”Päinvastoin Koivistosta on tehty marttyyri jota kepu sortaa”

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ilmoitti kirjeitse valtioneuvostolle 26.10.1981 luopuvansa tehtävästään sairauden vuoksi. Ero myönnettiin seuraavana päivänä. Kaksi päivää aikaisemmin puhemies Johannes Virolainen ennakoi tulevaa: ”Mauno Koiviston kannatus kasvaa sitä enemmän mitä enemmän hänen vastustajansa tekevät virheitä, kuten ovat tehneet yrittäessään kammeta häntä nurin”. Takana oli useamman kuukauden jakso, jonka kuluessa Koiviston hallitus natisi liitoksissaan ja sitä ”kammettiin nurin”. Mutta itse presidenttipelissä myös SDP ”pelasi” loppuun saakka useilla korteilla. ”Kalela luonani (6.7.) Kertoi mm. eräät sd.puolueen johtomiehet näkisivät mielellään, että minut valittaisiin vielä yhdelle kierrokselle TP:n viran hoitajaksi.” Tämä Kekkosen kolmanneksi viimeinen päiväkirjamerkintä 18.7.1981 todistanee, että eräät SDP:n ”johtomiehet” eivät halunneet nostaa Koivistoa presidentiksi vaan pelata aikaa Sorsalle. Mutta julkisuuspelin Koiviston vastustajat olivat hävinneet jo ennen todellisen vaalikampanjan käynnistymistä. Asian pelkisti Ilkan päätoimittaja Veikko Pirilä: ” jos kohta Paavo Väyrysen johdolla onkin Keskustapuolueessa käyty presidenttipeliä, on kohtuutonta olla huomaamatta, että pääministeri Mauno Koivisto on käynyt tätä samaa peli kaikissa yhteyksissä… Koivistoa ei ole osoitettu ”syylliseksi” Väyrysen tapaan; päinvastoin Koivistosta on tehty marttyyri, jota kepu sortaa.”

Kepussa käytiin oma grande finale, viimeinen tohtoritaistelu, jossa Virolainen löi Kuopiossa pidetyssä ylimääräisessä puoluekokouksessa 22.11.1981 väsyneen ja politiikan sisäkehästä jo 1973 ulosheitetyn Karjalaisen äänin 2666-1365. Pravda leimasi Virolaisen neuvostovastaiseksi. ”Virolainen ei tule kysymykseen, Holkeriin suhtaudumme neutraalisti. Ex-pääministeri Martti Miettunen toi omat Moskovan terveisensä. ”Jos Virolainen, sitten huonot suhteet Neuvostoliittoon”. KGB asetti omassa luottoluokituksessaan siten itsenäisen Virolaisen kontaktikykyisen Holkerin taakse.

Holkerin yhteydenpito KGB:n kanssa oli alkanut yhden version mukaan 1979 Koiviston avustuksella. Vuonna 1981 se kantoi hedelmää. Jos Suomi olisi halunnut päästä eroon ”yleisistä syistä” politiikkaa määräävänä tekijänä, se mahdollisuus oli 1982, ei Koiviston vaan lähinnä Virolaisen, ei ehkä edes Holkerin valinnan kautta. Jos Virolainen oli mahdoton ratkaisu kepun johdolle muista syistä, miksi kepu ei tarttunut yhteisen porvarillisen ehdokkaan vaihtoehtoon? Oli selvä, että Karjalaisella ei tätä asemaa enää eri syistä ollut. Oli kaiketi tosiasia, että kun esimerkiksi tohtori Keijo Korhonen, ”vastarintamies”, oli heitetty KGB:n ja SDP:n voimin ulos sisäkehältä 1977, ei sopivaa ja kaikkien kannalta riittävän itsenäistä ehdokasta ollut porvarileirissä tarjolla.

Väyrynen joutui myöhemmin kärsimään, kun paljastui, että hän oli keskustellut presidenttikysymyksestä Viktor Vladimirovin kanssa ja raportoinut siitä kirjeessä 19.9.1981 Karjalaiselle itselleen. Väyrysen varomaton menettely oli tuskin sen moitittavampaa kuin vaikkapa SDP:n ja SKDL:n vastaavat ageeraukset syksyllä 1981. Mutta Väyrynen saattoi olla sopiva poliittinen uhri, kun piti saada näyttämään siltä, että vain kepu ”pelasi”. ”Lipponen näki, että keskusta on likainen puolue, ikään kuin läpeensä likainen”, selittää pääministerin avustajana toimineen KGB:n Stasin avustajien avainkontakti Paavo Lipposen asennetta kepuun syksyn 1981 tapahtumien jälkeen.

Presidenttikysymyksestä keskusteli NKP:n edustajien kanssa SDP:n puoluesihteeri Erkki Liikanen hieman myöhemmin syksyllä Moskovassa. Historian ironiaa on siinä, että vasemmiston edustajien itäblokin tiedustelulle levittämät Väyrysen länsimielisyyttä koskevat urkintatiedot olivat tehneet hänestä Moskovassa ”ongelman”. ”Seuraamme häntä”, kuten Vladimirov toistamiseen oli Kekkoselle kertonut. Päästäkseen ensimmäistä kertaa vierailulle Moskovaan Väyrynen tiedusteli asiaa Vladimirovilta, joka ei pitänyt vierailua tarkoituksenmukaisena.

Puolan kriisi kärjistyi tilanteessa, jossa Suomessa käytiin lyhyt ja ajoittain likainen presidentinvaalikampanja. Ennen ja jälkeen Washingtonin-vierailun Sorsa tapasi DDR:n suurlähettiläs Joachim Mitdankin. Lokakuun alussa Sorsa selosti SI:n suunnitelmia ja totesi DDR:n vierailun olevan hänelle prioriteetti alkuvuodesta 1982. KGB ja Stasi rahoittivat rauhanliikemarssiliikettä Länsi-Euroopassa, mikä näkyi vuodesta 1982 myös Stasin Suomeen liittyvässä tiedustelutyössä.

Lähdeaineisto:
Alpo Rusi Vasemmalta ohi ISBN 978-951-20-7484-6