Kuka kirjoitti 141-artiklan?

Esa Härmälä

Tulkinnanvar,aisen 141-artiklan sopimustekstin kirjoittivat suomalaiset, eivät EU-komission virkamiehet. Sopimus kirjoitettiin sellaiseksi, että kumpikin osapuoli saattoi ilmaista olevansa voittaja vuoden 1994 maratonistunnossa, joka sinetöi Suomen maatalouden kohtalon ja alasajon. Poliittisessa sopimuksessa, joka muotoutui 141-artiklaksi, ei todellakaan ollut kysymys suomalaisten sinisilmäisyydestä, vaan tarkoituksella tehdystä huijauksesta, jonka ongelmat uskottiin ajan hoitavan, mutta niin ei käynytkään.

Sopimuksesta tehtiin tarkoituksella tulkinnanvarainen niin, että Euroopan unioni ja Suomi saattoivat tulkita tahollaan lopputuloksen haluamallaan tavalla. Kyseessä oli todellinen taistelu sopimuksen sanoista, ja lopullinen kikkailu tehtiin välimerkeillä ”ja/tai”, joista Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan. Nyt näyttää siltä, että samaan sanapariin sidotaan myös 142-artiklan pohjoisten alueiden maatalouden tuet, kun kurjuutta lähdetään jakamaan kaikkialla Suomessaa.

Pohjoisen alueen viljelijät ovat tuohduksissaan, kun he joutuvat Etelä-Suomen kikkailusopimuksen maksumiehiksi. Maratonistunnon jälkeisessä lehdistötilaisuudessa ei silloista ministeriä Heikki Haavistoa naurattanut kuten muita neuvottelijoita. Haavisto tiesi, mitä tuleman pitää.

EU-neuvotteluihin osallistunut Antti Kuosmanen on vuonna 1999 kirjoittamassaan mutta saman tien tuhotussa kirjassa ”Suomen tie Eu:n jäseneksi” tuonut esille kikkailun taustan ”Seuraaviksi tulivat avainasemassa olevat kaksi lausetta.” Ensimmäisessä sanotaan: ”Jäljelle jääviä vakavia vaikeuksia varten harkitaan turvautumista kansalliseen suoraan tukeen.” Toisessa sanotaan: ”Suomen maatalouden yhteiseen maatalouspolitiikkaan integroitumisen helpottamiseksi koko maa saa pohjista, kansallista ja/tai yhteistön tukea.” Kaikilla sanoilla ja välimerkeillä oli raskaastiladattu merkitys edellä olevissa lauseissa.

Kuosmanen myös selittää sanalatingin: Ilmaisu ”will be” merkitsi, että harkinta tullaan suorittamaan; valinvaraa ei siis ollut. Parempi olisi ollut sanoa ”permitted” (sallitaan) eikä ”considered” (harkitaan), mutta näin pitkälle ei EU taipunut. Toisessa lauseessa avainilmaisut ovat ”integroitumisen” ( the integration) ja ”ja/tai” (and/or). Yritimme vaihtaa ”integrotumisen” ”osallistumiseksi” (partisipation”, mutta se ei onnistunut.

Kautta ja tai-sanojen välissä oli kaikkein tärkein yksityiskohta. Tällä kieliopillisesti kyseenalaisella tempulla nimittäin kierrettiin tulkintaongelma siitä, voiko koko Suomessa soveltaa vakavien vaikeuksien voittamiseen tarkoitettua tukea. Edellähän totesin, että EU-puolella oli syntynyt värinkäsitys, jonka mukaan emme tavoitelleetkaan Etelä_Suomeen muuta kuin joko LFA- tai pohjoista tukea.

Kun lopulta jouduime luopumaan tästä vaatimuksesta, olisi Etel-Suomi ilman vakavien vaikeuksien tukea jäänyt vain EY.n maatalouspolitiikan tavanomaisten tukien varaan. Ilmaisu ”ja/tai” sai tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan.”

Sanalatingista selviää, että EU ei antanut mitään lupausta, koska se ei hyväksynyt ”sallitaan” sanaa. Tästä seurasi, että ”harkitaan”-sanasta seurasi ”voi” sana 141-artiklan lakitekstiin. Lisäksi Suomi olisi halunnut sopimukseen pitkäaikasuuteen viittaavan sanamuodon ”yhteiseen maatalouspolitiikkaan osallistumiseksi”, mutta 141-artiklaan jouduttiin kirjoittamaan ”integroituminen” eli liittymisestä aiheutuvaa välintöntä sopeutumista merkitsevä sana.

Ilmaisu ”ja/tai” salli tulkinnan, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi rippumaan. Ja nyt näyttää riipuvan myös pohjoisenkin maatalouden kohtalo. Kuosmanen kertoo pari päivää neuvottelujen jälkeen Suomesta tulleesta hälyyttävästä viestistä: ”Asia ei onneki päässyt koskaan julkisuuteen, mutta se hermostutti pahasti suomaisia aina pääministeriä myöten.”

EU-neuvotteluissa keskeisesti mukana ollut ministeri ja MTK:n entinen puheenjohtaja Heikki Haavisto avautui A-studiossa 10.10.2003 kertomaan totuuden tuosta EU-maiden keskenään kuiskuttelemasta julistuksesta. Suomessa julistus päätettiin lakaista maton alle ja siitä on vaiettu tähän päivään asti. Miksi? Ironista on se, että avoimmuus oli Suomen ainoa oma julistus, joka kirjattiin EU-sopimukseen!

Olennaista oli se, että MTK:n puheenjohtaja Esa Härälä itse oli virkamiehenä mukana maratonistunnossa laatimassa poliittita kikkailusopimusta, johon 141-artiklan tulkinnanvaraiset sanat perustuvat. Monista lähteistä on viestitetty, että Härmälä itse kirjoitti silmänkääntötempun myös lakitekstiksi eli 141-artiklaksi. Onneksi Antti Kuosmanen kirjoitti kiistellyn artiklan taustan kirjaansa.

Lähdeaineisto: Tommi Anttilan ja Jorma Jaakkolan kirjoitukset