Alavieskan suojeluskuntalaisia valmiina harjoituksiin 1930-luvulla
Suojeluskuntajärjestö oli toiminut sodan aikana puolustusvoimien kiinteänä osana. Sen lojaalisuudesta hallitukselle ei ollut epäilyksiä myöskään saksalaissodan alkaessa. Suojeluskunnilla oli myös poliittinen menneisyytensä ja luonteensa, joka nousi esille pian Zdanovin Suomeen saapumisen jälkeen. Tämä tiedusteli 11.10.1944 pääministeri Castrenilta, eivätkö suojeluskunnat ja Suomen Aseveljien Liitto kuuluneetkaan lakkautettaviin järjestöihin. Samaa asiaa koskevan huomautuksen sai myös sosiaaliministeri Eero A. Wuori kaksi päivää myöhemmin. Venäläiset antoivat ymmärtää, ettei ollut syytä säästää järjestöä, joka ilmensi menneisyyden poliittista antagonismia.
Valvontakomission puheenjohtaja kiinnitti presidentti Mannerheimille 30.10.1944 antamassaan vastauksessa huomiota armeijan kotiuttamissuunnitelmaan. Zdanovin kirjelmässä sanottiin suunnitelman olevan ristiriidassa välirauahnsopimuksen kanssa. Pääosa kotiutettavista siirrettäsiin vahvuudeltaan määrittelemättömän suojeluskuntajärjestön käyttöön. Tämä salli mahdollisuuden jätää suojeluskuntaan aseistettuja sotilaita kuinka paljon tahansa yli sen, mitä armeijan vuosiluokat käsittivät. Näin suurin osa asevoimista luovutettaisiin demobilisaation yhteydessä armeijalta suojeluskunnalle, mihin se jäisi "salattuina", mutta sotilaallisessa suhteessa täysin järjestettyinä alamuodostelmina, jotka millä hetkellä tahansa olisivat valmitti tarttumaan aseisiin.
"Liittoutuneiden valvontakomission mielestä lisäarmeijan säilyttämisessä suojeluskunnan muodossa ilmenee pyrkimys poiketa täyttämästä Välirauhansopimuksen 4. artiklaa ja säilyttää muodossa tai toisessa sota-armeija".Kyseinen artikla sisälsi sitoumuksen armeijan rauhanaikaiselle kannalle asettamisesta. "Tämän lisäkis suojeluskunta, ollen hitleriläis-tyyppinen sotilaallinen ja poliittinen järejstö, on Välirauhansopimuksen 21. artiklan mukaisesti hajotettava" Hajotus on toimitettava 7.11.1944 mennessä ja uusi korjattu kotiuttamissuunnitelma jätettävä valvontakomissiolle viimeistään 3.11.1944.
Hallitus saattoi valmiin läkiesityksensä ansiosta jo samana iltana hyväksyä suojeluskuntien lakkauttamista koskevan laksiesityksen antamisen eduskunnalle. Suojeluskuntajärjestön kokous päätti lojaalisti hyväksyä lakkauttamisensa. Eduskunta käsitteli lakiesitystä 31.10.. Kolmannessa käsittelyssä edistyspuolueen Sulo Heiniö piti tunteenomaisen kiitospuheen suojeluskunnille. Puhe provosoi sosiaalidemokraattinen Kalle Jokisen julistamaan, että Suomen työväki iloitsee tuon aseellisen järjestön lakkauttamisesta. Lakkauttamispäviän 7.11. iltana suojeluskuntien ylipäällikkö, kotijoukkojen komentaja kenraaliluutnantti Lauri Malmberg piti radiossa jäähyväispuheen suojeluskunnille.
Valvontakomission brittijäsenet saivat tiedon suojeluskuntien lakkauttamisvaatimuksista vasta sen jättämisen jälkeisenä päivänä. Englannin hallituksen poliittinen edustaja Shepherd esitti epäilyksensä lakkauttamisen tarkoituksenmukaisuudesta. Hän piti suojeluskuntien laukkauttamista kovana iskuna suomalaisille, vaikka he olivat ottaneet tuon kovan iskun vastaan järkevästi ja rauhallisesti. Englannin ulkoministeriö, joka ei aikaisemmin ollut kuulutkaan suojeuskuntajärjestöstä, sai arkistoitavakseen poliittisen edustajansa suojeluskuntaa ymmärtävän raportin. Sen mukaan lakkauttamisesta saattoi olla seurauksena väärinymmärrettyyn patriosmiin ja venäläisvastaiseen mielialaan perustuvan maanalaisen organsiaation syntyminen, Hallitus olisi voinut käyttää suojeluskuntajärjestöä hyväkseen rakentaessaa n ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon. Lisäksi lakkautetun järjestön yhteiskunnallisen ja muun avustustoiminnan loppuminen voisi johtaa eteenkin maaseudulla vaikeuksiin.
Kalajoen suojeluskunta ja Lotta Svärd
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/kalajoen-suojeluskunta-ja-lotta-svrd.html
Lähdeaisneisto:
Suomen historian pikkujättiläinen ISBN 951-0-14253-0
Sotien sukupolvet Alavieska ISBN 952-90-2407-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti