TASSin Helsingin toimiston päällikkönä vuosina 1981-1986 oli Aleksandr Gorbunov. Hän on kirjoittanut kirjan Tehtaankatu 1. Kirjassaan hän toteaa, että TASS = KGB+GRU. TASS on pullollaan tiedusteluväkeä. Vuoden 1991 elokuun vallankaappauksen jälkeen tietotoimiston johtoon on tullut Mihail Gorbatshovin lähimpiin avustajiin kuuluva Vitali Ignatenko. Vuoden 1975 syksyllä TASSin silloinen pääjohtaja Leonid Zamjatin otti Ignatenkon apulaisjohtajakseen. KGB:n rakenne toistuu TASSissa pienoiskoossa. Tietotoimistossa toimii suuri joukko KGB:n tiedustelu-upseereita. Heitä työskentelee niin TASSin talossa Tverskoi-bulevardilla kuin TASSin eri toimistoissa ulkomaillakin. Kaikissa TASSin toimituksissa, joilla on omia kirjeenvaihtajia ulkomailla, toimituksen apulaispäällikkönä on KGB-upseeri. Esimerkiksi Euroopan toimituksen apulaispäällikkönä oli pitkään KGB:n everstiluutnantti Juri Ustimenko. Euroopan toimituksen apulaispäällikkönä oli myös Valeri Vavilov, kokenut tiedusteluasiantuntija, joka karkotettiin Norjasta 1960-luvun alussa. Juri Andropovin tultua valtaan Neuvostoliitossa 1982 TASSin KGB-toimen johto siirtyi korkeimmalle tasolla. TASSin apulaispääjohtajan viran sai KGB:n kaaderikenraali Vjatseslav Kevorkov.
Vuoden 1984 marraskuun 27. päivänä Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystössä Tehtaankadulla pidettiin vastaanotto. Hallituksen jäseniä, kansanedustajia, liikemiehiä, lehdistön ja television johtajia sekä presidentti Mauno Koiviston puoliso Tellervo ja tytär miehineen oli vierailulla mukana. Suomen korkein johto hyvästeli Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystön lähettiläsneuvosta ja KGB:n korkeinta päällikköä Suomessa, kenraali Viktor Vladimirovia. Sen että Viktor Vladimirov oli KGB-päällikkö tiesivät suurlähetystössä monet – elleivät peräti kaikki. Koivisto ja Valdimirov olivat tunteneet toisensa kauan, 1960- ja 1970-lukujen vaihteen tienoilta, jolloin neuvostoliittolainen KGB-upseeri jo työskenteli Suomessa.
Vuoden 1981 syksyn kaikissa kokouksissa ja neuvotteluissa neuvostodiplomaateille teroitettiin velvollisuutta selittää kaikille suomalaiskontakteilleen, että Neuvostoliitto toivoi Karjalaista Suomen presidentiksi. Mutta sen jälkeen, kun keskustalaiset eivät enää olleet ”suostuneet” toivomukseen, vaan olivat valinneet ehdokkaakseen Johannes Virolaisen, enää harvat Neuvostoliiton suurlähetystössä uskoivat ”mustan hevosen” voiton mahdollisuuksiin vaaleissa. Vladimirov oivalsi tilanteen ja hänen valintansa oli Mauno Koivisto. Kerrotaan, että jo kauan ennen vaaleja Vladimirov kävi useita kertoja iltaisin Koiviston kotona, siemaili viskiä ja selitti keskustelukumppanilleen, että Neuvostoliitto tervehtisi ilolla Koiviston vaalivoittoa. Niin ikään suunnanmuutokseen ohjailtiin kaikki, jotka olivat tekemisissä suomalaisten poliitikkojen kanssa. Nyt ohjailtiin kaikki antamaan äänensä Koivistolle. Koivisto sai Leonid Breznevin siunauksen, ja siitä lähtien Neuvostoliitto varjeli Suomessa olevien edustajien kautta Suomen presidenttiä kaikkinaisilta eri voimien hyökkäyksiltä. Jonkin aikaa sen jälkeen, kun Mauno Koivisto oli voittanut presidentinvaaleissa, Viktor Vladimirov sai KGB:n kenraalin arvon.
Kahta kuukautta ennen lähtöään Helsingistä Viktor Vladimorv puhui lähetystön salaisessa neuvottelussa ja jätti ”poliittisen testamenttinsa”, niin kuin KGB:n rivityöntekijät hänen puhettaan nimittivät. Hän luonnehti laveasti Suomen poliittista elämää, jokaista puoluetta, eräitä johtajia ja maan ulkopolitiikkaa.
- Mauno Koivisto jatkaa sodanjälkeistä linjaa, nojaa YYA-sopimukseen ja katsoo, että ulkopolitiikan perusta on suhteet Neuvostoliittoon. Sisäpolitiikassa Koivisto kannattaa keskustan ja oikeiston hallitusta. Presidentin asema on erittäin luja, hänellä on vankka kannatus.
Vladimirovin mukaan Suomen sosiaalidemokraattinen puolue on Suomen voimakkain puolue. Puolueen kehitys on täydellisesti Kalevi Sorsan, Erkki Liikasen ja Matti Ahteen hallinnassa. Luomme suhteita Kansalliseen kokoomukseen eri kanavia myöten. Ensimmäiset tulokset on jo saavutettu. Viktor Vladimirovilla oli keskeinen osa luotaessa suhteita Kansalliseen kokoomukseen. Myös Kokoomuksen edustajat kääntyivät suoraan Vladimirovin puoleen. KGB-upseereilla oli omat mielipuolueensa. Keskusteluissa keskenään he käyttivät keskustapuoluelaisista nimitystä ”lihakauppiaat”. Nimitys johtunee siitä, että he saivat keskustapuoluelaisilta röykkiöittäin lihasäilykepurkkeja. Sosiaalidemokraatteja sanottiin sosialisteiksi, kokoomuslaisia porvareiksi.
Vladimirovin äkkilähtö vuonna 1971 ei johtunut Suomen turvallisuuspalvelusta. Vladimirovin lähtö liittyi KGB.upseeri Oleg Ljalinin loikkaukseen Lontoossa englantilaisten puolelle jolloin Englannin hallitus karkotti maasta yli sata Neuvostoliiton tiedustelupalvelun työntekijää.
Helsingissä 1960-luvulla CIA:n agenttina toiminut Frank Friberg on kertonut Helsingin Sanomissa (4.10.1991), että tuohon aikaan Suomen pääkaupungissa oli vain 7-8 KGB:n miestä. Ajat muuttuvat. Vuoden 1991 kesällä diplomaattipassilla Suomessa oleskelevien neuvostoliittolaisten lähetystötyöntekijöiden lista käsitti 52 henkilöä. Heistä 40 oli KGB:n ja GRU:n upseereita. Jos vielä lisätään, että KGB:n ja GRU:n upseereita työskenteli Helsingissä sanomalehtien, APN:n ja TASSin, Neuvostoliiton kulttuuri- ja tiedekeskuksen sekä muiden organisaatioiden sateenvarjon alla, käy selväksi, kuinka vahva Suomeen laillista tietä lähetettyjen neuvostotiedustelijoiden miehitys oli. Käytännöllisesti katsone kakki KGB:n alaosastot olivat edustettuina Suomen pääkaupungissa. Kuka tahansa KGB:n agentti pystyi milloin tahansa tyrkkäämään jokaiseen suomalaislehteen juuri sitä tietoa – oikeammin väärää tietoa, jonka kyhäämisessä KGB oli tosi mestari.
Lähdeaineisto Aleksandr Gorbumov Tehtaankatu 1 ISBN 951-0-17998-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti