Neuvostoliiton raskaan teollisuuden perustaja Josif Stalin heitti ensimmäisen runkosopimuksen syntyvaiheessa 1950 tunneperäisen perustelunsa Kekkoselle ja Sakari Tuomiojalle: - Vieras teräs on kylmää. Juuri runkosopimus takasi koneiden ja laitteiden sekä laivojen toimitukset tulevaisuudessakin. Niihin tarvittaisiin rautaa ja terästä.
Niin sitten 1950-luvun lopulla oli kaksikin terästehdashanketta vireillä, Berndt Grönblomin yksityinen yritys ja valtion kaivosyhtiön Otamäki Oy:n suunnitelma. Kumpikaan niistä ei saanut toteutustaan. Valtio perusti tarkoitusta varten kokonaan uuden yhtiön, Rautaruukki Oy:n, vuonna 1960. Hallintoneuvoston puheenjohtajaksi valittiin Ahti Karjalainen, joka veti lähtöpisteessään olevan yhtiön toimitusjohtajaksi Helge Haaviston. Tämä perehtyi eri tehdastyyppeihin.
Varsin pian hän matkusti Moskovaan tutustumaan Neuvostoliiton raudanvalmistustekniikkaan. Käynti vientiyhtymä Tjashpromexportissa ja tutustuminen Tserepovetsin terästehtaaseen vakuuttivat aiemmin Wärtsilän paperikoneille vientimarkkinat sekä länteen että itään avanneen Helge Haaviston esikuntineen siinä määrin, että neuvottelut alkoivat. Uusi korkeapainemasuuni kiinnosti suomalaisia länsimaiden asiantuntijoiden epäilyksistä huolimatta.
Hinnasta tingittiin pitkään. Siinä asiassa myötävaikutti yöpakkaskriisin lauettua Neuvostoliiton Suomelle myöntämä ruplaluotto ”täydellisten tehdaslaitosten koneiden ja laitteiden maksamiseksi”. Lainan korko oli vain 2,5 prosenttia ja takaisinmaksuaika 12 vuotta. Kauppa solmittiin 6.4.1961. Tjashpromexport sitoutui toimittamaan Rautaruukille 600 000 tonnia rautaa vuodessa valmistavan masuunilaitoksen ja sintraamon. Ensimmäiset konetoimitukset saapuivat Raahen jo huhtikuussa 1962. Samoihin aikoihin sovittiin suomalaisten insinöörien ja teknikoiden kouluttamisesta neuvostoliittolaisissa tehtaissa.
Rautaruukin ensimmäisen vaiheen vihkiäiset pidettiin 3.10.1964. Yhteistyön juhlaan osallistuivat presidentti Kekkonen ja Neuvostoliitosta varapääministeri Dimitri Ustinov sekä Cosplanin varapuheenjohtaja Nikolai Tihonov, jotka myöhemmin toimivat pitkään puolustus- ja pääministereinä.
Uudesta korkapainemasuunista saatiin hämmästyttävän nopeasti täysi teho irti. Varsin pian Rautaruukki tilasi toisen samanlaisen ja yhdessä nämä masuunit ovat ylittäneet ennakoidut tuotantoluvut.
Maaliskuussa 1963 Karjalainen antoi vierailunsa alussa muistion terässulaton rakentamisesta pääministeri Hrutseville. Teknilliset ja kaupalliset neuvottelut johtivat suotuisaan tulokseen siten, että Rautaruukki päätti helmikuussa 1964 tilata terässulaton koneistot ja laitteet sekä terässulattokompleksin teräsrakenteet neuvostoliittolaiselta Tjashpromexport-yhtymältä. Sopimukseen sisältyi kaksi happipuhalluskonvertteria ja kolme teräksen jatkuvavalukonetta. Kaikki nämä laitokset valmistuivat vuonna 1967.
Maaliskuussa 1964 allekirjoitettiin valtioiden välinen sopimus Neuvostoliiton teknillisestä ja taloudellisesta avusta terässulaton rakentamiseksi Raaheen. Tekniseen apuun kuuluivat suunnittelutyöt, laite- ja materiaalitoimitukset, neuvostoliittolaisten asiantuntijoiden lähettäminen Raaheen ja suomalaisten kouluttaminen Neuvostoliitossa, mikä kaikki sisältyi jo vuonna 1959 sovitun ruplalainan ehtoihin. Terästehtaan rakentamista varten Neuvostoliitto myönsi Suomen hallitukselle 800 000 ruplan tavaraluoton 2,5 prosentin korolla ja vuonna 1967 alkavalla viiden vuoden kuelutusajalla.
Terässulaton rakentaminen alkoi 1965 ja ensimmäinen lähetys koneita saapui Neuvostoliitosta lokakuussa. Kesäkuussa 1966 vieraili Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin ensimmäistä kerran Rautaruukin Raahen tehtailla, joista oli jo tullut suomalais-neuvostoliittolaisen teollisuuden ja kaupallisen yhteistyön symboli.
Terästehtaan rakentaminen jatkui. Marraskuussa 1966 Raaheen saapui 90 tonnia painava konvertteri, jonka 4100 kilometriä kuljetus Ukrainasta ensin kanavia pitkin, sitten Donin, Volgan ja Nevan kautta Itämerelle ja Pohjanlahdelle Raahen oli kestänyt 40 vuorokautta. Jo elokuun alussa 1967 suoritettiin teräsulatolla ensimmäinen koesulatus ja valssattiin ensimmäinen teräslevy Englannista tilatussa valssaamossa. Myös terästehdas käynnistyi ja toimi moitteettomasti. Rautaruukkia kehuttiin maailman uudenaikaisimmaksi terästehtaaksi.
Mutta laajennus jatkui. Vuonna 1971 rautatehtaalle tilattiin toinen masuuni, missä yhteydessä laajennettiin sintraamoa. Tämän vaiheen takasi hallitusten välinen sopimus, jolla Neuvostoliitto myönsi kahdeksan miljoonan ruplan luoton 10 vuodeksi 2,5 prosentin korolla. Samalla se sitoutui toimittamaan Suomeen 600 000 tonnia metallurgista koksia alkaen vuodesta 1974.
Sitten tuli terästehtaan vuoro laajentua. Sinne tilattiin Neuvostoliitosta kolmas konvertteri ja kaksi uutta jatkuvavalukonetta. Tämä laajennus käynnistyi vuoden 1977 alussa.
Rautaruukin kapasiteetti ei lisääntynyt vain laajennuksen kautta, vaan myös siten, että vanhojen yksiköiden tehokkuus nousi koko ajan. Vuonna 1984 kaksi masuunia, joiden maksimituotannoksi oli suunniteltu erikseen 600 000 tonnia vuodessa, tuottivat yhdessä yli 600 000 tonnia raakarautaa. Terästä sulatot tuottivat 1 800 000 tonnia.
Rautaruukki ei ole tuonut Neuvostoliitosta vain teknologiaa ja koneita. Tuonti on jatkunut 500 miljoonan vuosivauhtia laitosten valmistumisen jälkeenkin. Tärkein tuontiartikkeli on masuunikoksi. Se tarvitsee hiiltä. Yhtiö tuo tarvitsemansa rautapelletit Kostamuksesta.
Helge Haavisto – suomalainen teräsmies
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/02/helge-haavisto-suomalainen-terasmies.html
Lähdeaineisto:
Tuomas Keskinen: Idänkauppa ISBN 951-9434-38-0
2 kommenttia:
Rautaruukin toinen koksaamo valmistui 1980-luvun puilivälissä ja tämän jälkeen se on ollut omavarainen koksin suhteen. Koksin raaka-aine hiili ostetaan maailmanmarkkinoilta.
Kommentti2: Rautaruukki on käyttämään LKAB:n pohjois-Ruotsin malmirikastetta jo about 10 vuotta sitten ja ei käytä Kostamuksen rikkipitoista, hinnoittelultaan ja toimituksiltaan epävarmaa pelettiä.
Rautaruukin ensimmäinen koksaamo käynnistettiin syksyllä 1987 ja uudempi koksipatteri otettiin käyttöön 1992
Lähetä kommentti