SKP:n kunniapuheenjohtaja Ville Pessi sai heinäkuussa 1977 KGB:ltä lomamatkansa yhteydessä tehtäväksi rekrytoida lähinnä SKDL:n sosialisteista vakoojia Naton pääkaupunkeihin. Pessi lupasi hankkia 4-5 sopivaa henkilöä näihin tehtäviin.
CIA:n raportissa toukokuulta 1977 todetaan Neuvostoliiton olleen vakuuttunut allekirjoittaessaan Etykin, että se sementoi rajat eikä luo turhia odotuksia itäblokissa. Vuoden 1976 aikana lisääntyi epävakaus kaikkialla itäblokissa, kun kansalaiset alkoivat vaatia oikeutta matkustaa ulkomaille, ja eri puolille neuvostomaata ja itäblokkia syntyi Helsinki-ryhmiä. ”Helsingin jälkeen jokainen kuvittelee voivansa matkustaa minne tahansa”, valitti itäsaksalaisviranomainen Yhdysvaltain edustajalle 1976. Kokonaisia pieniä kristillisiä pienyhteisöjä hakeutui Moskovaan pyytämään matkustuslupia ulkomaille. Neuvostoliiton lähes koko viljasadon tuhoutuminen vuonna 1975 lisäsi myös levottomuuksia. Tallinnassa poltettiin 1976 satamassa suuri varasto, jossa oli lihaa vietäväksi Neuvostoliiton ydinalueille. Breznevin matkustettua tammikuussa 1977 Tulaan pitämään merkittävää ”rauhan puhetta” paikkakunnalla esiintyi levottomuuksia ja mielenilmaisuja. Raportti kirjasi myös puna-armeijan sisällä puhjenneita kapinailmiöitä. Tammikuun 1. päivänä 1977 Prahassa perustetaan Charta 77, joka säikäyttää myös DDR:n. Maaliskuussa 1977 Varsovan liiton ideologiakonferenssissa NKP:n edustajat – Ponomarev, Zimjanin, Katusev – vaativat kovan linjan noudattamista toisinajattelijoiden nujertamiseksi.
Suomen valtiojohto ei näytä havainneen itäblokin sisäistä kriisiä vaan uskoi liennytyksen kohtaamien vaikeuksien olevan seurausta aseriisunnan piirissä tapahtuneista takaiskuista. Lisäksi tikun nokkaan nostettiin Yhdysvaltain uusi presidentti Jimmy Carter, joka nosti ihmisoikeuskysymykset asialistalle heti virkaan astuttuaan talvella 1977. ”Jos Carter jatkaa kovaa linjaansa, on odotettavissa ikävä kesä”, totesi Kekkonen Ranskan suurlähettiläälle. Itäblokin tiedustelu tunkeutui myös Suomen Etyk-valmisteluihin. Ennen Belgradin Etyk-seurantakokousta Stasi sai viisi raporttia Belgradin kokouksen valmisteluista. Ehkä kaikkein vakavin tietovuoto Stasille saattoi olla lähteen XV/9831/61 kautta 5.5.1977 mennyt koosteraportti Itävallan liittopresidentti Kirschlägerin Suomen-vierailusta 15.-18.3.1977. Vierailun aikana oli esillä puolueettomien ja sitoutumattomien maiden ns. N+N-yhteistyö, kun suurvaltakiistely – todellisuudessa itäblokin sisäiset levottomuudet – näyttivät hankaloittaneen Belgradin valmisteluja.
SDP:n puoluesihteeri Sundqvist tapasi pian Sorsan II hallituksen nimityksen jälkeen DDR:n suurlähettiläs Schwiesaun ja Stasin asemapäällikön Kahlmayerin 3.6.1977 Kulosaaressa. Sundqvist korosti, että SI:ssä yhä useampi puolue seuraa Suomen linjaa suhteiden parantamiseksi sosialistisiin maihin. Eniten isäntiä ilahdutti kuitenkin se, että johtavan hallituspuolueen puoluesihteeri torjui eurokommunismin ja toi esille vasemmistososiaalidemokraattien yhteistyötahtoa reealisosialismia edustavien valtioiden ja puolueiden kanssa.
Hieman myöhemmin Stasi sai koosteraportin 12.7.1977 lähteen XV/3429/67 kautta Kalevi Sorsan ja Willy Brandtin välisistä keskusteluista, joissa oli esillä N-maiden Etyk-toiminta ja SALT-keskustelut. Brandt oli heinäkuun alussa vieraillut Helsingissä ja kertonut Saksojen aloittavan uuden keskinäisen neuvottelukierroksen. Markus Wolfin mukaan SDP:n liittopäiväryhmän puheenjohtaja Herbert Wehnerin avustaja Karl Wienand oli Stasin yhteyshenkilö, joka välitti tietoja Carterin hallinnon Saksojen yhteistyölle haitallisesta politiikasta. Wehner edisti ”vastapainoksi” Saksojen yhteistyötä, mikä puolestaan hermostutti Moskovan. Stasin rooli oli tässä urkkia tietoja ennen muuta Moskovalle. Honecker joutuikin 19.7.1977 Krimillä Breznevin ripityksen kohteeksi liian pitkälle menevästä yhteistyötä Länsi-Saksan kanssa.
SDP:n ja SKP:n irtiotot ulkopolitiikassa lisääntyivät alkusyksystä 1977. Sorsan II hallituksen sisällä syntyi keskikesällä konflikti ulkoministeri Väyrysen ja Sorsan välille nimitysasioista Väyrysen haluttua vaikuttaa oman hallinnonalansa nimityksiin. Sorsa puolestaan halusi nimityttää joukon sosiaalidemokraatteja keskeisiin tehtäviin Väyrysen selän takana. Olennaisin operaation tavoite oli istuttaa SDP:n tutkimussihteeri Paavo Lipponen Kalelan paikalle presidentin kansliaan ja nostaa Kalela ulkoministeriön poliittisen osaston osastopäälliköksi. Lisäksi poliittiseksi alivaltiosihteeriksi Sorsa yritti nimityttää hallinnollisen alivaltiosihteerin Yrjö Väänäsen. Kekkonen ei taipunut, vaan nimitti poliittiseksi alivaltiosihteeriksi professoriksi palanneen Keijo Korhosen ja antoi tälle varsin vahvan aseman. Sorsa ei epäonnistumistaan sulattanut, ja edessä oli koko Kekkosen loppukauden kestänyt konflikti Väyrysen ja Sorsan välillä.
Teollisuusvakoilu oli yhä olennaisempi osa KGB:n toimintaa, kun itäblokki jäi teknologisessa kilpailussa lännestä jälkeen. Myös Stasilla oli Helsingissä avustajia, joiden tehtävänä oli teollisuusvakoilu.
Korhonen joutui alkusyksystä 1977 Kansan Uutisten ja Tiedonantajan kovan arvostelun kohteeksi. Hieman myöhemmin professori Osmo Apunen leimasi kolumnissaan Korhosen ”lännen mieheksi”, mikä sai puolestaan Kekkosen kiroamaan Apusen.
SDP osasi ottaa Kekkosesta kaiken irti; vanhusta puristettiin kuin sitruunaa. Puoluesihteeri Sundqvist sopi 28.9.1977 heti Kekkosen DDR:n vierailun jälkeen SDP:n delegaation matkasta SED:n vieraaksi. ”Kekkosen vierailu oli kuin kruunu maiden välisissä suhteissa. On aika tiivistää puoluesuhteita.” Urho Kekkonen valittiin 15.1.1978 viidennelle kaudelle. Länsilehdistössä hämmästeltiin valintaa, mutta Moskovan media kiitti sitä, että Suomen kansa valitsi ”oikean ulkopoliittisen linjan”.
Lähdeaineisto: Alpo Rusi Vasemmalta ohi ISBN 978-951-20-7484-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti