Koivisto hermostuu

Kunnallisvaaleissa keskusta menetti kaikki eduskuntavaalien ”ylimääräiset äänet”. Takkiin tuli yleensä kehitysalueilla ja eritysiesti Lapissa. Keskustaväki pysytteli kotona, eikä lähtenyt ollenkaan äänestämään. Vaalien jälkipyykkiä pestiin hartaasti, mutta vaalitulos ei siitä kummemmaksi muuttunut. Tappio mikä tappio.
Ahoa ja Viinasta syytetään kokemattomiksi neuvottelijoiksi, mutta ei Ihalaisessakaan hurraamista ole. Työmarkkinasopimus on voimassa 30.11. saakka ja SAK uhkaa aloittaa yleislakon 25.11. SAK aloittaa siten laittoman lakon. Yleislakkoa ei sinäkään syksynä lopulta tullut, sillä hallitus perääntyi työttömyysturvan heikennysesitystensä kanssa. SAK:n väellä oli turvattu paikka, enkä minä ymmärtänyt yleislakkopuuhaa muutaman markan tähden. Työttömillä oli paljon vaikeampaa, mutta heitä ei SAK:n neuvottelupöydissä näkynytkään.

Presidentinvaaleissa oltiin ajauduttu kyttäysasemiin. Koivisto ei ollut suostunut sanomaan juuta eikä jaata jatkamisestaan. Sen sijaan Väyrynen järjesti keskustan puoluevaltuuskunnassa marraskuun lopuss Seinäjoella näyttävän presidenttipelin avauksen.
ETA-sopimus hyväksyttiin eduskunnassa 27. päivänä lokakuuta. Vastaanäänestäjiä löytyi kourallinen, muutama maaseudun puolueen kansanedustaja, kommunistien Ensio Laine ja osa Vihreiden ryhmästä. ETA-sopimus samoin kuin EY-jäsenyys merkitsecät perustavaa laatua olevaa muutosta Suomen valtiosääntöiseen järjestelmään monessakin mielessä.

Jouluaaton aatto. Yksi vuosi ja yli 7000 konkurssia. Palaan kotiin. Takana ahdistava viikko. Koko viikon on puhuttu pankkituesta. Olen hämmentynyt ja ahdistunut siitä tavasta, jolla Suomea johdetaan, oikeusministeri Hannele Pokka kirjoittaa. Näyttää siltä, että pankkituesta käskyt tulevat jostakin muualta ja ne luetaan vain ilmoitusasioina hallituksessa.

Joulukuun lopulla Aho kokosi keskustan ministerit ylimääräiseen neuvotteluun. Aina kun kutsu ylimääräiseen neuvotteluun tuli, se tieis vaikeuksia. Aho tuli paikalle ryhdikkäästi askeltaen niin kuin hänen tapansa oli, mutta silmänaluspussien koossa hän oli ryhtynyt kilpailemaan SAK:n Ihalaisen kanssa.
Pisin keskustelu hallituksen istunnossa syntyi roskapankkilain säätämisjärjestyksestä. Se olikin lakiesityksen kannalta olennaisin kohta. Perustuslainsäätämisjärjestyksessä tehtävä laki ei menisi läpi ilmanopposition tukea. Oikeuskansleri Jorma S. Aalto tyytyi siihen, että hallituksen esityksen perusteluissa säätämisjärjestystä oli pohdittu.

Elvytyshenki levisi myös hallituspuolueiden eduskuntaryhmiin. Sekä kokoomuksen ryhmänjohtaja Sasi sekä keskustan Kalevi Mattila rupesivat hyvin elvytysmielisiksi. Kun Aho ja Viinanen neuvottelivat sosiaalidemokraattien ryhmän johdon kanssa ja torjuivat esityksen, Sasi ja Mattila kuiskuttelivat demarien Kalliomäen korvaan, että kyllä Aho ja Viinanen suostuvat, kun olette tarpeeksi kovia. Viinanen suuttui pahanpäiväisesti ja päätti vaihatuttaa Sasin. Tämä toteutuikin helmikuussa. Roskapankkilaille kävi huonosti. Eduskunta ei sitä hyväksynyt. Kymmenet miljardit uutta pankkitukea päätettiin valuttaa lisäbudjetilla. Se hyväksyttiin eduskunnassa melko kivuttomasti.

Olin kotona sunnuntaiaamuna 26.1.1993. Silloin puhelin soi. Soittaja oli kansliapäällikköni Teuvo Kallio. Presidentinlinnasta oli soitettu. Asialla oli ollut eritysiavustaja Martti Manninen. Manninen oli määrännyt, ettei velkasaneerauslakeja saisi tuoda vahvistettavaksi. Koivistot olivat olleet lomalla Kanariansaarilla. Presidentin seurueeseen oli kuulunut mm. postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom. Eduskunta oli joulun alla hyväksynyt velkasaneerauslait. Lakien tarkoituksena oli auttaa laman ja työttömyyden vuoksi ylivelkaantuneita talouksia ja yrityksiä selviytymään veloistaan. Eduskunta oli käynyt joulun alla asiasta laajan ja periaatteellisen keskustelun. Kansanedustajat pohtivat laajasti myös takaajien asemaa.
Pankkeja oli pidetty kaiken aikaa ajan tasalla, eikä niillä ollut mitään velkajärjestelylakia vastaan paitsi postipankin edustaja esitti epäilyksiä. Minua rupesi ahdistamaan ajatuskin, että velkalakien voimaanpano lykkääntyisi, jolleivat lait peräti raukeaisi. Lain mukaan nimisterin oli esiteltävä eduskunnan hyväksymä laki presidentin vahvistettavaksi kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun eduskunta on hyväksynyt lain. Ellei lakia tuossa määräajassa tuotaisi presidentille, se raukeaisi.

Lainsäädäntöä valmistelleet virkamiehet Pauliine Koskelo ja Mikko Könkkolä olivat myös paikalla. He olivat yllättyneitä presidentin kanslian terveisistä. ”Miksi vasta nyt, kun lakeja on kuukausikaupalla käsitelty eduskunnassa ja kaikki intressiryhmät ovat saaneet sanoa mielipiteensä?” he ihmettelivät.

Tapasin presidentin kello 11 virallisessa esittelyssä. Kun asialistalla tuli velkajärjestelylait, aloitin tavanomaisella tavalla: ”Herra Tasavallan Presidentti! Esitän kunnioittavasti, että Te vahvistaisitte...” Koivisto keskeytti minut ja sanoi epäilevänsä lainsäädäntöä, joka menee pankin ja asiakkaan väliin. Presidentin mielestä sellaisen lainsäädäntä on huonoa lainsäädäntöä, jossa annetaan tuomioistuimille valtaa tulkita pankin ja asiakkaan välisiä sopimussuhteita.

Joitakin kuukausia aikaisemmin Koivisto oli pitänyt samanhenkisen puheenvuoron korkeimman oikeuden jäsenille. Syynä presidentin kiinnostukseen korkeimman tuomioistuimen ratkaisuihin oli tuore korkoriitaa koskeva päätös. Korkein oikeus oli katsonut, ettei pankki olisi saanut yksipuolisesti nostaa yksityisen laina-asiakkaansa korkoa.
Koivisto tökki kärttyisnä edessään olevaa lakinippua. Valtioneuvoston muut jäsenet istuivat paikallaan kuin patsaat. Kukaan ei oikein tiennyt, mistä oli kysymys.

Koivisto kysyi, voinko taata, että laki toimii moittettomasti. Minä vastasin, että ”Herra Presidentti! Sellaista lainsäädäntöä ei nyky-yhteiskunnassa olekaan, jossa kaikki eteen tulevat ongelmat olisi etukäteen ratkaistu. Sitä varten ovat tuomioistuimet.
”No hyvä, jos oikeusministeti takaa, että lait toimivat ja ovat moitteettomati valisteltu, niin minä voin vahvistaa nämä”, sanoi Koivisto ja pamautti nuijan pöytään.
Jälkeenpäin Aho otti kantaa velkasaneerauslainsäädäntöön: ”Nehän nyt ovat aivan kouluesimerkki huonosta lainvalmistelusta”. Ikään kuin hän ei olisi edellisen vuoden huhtikuun alun kiriisi-istunnossa ollut vaatimassa, että ainakin yrityssaneerauslaki pitää antaa heti eduskunnalle.

Pankkien kannattavuus oli heikko ja pankkikriisi tuntui yhä synevän. Pankit halusivat siivota taseistaan sellaiset laina-asiakkaansa, jotak eivät olleet pystyneet hoitamaan lainojaan. Moni ihmetteli, mitä yötyä tästä omaisuuden uusjaosta oli, kun yksityisten ihmisten kodit siirtyivät pankeille pakkohuutokaupoissa?
Nähtiin myös, että pankit eivät halunneet suuria ruumiita. Kun rakennusyhtiö Polar ajautui konkurssipisteeseen, pankit hakivat yrityssaneerausta. Samoin kävi myöhemmin EKA:n osalta. Julkisuudessa ihmeteltiin, miten näin suurten ja velkaisten yritysten oli mahdollista päästä yrityssaneeraukseen. Siihen rahoittajat eivät vaivautuneet vastaamaan. Velkajärjestelylaki ei tällaista maksuvaraa olisi Polarin tapaiselle yritykselle antanut.

Tammikuun lopussa 1993 olin puhujamatkalla Mikkelin läänissä. Harvoin olen nähnyt niin paljon ahdistusta kuin sillä matkalla, Ne ihmiset olviat täynnä vihaa pankkitukea ja päättäjiä kohtaan. Välistä tuntui kuin olisi oltu läehtymässä kansalaissotaa. Nyt eivät vastakkain olleet punaiset ja valkoiset, vaan ne, jotka olivat laman myötä menettäneet kotinsa ja työpaikkana ja ne, joilla edelleen meni hyvin.

6..3.1993 ”Taas meni ympäristöpoliittisen ministerityöryhmän kokous pipariksi. Pietikäistä ei kuulunut kokoukseen, jonka piti alkaa puoli yhdeksältä. Kiireisimmät ministerit lähtivät toisiin kokouksiin. Me Puran kanssa odottelimme Pietikäistä. Viimein hän tuli, haisi vanhalle viinalle ja ryhtyi luennoimaan meille ilmoitusluontoisesti, mitä ympäristlministeriö aikoo tehdä.

Lähdeaineisto: Hannele Pokka Porvarihallitus ISBN 951-0-20508-7