Rahoitusmarkkinoiden vapautuminen oli tooinen niistä avaintekijöistä, jotka edesauttoivat 1990-luvulla syvään laamaan joutunutta kehitystä. Toisena sen rinnalla on mainittiva nk. vahvan markan politiikka. Sen pyrkimyksenä oli pitää Suomen markan arvo mahdollisimman vakaana suhteessa tärkeiden kilpailijamaiden valuuttoihin. Vahvan markan-politiikka perustui uskoon, että kiinteä kurssi toimii jonkilaisena ankkurina, joka pakottaa talouden hitaanpaan inflaatioon. Politiikan taustalla olivat uudet talousteoreettiset näkemykset, jotka hylkäsivät keynesläiset opit. Ekonomistit toivat ne esiin talouspolitiikkaan, mistä omaksuttiin pian myös poliittiseen kielenkäyttöön.
Vahvan markan-politiikan perusta laskettiin jo silloin, kun Rolf Kullberg seurasi Ahti Karjalaista Suomen Pankin pääjohtajaksi ja teki selkoa tulevaisuudentavoitteista sellaisina kuin hän ne näki. Presidentti Koivisto oli vahvan markan osalta Kullbergin tärkein tuki ja selkänoja, vaikka presidentin suhtautuminen kiinteän kurssin politiikkaan myöhemmin olikin epäjohdonmukaista. Yhteiskunnan vaikuttajia sitoutettiin vahvan markan-linjaan voimallisesti leimaamalla vanhaan pitäytyvät ja devalvaation käyttökelpoisuutta puolustavat epäisänmaallisiksi, ”talousterroristeiksi” ja samastamalla heidät ”ulkomaisiin keinottelijoihin”.
Jo tässä vaiheessa oli havaittavissa, että erottelua käytettiin samalla myös puoluepoliittisen taistelun välineenä. Merkille pantavaa oli, että pääministeri Sorsa ja kokoomuslainen Suomen Pankin johtokunnan jäsen Harri Holkeri löysivät jo tässä vaiheessa tekijän, joka yhdisti heitä ulkonaiseestikin. Molemmat vahvan markan apologeetat tuomitsivat ankarin sanoin valuuttaspekulaatioiden levittäjät epäisänmaallisina, jopa terrostisteina.
Toukokuisten vastatoimien jälkeen Suomen taloudellinen tilanne pysyi kuukauden verran vakaana sen jälkeen, kun kriisin aikana maasta paenneista neljästä miljardista markasta lähes kolme oli palannut takaisin. Heinäkuussa 1986 virran suunta kääntyi uudelleen. Valuuttavaranto supistui kuun loppuun mennessä runsaat kolme miljardia. Siinä vaiheessa Suomen Pankki pyysi pankkivaltuustolta järeämpiä aseita, joilla pääjohtajan mukaan tarkoitettiin vapautta soveltaa 1.8. lähtien sellaista päiväluotto- ja päivätalletuskorkoa, jota ”riittävän valuuttavarannon turvaaminen nykyisen valuuttaindeksinluvun vaihtelualueen rajoissa kulloinkin edellyttää”. Ne valtuudet se myös sai. Hallitus asettui näkyvästi yhteiseen puolustusrintamaan Suomen Pankin kanssa, ja ulkopuolisille tehtiin selväksi että devalvaatiota oli turha odottaa.
Päiväkoron nostovaltuudet ilman ylärajaa olivat kuitenkin vain osa Suomen Pankissa hahmotellusta paketista markan arvon vakauttamiseksi. Sen muut osaset olivat antolainauksen keskikorkosäännöstelyn lopettaminen sekä teollisuusyritysten ja varustamoiden pitkäaikaisten ulkomaisten luottojen vapauttaminen säännöstelystä. Ne koettiin siihen asti merkittävimmiksi askeleiksi käynnissä olleessa liberalisointiprosessissa. Aiemmin pankit olivat kilpailleet asiakkaisa tiheällä konttoriverkolla ja ilmaispalveluila. Päätösten myötä kilpailu kohdistettiin luottoasiakkaiden hankintaan. Seurauksena oli luotonannon nopea kasvu.
Tuskin Pankki ehti kertoa tehdyist päätöksistä julkisuuteen, kun valuutta alkoi virrata maasta kiihtyvällä vauhdilla. Virta tyrehtyi hetkeksi, kun Suomen Pankki 5.8. nosti päiväkorkonsa yli kaksinkertaiseksi, 25 prosenttiin. Mutta sekään ei pidemmän päälle pysäyttänyt valuuttavarannon supistumista. Sen vuoksi päiväkorkoa nostettiin asteittain, kunnes se 7.8. nousi ennätykselliseen 40 prosenttiin. Samalla keskuspankki myi dollareita noin miljoonan markan arvosta. Haluamme osoittaa, että olemme tosissamme, Kullberg perusteli ratkaisua tiedostusvälineille ja kertoi odottavansa valuuttavirran pian kääntyvän. Korko jouduttiin pitämään 40 prosentissa kuitenkin viikon ajan, ja sen jälkeenkin tasoa laskettiin varovaisesi markan arvon vakiintumisen myötä. Vielä elokuun lopussa korko oli 17 prosenttia. Koron korkeus herätti ankaraa kritiikkiä ainakin säästöpankkien piirissä.
Valuuttapako selittyi devalvaatio-odotuksilla, joille ulkomaankaupan heikohko kehitys alkuvuonna sekä OECD:n julkaisema viimeinen katsaus olivat luoneet maaperää. Osaltaan näitä odotuksia ruokki myös käynnistynyt keskustelu idänkaupan huolestuttavasta tilasta. Kun valuuttamarkkinat pysyivät edelleen hermostuneina, yritykset suojasivat valuuttalainojaan ja hidastelivat valuuttojen vaihtoa markoiksi, hallitus kävi hyökkäykseen. Sorsa syytti 13.8. Yleisradiolle antamassaan haastattelussa suomalaisia pankki- ja yrityspiirejä epäisänmaallisuudesta, itsekkyydestä sekä vaarallisesta spekuloinnista, joka voi johtaa vakaviin vaikeuksiin. Markkaa ei devalvoida; spekuloijat tulevat polttamaan näppinsä, hän vakuutti.
Loppujen lopuksi pääministerin rusikoimat piirit olivat ne, jotka pienen viiveen jälkeen päästivät Suomen Pankin ja hallituksen pälkähästä kotiuttamalla mittavia määriä valuuttaa. Kun virta kääntyi Suomeen päin, keskuspankki saattoi pudottaa päiväkorkoa tasolle, joka ei enää lisännt luottokustannuksia kohtuuttomiin. Ne kun olivat ehtineet herättää närää jo poliittisissakin piireissä. Muun muassa Kepun eduskuntaryhmän työvaliokunta oli tuonut julki huolensa korkean koron yrityksille aiheuttamista ongelmista ja vaatinut sen tason pikaista alentamista.
Elokuun kriisin aikana esitettiin näkemyksiä myös toisenlaisiin ratkaisuihin turvautumisesta. Ulkoministeri Väyrynen oli sitä mieltä, että tilanteen rauhoittamiseksi tarvittiin kohtalaisa devalvaatioita. Samanlaisia näkemyksiä esitettiin hänen ja Nokia Oy:n pääjohtajan Kari Kairamon luotsaamassa talouspoliittisessa keskusteluryhmässä, johon kuuluivat muun muassa valtionvarainministeri Esko Ollila, Neste Oy:n pääjohtaja Jaakko Ihamuotila, Heikki Haavisto MTK:sta, Pentti Koivikko Suomen Pankista, Matti Korhonen KOP:stä, Harri Hintikka Polarista, Vesa Vainio Kymmene Oy:stä sekä Kairamon oikea käsi Harry Mildh. Elo-syyskuun taitteessa monet metsäteollisuuden näkvät vaikuttajat liputtivat edelleen devalvaatiolle. Kantaa ottivat tässä vaiheessa sen verran merkittävät hahmot, että ruotsalainen Handelsbanken sisällytti ennusteeseensa devalvaation Suomessa. Toisaalta Suomen Pankin johtaja Markku Puntila vakuutti vielä 20.9. että devalvaatio oli suljettu ”mielekkäiden vaihtoehtojen” joukosta.
Lähdeaineisto: Juhani Suomi Kohti sinipunaa ISBN 978-951-21969-9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti