Suomen presidentti nautti suurta kunnioitusta ja luottamusta Neuvostoliiton korkeimman johdon piirissä 1970-luvun alkuvuosina. Hän oli suurvallan talousasioista vastanneen pääministeri Aleksei Kosyginin henkiystävä. Neuvostoliiton ulkomaankauppaministerin Nikolai Patolitshevin tunnemme. Hän oli suuri Suomen ystävä, joka oli nähnyt maidemme taloussuhteiden menestyksellisyyden Ja sen, että kansainvälinen jännitys ei vaikuttanut Suomen ja Neuvostoliiton kauppaan, ellei toisin haluttu. Neuvostoliiton Suomen suurlähettiläänä oli tuolloin Vladimir Stepanov, Neuvosto-Karjalan mies. Hän ajoi Kostamuksen rakentamista kuin käärmettä pyssyyn. Se oli hänen taloudellisesta kehityksestä jälkeenjääneen kotiseutunsa elinkysymys.
Kostamuksen rakentaminen suomalaisvoimin oli ensimmäisen kerran esillä virallisissa neuvotteluissa kesällä 1970 Kekkosen valtiovierailun yhteydessä. Talouskomission pöytäkirjat noteeraavat sen huhtikuussa 1971: Neuvostoliitto ottaa huomioon Suomen kiinnostuksen Kostamuksen rautamalmiesiintymän käyttöönottoon.
Talouskomission 12. kokous saattoi marraskuussa 1972 todeta pöytäkirjassaan: ”Neuvostoliittolainen osapuoli on komission suosituksesta tehnyt periaatepäätöksen Karjalan Neuvostotasavallassa sijaitsevaan Kostamuksen rautamalmiesiintymään perustuvan noin 8 miljoonaa tonnia pellettejä vuodessa tuottavan rautateollisuuskombinaatin ja tarvittavien lisälaitteiden sekä kaupunkityyppisen asutuskeskuksen rakentamisesta vuosina 1973-1981 suomalaisten yritysten avulla ja suomalaista työvoimaa käyttäen.”
Komissio kiirehti teknisiä ja kaupallisia neuvotteluja, jotta Kostamuksesta voitaisiin allekirjoittaa hallitusten puitesopimus jo vuoden 1973 alkupuolella. Neuvostoliitto oli päättänyt, että Kostamus-projekti toteutetaan suomalaisvoimin. Se oli politbyroon ja hallituksen päätös. Ministeriöt ja alemmat viranomaiset saivat hoitaa loput sopimusasiat ja käytännön järjestelyt suomalaisten kanssa. Siitä alkoivat kuumeiset neuvottelut.
Mutta Kostamuksella oli yhä hyvät ja huonot puolensa. Eräs Neuvostoliiton mustan metallurgian ministeriön mies, joka oli lähetetty Suomeen nopeuttamaan Kostamuksen rakentamista, totesi ironisesti: - Neuvostoliitossa on 50 kannattavampaa paikkaa rautamalmikaivokselle kuin Kostamus. Tällaisia päätöksiä voidaan toteuttaa vain suunnitelmataloudessa.
Ja edelleen sama mies, Kostamuksen nopeuttaja, purki tunteitaan: - Vai kahden näin erinomaisissa suhteissa olevan maan kesken voidaan toteuttaa näin järjettömiä hankkeita kuin Kostamus.
Lokakuun viimeisenä päivänä 1973 Suomen ja Neuvostoliiton hallitukset solmivat puitesopimuksen Kostamuksen rakentamisen periaatteista. Valmistuttuaan kaivoksen oli määrä tuottaa 24 miljoonaa tonnia malmia, josta jalostettaisiin Kostamuksessa 8,3 miljoonaa tonnia happamia rautapellettejä vuodessa. Suomi sitoutui osallistumaan kombinaatin ja kaupungin suunnitteluun ja rakentamiseen vuosina 1973-1981. Suomi ”myötävaikuttaa” sopimuksen mukaan ensimmäisen vaiheen rakentamista 30 miljoonalla ruplalla, jonka Neuvostoliitto maksaa korkoineen toimittamalla pellettejä Suomeen.
Sopimus kallistui muutoinkin maksutavaltaan kompensaatiokaupan suuntaan, sillä Neuvostoliitto lupasi miljoonan tonnin pellettitoimituksia vuodessa, muilta rikastamoiltaan, jo ennen Kostamuksen tuotannon alkamista. Muina maksutavaroina rahoitussumman ylittävistä Suomen palveluksista Neuvostoliitto käyttäisi tielinjoilta ja rakennuspaikoilta hakattavaa raakapuuta ja metallurgista koksia.
Kesäkuussa 1976 sai ja otti Finn-Stroi tehtäväkseen laatia kaikki Kostamukseen liittyvät tarjoukset. Presidentti Kekkonen vauhditti hanketta kesäkuisella työmatkallaan Moskovassa. Paine alkoi kasvamaan vuoden 1977 alussa. Urakka oli vielä levällään, mutta Finn-Stroi oli jäsenyrityksineen sijoittanut 30 miljoonaa markkaa suunnitelmiin, piirustuksiin ja laskelmiin. Ulkomaisiakin rakennusyhtiöitä oli pelissä mukana.
Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin sanoi maaliskuussa 1977 Suomessa: - Tulemme tekemään kaikkemme, jotta Kostamus saadaan nopeasti myönteiseen päätökseen. Alkoi käydä ilmeiseksi, että koko hankkeen takarajaksi tulisi presidentti Kekkosen valtiovierailu Neuvostoliittoon toukokuun jälkipuoliskolla 1977. Eräänlainen esisopimus allekirjoitettiin Moskovassa 19.4.1977. Se oli pöytäkirja siitä, että Finn-Stroi rakentaa Kostamuksen ja että urakkasopimus allekirjoitetaan toukokuussa.
Viikkoa ennen presidentin valtiovierailua vaihdettiin hallitusta. Kalevi Sorsan toinen hallitus nojasi leveään kansanrintamaan. Sen ulko- ja ulkomaankauppaministeriksi nousi yllättäen 30-vuotias Paavo Väyrynen. Häneltä kysyttiin lennon aikana: - Luuletko sinä, Paavo, että Kremlin herrat uskovat sinun olevan Suomen tasavallan ulkoministeri? – Kyllä, istun neuvotteluissa sellaisella paikalla, Väyrynen vastasi.
Siinä koneessa, presidentin seurueessa, ei lentänyt tohtori Ahti Karjalainen, talouskomission puheenjohtaja, Suomen ja Neuvostoliiton kaupan personoituma. Karjalainen ei ollut paikalla kuin hänen ja Nikolai Patolitshevin yhteistyönä syntyneet pitkän aikavälin talousohjelma, PAO ja Kostamus-sopimus allekirjoitettiin. Ahti Karjalainen oli presidentin epäsuosiossa.
Valtioiden välinen Kostamus-sopimus allekirjoitettiin 18.5.1977 juhlavasti Kremlissä korkeimman neuvostojohdon läsnä ollessa. Presidentti Kekkonen halusi itse allekirjoittaa Kostamus-sopimuksen, kuten PAO-ohjelmankin, vaikka sillä ei ollut juridista merkitystä. Hänen kumppaninaan oli pääministeri Aleksei Kosygin. Heidän allekirjoituksensa vahvistivat Paavo Väyrynen ja Nikolai Patolitshev. Kostamuksen ensimmäisen vaiheen kaikkien urakoiden yhteisarvo oli 2 700 miljoonaa markkaa, siis 2,7 miljardia, eli selvästi enemmän kuin Svetogorskin kaikki vaiheet kesken olevat työt mukaan luettuna.
Lähdeaineisto: Tuomas Keskinen Idänkauppa ISBN 951-9434-38-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti