Tamperelainen filosofian tohtori Mervi Kaarninen on tehnyt koskettavaa perustutkimusta vuoden 1918 sotaorpojen asiasta. Tähän mennessä historiankirjoituksen polttopisteessä ovat olleet toisen maailmansodan sotalapset, joita vietiin länsinaapuriin kasvatettavaksi. Kuolonuhrien lisäksi vuoden 1918 sisällissodan seurauksena yli 20 000 lasta jäi orvoiksi. Todellisuudessa luku paisui huomattavasti suuremmaksi monen punavangin lapsen jäädessä heitteille. Valtaosa orvoksi jääneistä olikin juuri punaisten kaatuneiden jälkeläisiä, vain Pohjanmaalla tilanne oli päinvastainen.
36 000 ihmistä kuoli
Talvella 1918 Euroopassa oli sodittu jo yli kolme vuotta. Suomen sisällissota,jota ei voi ajatella ilman maailmansotaa, alkoi tammikuun lopussa. Punaiset ottivat haltuunsa koko eteläisen Suomen ja valkoiset alkoivat koota armeijaa kapinan kukistamiseksi. Sota päättyi virallisesti 16.5.1918 Helsingissä järjestettyyn valkoisen Suomen voitonparatiin, mutta sodan aiheuttamat koettelemukset tuntuivat vielä kauan ihmisten elämässä. Niin monen omaisia oli kuollut, kateissa tai vankileireillä. Sodassa ja sen jälkiselvitelyissä kuoli noin 36 000 ihmistä. Perheenjäsenten kohtalot, kotipaikkakunta ja henkilökohtaiset kokemukset ovat vaikuttaneet siihen, miten sodasta on puhuttu ja miten sitä on muistettu.
Lastenkin sota
Suomen sisällissota oli myös lasten sota, sillä sota kosketti lapsia ja nuoria monin tavoin. Siviilit jäivät taistelevien osapuolten jalkoihin ja sota muutti täydellisesti arkielämän järjestyksen. Pelko tuli osaksi elämää. Sodan jälkeen maassa oli tuhansia orpoja, jotka olivat pääasiassa punaisten lapsia. Välittömästi sisällissodan päätyttyä jo kesällä 1918 viranomaiset arvelivat turvattomaksi jääneiden lasten määräksi 20 000 - 25 000. Tampereen taisteluissa noin 11 000 punakaartilaista otettiin vangiksi. Kodittomiksi jäi yli 500 perhettä ja yhteensä 2078 ihmistä. Eniten orpoja oli Hämeen läänissä. Tilastojen mukaan 3527, Turun ja Porin läänissä 3 284, Viipurin läänissä 3151 ja Uudenmaan läänissä 2 839. Orpojen joukossa oli n. 600 lasta, jotka eivät olleet punaisten eikä valkoisten joukossa.
Lapset elivät Tampereella kuukausia sodan keskellä. Lapset leikkivät raunioissa, kulkivat etsimässä isää ja norkoilivat vankileirien läheisyydessä. Sodan jälkeen heidät muistettiin punikkien lapsina.
Punaorpojen määrää lisäävät erityisesti vankileirikuolleisuus. Perheiden huoltajista 42 prosenttia menehtyi vankileireillä. Punaisiin kuolleiden perheenisien kuolinsyitä tutkittaessa on ilmennyt, että 1418 oli ammuttu, 1831 oli kuollut vankileireillä, 605 oli kaatunut, 440 oli kadonnut, 44 oli murhattu, 154 oli saanut muuten surmansa.
Kauhistuttavat hirviöt ja pedot
Vielä 1918 syksyllä Köyhäinhoitolehti kirjotti erittäin jyrkästi punaleskistä ja heidän kyvystään hoitaa äitiystehtävää:
"Vielä on suuri vaara punaisissa naisissa. He ovat osoittautuneet useimmissa tapauksissa kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. He ovat riehuneet ase kädessä ja tehneet kammottavia murhia. Suurelta osin noiden naisten kodit ja niissä annettu kasvatus on syynä hirvittävän kauheaan sisällissotaamme. Punaisten raakuuksissa ennen kaikkea paljastui punaisten kotien ja näitten naisten raakuus, mikä hirvittävässä julmuudessaan hakee vertaansa. Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus tästä lähtien on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa ja niihin istuttaa julkeaa raakuuttaan sekä kalvavaa vihaansa, joka saastustaan lapsen sielunelämän. Tässä täytyy tulla luja kontrolli ja sen aikaansaaminen on ennen kaikkea köyhäinhoitoviranomaisten tehtävä. Kaikissa vähänkin arveluttavissa tapauksissa on lapset eroitettava tällaisista hirviöistä. Yhteiskunnan etu ja säiytysvaisto sitä vaatii."
Punaleskien oli pyydettävä apua juuri näiltä köyhäinhoitoviranomaisilta. Tilanne oli suoranainen katastrofi, kun punaleski joutui yksin hankkimaan elatuksen lapsijoukolleen. Tyypillinen työläisperheen asunto oli huone yhteisellä keittiöllä. Sosiaalihallitus ja sosiaaliministeriö edellyttivät, että avustusta nauttiviin koteihin tehtiin tarkastuskäyntejä. Punalesket olivat kontrollin kohteita. Äideistä oli huutava pula.
Lasten suojelutyön kehittyminen
Yhteiskunnan palauttaminen raiteilleen alkoi lasten hädästä, kun valtiovalta, kunnat, hyväntekeväisyys- ja naisjärjestöt ryhtyivät pelastamaan sotaorpoja ja kasvattamaan heistä "kunnon kansalaisia". Punaorpojen huolto vaikutti paljon Suomen lastensuojelutyöhön. Tällöin perustettiin satoja lastenkoteja, lastenseimiä ja päiväkoteja. Keskeinen vaikuttaja tässä työssä oli presidetin puoliso Ester Ståhlberg. Alkunsa saivat tuolloin myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä Pelastakaa Lapset ry.
Kaarninen on onnistunut esittämään tutkimuskohteensa myötätuntoisessa mutta realistisessa valossa. ”Punikkien kakarat” saivat kokea kauheita sodan melskeissä mutta myös sen jälkeen ikätovereidensa sekä vanhempien ihmisten tahoilta. Moni joutui opettelemaan katuelämää, toiset pääsivät suhteellisen nopeasti vakituiseen osoitteeseen. Onneksi suurin osa suomalaisista tajusi, kuinka tärkeää on integroida sotaan syyttömät lapset osaksi yhteiskuntaa ja mahdollisimman pian. Perusteeksi kelpasi niinkin lattea väittämä, että ”muuten heistä tulisi yhteiskunnan vihollisia”.
Punaiset piruparat
Aikanaan kollektiivinen syyllisyydentunto iski myös valkoisten puolella taistelleisiin – punaisiin ”piruparkoihinhan” syyllisyys oli jo iskostettukin liian usein työpaikoilla, kouluissa, kaduilla ja takapihoilla. Moni isänsä menettänyt perhe taisteli toimeentulovaikeuksiensa kanssa. Kuinka teini-ikäisen tyttären on mahdollista kasvattaa itsensä ja nuoremmat sisaruksensa sekä isän että äidin viruessa kuritushuonevankeudessa? Tähänkin Kaarnisen kirja antaa vastauksen.
Vain harvat ”kiihkovalkoiset” kokivat punaisten jälkeläisten tukemisen eriarvoistavana ja vaativat heidän kohteluaan samanarvoiseksi muiden köyhäinhoidon asiakkaiden kanssa. Alkumutinoiden jälkeen vuoden 1918 kansallisesta katastrofista pelastuneet punaisten lapset pyrittiin saamaan kouluihin ja sijaiskoteihin. Moni perhe otti kaksikin punaorpoa ja kuittasi 100 markkaa lapsesta joka kuukausi. Tällä summalla maksettiin jo pienen kaupunkiasunnon kuukausivuokra. Silti avustukset eivät riittäneet kattamaan lapsista aiheutuvia todellisia kustannuksia.
Myös kuntien sosiaalitoimessa ja porvarien valtaamassa eduskunnassa orpojen asema koettiin haasteellisena ja turvaamisen arvoisena asiana. Kaarnisen teos on hyvää vastapainoa joka tuutista tulviville sisällissodan taistelukuvauksille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti