Suljettu aika

Porkkalan neuvostoliittolainen sotilastukikohta vuosina 1944-56 muistetaan "maailman pisimpänä rautatietunnelina", kun sen läpi kulkevien suomalaisten matkustajajunien ikkunat oli peitettävä teräsluukuin, niin ettei vaunuista voinut katsella, miltä Porkkalan alueella näytti ja mitä siellä tapahtui. Samalla lailla vanhempien suomalaisten mielissä on se uhkaava tunne, jonka vieraan valtakunnan valtava sotilastukikohta pääkaupungin naapurina aiheutti. Lähiseudun ihmiset muistavat pelkoa aiheuttaneet ikkunoiden tärähtelyt, kun Porkkalassa ammuttiin raskailla tykeillä.

Hirmuista politiikkaa

"Nyt menetämme Porkkalan, Tämä on hirmuista politiikkaa" sivalsi Juho Kusti Paasikivi päiväkirjassaan 16.9.19944, kun ensimmäiset tiedot neuvostojohdon raskaista rauhanehdoista olivat kantautuneet Suomen poliittisen johdon tietoisuuteen. Kolme päivää myöhemmin, syyskuun 19. päivänä Moskovassa allekirjoitetulla välirauhansopimuksella Suomen hallitus pakotettiin vuokraamaan Porkkala Neuvostoliitolle sotilaalliseksi tukikohdaksi 50 vuodeksi.
Porkkalan vuokra-alue luovutettiin 10 päivän kuluessa välirauhansopimuksen allekirjoittamisesta eli 29.9.1944. Pinta-alaltaan 380 neliokilometrin suuruiselta vuokra-alueelta 7 272 porkkalalaista joutui lähtemään evakkoon. Karjaa alueelta evakuioitiin 8 191 päätä. Tukikohtaan kuului suuri merialue, joten kaikkiaan tukikohta oli laajuudeltaan noin 1000 neliökilometriä. Vuokra-alueeseen kuului osia kolmesta pitäjästä: Kirkkonummesta, Siuntiosta ja Degerbystä. Vuokra-alueesta oli arvokasta pelto- ja niittymaata noin 30 prosenttia, metsää ja muuta maata noin 60 prosenttia lopun ollessa sisävesistöä.
Moskovan rauhansopimus oli Neuvostoliiton sanelusopimus, joka suomalaisten piti kirjoittaa sellaisenaan. Vjatseslav Molotov ilmoitti Moskovaan saapuneelle Suomen valtuuskunnalle, että Neuvostoliiton puolelta laadittu sopimus on allekirjoitettava sellaisenaan ja ilman viivytystä. Jos näin ei tehtäisi, niin rauhanvaltuuskunta saisi lähteä saman tien takaisin ja Suomi miehitettäsiin. Molotov lisäsi vielä, että Suomen lopullista miehitystä oli jo valmisteltu soitlasjohdon taholta.
Neuvostoliiton painostus suorine uhkauksineen maan miehittämisestä oli valtava. Se oli liikaa pääministeri Antti Hackzellille, joka sai aivohalvauksen jo neuvottelujen ensimmäisenä päivänä. Puolustusministeri Rudolf Walden sai aivohalvauksen pari kuukautta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Kenraali Erik Heinrichs koki vakavan hermoromahduksen heti Moskovasta palattuaan. Hackzell ja Walden eivät toipuneet ja molemmat kuolivat vuonna 1946.

Vaatimus Porkkalan vuokraamisesta 50 vuodeksi oli sotilaspuolen ehdoista vaarallisimpia, pitkällä tähtäyksellä vaarallisin Suomen itsenäisyydelle. Raskaat sotakorvaukset, Petsamon ja Karjalan menetys Viipuria myöten ja jopa saksalaisen joukkojen riisuminen aseista samalla kun armeijaa saatettiin rauhanaikaiseen tilaan, olivat ehtoja, joista suomalaiset tulisivat selviytymään enemmin tai myöhemmin, jos Neuvostoliitto ei käyttäisi tilaisuutta hyväksi Suomen miehittämiseksi. Laajan ja raskaasti aseistetun tukikohdan tulo puoleksi vuosisadaksi, aina syksyyn 1994 asti pääkaupungin välittömään läheisyyteen, kirjaimellisesti tykin kantaman päähän, oli ehto, jonka katsottiin merkitsevän välintönä uhkaa maan itsenäisyydelle.

Helsinki vaarassa

Marsalkka Mannerheim oli Porkkalan tukikohdan johdosta syvästi murheellinen. Vuosina 1944-45 Mannerheim palasi pääministeri Paasikiven kanssa käymissään keskusteluissa usean kerran pääkaupungin siirtämisen välttämättömyyteen Helsingistä Turkuun. Mannerheimin mukaan niin kauan kuin Porkkalassa oli raskaasti aseistettuja neuvostojoukkoja, Suomi oli todellisuudessa miehitetty maa.
Porkkalan merkitys pääkaupungin elintarvikehuollolle oli suuri, Vuokra-alueella oli ennen kaikkea kehitetty karjanholitoa, maanviljelystä ja puutarhanviljelystä Helsingin tarpeisiin. Helsingissä kulutetusta maidosta saapui ennen alueen luovutusta noin 10 % päivittäin. Porkkalan alueen vuotuinen perunasato oli noin kahdeksan miljoonaa kiloa ja heinäsato yli 10 miljoonaa kiloa. Porkkalan alueelta nostettiin vuosittain noin miljoona kiloa kalaa. Suurin osa tästä saaliista vietiin Helsingin markkinoille.
Sotasyyllisenä tuomittu pääministeri Edwin Linkomies kirjoitti vankisellissään muistelmiaan, jossa hän toteaa, että "Neuvostoliiton asettamat välirauhan ehdot vaikuttivat hirvittäviltä"
Porkkalan luovutus sotilastukikohdaksi aiheutti ylimmässä sotilasjohdossa lähes paniikinomaisia tunteita. Syksyllä 1944 marsalkka Mannerheim piti tukikohtaa niin vaarallisena, että katsoi välttämättömäksi pääkaupungin siirtamisen sinne missä se oli aikaisemminkin sijainnut eli Turkuun. Mannerheimin yksi lähimmistä luottomiehistä Erik Heinrichs ryhtyi vakavasti suunnittelemaan pääkaupungin siirtämistä Porkkalan naapurista turvallisempaan paikkaan. Sijoituspaikaksi Heinrichs oli miettinyt Tamperetta tai Jyväskylää. Mannerheimin ja Heinrichsin suunnitelmat pääkaupungin siirtämiseksi eivät lopulta toteutuneet. Jos pääkaupunki olisi siirretty, olisi Neuvostoliitto pitänyt sitä melkoisena provokatiivisena toimena.

Tukikohdan tehtävät

Porkkalan tukikohdan komenttajan Konstatin Suhiasvili oli saanut kolme päätehtävää. Ensimmäinen päätehtävä eli Suomenlahden sulkeminen Porkkalanniemen ja Naissaaren linjalla tykistöllä ja miinoilla oli luonteeltaan puhtaasti sotilaallinen.
Toinen tehtävä tukikohdalla oli toimia poliittisena aseena Suomea ja Skandinaviaa vastaan. Tukikohdan kolmantena tehtävänä oli Helsingin tuhoaminen Porkkalasta käsin.
Nikita Hrutshevin suunnitelmat Porkkalan luovutuksesta eivät saanee yksimielistä kannatusta neuvostojohdossa. Stalinin jälkeen alkoi Kremlissä ankara valtataistelu. Vuonna 1955 oli neuvostojohdossa edelleenkin merkittävässä asemassa olevia henkilöitä, jotka vastustivat Hrutsehvin harjoittamaa politiikkaa.
Molotov vastusti jyrkästi Porkkalan luovuttamista takaisin suomalaisille. Hrutshev onnistui kuitenkin omissa puhdistuksissaan syrjäyttämään Molotovin poliittisista johtotehtävistä. Toisin kuin Stalin Hrutshev ei kuitenkaan ammututtanut vastustajiaan kansanvihollisina, vaan siirsi heidät poliittisesti vähäpätöisiin tehtäviin.

Kapteeni Ivan Belovin murha

Perjantaina marraskuun 3. päivänä 1944 aamuyöllä kello 4.07 syvästi huolestunut eversti Verner Ursin ulkoministeriöstä ilmoitti puhelimella Helsingin keskusrikospoliisin päivystävälle komisariolle Jorma Kivivuorelle, että Lauttasaaren huvilakaupungissa oli ammuttu venäläistä sotilaskolonnaa vastaan. Pian tämän jälkeen selvisi, että tapauksesta ei selvittäisi pelkällä säikähdyksellä. Ammutuksi oli tullut venäläinen meriupseeri, talouskapteeni Ivan Mihailovits Belov kesken marssikuljetuksen Porkkalan sotilastukikohtaan. Tästä puhelinsoitosta alkoi Suomen poliisivoimien mittavin yksittäiseen murhaan kohdistunut tutkimus. Yhtä laajoja, yksittäiseen murhaan kohdistuneita tutkimuksia ei myöhemminkään ole ollut.

Rikospoliisin perinpohjaisten tutkimusten mukaan marraskuun 2. päivän iltana 1944 Neuvostoliiton 1. Merijalkaväkidivisioonan teidustelukomppania saapui kaikessa hiljaisuudessa merikuljetuksena Maja-nimisellä rahtilaivalla Helsingin jätkäsaareen. Vastoin Maja-laivan kapteenin suomalaisille satamaviranomaisille antamaa tietoa purettiinkin laivasta erikoisjoukko, 1. Merijalkaväkidivisioonan tiedustelukomppania, johon kuului toistasataa miestä. Syystä tai toisesta mukana oli myös kapteeni Ivan Belov, joka merivoimien univormuun pukeutuneena sotilaana oli ainoa, joka ei kuulunut tiedustelukomppanian vahvuuteen.

Neuvostoliiton asevoimien joukkojen siirtymiset Helsingin satamasta Lauttasaaren kautta Porkkalan tukikohtaan oli venäläisten puolelta päätetty toteuttaa yöaikaan. Yhdekäsn upseeria, 105 miestä, 45 hevosta ja 25 hevoskärryä sekä useita kuorma-autoja käsittävä teidustelukomppanian ensimmäinen osasto järjestäytyi satamassa marssirivistöön. Tahallisesti tai tahattomasti taittoi tämän kolonnan viimeisessä hevosrattaassa heinäkuorman päällä matkaa myös kapteeni Ivan Belov - ja ilman seuraa.
Kolonnan marssiessa Lauttasaarentiellä noin kello 2 yöllä, tarkemmin Lauttasaarentien ja nykyisen Leminsaarentien risteyksessä noin 15 metriä länteen, silloisen Lauttasaarentien 39:n kohdalla kajahti laukauksia, Kolonnan pysähtyi säkkipimeällä Lauttasaarentiellä ja tiedustelukomppania sotilaat ryntäsivät ammutun kapteeni Belovin ympärille.

Venäläiset kielsivät jyrkästi yöllisen surmatyön uutisoinnin sanomlehdissä ja radiossa. Muutaman päivän kuluttua asia julkaistiin ulkomaiden sanomalehdissä - tietysti ensimmäisenä Ruotsissa.

Aktiivista tiedustelua - neuvostovakoilun tukikohta

Tarmokkaan tiedustelutyön tuloksena pystyi Porkkalan tukikohdan esikunnan tiedusteluosaston apulaispäällikkö kapteeniluutnantti Popjalkovski esittämään marraskuun 17 päivänä 1945 päivittämässään erittäin salaisessa muistiossa esimiehilleen pitkän luettelon tiedustelutehtävistä, jotka on saatu suoritettua tukikohdan ensimmäisen toimintavuoden aikana. Kysymys oli seuraavista salaisista selvityksistä:

- selvitys tukikohdan Suomen puoleisen rajan vartionnista ja suomalaisten rakentamista puolustuslaitteista ja puolustusorganisaatioista tukikohdan ympärillä
- katsaus Suomen maavoimista
- katsaus Suomen merivoimista
- katsaus Suomen kauppasatamista
- katsaus Suomen merivoimien Pansion laivastoasemasta
- katsaus Suomen rannikkopuolustuksesta sekä järeiden ja raskaiden rannikkotykkien uudellen sijoittamisesta varikoille välirauhansopimuksen määräysten mukaisesti
- kuvaus Naantalin Tupavuoreen louhituista suurista naftavarastoista
- katsaus Suomen merivartiolaitoksesta
- kuvaus Suomenlahden Suomen puoleisista sekä Turun saariston ja Ahvenanmaan välillä olevista saaristoväylistä ja ankkuripaikoista'- selvitys Aspön saksalaisista miinantorjuntaketjuista
- selvitys Suomen ilmavoimien esikuntien ja joukko-osastojen sijoittelusta
- selvitys Suomen raivaajalaivastosta ja
- selvitys Suomen maavoimine joukko-osastojen esikuntien, sotilasoppilaitosten ja sotasairaaloiden sijoittelusta ja saattamisesta rauhan ajan kokoonpanoihin välirauhansopimuksen määräysten mukaisesti.

Suomensukuiset punaupseerit toimivat tiedustelijoina. Radiotiedustelua suoritettiin yötäpäivää Majvikin kartanossa. Suomalaisia oli värvätty vakoilijoiksi. Eräs heistä oli kaavilainen Reino Armas Kettunen s. 8.5.1917. Hänellä oli pitkä ja toimelias ura Neuvostoliiton vakoilijana. Neuvstovakoilun helmi oli kapteeni Martti Kalervo Salo (s.14.4.1918). Hän ryhtyi vakoilijaksi kevättalvella 1947. Salo jäi kiinni vakoilusta 26.10.1953. Porkkalan tukikohtaan tuotiin usein Suomen kansalaisuuden omaavia kommunisteja ja jopa suomalaisia virkamiehiä ja armeijan upseereita saamaan vakoiluoppia. Metallijyrsijä Toivo Toivonen oli Kettusen luottomies.

Vakoilusta tuomittiin Reino Armas Kettunen 8 vuotta kuritushuonetta (KKO:ssa 7 v), Martti Kalervo Salo 8 vuotta kuritushuonetta (KKO:ssa 7 v) Toivo Toivonen 4 vuotta kuritushuonetta (KKO:ssa sama), Paavo Iisakinpoika Koukka 3 v 6 kk kuritushuonett ( KKO:ssa 4 v 6 kk), Lahja Olavi Naukkarinen 3 v kuritushuonetta ( KKO:ssa 4 v 6 kk), Irma Hellin Paatola 1 vuotta kuritushuonetta, mutta ehdollisena 5 vuoden koetusajalla (KKO:ssa sama).