Jarrutuskeskustelua käytettiin Suomessa vuonna 1994, kun joukko EU-skeptisiä kansanedustajia Paavo Väyrysen johdolla pyrki viivästyttämään päätöstä Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin ratkaisevasti siten, että Ruotsin kansanäänestys EU-jäsenyydestä ehdittäisiin pitää ennen Suomen päätöstä. Hallituksen tarkoituksena oli, että Suomi päättäisi asiasta ennen Ruotsin kansanäänestystä. Kun jarrutus oli jatkunut neljä ja puoli vuorokautta yhtä soittoa, päätti puhemiesneuvosto 6. marraskuuta siirtää äänestystä viikkoa myöhemmin järjestettävän Ruotsin kansanäänetyksen yli. Jarruttajat saavuttivat näin periaatteessa tavoitteensa, mutta koska Ruotsin äänestystulos oli EU-jäsenyydelle myönteinen, sillä ei ollut heidän toivomaansa vaikutusta lopputulokseen.
Väyrysen ja muutaman muun kansanedustajan operoimaa jarrutuskeskustelua en ymmärätnyt ollenkaan, Hannele Pokka kirjoittaa. Kun Suomen kansan selvä enemmistö hyväksyy maamme jäsenyyden Euroopan unionissa, kansanedustajilla ei ole moraalista oikeutta vetkuttaa kansan hyväksymän sopimuksen saattamista voimaan. Tietenkin parasta olisi ollut, että kaikkien kolmen Pohjolan maan, Norjan, Ruotsin ja Suomen kansanäänestykset olisivat olleet mahdollisimman lähekkäin, mieluummin samana päivänä. Silloin olisi vältytty turhilta pohdinnoilta, minkä verran toisen maan kansanäänestyksen tulos vaikutti toisen maan kansalaisten käyttäytymiseen.
Suomen EU-kansanäänestyksen sijoittaminen ensimmäiseksi oli puhdasta taktiikkaa. Sillä haluttiin vaikuttaa ennen muuta ruotsalaisten mielipiteeseen. Jos kansanäänestykset olisivat olleet samana päivänä, norjalaiset olisvat äänestäneet luultavasti silloinkin ei ja suomalaiset kyllä. Ruotsalaisten enemmistö olisi saattanut kallistua hylkäämisen kannalle. Jarrutuskeskustelulla kansanedustajat pyrivät siihen, ettei Suomen jäsenyyspimuksen hyväksymistä olisi käsitelty ennen Ruotsin kansanääenstystä. Tässä tavoitteessa jarruttajat onnistuivatkin.
Lapista katsottuna koko eduskunnan jarrutuskeskustelu vaikutti pelleilyltä. Mikä ihmeen kiire ylipäänsä oli saada Suomen jäsenyyssopimus käsiteltyä ennen Ruotsin kansanäänestystä, kun kaiken aikaa eduskunnan puhemies ja hallituksen ministerit vakuuttivat, etteivät Suomen ja Ruotsin kansanäänestykset ole millään tavalla kysköksissä toisiinsa.
Itsenäisyyspäivä oli ja meni. Linnan juhlissa Johannes Virolainen Kyllikkeineen tuli tervehtimään. ”Juu, ne on Lapin miehetkin Euroopan unioniin menossa.” Virolainen ryhtyi oitis arvostelemaan Väyrystä. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan Väyrysen jarrutuskampanjaa.1.1.1995 Suomesta tuli Euroopan unioinin jäsen.
Tasavallan presidentin valtaoikeuksista syntyi Ahon hallituksen loppupuolella periaatteelline kiista. Kumpi eudstaa Suomea Euroopan unionin huippukokouksissa, presidentti vai pääministeri? Kun presidentti asetti omia työryhmiä, osa poliitikoista rupesi jo huolissaan puhumaan vallan kaappauksesta. Presidentti oli ottanut eduskunnan ja hallituksen valtaa itselleen. Aho olikin päättänyt asettaa oman komitean valtiosääntöuudistusta varten. Asiasta oli sovittu hallituksen sisäpiirissä. Kävin protestoimassa Aholle komitean asettamistavasta, mutta hän sanoi, ettei toimintaani valtiosääntöuudistusten valmistelijan luotettu, kun lin vastustanut EY-äsenyyttä, Hannel Pokka kirjoittaa.
Elävä arkisto
http://yle.fi/vintti/yle.fi/elavaarkisto/index000f.html?s=s&a=10637
Lähdeaineisto: Hannele Pokka Porvarihallitus ISBN 951-0-20508-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti