Sotavangit

Pentti H. Tikkanen on kirjoittanut kymmeniä sotakirjoja, joista yksi on nimeltään Sotavangit. Eräs sodan kovimmista kohtaloista on sotavangin tie. Puna-armeijan vangeiksi jääneet suomalaissotilaat joutuivat valtaisaan vankileirien saaristoon, jopa tuhansien kilometrien päähän kotimaastaan. Oman, vaikean lukunsa Suomen sotahistoriassa muodostaa neuvostoarmeijalta saatujen sotavankien suuri kuolleisuus. Heikon ravinnon ja raskaan työn yhdistelmä surmasi vankeja kaikkien rintamien takana ja hengissä selvinneille vankeusajasta tuli painajainen.Sotavankeus on karmea kokemus, kenen kohdalle se sattuikaan, Vangit kuuluvat sodan kuvaan, samoin heidän kokemuksensa sotavankeudesta. Sotavankien oikeuksista ja kohtleusta oli sovittu kansainvälisesti jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta kovin usein nuo sopimukset ovat jääneet kuolleiksi paperinpaloiksi.

Sotavankien määrät

Suomalaisia taistelussa sotavangeiksi jääneitä oli viime sodissamme 2 950. Neuvostoliitosta palautettiin talvisodan jälkeen 847 sotavankia ja jatkosodan jälkeen 1931 vangiksi jäänyttä. Näiden lisäksi suomalaisia sotavankeja menehtyi sotavankeudessa 404. Neuvostoliittolaisia sotilaita oli sotavankeudessa Suomessa 64 188, ja heistä kuoli täällä lähes kolmannes eli noin 18 700. Heistä palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon 42 412. Saksalaisille neuvostoliittolaisia luovutettiin 2 048. Vankileireiltä karanneita jäi tavoittamatta 721.

Sodan julma laki on tapa tai tule tapetuksi. Se pätee taisteluolosuhteissa ja varsinkin silloin, kun kaksi vihollista on vastakkain. Vuosina 1899 ja 1907 oli tehty sopimukset maa- ja merisodankäynnistä. Näitä lakeja olisi pitänyt noudattaa kaikissa kansainvälisissä asellisissa selkkauksissa riippumatta siitä, olivatko osapuolet allekirjoittaneet sopimusta vai eivät.

Talvisodan alkukaaos

Talvisotaa oltiin osattu odottaa, mutta siitä huolimatta se puheksi niin yllättäen, niin ettei kaikkia rajaseutujen asukkaita ehditty siirtää koideistaan suojaan kauemmaksi rajasta. Niinpä suomalaisia siviilejäkin jäi paikoin vihollisen jalkoihin ja sotavangeiksi. Esimerkiksi Petsamossa Kalastajasaaennon siviiliasukkaat eivät entineet lähteä kotoaan, j akun he olivat joutuneet neuvostojoukkojen vangeiksi, heitä ei lähdetty kuljettamaan mihinkään, vaan he saivat jäädä koteihinsa Kervannon, Pummangin ja Vaitolahden kyliin. Samoin neuvostoliittolaiset miehittivät Petsamon ja Moskovan kolttakylän, jossa 62 kolttaa joutui vangiksi. Parkkinasta vankilerille joutui yhdeksän asukasta ja Salmijärven kylästä kolme. Petsamon luostarissa oli 12 munkkia, jotka myös joutuivat vageiksi. Vangit siirrettiin Kuolan niemimaan sisäosiin.

Etelämpänä, Suomussalmen ja Kuusamon alueilta joutui sodan syttyessä monta rajapinnan kylää vihollisen miehittämäksi, ja siviilit, yhteensä noin 300 henkilöä, siirrettiin sotavankeuteen pari peininkulmaa rajasta poispäin. Myöhemmin heidät siirrettiin Repolan alueelle. Ryhmä palautettiin 3.6.1940 Suomeen ja heitä oli 254 aikuista ja 165 lasta. Heistä 27 joutui myöhemmin syytteeseen osallisuudesta epäisanmaalliseen toimintaan.

Hyrsylän mutkan, Suojärven ja Salmin asukkaat vihollinen yllätti kodeistaan, ja kaikki he joutuivat sotavangeiksi. Kuten Petsamossa sai sotavangit jäädä aluksi koteihinsa. Vasta 6. helmikuuta näitä ryhmiä alettiin siirtää kauemmaksi sisämaahan. Suojärven asukkaat siirrettiin kahteen leiriin. Pohjoisten kylien asukkaat siirrettiin kovassa pakkasessa Kontupohjan lähellä olevaan Kalaosan kylään. Siellä heidät majoitettiin jo aikaisemmin metsätyöleirinä toimineeseen amerikansuomalaisten entiseen leiriin. Nämä sotavangit palautettiin Värtsilän kautta 30.5.1940, ja heitä oli 1 267 henkilöä.

Suomenlahden merivartioston tehtävissä toimineita henkilöitä joutui sotavankeuteen, lisäksi Karjalan kannakselta muutami eli yhteensä 73 henkilöä. Heidät kuljetettiin Inkerinmaalle Oranienbaumin ja Viron rannikon väliselle alueelle, ja Kannaksella vangitut kuljetettiin Terijoelle sotavankeuteen. Heidät palautettiin Kaisaniemen ja Lapinlahden kouluille, Aleksis Kiven ja Viikin kouluille sekä sieltä edelleen aikoinaan Suomen sijoituskuntiin.

Vangiksi kolme päivää ennen sodan alkua

Kolme rajamiestä oli 27.11.1939 tähystyspartiossa Petsamon Luostarin rantakalliolla. Yönsä he viettivät rajamiehiä varten rakennetussa turvekammissa. Yöllä miehet heräsivät rymistelyyn, ja kun he avasivat silmänsä, he saivat huomata, että kammin ovella ja sisälläkin oli neuvostoliittolaisia sotilaita. Pitkään ei epätietoisuutta kestänyt, sillä heidät tökittiin ylös kiväärinpiipuilla, Yksi tulijoita selitti suomeksi: - Te olette meijän vanki, lähette mukaamme, Elkää pistäkö vastaan, tai me ammumme teijät... Rajamiehet nousivat ylös, ja venäläispartio oli jo takavarikoinut heidän aseensa. Rajamiesten vankireissu alkoi kolme päivää ennen kuin puna-armeija vyöryi rajamme yli. Rajamiesten vankeus päättyi vankien luovutuksen yhteydessä 2.6.1941. Kaikki kolme pääsivät Suomeen terveinä.

Puolustusta johtavalla kapteeni Salmelolle ei tullut alkuun mitään tietoja. Kapteeni hermoitui, hänestä tuntuim että kaikki oli menetetty. Iltapäivällä hän sai raportteja. Ne eivät häntä ilahduttaneet. Rannassa suomalaiset oli lyöty. Maastosta tiedot kortoivat, että vihollisia vilisi tunturimaastossa kuin sopulilaumoja. Neuvostojoukkojen eteneminen oli hidasta, ties mistä syystä. Puolustajat saivat hieman aikalisää. Kapteeni Salmelon valtasi pelko. Kapteenin lähellä olevat miehet näkivät tämän tempaavan pistoolin kotelostaan, kohottavan sen ohimolleen, Kukaan ei ehtinyt hätään. Pistooli jysähti, kapteeni vajosi hitaasti maahan, luodin reikä värjäytyi punaiseksi, kapteenin takaraivo oli yhtenä hyytelänä. Suomalaiset Petsamon puolustajat olivat menettäneet komentanjansa. Osastossa oli kapteeni Antti Pennanen, rautahermoinen rajamies. Joukkueen johto siirtyi automaattisesti hänen hartioilleen.

Sotavankileirillä oli myös raskaana olevia suomalaisnaisia, ja niinpä Tserepovetsin vankileirillä näki päivänvalon Kari Ilja Ruotsalainen, joka voidaan lukea nuorimmaksi sotavangiksi. Talvisodan aikaiset sotavangit olivt Sirkka Liisa Uurasmaa ja Ester Jaakkola, Jatkosodan aikaiset naisvangit olivat Anni Teikkala, Martta Laine os. Lastikka, Oili Kallioinen, Rasa Asela, Kirsti Ruotsalainen ja ja Fedosova Petrova, joka oli 70-vuoitias vankina ollessaan. Hänet partisaanit vangitsivat Kuusamossa heinäpellolta.

Lapin sodassa jäin vageiksi 146 suomalaista, jotka palautettiin aikanaan Suomeen. Heitä kuljetettiin Rovaniemeltä rannikko apitkin Mo I Ranaan asti, raskaita kuormavankkureita vetäen. Saksalaiset osoittivat suomalaisia vankeja kohtaan raakuuta ja kohtleiat heitä sen mukaisesti.

Kokkolan sotavankisairaala

Kokkolassa toimi sekä talvi- että jatkosodan aikana suuri sotavankisairaala. Pääsairaala toimi keskuskoululla, ja sen lisäksi viisi kansakoulua kuului Kokkolan sairaalakapasitettiin, Tarkkaa potilaiden määrää ei ole julkaistu. Sairaaloiden hoitokapasiteetiksi on mainittu noin 2600 - 3000 potilasta.
Varsinkin talvisodan aikana sairaalalotat näkivät ja kokivat sodan julmuuden omanlaiseltaan aitiopaikalta. Sattuipa niinkin, että kun lotta alkoi vaihtaa veristä, pahalta haisevaa sidettä ja pääsi siinä purkamisvaiheen loppupuolelle saattoi siteen mukana pudota syliin tai lattialle sormi tai varvas, Se oli paleltunut kolmen-neljänkymmenen asteen pakkasessa, ja hoidon puutteessa se oli märkinyt ja irronnut isäntänsä kädestä tai jalasta.

Sotavangit tuottii Kokkolaan junalla tai siirrettiin suoraan kaupungin keskuskentälle isoon saunaan. Vangit olivat tullessaan likaisia, resuisissa kesävarusteissa, ja täitä oli jokaisella tarpeeksi. Vankien kunto oli sairaalaan tullessa yleensä heikko, kuolleisuus oli suuri.
Sairaalssa hoiti yökän hommia aina yksi lotta kerrallaan. Nuorista tytöistä tuntui pelottavalta olla suuressa talossa yksin vankien kanssa, mutta siihenkin oli totuttava. Talvisodan vangit olivat hyvin nöyriä. Potialiden ruoka oli pääasiassa perunaa ja kaalisoppaa.

Rauhan tultua sairaanhoitajat ja lotat kuuntelivat järkyttyneinä rauhanehtoja. Vangit huusivat ja hurrasivat, ja ne jotka suinkin kykenivät, tanssivat riemusta.