Kujanjuoksua

Elokuun lopulla Ruotsin kruunuun alkaa kohdistua paineita, ja pääministeri Bildtin hallitus on vaikeuksissa. Myös Suomessa korot pysyvät korkeina eivätkä investoinnit lähde liikkeelle; se taas pitää työttömien määrän valtavana. Maassa on kaikille käsittämättömät 400 000 työtöntä. Pienten pohjoismaiden valuutat joutuvat taas äkkiä kovaan pyöritykseen, mutta nyt Aho ja Viinanen ovat viisastuneet eivätkä yritkään käydä taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Markka päästetään kellumaan ja heikkenee nopeasti.

Jo kesällä 1992 valtio on lupautunut tukemaan säästöpankkeja 15 miljardilla markalla alun perin ilmoitetun 8 miljardin asemasta. Raha annetaan säästöpankkien elämänlangan ylläpitämiseksi perusetun Suomen Säästöpankki Oy:n kautta, mutta ehtona on, että säästöpankin ottavat vastatakseen mustaksi tusinaksi sanotuista, pahimmin velkaantuneista pankeista. Valtion virkamiehet todistelevat Aholle ja Viinaselle, että valtion on pidettävä säästöpankit pystyssä, koska yksittäistenkin pankkien kaatuminen ja niiden ulkomaisten velkojen joutuminen valtion maksettavaksi saattaisi horjuttaa valtion omaa lainansaantia ja muiden pankkien ulkomaisen lainojen saantia ja romahduttaa koko pankkijärjestelmän.

Suomen säästöpankki Oy siirtyy tehdyllä tukijärjestelmällä valtion omistukseen. Rahaa huutavat nyt jo kuitenkin muutkin pankkiherrat; elokuussa 1992 hallitus joutuu laatimaan laajan tukipaketin, joka koskee kaikkia pankkeja. Pian sen jälkeen hallituksesta joudutaan ilmoittamaan, että valtio takaa pankkien toiminnan kaikissa olosuhteissa. Tämä on pakko tehdä, koska pankkien luottotapppiot vain kasvavat, ja on pelättävissä, että ihmiset alkavat nostaa rahojaan tileiltään paniikissa.

Pankkien surkea tila alkaa valjeta; lokakuussa voidaan jo laskea, että niiden järjestelemättömien luttojen määrä kasvaa vuoden loppuun mennessä 77 miljardiin. Luottotappioita siitä on 22 miljardia. Ahon hallitus on taannut pankkien pysymisen pystyssä, muuta ratkaisua talousasiantuntija eivät nyt keksi. Kansa saa taas maksaa pankkiherrojen rehvastelun. Säästöpankkien lisäksi uppoamassa ovat Kansallis-Osake-Pankki ja Suomen Yhdyspankki. Niiden kaatuminen tietäisi koko pankkijärjestelmän romahtamista maassa.

Juuri ennen kunnallisvaaleja, lokakuussa 1992, syntyy uusi sekaannus rahamarkkinoilla, korot hyppäävät ylös, valuutta valuu maasta. Hallitus selviää vain rauhoittamalla markkinapetoa kovin leikkauksin. Ne joudutaan tekemään juuri kunnallisvaalien alla.
Budjettipäällikkö Raimo Sailas laatii leikkausohjelman, josta hallitus sanoutuu irti mutta toteuttaa silti monia Sailaksen ehdottamia toimenpiteitä; budjetista karsitaan menoja yli 5 miljardia ja veorja korotetaan yli 3 miljardilla.

Kunnallisvaalien alla sattuu merkillinen tapahtuma, joka saa Esko Ahon miettimään SDP:n puheenjohtajan Ulf Sundqvistin henkistä tilaa, Hänet on kutsuttu television ajankohtaistoimituksen lauantaisaunaan keskustelemaan Sundqvistin kanssa. Keskustelua juontaa Risto Arkimies. Tämä kysyy, onko niissä tiedoissa perää, joiden mukaan Sundqvistilta on menossa pankki alta ja lisäksi hänellä on omiakin epäselvyyksiä pankkinsa kanssa. Sundqvist menettää täysin malttinsa, painaa kämmenensä televisiokameran linssin eteen ja vaatii nauhoituksen keskeyttämistä. Arkmies jättää Sundqvistin ankarista vastalauseista huolimatta episodin myös lopulliseen ohjelmaan. Se herättää hämmästyttävän vähän julkista huomiiota, vaikka monien olisi pitänyt huomata, etteivät Sundqvistin pankin asiat ehkä olleet enää parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Syksyn mittaan pankkeja pidetään pystyssä pumppaamalla niihin rahaa ja vakuuksia. Kansallis-Osake-Pankin Pertti Voutilainen yrittää pitää pankkiaan hengissä ja neuvottelee pankkinsa fuusioitumisesta Osuuspankkien Keskus-Osake-Pankkiin, mutta neuvottelut kariutuvat viimeisenä yönä. Sitten hän pyytää Valtion vakuusrahastolta KOP:n vakavaraisuuden turvaamista. Aho haluaa kuitenkin valtion eli kansalaisten rahoille korvaukseksi omistusosuuden pankkiin. Sitä Kansallis-Osake-Pankissa ei hyväksytä, ja Voutilainen neuvottelee yhdistymisestä Suomen Säästöpankki oy:n kanssa, mutta nekään neuvottelut eivät johda tulokseen. Syksyllä 1992 mitään pysyviä merkkejä taloudellisen tilanteen paranemisesta ei ole näkyvissä.

Ahon kimppuun käyvät taas kerran myös ammaityhdistysmiehet. Marraskuun 20. päivänä SAK:n valtuusto ei hyväksy hallituksen ja ammattiyhdistysjohtajien valmiiksi neuvottelemaa sopimusta työttömyysturvan leikkaamisesta ja esittää uhkauksen miljoonan ihmisen yleislakosta, jos hallitus yrittää väkisin ajaa läpi sopimuksen.

Yleislakosta olisi toteutuessaan tullut Suomen suurin; SAK ampui todella raskaalla aseella. Ahon ja Ihalaisen sopima työttömyysturvan varovainen leikkaus olisi säästänyt 500 miljoonaa markkaa vuodessa, yleislakosta maa olisi kärsinyt suuremmat tappiot jokaisena päivänä. Ahon hallitus perääntyy kaiksita työttömyysturvan leikkauksista.
Hallituksen koossa pysyminen on Aholle tärkeää hänen itsensä vuoksi; hän tietää, ettei Väyrysen, Sundqvistin ja muiden kaavailemassa hallituksessa hänelle ei ministerin paikkaa suunnitella.

Lähdeaineisto: Antti Tuur Elosta ja maailmasta ISBN 951-1-16599-2