Uuden työni todellisuus valkeni minulle heti alussa, kun maatalousministeriön kansliapäällikkö Reino Uronen a johtavat virkamiehet esittelivät tuoreelle ministerille muutamia perusasioita. EU-kysymys ei ollut ainoa suomalaisen maatalouden ongelma, vaan talonpoikaa rassasi myös maataloustulolain muuttuminen. Aikaisempi laki lähti siitä, että valtio maksaa viennin ja vilejlijät osallistuivat kustannuksiin sillä summalla kuin eduskunnassa säädetään. Uusi laki, joka oli astunut voimaan vuoden alusta, muutti tuon tilanteen päinvastaiseksi. Viljelijät maksavat itse viennin ja valtio osallistuu vain, jos eduskunta niin parhaaksi näkee. Maanviljelijöiden lasku yksinomaan sen vuoden ajalta oli nousemassa 3,5 miljardiin markkaan, mutta valtiovalta maksoi lupulta näistä viuluista puolet.
Joka tapauksessa koko EU-päätös oli keskustan kannalta yksi kaikkien aikojen mahdottomimpia asioita. Keskustan työvaliokunnna kokouksissa ja puoluehallituksessa Esko Aho laitettiin useasti koville. Jopa puolueen ministeriryhmän taholta tuli lujaa kritiikkiä: näin on kentällä sanottu, suuri suku tietää tämän asian tarkalleen ja kaikki on menossa pahasti pieleen. Pidin velvollisuutenani tällaisissa tilanteissa nousta puolustamaan pääministeriä, näin tapahtui muiden muassa Jyväskylän puoluekokouksessa, jossa Aho määräsi minut puhumaan heti Paavo Väyrysen jälkeen.
Ryhmäkokouksissa sain selkääni kunnolla. Kerrankin olin kymmeneen ja kymmeneen kertaa jotunut selvittämään, millaisiin papereihin olin nimeni laittanut, mitä olin maatalouskomissaari Steichenin kanssa sopinut, miten asiat menivät eteenpäin. Koetin vääntää, minkälainen oli suomalaisen maanviljelijän tukipaketti Euroopassa, kuinka hän eläisi siirtymkauden yli ja siitä eteenpäin uusissa kuvioissa. Tässä vaiheessa yksi kavereistani, edustaja Markku Vuorensola, esitti taas uuden kysymyksen. Se oli aivan asiallinen ja järkevä eikä sisältänyt edes kätkettyä piikkiä. Silloin hermoni olivat kuitenkin aivan pinnassa ja jo jonkun verran pettäneetkin. ”Minä en vastaa tässä ryhmäkokouksessa enää kenenkään kysymykseen ja piste”, kajautin kuumentuuneena. Minua vitutti.
Monet kymmenet olivat ne tapaukset, jollooin joku samaisista röykyttäjistä, edustajasisar tai -veli, halusi auttaa ihmisiä ja äänestäjiään omassa vaalipiirissään. Maatalousministerin luokse oli helppo tulla kirkkain silmin esittämään. Kun joukkokokouksissa kuvailin puolestaan tavalliselle viljeilijälle suorat tosiasiat, ei yksikään noussut buuaamaan, kukaan ein noussut kumoamaan faktoja.
EU:ssa ja sen yhteisessä rahoituspolitiikassa maatalouden osuus on noin puolet kaikesta toiminnasta. Kun Suomi oli kovaa vauhtia menossa unioniin, tämä näkyi erityisesti maatalousministeriössä. Valmistelimme vuoden 1994 aikana kolmea erilaista budjettia. Ensimmäinen oli siltä varata, että liittyisimme EU:n jäseniksi, toisessa valmistauduimme päinvastaiseen ratkaisuun ja kolmannessa otettaisiin huomioon se, että liittyminen tapahtuisi jossain vaiheessa seuraavaa vuotta.
Eu-lähettiläs Erkki Liikanen soitti. Hän kertoi, että saman viikon lopulla komissio tulisi tekemään asiasta päätöksen, joka olisi tarkalleen sama kuin Haavisto ja minä olimme Steichenin kanssa sopineet. Varmuuden vuoksi kävin kuitenkin presidentti Ahtisaaren pakeilla Mäntyniemessä ja pyysin, että saisin tehtävästäni eron, jos komission päätös ei vastannutkaan neuvottelutulostamme. ”Mikäs siinä jo näin on, ero tulee pyynnöstäsin välittömästi”Ahtisaari vastasi. Torstaina luonani käväsi neuvotteleva virkamies Kalevi Hemilä Brysselistä. Hän kannusti minua eroamaan. ”Poliittinen tulevaisuutesi on nyt vaarassa, se tuhotaan ja tämön tekevät nuoret leijonat”, Hemilä muotoili. Leijoniin ymmärsin tällä kertaa kuuluneen muiden muassa Esa Härmälän. Ihmettelin kuitenkin, kuka kepulainen olisi saatu enää maatalousministerin paikalle, mutta siihen pulmaan ei tarvinnut ratkaisua etsiä. Perjantaina komissio teki ratkaisun, joka oli samalainen kuin olimme Steichenin kanssa sopineet. Se sisälsi kavatut lisähinnat.
Suomi liittyi EU:hun salaten ja valehdellen
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/12/suomi-liittyi-euhun-salaten-ja.html
Lähdeaineisto Mikko Pesälä Herrana on hyvä olla ISBN 951-20-5368-3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti