Eino Uusitalo kirjoittaa kirjassaan Jälkipeli, että helmi-maaliskuun vaihteessa 1977 olin käymässä Tamminiemessä keskustelemassa eräistä nimityksistä presidentin kanssa. Asiat käsiteltyämme Kekkonen sanoi: - Luottamukseni Ahti Karjalaiseen alkaa olla nyt lopussa. Hänen kanssaan ei voi keskustella asioista niin kuin ennen, hän ei ole enää entisensä. Lisäksi hänen alkoholinkäyttönsä on huolestuttavasti lisääntynyt eikä hän osaa harkita, milloin sopii ottaa alkoholia ja milloin ei. Kekkonen oli hyvin huolestunut. Kysyin, voisinko tehdä jotakin asian hyväksi. – Et sinä eikä kukaan muukaan ulkopuolinen voi tehdä mitään. Vain Karjalainen itse voi kohentaa asemaansa.
Masentuneena ja allapäin lähdin Tamminiemestä työpaikalleni sisäministeriöön. Maaliskuun 2. päivän aamuna soitti presidentin adjutantti minulle ja sanoi, että minun pitäisi heti tulla hakemaan kirje Kekkoselta. Ihmettelin mielessäni, mitä nyt on tapahtunut, kun näin kiireesti Tamminiemeen kutsutaan. En aavistanut vähääkään, mikä minua siellä odotti. Lähdin noutamaan kirjettä saman tien ja Tamminiemeen päästyäni oli Kekkonen minua jo vastassa. Hän ojensi minulle kirjeen luettavakseni ja jäi viereen odottamaan. Kirjekuoren päällä oli teksti: ”Ministeri Eino Uusitalo, Haetaan Tamminiemestä.” Kuoren sisällä Kekkosen käsin kirjoittama kirje:
”Lisää Karjalaisesta.
2-3 vuotta sitten pidin Ahti Karjalaista seuraajanani. Viime viikkoihin saakka olen epäröiden ollut samalla kannalla. Nyt on ystävyyden ja työtoveruuden aika loppunut. Luottamus on kadonnut. Ei auta kieltäminen. Sekä Ahti Karjalaisen että minun hyvät ystävät ovat tulleet minulle kertomaan, mitä ovat kuulleet Ahdin sanovan minun syrjäyttämisestäni ja Ahti Karjalaisen tulosta tilalleni.” Kirjettä seurasi viisi kohtaa sisältävä muistio, jossa oli todella kovia näkökohtia Karjalaisen väittämistä ja toiminnoista.
Luettuani kirjeen oli ymmällä ja hämmentynyt. Kysyin Kekkoselta, onko tilanne todella näin paha. Kekkonen totesi tiukkasanaisesti, että mitään ei oteta pois siitä, mitä hän kirjoittanut ja sanonut. Kysyin jälleen, onko mitään tehtävissä, sillä tilanne on äärimmäisen vakava ja ongelmallinen. ”Asia on minun ja Karjalaisen, eivät tässä muut voi tehdä mitään”. Kysyin vielä voinko kertoa kirjeestä läheisille ystävilleni ja kerrotaanko tästä myös Karjalaiselle. Sain molempien osalta myöntävän vastauksen.
Kerroin välittömästi käynnistäni Tamminiemessä ja saamastani kirjeestä lähimmälle ystävälleni ja pyysin Jukka Juuselaa, Karjalaisen hyvää ystävää, välittämään tiedon myös Karjalaiselle. Päätimme odottaa ja katsoa tilanteen kehittymistä. Jonkin ajan kuluttua kokoonnuimme uudelleen pohtimaan aisaa. Karjalainen oli mukana murtuneena ja pahoillaan siitä, että hänestä oli hänen oman käsityksensä mukaan levitetty vääriä tietoja Kekkoselle. Hän myönsi erimielisyyden ja kitkan Kekkosen ja hänen välillään, mutta ei ymmärtänyt, miksi asiaa on vääristellen esitetty presidentille.
Välirikko aiheutti liikehdintää myös keskustapuolueen sisällä. Alkoi epävarmuuden kausi, jolloin Karjalaisen tutkijat joutuivat arvioimaan uudelleen Karjalaisen presidenttiehdokkuutta sekä lisääntyneen alkoholinkäytön että syntyneen välirikon vuoksi.
Lähdeaineisto:
Eino Uusitalo Jälkipeli ISBN 951-26-2439-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti