Suomessa arvoidaan vuoden 1994 lopussa olevan lähes 200 000 henkilöä, joiden työttömyys on kestänyt kauemmin kuin vuoden. Laajasta pitkäaikaisesta työttömyydest on muodostumassa yhteiskunnallisesti vaarallinen ilmiö, vaikka pääosa pitkäaikaistyöttömistä pysynee vastedeskin verraten rauhallisina ja passiivisina sopeutujina. Joidenkin suppeiden ryhmien reaktiot saattavat osoittautua ennalta-arvaamattomiksi.
Pitkäaikaistyöttömyys määritellään Suomessa käytetyiss hallintotilastoissa yli vuoden kestäneeksi työttömyydeksi. Määritelm ei perustu tutkimustuloksiin tai esimerkiksi työttömien kokemuksiin työttömyyden pitkäaikaisuudesta, se on sopimusvarainen, mekaaninen ja paljolti mielivaltainen. Tyttömyysjakson kestoon perustuva määritelmä jättää ulkopuolelle varsin runsaasti piileväää pitkäaikaistyöttömyyttä, jonka esimerkiksi lyhyet työ- tai sairausjaksot ovat tilapäisesti katkaisseet. Kun tällaisten katkosten tilastoja kaunista vaikutus poistetaan, pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa huomattavasti tilastojen kertomasta.
Suuretkaan työttömyysluvut eivät välttämättä kerro muusta kuin kitkaluonteisesta ilmiöstä. Sen sijaan pitkäaikaistyöttömyyden laajuus ja osuus kokonaistyöttömyydest kertovat jo paljon paremmin siitä, miten vaikeasta rakenteellisesta ongelmasta on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta kysymys. Lyhytkestoinen työttömyys liittyy usein esimerkiksi työpaikan vaihtoon tai nuorilla koulutuksen päättymiseen ja työelämään astumisen väliseen saumakohtaan. Yksilön kannalta tällainen työttömyys ei välttämättä ole kovin dramaattinen tai edes harvinainen ilmiö. Sen sijaan pitkäaikaistyöttömyyden osuminen kohdalle kertoo usein henkilön kasvavista vaikeuksista sijoittua työmarkkinoille. Pitkäaikaistyöttömyyden laajuus viestii puolestaan työmarkkinoiden vakavista rakenteellisista puutteista. Avoimien työpaikkojen määrä ei vastaa työtä tekemään tarjolla olevien henkilöiden määärää.
Pitkäaikaistyöttömyys oli aiemmin Suomessa toisin kuin monissa muissa länsimaissa, suhteellisen pieni ongelma. 1980-luvun alkupuoliskola pitkäaikaistyöttömiä oli Suomen työttömist ainoastaan 10-15 % eli 12 000 – 15 000 henkeä. Mikäli lukuun lasketaan myös ne henkilöt, joiden työttömyyttä katkoivat lyhyet työjaksot, olisi oikeampi luku tuolloin ollut noin 30 % eli arviolta 40 000 – 50 000 henkeä.
Kahdeksankymmennenluvun lopulla pitkäaikainen työttömyys pystyttiin tilastoissa supistamaan peräti kahteen, kolmeen prosenttiin. Tuolloin oli voimassa ns. työllisyyslaki, joka velvoitti yhteiskunnan työllistmän julkisella sektorilla jokaisen yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleen. Pitkäaikaistyöttömyys ei näin poistunut, mutta työttömille taattiin puolen vuoden työjakos – jota tosin usein seurasi uusi vuoden kestävä työttömyys. Vaikka kovin moni näin työllistetyistä ei sijoittunutkaan normaaleille työmarkkinoille, laki takasi pitkäaikaistyöttömille sekä työttömyyden katkaisun että kohtuullisen, työansioon sidotun työttömyysturvan.
!994 työttömiä oli kaikkiaan jo yli 500 000. Työttömyys on vuosikymmenen vaihteen luvuista nelinkertaistunut, eli joka viides työvoimaan kuuluva suomalainen on työtön. Läntisen Euroopan maista Suomea pahempi työttömyys oli ainoastaan Espanjanssa. Ongelmamme rakenteellisuutta ja vakavuutta osoittaa pitkäaikaistyöttömyyden joka kokonaistyöttömyytt voimakkaampi kasvu. Vuoden 1994 alussa pitkäaikaistyöttömiä oli noin 125 000, mutta työvoimaministeriön tilasto-osato arvioi määrän kasvavan lähes 200 000:een vuoden loppuun mennessä. Tuolloin siis 40-50 % työttömistämme olisi pitkäaikaistyöttömiä. Vaikka tilanteen ennustetaankin hiljalleen paranevan, pitkäaikaityöttömien määrä tilastotutkijoiden mukaan merkittävästi vähene. Pitkäaikaistyöttömyydestä uhkaa siis muodostua hyvin pysyviä ongelmia, joilla voi olla dramaattisia seurauksia.
Aikaisemmin pitkäaikainen työttömyys oli Suomessa vahvasti yhteiskunnan ”laitoihin” kohdistunut ilmiö. Alueellisesti se kasautui syrjäisille seuduille tai taantuville teollisuuspaikkakunnille. Yksilöllisiä riskitekijöitä olivat ikääntyneisyys, verraten alhainen koulutus, vähäinen ammattitaito, heikko terveys tai esim. alkoholiongelma. Riskiryhmiin kuuluvilla oli jopa hyvän työllisyystilanteen vallitessa vaikeusia löytä paikkaansa työelämässä.
Vaikka pitkäaikaistyöttömyys kohdistuu edelleenkin selvästi näille yhteiskuntamme laidoille, ilmiö on työttömyyden kasvaessa voimakkaasti ”demokratisoinut”. Nyt pitkäaikaistyöttömyyttä on enemmän sellaisilla alueilla ja sellaisissa ryhissä, joissa ei aiemmin voitu edes kuvitella jouduttavan työttömiksi saati sitten ajauduttavan pitkäaikaiseen työttömyyteen. Alueellisesti työttömyys on lisääntynyt voimakkaammin nimenomaan pääkaupunkiseudulla, jossa pitkäaikaistyöttömiksi saattavat joutua jopa johtavassa asemassa olevat, pitkälle koulutetut ja ammattitaitoiset henkilöt samoin kuin nuoret ja naiset.
Yhteiskunnan mahdollisuudet tarjota perinteisen työvooima- ja sosiaalipolitiikan menetelmiensä avulla riittävä tukiverkko tälle voimakkaasti kasvaneelle kansalaisryhmälle ovat selvästi heikentyneet. Julkisen talouden säästötoimet ovat huonontaneet myös pitkäaikaistyöttömien asemaa, mahdollisuuksia ns. tukitöihin on karsittu, eikä kaikille pitkäaikaistyöttömille ole enää tarjolla työllisyystöitä esim. kuntien palveluksessa. Yhä useammat menettävät oikeutensa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Tilanne on vuoden 1994 aikana voimakkaasti kärjistynyt ja on synnyttämässä uuden laajan köyhyysongelman.
Lähdeaineisto: MMM 1995 Kari Vähätalon kirjoitus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti