Zdanov ja Paasikivi
Pääministeri Hackzellin kuolemaan johtanut sairastuminen Moskovassa ja ankara välirauhansopimus loivat poliittisesti ja henkisesti uuden tilanteen. Hallitus uudistui kuitenkin vain vähän. Pääministeriksi tuli korkeimman hallinto-oikeuden presidentti U. J. Castren. Hallitukseen tuli K.A. Fagerholm. Toiseksi kulkulaitosministeriksi valittiin SAK:n puheenjohtaja Eero A. Vuori. Toiseksi ulkoministeriksi Carl Enckelin rinnalle nimitettiin kenraalimajuri A. E. Martola. Oikeusministeriksi tuli Urho Kekkonen, jota oli pidetty syrjässä lähes viiden vuoden ajan. Näin 44-vuotias Kekkonen onnistui siinä, mikä hänen kohtalotovereilleen yleensä on jäänyt vain haaveeksi. Useaan otteeseen poliittisesti kuoleena pidetty ja ilman oman puollueeen tukea hän ponnisti takaisin politiikan huipulle.
Valvontakomissio
Suomalaisten poliittista todellisuutta hallitsi syksyllä 1944 enemmän liittotuneiden valvontakomissio kuin Castrenin hallitus. Komission tulo Helsinkiin perustui välirauhansopimuksen 22. artiklaan. Sen tehtävänä oli pitää yhteyttä liittoutuneiden ylimmän sodanjohdon ja Suomen viranomaisten välillä. Se valvoi välirauhansopimuksen keskeisten artikloiden toteuttamista. Sillä oli oikeus vaatia ja saada Suomen viranomaisilta kaikki tarpeellisina pitämänsä tiedot, ja sen jäsenillä oli esteetön pääsy kaikkien viranomaisten luo. Jos se havaitsi välirauhansopimuksen rikkomuksia, sillä oli oikeus vaatia Suomen viranomaisilta toimenpiteitä, mutta sillä ei ollut välitöntä käskyvaltaa.
Valvontakomission puheenjohtajaksi tuli kenraalieversti Andrei Zdanov, joka oli allekirjoittanut välirauhansopimuksen paitsi Neuvostoliiton myös Englannin puolesta. Kesällä 1940 hän oli johtanut rautaisin ottein Viron muuttamista neuvostotasavallaksi. Leningardin piirityksen aikana hän oli toiminut kaupungin puolustuksen korkeimpana siviiliviranomaisena. Näin keskeisen henkilön nimittäminen valvontakomission puheenjohtajaksi tulkittiin Suomessa pahaenteiseksi merkiksi. Zdanovia pidettiin Kremilin sisäisessä arvojärjestyksessä Stalinin mahdollisena seuraajana. Zdanovin sijainen oli valvontakomission varapuheenjohtaja kenraaliluutnantti Grigori Savonenkov. Valvontakomissioon kuului myös kolme englantilaista nuorta esiupseeria. Valvontakomission englantilaiset jäsenet joutuivat kiusalliseen asemaan, sillä monista tärkeistä asioista he kuulivat suomalaisilta tai lukivat lehdistä jälkikäteen. Komission poliittinen ja taloudellinen asema oli erikoinen. Se oli kuin miehitysjoukkojen esikunta ilman armeijaa.
Kommunistien esiinmarssi
Välirauhan kahden ensimmäisen viikon aikana lakkautettiin maassa satoja järjestöjä julkaisuineen, mm. AKS haarautumineen, IKL ja pienet kansallissosialistiset yhteenliittymät. Myöhemmin lakkautettiin suojeluskuntajärjestö, Lotta Svärd-järjstö ja Aseveliliitto. Vankiloista, tasavallan suojelulain mukaisista turvasäilöistä ja maan alta esiin nousseet kommunistit järjestäytyivät julkiseen toimintaansa. Haluttiin tyytyä epämääräiseen kansandemokratiaan, jota ilmensi SKDL:n perustaminen. Neuvostoliitossa koulutetut puolueen johtavat voimat varmistivvat myös SKP:n laillisen järjestökoneiston perustamisen. Neuvostoliitosta saapui satoja pakolaiskommunisteja, mm. Terijoen hallituksen ministereitä. Marraskuun alussa alkoi SKDL:n äänenkannattaja Vapaa Sana ilmenstyä. Hieman aikaisemmin oli perustettu Suomi-Neuvostoliitto-Seura. Äärivasemmistoon siirtyi henkilöitä jotka halusivat olla voittajien puolella.
Marraskuussa 1945 vaaleissa äänestäjät noudattivat Paasikiven toivomusta "uusista kasvoista". Peräti 107 kansanedustajaa oli uusia. Näissä vaaleissa ei olleet mukana tietyt vanhoilliset ja isänmaalliset henkilät, joille annettiin ymmärtää olla ryhtymättä ehdokkaaksi. Äänestysvilkkaus oli ennennäkemätön 74,9%. Kommunistit palasivat eduskuntaan saadessaan 23,5 % kannatuksen. Vallankumouksen piti tapahtua valtiokoneistoa hyväksikäyttäen. Eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi kohosi Hertta Kuusinen-Leino. Yrjö Leino sai haltuunsa sisäministeriön, josta tuli kommunistien valtiollinen voimakeskus. Puolueen puheenjohtaja Aimo Aaltonen oli Valtiollisen poliisin voimamies apulaispäällikkönä.
SKDL:n kannatotot sotasyyllisyyskysymyksessä olivat pääasiassa sisäpolitiikkaa. Niiden avulla tehtiin lisää poliittista tilaa uudelle vasemmistoryhmölle. SKDL esitti sotasyyllisyyttö koskevan välikysymyksen 29.6.1945. Hertta Kuusinen luetteli eduskuntapuheessaan sotasyyllisinä pitämänsä henkilöt: presidentti Risto Ryti, pääministeri J.W. Rangell ja Edwin Linkomies, lähettiläs T.M. Kivimäki ja valtionvarainministeri Väinö Tanner. Sisäministeri Leino paljasti asekätkennän välikysymyskeskustelussa.
Asekätkentä
Syksyn 1944 sekasortoisissa oloissa, Lapin sodan jatkuessa ja reserviläisten kotiutuessa 5.12. mennessä, tapahtui monenlaisia asioita. Päämajan everstit Nihtilä ja Haahti järjestivät aselevon voimaantultua laajan joakiseen sotilaspiiriin ja useisiin kuntiin asti ulottuvan organisaation aseiden kätkemiseksi eri puolille maata kotiuttamisen yhteydessä miehityksen uhkan ja kommunistien kumouksen varalta. Suojeluskuntapiireihin nimettiin kätkentää johtavat upseerit. He keräsivät ympärilleen luotettavan henkilöstön, jossa oli lopulta kaikkiaan noin 5000 miestä. Tämä organisaatio käkti joulukuun 1944 mennessä aseet ja varusteet noin 35 000 miestä varten. Operaatio oli erittäin vaarallinen. Se oli selvästi ristiriidassa välirauhansopimuksen määräysten kanssa ja sen toteuttaminen pakotti antamaan vääriä tietoja valvontakomissiolle. Asekätkentäjutussa oli kaikki suuren poliittisen onnettomuuden tunnusmerkit. Päämajan tiedusteluosasto, jota olivat johtaneet everstit Pesonen ja Hallamaa siirtyivät eräiden muidenkin sotilaallisten avainhenkilöiden tavoin pois maasta, järjesti Stella Polaris juttuna tunnetuksi tulleen salaisen arkistomateriaalin sekä tiedusteluasiantuntijan kuljetuksen Ruotsiin.
Oulussa tehty ilmianto laukaisi suman liikkeelle. Nihtilä ja Haahti pidätettiin ja kaikkiaan kuulusteltiin lähes 6000 henkilöä ja 1700 pidätettiin tai vangittiin. Kommunistien hallitsema Valpo käytti asekätkentäjuttua myös yleisten poliittisten tavoitteidensa ajamiseen. Tutkintaa oli suorittamassa kaikkiaan 180 henkilöä ja kuulustelupöytäkirjoja tuli yli 45 000 sivua. Vankeustuomioita langetettiin 1500 henkilölle ja Haahti sai kuusi vuotta kuritushuonetta.
Sotasyyllisyys
Suomen laki ei tunne sotasyyllisyyttä ja sotaan ryhtyminen voi olla rikoss vain jos siinä on noudatettu lainvastaisia muotoja. Poliittisen tarkoituskenmukaisuuden perusteella sotasyyllisyyttö ei voi määritellä. Pitkin kesää valvontakomissio tiedusteli moneen kertaan sotasyyllisyyskysymyksen kehityksestä Neuvostoliittolaiset toistivat usein, että jos Suomi ei itse rankaise sotasyyllisiä, Neuvostoliitto sen kyllä tekisi. Valvontakomissio esitti erikoislain säätämistä ja asian nopeaa ratkaisemista. Suomen perustuslaki ja sodan voittaneiden suurvaltojen arvovalta oli joutunut ristiriitaan. Runsaat kymmenen päivää kestäneen neuvottelukierteen jälkeen eduskuntaryhmien puheenjohtajien ja presidentti Mannerheimin vastus murtui. Presidentti antoi 21.8.1945 eduskunnalle lakiesityksen sotaan syyllisten rankaisemiseksi. Esityksessä sotasyylliseksi määriteltiin se, joka "hallituksessa ratkaisevalla tavalla on vaikuttanut Suomen liittymiseen sotaan vuonna 1941 tai estänyt sodan aikana rauhan aikaansaamisen". Laki rajasi talvisotaan johtaneen kehityksen sotasyyllisyyskysymyksen ulkopuolelle. Sotasyyllisyyden oikeudellista arviointia varten perustettiin erityistuomioistuin. Oikeuskansleri velvoitettiin ajamaan syytettä. Oppositio hyökkäsi kiivaasti hallitusta vastaan sekä oikeudellisen että poliittisin perustein. Kritiikin pääosa kohdistui siihen, että laki oli taannehtiva. Perustuslakivaliokunta osoitti lakiesityksen epäkelvoksi ja hallitusmuodon vastaiseksi. Perustuslakivaliokunnan lausunto oli murskaava. J.K. Paasikivi ja oikeusministeri Kekkonen pitivät eduskunnassa laajat puheenvuorot ja kertoivat, että muuta vaihtoehtoa ei ollut. Perustuslakivaliokunta joutui taipumaan puheenjohtajansa sanoin "kirvelevin sydämin, mutta kylmästi harkiten".
Sotasyyllisyysoikeudenkäynti alkoi 15.11.1945. Keskiviikko 20.2.1946 oli ratkaisun päivä. Aamulla Kekkonen kertoi Paasikivelle, että maalaisliittolaiset tuomarit olivat suostuneet muuttamaan kantansa. Näin oikeus oli saanut postia istuntoonsa hallitukselta. Lopulliseksi päätökseksi tuli Rytille 10 vuotta vankeutta, Rangellille 6 vuotta, Linkomihelle 5,5 vuotta vuotta vankeutta, Ramsaylle 2,5 vuotta vankeutta, Tannerille 5,5 vuotta vankeutta, Kukkoselle 2 vuotta vankeutta, Reinikalle 2 vuotta vankeutta ja Kivimäelle 5 vuotta vankeutta.
Kriisivaiheessa valtion etu oli tärkeämpi tavoite kuin oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Näin turvauduttiin laittomuuteen isänmaan pelastamiseksi. Presidentti Mannerheim erosi tehtävästään vuonna 1946 ja eduskunta poikkeuslailla valitsi Paasikiven hänen seuraajakseen kuusivuotiskauden loppuajaksi. Vuonna 1950 Paasikivi valittiin uudelleen presidentiksi.
Katso
Akateeminen Karjala Seura
http://fi.wikipedia.org/wiki/Akateeminen_Karjala-Seura
Lotta Svärd- järjestö
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lotta_Sv%C3%A4rd
Lottamuseo
http://www.lottamuseo.com/fi/jarjsynty.htm
Suojeluskunta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suojeluskunta
Asekätkentä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asek%C3%A4tkent%C3%A4
Sotasyyllisyys
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotasyyllisyysoikeudenk%C3%A4ynti
professori Jyrki Virolaisen kirjoitus
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1759&author=104
Yle arkisto
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti