Vaiennetut sotilaat

Vaiennetut sotilaat on Pekka Mutasen kirja, mikä kertoo Erillispataljoona 6:n miehistä ja heidän tuntemista elämänvaiheistaan. Inkerinmaalla muodostettu pataljoona palveli ensin Saksan armeijassa vartiointitehtävissä Saksan valtaamalla Neuvostoliiton alueella.

Sunnuntaiaamu 22 kesäkuuta 1941 oli kirkas ja kaunis. Inkerin luonto kylpi auringossa, taivas oli lähes pilvetön. Tasan kahdeltatoista radiosta kaikille neuovostoihmisille tuttu Juri Levitanin ääni ilmoitti Neuvostoliiton ulkoasiain kansankomissaari Vjatshelav Mihailovitsh Molotovin pitävän puheen. "Neuvostokansalaiset! Neuvostoliiton hallitus ja sen johtaja, toveri Stalin on antanut tehtäväkseni esittää seuraavan tiedotuksen: "Kello neljä tänä aamuna, ilman sodan julistusta ja esitämättä Neuvostoliitolle mitään vaatimuksia, saksalaiset joukot ovat hyökänneet monesta kohdasta rajojemme yli ja Zhitomiriä, Kiovaa, Sevastopolia, Kaunasia ja muita kaupunkeja on pommitettu ilmasta... Hyökkäys on tapahtunut huolimatta Neuvostoliiton ja Saksan välisestä hyökkäämättömyyssopimuksesta, jonka määräyksiä Neuvostoliitto on noudattanut tinkimttä. Meidän asiamme on oikea. Vihollinen murskataan, Me saavutamme voiton..."

Sekavat ajat Inkerinmaalla

Suurin osa inkeriläisitä asui maalla tehden työtä kolhooseissa ja neuvostotiloilla. Heinäkuun alussa kenraalimarsalkka von Leeb, Pohjoisen Armeijaryhmän komentaja, murskasi neuvostoliittolaisten Luoteisen Rintamana Lugan linjan, joka oli vain vain sata kilometriä Leningradista, ja lähestyi nopeassa tahdissa valloittamaan Neuvostoliiton toiseksi tärkeintä kaupunkia.
Leningradin puoluesihteeri Andrei Zhdanovin ja marsalkka Klim Voroshilovin johdolla yritettiin pidättää saksalaisia tunkeutuamsta kaupungin kynnykselle. Mutta kaikesta huolimatta 21. elokuuta Leningradinkaduille ilmaantui Vihollinen on porttien edessä-julisteita. Kaupunkia pommitettiin jatkuvasti ilmasta. Junayhteys Leningradiin katkesi 29. elokuuta, j ayyskuun neljäntenä saksalaiset tulittivat kaupunkia kauaskantoisilla tykistön ammuksilla.
Inkerin maantiet ovat suoria ja leveitä. Nyt Leningradin suuntaan ajoi saksalaisten moottoriajoneuvoja, ja vastaan vaelsi pakolaisia: nyytti selässä ja vauva sylissä tai äidin helmasta pitelevä lapsiparvi. Rintaman läheisyydessä siviiliväestön oli pakko jättää kotinsa ja lähteä Viroa kohti. Missä oli määränpää, sitä kukaan ei tiennyt. Kun kuolema kohtasi, jätettiin ruumis tienvarteen ja jatkettiin matkaa.

Leningradin valloittamisyritykset tyrehtyivät syksyllä 1941, ja kaupungin piiritys oli tosiasia. Leningradin ja Oranienbaumin mottiin jäi siviiliväestöä, josta noin 30 000 oli inkeriläisiä. Nämä inkeriläiset pakkoevakuoitiin maaliskuun lopulla 1942 Laatokan viimeistä jäätä pitkin järven itärannelle, siitä tavaravaunuissa Itä-Siperiaan ja edelleen Lena- ja Jeniseijokea pitkin Pohjoisen jäämeren rannikolle, maailman kylmimpään paikkaan. Matka kesti useita kuukausia. Vilu, nälkä j ataudit ahmivat matkalaisia sen kun ehtivät.

Ensimmäinen sotatalvi Inkerinmaalla

Saksan miehitysalueella alettiin jo ensimmäisenä sotasyksynä järjestää paikallista väestöä linnoitus - ja muihin taloustöihin. 1930-luvun vainot Neuvostoliitossa sekä pakkokollehtivisointi olivat saksalaisten tiedossa. Miehitysalueella jääneet kommunistit, nuorisoliittolaiset ja neuvostovirkailijat muodostivat partisaanijoukkoja. Myöhemmin he saivat mukaansa muutakin siviiliväkeä. Jo syksyllä 1941 saksalaiset käyttivät inkeriläisiä työvoimana. Talven tulleen sekä miehiä että naisia otettiin lumitöihin. Samaan aikaan aikusiia työttöjä ja yksinäisiä naisia lähetettiin töihin Saksaan aina Länsi-Preussiin asti. Myöhemmin Saksaan joutuivat rintamanläheisten kylien asukkaat perheittäin. Arvion mukaan Saksaan vietiin yli kaksituhatta inkeriläistä, missä heitä käytettiin pääasiassa maataloustöissä.

Miehittämällään alueella Saksan armeija alkoi syksyllä 1941 järjestää aseellisia joukkoja turvallisuustehtäviin ja taisteluun partisaaneja vastaan. Helmikuussa 1942 Länsi-Inkerin Volossovin piirikeskuksessa perustettiin inkeriläispojista ja -miehistä osasto nimeltään Finnische Sicherungsgruppe 187. Vuoden päästä siihen kuuluivat 27., 2., 29., ja 30. Hunderschaft, joissa kussakin oli noin 170 miestä. Myöhemmässä vaiheessa nimi muutettiin Ost-Bataillon eli Itäpataljoona 664:ksi ja satakunnat komppanioiksi. Huhtikuussa 1942 Finnische Sicherungsgruppe 187 siirrettiin junalla Volossovasta vartiotehtäviin. Venäjän mannertalvi yli 40 asteen pakkasineen koetteli saksalaisia. Ost-Batallion 664 sijoitettiin vartioimaan rautatieyhteyksiä kahdessa eri suunnassa: pohjoisesta etelään Leningrad-Dno-linjalla sekä lännestä itään Luga-Novgrod-linjalla.

Saksalaiset kohtelivat inkeriläisiä pääasiassa paremmin kuin muihin ihmisiin, mutta poikkeuksiakin oli. Saksalainen yliluutnantti oli päättänyt näyttöö että saksalaista upseeria on pidettävä arvossaan. Jussi Harsia ohitti Njurovkan kylpahasella raitilla mainitun upseerin eikä tehnyt kunniaa. Saksalainen pysäytti miehen ja komensi hänet maahan. Seurasi komento: "Roppen! Vorwärts Marsch!" (Ryömi, Eteenpäin!). Jussi ryömi, ja saksalainen seurasi hitain askelin hänen perässään. Kylän viimeisen talon kohdalla upseeri komensi Jussi jaloilleen ja kaiken lisäksi ripitti oikein kunnolla.
Seuraavassa taistelussa partisaaneja vastaan saksalainen yliluutanantti kaatui. Sodassa kuolintapauksia ei tutkita yhtä tarkkaan kuin siviilissä.

Partisaaneja kohtaan saksalaiset eivät tunteneet armoa: taistelussa eloon jääneet ja saksalaisten vangeiksi joutuneet ammuttiin tai hirtettiin näyttvävästi. Opiksi siviiliväestölle.

Inkeriläisten siirrot Suomeen

Inkeriläisten siirrosta sodan jaloista Suomeen vaikutti suursti mielipiteen muokkaus ja maassa vallitseva tyävoimapula. Joulukuun 1. päivänä 1942 valtioneuvosto teki päätöksen inkeriläisten siirtämisestä Suomeen. Inkeriläisten siirron johtajaksi nimitettiin Teknillisen korkeakoulun maanviljelystekniikan professori Pentti Kaitera. Toinen siirtojen avainhahmo oli monia tehtäviä hoitanut AKS:n puheenjohtaja, tohtori ja luutnantti Vilho Helanen. Ensimmäinen inkeriläisiä kuljettava laiva S/S Aranda saapui 29.3.1943 Hankoon. Myöhäisyskyllä 1943 kylistä inkeriläiset oli siirretty Suomeen. Saksan armeijassa palvelevat miehet alkoivat esittää toivomuksiaan päästä myös Suomeen, minne heidän omaisensa olivat jo lähteneet. Tässä vaiheessa tuntui aivan luonnolliselta siirtäää myös Ost-Bataillon 664 Suomeen. Vuoden 1943 joulukuun alussa pataljoon sai käskyn luovuttaa aseensa ja valmistautua lähtemään Suomeen.

Kaikki komppaniat koottiin yhteen Batetskajaan ja lähetettiin Hatsinaan. Ensimmäinen kuljetuserä saapui Tallinaan, Vastaanottajat, suomalaiset upseerit yllättyivät: noin 300 miestä osa oli aika lailla juovuksissa. Tallinnan satamaan saapuessa jukosta erkani muutamia miehiä, jotka väkisin tahtoivat päästä suomalaisiin laivoihin, Useita kymmeniä oli lähtenyt kaupungille, missä he herättivä kauhua etsiessään väkijuomial Puukot ja nyrkit heiluivat, kun ilolääkettä ei löytynyt. Tallinnaan saapui 616 inkeriläistä: 24 aliupseeria, 65 korpraalia ja 527 sotamiestä. Kaikki kävivät täisaunan ja suoritettiin ylimalkainen lääkärintarkastus. Pataljoona siirtyi 18. joulukuuta 1943 virallisesti suomalaiseen komentoon.
Heistä perustettiin Er.P 6. Pataljoona taisteli Suomen puolesta suurhyökkäyksen aikana kesä- heinäkuussa 1944.

ER.P 6:n tärkeimmät tapahtumat

23.11.1943 Kannaksen Ryhmän esikunta määräsi everstiluutnantti Karl Breitholtzin inkeriläispataljoonan komentajaksi.
28.11.1943 Vastaanottokomennuskunta, 8 upseeria ja 12 aliupseeria, perustettiin.
1.12.1943 Vastaanottokomennuskunta saapui Tallinnaan
5-7.12.1943 Pataljoonan miehistö saapui Tallinnaan.
9.12.1943 I. merikuljetuserä inkeriläismiehiä saapui Hangon satamaan.
13.12.1943 2. merikuljetuserä inkeriläismiehiä saapui Hangon satamaan.
15.12.1943 Aloitettiin marssi- ja lauluharjitukset sekä oppitunnit SO:sta.
16.12.1943 Suoritettiin tuntolevyjen ja vapaaehtoiskortit sekä muut muodollisuudet.
7-9-1. 1944 Pataljoonan siirtyminen junalla Hangosta Kiviniemeen.
26.1.1944 Ensimmäinen joukkolomitus, 105 vapaaehtoista seitsemän vuorokauden lomalle.
23.2.1944 Er.P 6 alistettiin 15. D:n komentajalle.
25.2.1944 Siirto Kiviniemeltä Leininkylään.
12-13.6.1944 Siirto autoilla "Susi" maastosta Korpikylän maastoon. Vihollisen ensimmäiset hyökkäykset torjuttiin.
16.6.1944 Vilkasta partiointia.
18.6.1944 Taisteluja Vuoksi - Punnusjärvi - linjalla. Rj.P2 tuli naapuriksi, Vihollinen hyökkäsi panssarien tukemana.
29.6.1944 Siirtyminen Kuparsaaren lohkolle.
7.7.1944 Pataljoona osallistuu 3.D:n hyökkäykseen. Hyökkäyksen aikan suoritettiin kaukotiedustelua, johon osallistui Er.P 6:n miehiä.
4.9.1944 Aselepo solmittiin.
6.-9-9-1944 Pataljoona siirtyi maataloustöihin alueella Kariniemi - Haavikko - Lottola - Halkola.
21.9.1944 Er.P vetäytyi Moskovan rauhan rajan taakse. Partolan kylässä aloitettiin koulutus.
1.10.1944 Pataljoonan vapaaehtoiset kotiutettiin,
7.10.1944 Komppanianpäälliköt ja joukkueenjohtajat siirtyivät uusiin yksikköihin.
10.10.1944 Er.P 6:n toiminta päättyi. Asiakirjat siirrettiin sota-arkistoon.

Välirauhansopimuksen mukaan sotavuosina Suomeen siirretyt Neuvostoliiton kansalaiset oli palautettava takaisin. Viimeinen sotaan osallistunut inkeriläinen vangittiin Suomessa ja luovutettiin Neuvostoliittoon tammikuussa 1955. Jotkut miehistä katosivat jäljettömiin jo Viipurin asemalla neuvostosotilaiden komentaessa hiedät ulos junasta. Miehet saivat kovia tuomioita - vähimmillään 10 vuoden ja enimmillään 25 vuoden vankileirituomioita. Suomelle inkeriläisten sotilaiden luovutukset ja miesten saamat kovat tuomiot ovat kiusallisia. Satuttavia on vanhojen miesten muistot vieläkin: "Suomi teki meille saman kuin kissanpennuntappajat: kissat säkkiin ja säkki järveen".

Lähdeaineisto: Pekka Mutanen Vaiennetut sotilaat ISBN 951-9440-87-9