sorsan kanssa. Totesin, ettei sopua synny, ellei nuorten hammashoidosta päästä meitä tyydyttävään ratkaisuun. Pakon edessä Sorsa taipui ja järjestelmällinen nuorten hammashoito pääsi silloin käyntiin. Tästäkin tapauksesta syntyi julkisuuden mielikuvia. Sosiaali- ja terveysministeri sai paljon myönteistä julkisuutta läpi ajamastaan tärkeästä terveyspoliittisesta uudistuksesta. Puolueen ja ministeriryhmän puheenjohtajaa moitittiin entistä enemmän sopimusten rikkojaksi ja mahdottomaksi yhteistyökumppaniksi.
Vuoden 1985 budjettiriihi jäi valtiovarainministeri Ahti Pekkalan viimeiseksi. Hänellä oli kova työ paimentaa budjettiesitys läpi eduskunnassa. Vaikeuksia aiheutti ennen muuta SDP:n sisäinen hajanaisuus.
Helmikuun alussa 1986 päättyi Ahti Pekkalan ansiokas valtionvarainministerin ura. Hän on maamme pitkäaikaisin valtionvarainministeri, joka valmisteli peräti seitsemän budjettiesitystä. Hänen työtään jatkoi pankinjohtaja Esko Ollila.
Vuoden 1985 budjettiriihen kokemukset – varsinkin siinä tehdyt veroratkaisut – vahvistivat SDP:n tahtoa hallituskumppanin vaihtamiseen. Lokakuun alussa ilmestyi Turun Sanomissa ja Savon Sanomissa Kalevi Sorsan haastattelu, jossa hän availi ovia hallitusyhteistyölle SDP:n ja kokoomuksen välillä. Ehdoksi hän pani vain sen, että kokoomus tunnustaa olevansa ”urbaani kaupunkilainen keskustapuolue”. Kysymys oli nimenomaan mahdollisuudesta korvata keskustapuolue kokoomuksella; kolmen suuren hallituksen Sorsa torjui. Sorsan haastattelussa tuli julki se, mitä tiesimme kabineteissa puhutun.
Lähdeaineisto: Paavo Väyrynen On totuuden aika 2 ISBN 951-0-188409
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti