Virolainen keräsi kaikkiaan 534 366 ääntä ja sai pronssia. Presidentin virka jäi saamatta. Hän olisi halunnut jatkaa vahvojen presidenttien sarjaa, niin kuin hän sanoi 10.12.1981 Paasikivi-seurassa. Presidentin viran valloitti tohtori Mauno Koivisto, joka sai 1 374 337 ääntä. Kansa sai Koivistonsa, mutta hyvin kokemattoman ulkopoliitikon. Se ei tiennyt, mitä sai. Toiseksi kiri Kokoomuksen Harri Holkeri 593 294 ääntä. Kumpikin jäi puolueittensa edellisistä tuloksista prosenteissa, Virolainen edellisistä kunnallisvaaleista 1,9 prosenttiyksikköä ja Holkeri peräti 4,2 prosenttiyksikköä. Virolainen pääsi suunnilleen Keskustapuolueen äänimäärään edellisissä eduskuntavaaleissa. Ääniä valui kaikkialla Koivistolle. Näin kansa päätti.
Suurin osa Kekkosen äänestäjistä siirtyi vuonna 1982 Koiviston taakse. Kekkosen kielteisyys Virolaista kohtaan näkyi siinä, että Koiviston vaaliliiton saamasta 43.3 %:n kannatuksesta oli Sdp:n puoluekannatuksen lisäksi merkittävä kekkos-piikki. Edellisten presidentinvaalien Keskustapuolueen ulkopuolinen kekkos-kannatus siirtyi kokonaan Koivistolle.
Keskustapuolue sen sijaan ei saanut äänestäjäkunnassa vuosien mittaan kasvanutta kekkos-kannatusta osakseen, vaan taantui tasaiseen tahtiin 1960- ja 1970-luvulla. Se ei näkynyt sen valtapoliittisessa asemassa juuri lainkaan. Kokoomuksen ehdokas puolestaan keräsi ääniä selvästi alla puolueensa kannatuksen. Se notkahti vuoden 1979 eduskuntavaalien lukemista 21,3 % ja syyskuun 1981 gallup-lukemista 24,2 % Holkerin 18,7 %:n osuuteen annetuista äänistä. Keskustapuolue sen sijaan sai vain puoli prosenttia vähemmän ääniä kuin eduskuntavaaleissa ja 16.8 % niistä.
Keskustapuolueen syvä jako turhautti jäsenkunnan. Paljon aikaa ja energiaa oli kulunut keskinäiseen nahisteluun. Moskovassa Vanhalla aukiolla NKP:n keskuskomitean toimistossa istui yhtä turhautuneina Vladimir Fjodorov. Hänen tunteensa Helsingin Tehtaankadulla jakoi Viktor Vladimirov. Nämä miehet olivat pitäneet Karjalaista kaikkein johdonmukaisimpana oikean ulkopolitiikan toteuttajana. Nyt oli aika keskittyä Mauno Koiviston kouluttamiseen. Ehkä hänestä tulisi sopivan nöyrä Karjalaisen klooni. Mutta kansa valitsi ja sai mitä valitsi. Koivisto sai samalla oman nimikko KGB-agenttinsa. Heistä Felix Karasov julkaisi sitten muistelmansa.
Uuden presidentin Mauno Koiviston ensimmäisiä tehtäviä oli uuden hallituksen nimittäminen. Valta siirtyi Keskustapuolueelta SDP:lle, mutta silti vanhat asetelmat säilyivät voimassa. Johannes Virolainen pönkitti niitä siinä missä muut. Suomen sisäisen valtapoliittisen asetelman kannalta Koiviston voitto tulkittiin yleisesti SDP:n valta-aseman vahvistumisena ennen kaikkea Keskustapuolueen kustannuksella. Virolaisen aikana puolueen kannatus hupeni tasaisesti 24 %:n tasosta 17 %:n tasoon. Kannatuksen vähenemistä on vaikea laittaa Virolaisen tilille. Sen sijaan siinä oli Karjalaisen vaikutusta. Hänen kauttaan Neuvostoliiton vaikutus nousi kansalaisten silmissä kielteisesti esiin, ei Virolaisen kautta.
Keskustapuolueen eduskuntaryhmä kävi pitkiä keskusteluja pääministerikysymyksestä ja henki oli se, että puolueen kannalta olisi parasta, jos Sorsa jatkaisi. Väyrynen arvioi 11.2.1982, että SDP:n päämääränä oli estää Keskustapuoluetta saamasta ulkoministerin paikkaa ja siten murtaa vanhoja asetelmia. Sorsa olikin tarjonnut ulkoministerin salkkua RKP:lle, joka kiinnostui asiasta. Sinänsä Koivisto ei vastustanut Väyrystä, mutta sitä enemmän sitä teki Sorsa, joka uhkasi lopettaa hallituksen muodostamisen, jos Väyrysestä tulee ulkoministeri. Sorsa pyrki kaappaamaan k-linjan vanhan aseman ja vallan itselleen ja puolueelleen. SDP:n neuvotteluasema oli vahva. Uusi presidentti oli jo uhannut hajottaa eduskunnan, jos ratkaisua ei syntyisi nopeasti.
Virolainen pohti erään ystävänsä kanssa vuoden päätteessä poliittista tilannetta. Koiviston aikana uhkana oli uuden hovin muodostuminen, Kekkosen ajan lailla. Virolainen olisi ainut este ”demareille”. Mutta suuri ongelma oli, että Suomen talouselämä oli menettänyt luottamuksensa Keskustapuolueen johtoon.
Lähdeaineisto:
Jukka Seppinen: Isänmaan asiat – Johannes Virolaisen elämäkerta ISBN 951-20-6233-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti