Syksyyn 1996 mennessä oli tapahtunut uskomattoman paljon. Nato-yhteisty oli tiivistynyt. Emua valmisteltiin ja maan poliittiset johtajat, varsinkin Paavo Lipponen, korostivat, kuinka tärkeää oli mennä mukaan EU:n kovaan ytimeen, yhteistyöhön Saksan ja Ranskan kanssa. Hallitusryhmät kestivät – osittain natisten – vauhdissa, mutta oppositiolle se oli liikaa. Esko Aho arvosteli useampaan kertaan hallitusta EU:n päävirran myötäilystä, pohjoismaisten ja idänsuhteiden unohtamisesta. Kesustan työvaliokunnassa oli päädytty pitkän ja huolellisen keskustelun jälkeen tähän arvioon.
Keskustajohdossa kovimpia sanankäyttäjiä oliva varapuheenjohtajat Sirkka-Liisa Anttila ja Seppo Kääriäinen. He moittivat Lipposta ja hallitusta Saksan myötäilystä. Lipponen ei antanut tuumaakaan periksi, pikemminkin kovensi kielenkäyttöän. Lipponen puolestaan sai sydämellisen vastaanoton Saksassa. Liittokansleri Helmut Kohl luonnehti Suomen ja Saksan suhteita ”selittämättömän hyviksi”. Lipponen puolestaan ylisti Kohlia: ”Liittokansleri on Euroopan ankkuri.” ”Saatoin kertoa hänelle saksalaisista sukujuuristani ja perheeni yhteydestä tähän maahan”, Lipponen myhäili tapaamisen jälkeen.
Eva-päivillä puhuessaan Lipponen kehui vielä saksalaisia yhteyksiään. Pääministeri ihaili saksalaista arkkitehtuuria, mielisäveltäjä oli Bach, suosikkilaulajatar löytyi myös Saksasta, saksalaisviinit kuuluivat suosikkeihin. ”Enkä voisi kuvitella elämää ilmman Die Zeit -lehden lukemista”, Lipponen hehkutti.Keskusta puhusi kiukusta. ”Ei pitäisi Suomen panna maihin heti kun Kohl jotakin sanoo”, Kääriäinen tokaisi Ilkka-lehden haastattelussa.
Viikkoa ennen lokakuussa pidettyjä kunnallisvaaleja ja EU-parlamenttivaaleja hallitus päätti kytkeä Suomen markan Euroopan valuuttajärjestelmään Ermiin. Markan kytkeminen Ermiin oli ollut mahdollista kesäkuun alkaen, jolloin rahalakin oli muutettu. Kytkemistä jarrutti teollisuus joka pelkäsi vahvan markan heikentävän kilpailukykyä. Vahvituminen estettiin suuryritysten yhteisellä operaatiolla ”käsiohjauksella”.
Lokakuussa valuuttojen suhteet sattuivat kohdalleen, janiin teollisuus luopui vaivihkaa vastustuksestaan. Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Matti Korhonen oli tässä operaatiossa käytännön junailija. Markan kellutuksen päättämisellä oli symbolista ja käytännöllistä merkitystä. Lipponen ja valtionvarainministeri Sauli Niinistö halusivat osoittaa suomalaisille, että taloudellinen tilanne on kohentumassa. EU-kumppaneille taas osoitettiin Suomen olevan tosissaan pyrkimässä Emuun ensimmäisten joukossa. Olihan Emu-kytköstä pidetty yhtenä ehtona Emu-kelpoisuudelle.
Suomi sai täsmälleen toivonsa kurssin. Markan keskikurssiksi vahvistettiin 1 ecu on 5,80661 markkaa. Halituksessa ja Suomen Pankissa jännitettiin kovasti miten markan kytkentä otetaan vastaaan valuuttamarkkinoilla. Pelättiin spekulanttien yrittävän horjuttaa markkaa ja koko järjestemää. Näin ei käynyt. Markan kytkentä kesti tulikokeen, valuuttamarkkiant säilyivät rauhallisina.
Vaikeuksia tuli kotimaan politiikkaan. Vaaliviikolla oppositio sai tuulta purjeisiinsa. Kova vauhti hämmensi kansalaisia, ja varsinkin tuttu mies – kukapa muu kuin Paavo Väyrynen – osasi käyttää tilannetta hyväkseen. Kun vaaliliput laskettiin, EU-vaalien suurimmaksi puolueeksi osoittautui Suomen keskusta ja koko maan ääniharavaksi Väyrynen. Hän veti perässään EU-parlamenttiin Sirkka-Liisa Anttilan ja Kyösti Virrankosken. Nämä kolme olivat aikanaan vastustaneet viimeisessä äänestyksessä Suomen EU-jäsenyyttä. Neljänneksi edustajaksi valittiin Mirja Ryynänen. Keskustan ainoa EU-myönteinen edustaja, tohtoriksi Oxfordissa juuri vaalien alla väitellyt Olli Rehn putosi parlamentista.
Toinen EU-vastustaja, vasemmistoliiton EskoSeppänen keräsi myös suuren äänipotin ja auttoi Outi Ojalan parlamenttiin. Kokoomuksen kaikki EU-parlamentaarikot vaihtuivat. Tilalle nousivat Kirsi Piha, Marjo Matikainen-Kallström, Raimo Ilaskivi ja Jyrki Otila. Sosiaalidemokraattienkin edutajista vain Riitta Myller sai jatkokauden. Uusina parlamenttiin nuosivat Pertti Paasio, Jörn Donner ja Reino Paasilinna. Vihreiden Heidi Hautala säilytti paikkansa, Rkp:n Elisabeth Rehnin seuraajaksi valittiin Astrid Thors. Voimakkaan EU-myönteisen kampanjan käynyt nuorsuomalaisten Jaakko Iloniemi jäi valitsematta. Hallitusken ja keskeisten virkamiesten piirissä tehtiin johtopäätös, että nyt ei hetkeen pidä tuoda kansalle mitään uusia kolmi- ta nelikirjaimisia lyhteitä.
Tämä toive ei toteutunut, sillä vaalien jälkeen keskusta nosti esille eduskunnassa toisen valtionvaraiministerin Arjo Alhon toimet. Keskustan puolelta epäiltiin, että Alho oli aiheuttanut Suomelle vahinkoa vuotamalla etukäteen tiedon Erm-kytkennän ehdoista muille EU-maille. Keskustelu lienee ollut yksi eduskunnan kovasanaisimpia. Päämministeri Paavo Lipposen tokaisi ”nahkurin orsilla tavataan” tulkittiin viimeisten siltojen polttamiseksi hallituksen ja opposition välillä. Oikeuskansleri tutki pari kuukautta vuotoepäilyjä, mutta aihetta jatkotoimiin ei kuitenkaan löytynyt.
Kanslerin asiakirjoita paljastui koko kahakan syy. Lipponen ja Niinistö olivat yhdessä Suomen Pankin pääjohtajan Sirkka Hämäläisen kanssa sopineet kytkennän hoidosta. Kolmikon yhteistyö oli ollut niin tiivistä, ettei Hämäläinen ollut edes tiennyt, että hallituksen sisäisessä työnjaossa Erm-kytkentä kuuluikin Alhon hoidettavaksi. Mainitun kolmikon lisäksi vain aivan keskeiset huippuvirkamiehet, Suomen Pankin johtaja Matti Vnahala ja alivaltiosihteeri Johnny Åkerblom, olivat tietoisia päätöksestä.
Lähdeaineisto Unto Hämäläinen Lännettymisen lyhyt historia ISBN 951-0-23024-3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti