Neste ei 1970-luvun alkupuolella saanut tärkeänä pitämäänsä Tvärminnen rannikkojalostamoa, joka kaatui Helsingin yliopiston ja luonnonsuojeluliikkeen vastarintaan, eikä yhtiölle suotu myöskään sen haluamia Mitsubishin suurtankkereita, jotka Suomen Pankki tyrmäsi. Ulkopuoliset poliittiset paineet muovasivat samanaikaisesti toisellakin tavalla kansallisen öljy-yhtiön strategista kehittämissuuntaa. Nesteeltä ei vain viety jotakin, jota se itse arvioi elintärkeäksi. Yhtiölle annettiin jotakin, jota se ei oikeastaan alkujaan halunnut: Neuvostoliiton maakaasu, jonka tuonnista ja jakelusta kasvoin yhtiön uusi, öljyä, petrokemiaa ja laivanvarustusta täydentävä toimiala.
Nesteen haluttomuus maakaasua kohtaan ei juontanut siitä, ettei yhtiö olisi tajunnut lupauksia herättäneen energiamuodon mahdollisuuksia. Pohjanmeren uudet kaasukentät lännessä ja Neuvostoliiton valtavat reservit idässä tarjosivat koko Länsi-Euroopalle tilaisuuden vahvistaa energiahuollon pohjaa, sillä maakaasusta oli luotavissa voimakas kilpaileva vaihtoehto kansainvälisten öljyjättien ja OPEC-kartellin ylivallalle, kiistellylle ydinvoimalle ja ympäristösyistäkin ongelmalliselle kivihiilelle.
Muutaman miljoonan asukkaan ja pitkienvälimatkojen Suomi poikkesi kuitenkin olosuhteiltaan olennaisesti tiheään asutusta Keski-Euroopasta, jossa vieri vieressä sijainneiden suurten kulutuskeskusten energiakysyntä jakso kantaa raskaat investoinnit maakaasun kuljetus- ja varastointijärjestelmiin. Tämä taloudellinen realiteetti muovasi ratkaisevasti Nesteen tilannearviota. ”Suomi harvaanasuttuna maana ei ole edes lähimain normaaliksi arvosteltava, putkistojärjestelmään perustuvan maakaasun kuluttaja”, vuorineuvos Raade arvioi, ja sai kriittiselle arvioinnilleen tukea myös Sojuznefteexportilta, joka 1960-luvun lopulla oli määrätty organisoimaan Neuvostoliiton ja Länsi-Saksan välistä suurta maakaasuprojektia.
Suomella oli kansallinen teräsyhtiönsä Rautaruukki, jolle tarjoutuisi nyt tilaisuus osoittaa olevansa yhden ”henkisen isänsä”, kotimaisen rauta- ja terästeollisuuden tärkeyttä Kekkoselle aikanaan korostaneen Stalinin luottamuksen arvoinen. Rautaruukin ansiosta Suomen ja Neuvostoliiton taloudellista integraatiota vahvistava maakaasuhanke ei kaatuisi ainakaan putkiin.
Nimenomaan Suomen suunnalla maakaasua tarjottiin vaihtoehdoksi öljylle, jonka toimituksissa ilmeni lähes jatkuvia vaikeuksia. Neuvostoliitto oli haluton kasvattamaan öljynvientiään Suomeen. Neste joutui 1970 arvioimaan tilannetta näin: ”Neuvostoliiton öljyviennin rajoitetut mahdollisuudet ovat jo kauan olleet tunnettuja. Se prioriteettiasema, joka Suomella on tällä hetkellä, ei ehkä jatku”, eikä Suomi todennäköisesti saisi tulevaisuudessa Neuvostoliitosta öljymääriä, joita sen etu vaatisi.
Tilannearvio puolsi maakaasuhanketta. Kun neuvostoöljyn osuus Suomen energiahuollosta supistuisi, se olisi pakko täyttää tuontiöljyllä. ”Idänkaupan palauttaminen entiselleen on sen jälkeen vaikeata”, Nesteen pääjohtaja totesi maaliskuussa 1970 maakaasumuistiossaan. Raade oli laatinut muistionsa Nesteen hallintoneuvoston puheenjohtajan, kauppa- ja teollisuusministeri Väinö Leskisen kehotuksesta.
Suomi teki toukokuussa 1971 Neuvostoliiton kanssa maakaasun toimitussopimuksen, ja kun hallitus kesäkuussa 1971 päätti luovuttaa maakaasuhankkeen hoidon Nesteelle, se luultavasti uskoi sopeutuvansa Kremlin toiveisiin. Näytelmän kulissien takana juoni tasavallan presidentti Urho Kekkonen.
1970-luvun loppupuolen kokemukset osoittivat, ettei maakaasusta tullut Nesteelle tuottoisaa eikä suurta liiketoimintaa, mikä tosin oli ollut selvää alusta lähtien. Yhtiön omien laskelmien mukaan kaasukauppa tuotti esimerkiksi vuosina 1975-1976 tappiota yhteensä yli 30 miljoonaa markkaa.
Maaliskuussa 1975 Nestettä ravisutteli skandaali. Yhtiön oli tarkoitus vapautua tuotantoprosessiensa yhteydessä syntyneistä arseniikkijätteistä upottamalla niitä Etelä-Atlantilla valtameren syvyyksiin. Tieto myrkkylastissa seilaavasta Enskeri-laivasta oli kuitenkin vuotanut lehdistölle, joka oli rakentamassa asiasta kotimaista Watergate-skandaalia. Myrkyt palautettiin Nesteen kalliovarastoihin. Espoon Keilaniemeen nouseva uusi kallis pääkonttori, takavuosien tankkerikiistat, Porvoon päästöt ja öljyn hintakriisi olivat rasittaneet Nesteen kuvaa suuren yleisön silmissä.
1980-luvulle jatkuneen presidenttikauden kuluessa suhde Kekkosen ja Nesteen välillä syveni entisestään. Yhtiöstä tuli presidentin idänpolitiikan kruununjalokivi ja neuvostokaupan väkipyörä, joka nojasi Tamminiemen taustatukeen niin Moskova suhteissaan kuin vastarintaa herättäneessä, hyökkäävässä laajentumisessaan.
Lähdeaineisto: Markku Kuisma Kylmä sota, kuuma öljy ISBN 951-0-20811-4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti