Jäsenten ja komission aiemmin ilmaisemista ennakkoepäilyistä huolimatta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat neuvottelut eivät lopulta tuottaneet mainittavia vaikeuksia, ja sitä koskeneet neuvottelut saatiin päätöksen joulun alla 1993. Tammikuun alussa 1994 pääministeri Aho puhui Dublinissa, Irlannin Eurooppa-instituutissa. Hän kertasi vakiintuneella tavalla Suomen sitoutumisen unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuuspolitiikkaan ja sen kehittämiseen.
Kun kolme Pohjoismaata oli liittymässä Euroopan unioniin, jossa Tanska jo oli jäsen, kysymys pohjoismaisesta yhteistyöstä nousi väistämättä esiin. Sitä piti esillä erityisesti Ruotsi, jossa jäsenyyden vastustajat väittivät pohjoismaisen yhteistyön kärsivän EU-jäsenyydestä. Ruotsin aloitteesta kolme Pohjoismaata esittivät komissiolle, että asiasta annettaisiin heidän yhteinen julkilausumansa, jonka unoni tunnustaa. Lopulta 16. helmkikuuta hyväksyttiin julistus, jonka mukaan ”neuvotteluosapuolet toteavat, että Norja, Ruotsi ja Suomi aikovat unionin jäseninä jatkaa pohjoismaista yhtistyötä keskenään ja muiden maiden alueiden kanssa sopusoinnussa yhteisölakien ja unionin perussopimuksen määräysten kanssa.”
Puhuessaan 18. helmikuuta ulkomaisille toimittajille Haavisto totesi Venäjän muodostavan Suomelle nyt ja tulevaisuudessa keskeisen kysymyksen. ”Vaalien jälkeinen tilanne Venäjällä on hauras ja epävakaa. Uskomme kuitenkin edelleen, että vaikeuksista huolimatta Venäjän ja eurooppalaisten kumppaneiden välillä on ylläpidettävä jatkuvaa vuoropuhelua. Venäjää ei tule eristää.
Jäsenyysneuvottelut olivat kestäneet 13 kuukautta. Niiden päättämisen tavoiteajaksi oli asetettu helmikuun loppu. Taloutta eri tavoin koskevat neuvotteluluvat ratkaistiin vasta vuoden 1994 alkukuukausina. Unionin puheenjohtajamaaksi tuli vuoden vaihteessa Kreikka. Sen johdolla käytyjen neuvottelujen loppurutistus Brysselissä alkoi lauantaina 26. helmikuuta. Viikonlopun neuvottelujen jälkeen marantonistunto alkoi maanantai-aamuna ja jatkui keskeytymättä yön yli tiistai-iltaan 1. maaliskuuta. Neljän hakijamaan neuvottelut käytiin rinnakkain. Kreikan ulkoministeri Theodoros Pangalos oli kova ja taipumaton. Tilannetta helpottamaan tulivat johtokolmikkoon kuuluvien Belgian ja Saksan ulkoministerit Willy Claes ja Klaus Kinkel. Erityisesti Saksa piti tärkeänä, että kyseiset neljä hakijamaata saataisiin jäseniksi unioniin, joten Kinkelin apu oli tuntuva. Ruotsi saavutti ratkaisun ensimmäisenä, sen jälkeen Suomi.
Suomen ongelmat koskivat ennen muuta maatalouden tukijärjestelmiä. Liikanen kertoi, että vielä tiistaina iltapäivällä ”Suomen jäsenyys uhkasi kompastua leikkokukkiin ja puutarhatuotteisiin”. Unionin taipumattomuuden vuoksi Suomi joutui lopulta hyväksymään ratkaisut, jotka jäivät astetuista tavoitteista. Niiden riittävyys jäi osittain kiinni kansallisen tuen järjestelmästä, josta sopiminen siirtyi loppuvuoteen.
Maataloustuottajien johdosta ulkoministeriksi tullut Haavisto ei ollut yhtä tyytyväinen saavutettuun tulokseen kuin ulkomaankauppaministeri Salolainen. Neuvottelujen päätyttyä brittilehtimies kysyi Haavistolta: ”Te olitte tunnettu EU-vastustaja. Voitteko nyt suositella sopimusta hyväksyttäväksi kansanäänestyksessä? Haavisto kierteli pitkään ja vastasi lopulta: Se voi olla mahdollista.”
Muutoin voidaan sanoa, että jäsenyyssopimus vastasi siihen asetettuja odotuksia ja muodosti kelvollisen perustan hallitukselle saada suomalaisten tuki jäsenyydelle kansanääenstyksessä syksyllä.
Tammi- ja helmikuussa 1994 pidetyissä vaaleissa tasavallan presidentiksi valittiin Martti Ahtisaari. Mauno Koiviston toinen kuusivuotiskausi päättyi, ja hän luovutti presidentin tehtävät Ahtisaarelle päivällä 1. maaliskuuta. Virkaanastujaispuheessaan eduskunnalle presidentti Ahtisaari piti ennen kuin jäsenyysneuvottelut oli Brysselissä saatu päätökseen, mikä tapahtui seitsemältä Suomen aikaan. Joka tapauksessa nämä kaksi tapahtumaa tekivät päivästä historiallisen.
Ahtisaaren puhe eduskunnalle oli rakennettu oletukselle, että EU-jäsenyysneuvottelut saadaan päätökseen. Todellisuudessa puhetta pidettäessä neuvottelut olivat Brysselissä iltei katkeamispisteessä. Ahtisaari kuvasi tiiviisti Suomen kansainvälisiä suhteita uusissa oloissa. Hallitus vei saavutetun neuvottelutuloksen välittömästi eduskuntaan pääministerin ilmoituksena 4. maaliskuuta. EU-jäsenyyden perusteina alkoivat vakaus ja turvallisuus olla yhä keskeisemmässä osassa. Jäsenyyssopimuksen sisältö hyväksyttiin 1.maaliskuuta, mutta sen muotoileminen sopimustekstiksi vei puolitoista kuukautta ja vaati kovaa kädenvääntöä. Suomalaisesta näkökulmasta näytti, että komissio yritti vesittää kaikki unionin neuvottelujen loppurutistuksessa Suomelle tekemät tärkeät, maataloutta koskevat myönnytykset. Lopulta sopimustekstit saatiin huhtikuun puolivälissä osapuolia tyydyttävällä tavalla vamiiksi, Euroopan parlamentin asettaman määräajan täyttyessä.
Lähdeaineisto: Jaakko Blomberg Vakauden kaipuu ISBN 978-951-37808-3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti