Kun Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta 1917 niin Suomi julistettiin tasavallaksi. Sisällissodan jälkeen alkoi esiintyä monarkistisia ajatuksia. Tavoitteena oli luoda vahva hallitusvalta yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi ja mahdollisen uuden kapinan tukahduttamiseksi.
Toukokuussa kokoontui ns. tynkäeduskunta. Se oli vajaalukuinen, koska sodan takia sosiaalidemokraattien 92 kansanedustajasta 40 oli paennut Venäjälle ja 50 oli vangittu.
Tynkäeduskunta ja monarkistit
Ensimmäiseen istuntopäivään saapui 97 porvarillista kansanedustajaa ja yksi sosiaalidemokraatti eli Matti Paasivuori. Suurimmillaan tynkäeduskunnan edustajamäärä oli 111.Tynkäeduskunta suosi monarkisteja. Oikeisto ei ollut aivan yhtenäinen, sillä osa oikeistosta halusi vahvaa presidentinvaltaa ja eduskunnalle vain muodollista lainvalmistelijan osaa. Kaikki johtavat vanhasuomalaiset ja useimmat ruotsalaisista olivat monarkisteja. Nuorsuomalaiset olivat jakaantuneet kahtia niin, että monarkistien johtajana toimi senaatin puheenjohtaja, pääministeri P. E. Svinhufvud ja tasavaltalaisten johtajaksi tuli K. J. Ståhlberg. Maalaisliittolaiset Santeri Alkion johdolla olivat pääsääntöisesti tasavaltalaisia. Kevään kuluessa ruotsalaiset ja vanhasuomalaiset olivat kääntyneet kuningasvallan kannalle. Tunnetuimpia kuningasvallan kannattajia olivat Svinhufvudin lisäksi senaatin talousosaston varapuheenjohtaja pääministeri J. K. Paasikivi, Suomen Berliinin lähettilas Edvard Hjelt , J. R. Danielson-Kalmari , Rafael Erich, Antti Hackzell, Lauri Ingman, Ernst Nevanlinna, Hjalmar Procopé, E. N. Setälä, Otto Stenroth, A. H.Virkkunen ja Rabbe Axel Wrede. Tieteen ja taiteen parista kannattajaksi ilmoittautuivat Eero Järnefelt, Robert Kajanus, Volter Kilpi, Eliel Saarinen, Jean Sibelius, Werner Söderhjelm ja Maila Talvio.
Toukokuun 1918 lopulla valtionhoitaja Svinhufvud nimitti uuden, J. K. Paasikiven johtaman porvarillisen senaatin (hallituksen). Enemmistö senaatin jäsenistä oli monarkisteja, joiden tavoitteena oli saada maalle monarkistinen hallitusmuoto ja saksalaissyntyinen kuningas.
Eduskunnalle jätettiin kesäkuussa 1918 esitys uudeksi hallitusmuodoksi. Sen mukaan Suomesta olisi tullut perinnöllinen kuningaskunta.
Hallituksen esitys hyväksyttiin eduskunnassa, mutta tasavaltalaiset onnistuivat lykkäämään päätöksen toimeenpanoa määrävähemmistön avulla. Elokuun 7. päivänä esitys äänestettiin lepäämään yli vaalien.
Kohti kuningaskuntaa
Monarkistit ryhtyivät valmistelemaan kuninkaanvaalia vuoden 1772 hallitusmuodon 38 pykälään vedoten. Mainitussa pykälässä sanottiin, että jos hallitsijasuku kuolee sukupuuttoon, on säätyjen kokoonnuttava valitsemaan uusi kuningassuku. Koska Nikolai II oli edellisenä vuonna luopunut vallastaan eikä kukaan hänen sukulaisistakaan noussut valtaistuimelle, joka näin oli jäänyt avoimeksi, katsottiin syntynyt tilanne tähän rinnastettavaksi. Säätyvaltiopäivien tehtävät ja valtaoikeudethan olivat vuonna 1907 siirtyneet eduskunnalle. Senaatti sai eduskunnan hyväksynnän toimilleen 9.elokuuta.
Elokuun alussa eduskunta päätti äänin 58–44 pyytää senaattia ryhtymään niihin toimenpiteisiin, jotka olivat tarpeen, jotta eduskunta voisi toteuttaa kuninkaanvaalin.
Vuoden 1918 ylimääräisille valtiopäiville jätettiin uusi hallitusmuotoesitys, jonka mukaan Suomesta olisi tullut perustuslaillinen ja perinnöllinen kuningaskunta. Tasavaltalaiset yhdessä sosiaalidemokraattien kanssa kaatoivat tämänkin ehdotuksen äänestämällä 8. lokakuuta 1918 hallitusmuotoehdotuksen lepäämään yli vaalien.Yli vaalien äänestämisen estämiseen olisi tarvittu määräenemmistö eli 2/3 edustajien kokonaismäärästä - mutta esitystä puoltava äänimäärä jäi selkeästi alle vaaditun 75 äänen.
Eduskunta päätti 9. lokakuuta 1918 äänin 64–41 ryhtyä kuninkaanvaaliin – vuoden 1772 hallitusmuotoon nojautuen.Tasavaltalaiset ja sosiaalidemokraatit boikotoivat vaalia. Ehdotus sai vain 63 kansanedustajan tuen. Täydestä 200 paikkaisesta eduskunnasta tämä olisi ollut alle kolmasosa.
Useita ehdokkaita
Ehdokkaita Suomen kuninkaaksi keväällä ja kesällä 1918 löytyi useampia. Tunnetuimpana nimenä saksalaissuuntautuneiden porvarispiirien spekulaatioissa kuninkaaksi ehdotettiin Saksan keisari Vilhelm II :n poikaa Oskaria. Häntä kannattivat myös Svinhufvud ja Saksan sotilaspiirit, kuten päämajoitusmestari, kenraali Erich Ludendorff ja Saksan Itämeren divisioonan komentaja, kreivi Rüdiger von der Goltz kannattivat prinssi Oskaria. Keisari Vilhelm ei kuitenkaan suostunut antamaan poikaansa edelleen epävakaaseen valtioon
Aktiivisimpana ehdokkaana kuningaskeskusteluissa oli Mecklenburgin herttua Adolf Friedrich. Hänen kohdallaan rasitteena olivat kruununperijän puuttuminen ja erityisesti Suomen papiston ankarasti vastustama katolinen puoliso. Hänen näkyvin suomalaiskannattajansa oli Berliinin lähettiläs Hjelt.
Alustavia tunnusteluja tehtiin myös Ruotsiin, ja niminä mainittiin silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa V:n poika prinssi Wilhelm ja hänen kouluikäinen poikansa prinssi Lennart.
Loppujen lopuksi päädyttiin Saksan keisarin Vilhelm II:n hyväksymänä Hessenin prinssiin Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel. Valintaa vahvisti epäilemättä se, että hänen puolisonsa oli keisari Vilhelmin sisar Preussin prinsessa Margarethe.
Kuninkaan valinta
Syksyn ylimääräisillä valtiopäivillä 9. lokakuuta 1918 Suomen kaavailluksi kuninkaaksi valittiin 64 kansanedustajan äänin Saksan keisarin lanko, Hessenin prinssi, Hessenin maakreivi Friedrich Karl , josta käytetään vaaliasiakirjassa suomalaisversiota Fredrik Kaarle. Kuninkaan valinta oli yksimielinen tasavaltalaisten ja sosiaalidemokraattien boikotoidessa äänestystä. Monarkistit olivat valinneet kuninkaan ehdottajaksi ilmajokelaisen talonpojan J. E. Antilan. Ehdotuksen kannattajaksi oli valittu Rabbe Axel Wrede.
Suomessa alettiin valmistella kruunajaisia, ja Akseli Gallen-Kallela kutsuttiin suunnittelemaan hoviasuja, samoin aateliskirjoja alettiin valmistella kuninkaan allekirjoitettavaksi, mutta vastavalittu kuningas epäröi edelleenkin.Hän kritisoi vaalin toteutustapaa eikä pitänyt vanhentuneesta hallitusmuodosta. Ulkopoliittiset syytkin eli Saksan heikkenevä sotilaallinen asema sai hänet lykkäämään ratkaisuaan.
I maailmansota päättyy
Saksa oli jo luhistumassa sotilaallisesti kuninkaanvaalin aikana ja 11. marraskuuta 1918 aselepo allekirjoitettiin. Saksalaissympatioiden rasittama Paasikiven senaatti erosi 27. marraskuuta 1918 ja uuden porvarillisen hallituksen johtoon nimitettiin Suomalaisen puolueen Lauri Ingman.
Uuden hallituksen keskeisenä tavoitteena oli saada Suomen itsenäisyydelle tunnustus myös niiltä länsivalloilta, jotka sitä eivät vielä olleet antaneet.
Ranskan tunnustus oli saatu jo tammikuussa 1918, mutta diplomaattisuhteet olivat katkenneet saksalaiskuninkaan vaalin jälkeen. Friedrich Karl oli tietoinen tilanteesta ja teki lopullisen ratkaisunsa. 14. joulukuuta 1918 päivätyllä kirjeellään. Hän ilmoitti luopuvansa Suomen kuninkuudesta.
Ulkopoliittista suunnanmuutosta helpottaakseen Svinhufvud ilmoitti eduskunnalle eroavansa valtionhoitajan toimesta. Eduskunta hyväksyi luopumisen 12. joulukuuta 1918 ja valitsi vielä samassa istunnossa uudeksi valtionhoitajaksi kenraali Gustaf Mannerheimin, joka vahvisti eduskunnan hyväksymän hallitusmuodon 17. heinäkuuta 1919.
Virallisessa vaaliasiakirjassa hallitsijanimestä käytetään suomennosta Fredrik Kaarle.
Kirjallisuudessa ja lehtikirjoittelussa esiintyvä kuninkaannimi "Väinö I" on todellisuudessa pakinoitsija Ollin eli Väinö Nuortevan esittämä humoristinen käsitys tulevan hallitsijan nimestä.
Kuka oli Fredrik Kaarle?
Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel (1. toukokuuta 1868 Panker – 28. toukokuuta 1940, Kassel) oli Hessenin prinssi ja Saksan keisari Vilhelm II:n lanko.
Hessenin prinssi Friedrich Karl syntyi pohjoissaksalaisessa Pankerin linnassa Hessenin prinssi Fredrikin, tanskalaisen upseerin, ja hänen toisen vaimonsa Preussin prinsessa Annan kolmanneksi vanhimpana poikana. Lapsen täti oli Tanskan senhetkinen kuningatar Louise.
Friedrich Karlin isän vanhemmat olivat Hessenin prinssi Vilhelm ja Tanskan prinsessa Charlotte. Hänen äitinsä vanhemmat olivat Preussin prinssi Kaarle ja Saksi-Weimarin Marie.
Friedrich Karl avioitui vuonna 1893 Preussin prinsessan Margareetan kanssa, joka oli keisari Fredrik III:n ja tämän vaimon Ison-Britannian Viktoria Adelaiden nuorin tytär. Näin Friedrich Karlista tuli keisari Vilhelm II:n lanko.
Friedrich Karl palveli Preussin armeijassa kohoten lopulta kenraalimajuriksi. Ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheessa hän haavoittui vakavasti toimiessaan nimikkorykmenttinsä komentajana länsirintamalla.
Friedrich Karlin ja Margareetan kuudesta pojasta kaksi vanhinta oli kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa. Seuraavaksi vanhimmat olivat kaksoset Filip (Philipp) ja Wolfgang. Filip oli vuonna 1918 rintamalla, eivätkä viestiyhteydet yltäneet sinne – ei edes ollut täysin varmaa oliko Filip vielä hengissä – kun taas Wolfgang oli vanhempiensa luona. Kun suomalaiset tarjosivat kuninkuutta, Wolfgang tuli pakettiin mukaan kruununprissin asemaan. Sanotaan, että nuorelle kruununperilliselle oli Suomessa jo suunniteltu häitä sopivan suomalaistytön kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti