Arne Treholtin tapaus

Luultavasti kymmenet, elleivät sadat, suomalaiset poliitikot ovat harrastaneet samaa kuin Arne Treholt. Lukuisat liikemiehet, diplomaatit, lehtimiehet, kulttuurihenkilöt ja nuorisopoliitikot ovat osallistuneet sen kaltaiseen toimintaan, joka koitui Arne Treholtin tuhoksi. Suomessa on keksitty nimitys, joka osuvasti kuvaa Arne Treholtin kanssakäymistä esimerkiksi Gennadi Titovin kanssa. Helsingissä ns. piireillä oli ”kotiryssänsä”. Monella suomalaisella on näihin kontakteihin samantapaiset motiivit kuin Arne Treholtilla. Yksin-kirja ei täsmälleen paljasta, mitkä oivat ne konkreettiset tiedot, jotka Treholtin katsotaan kavaltaneen, ja missä määrin nämä tiedot todella ovat vahingoittaneet Norjaa. Aftenposten uutisoi syyskuussa 2010 Treholtin tapaukseen liittyneen, nyttemmin eläköityneen, poliisiupseerin lausunnon, jonka mukaan Treholtin oikeudenkäynnissä käytettiin häntä vastaan väärennettyä todistusaineistoa. Arne Treholt tuomittiin kahdeksikymmeneksi vuodeksi vankeuteen.

Kuka on Arne Treholt?

Arne Treholt syntyi työväenpuolue-taustaiseen perheeseen entisessä Brandbun kunnassa (nyk. Granin kunnan alueella) Opplandissa. Hänen isänsä Thorstein Treholt oli kansanedustaja ja maatalousministeri. Treholt opiskeli pääosin Oslossa, jossa hän osallistui aktiivisesti nuoriso- ja opiskelijapolitiikkaan.
Treholt liittyi Norjan työväenpuolueeseen vuonna 1964. Vuonna 1965 hänestä tuli puolueen lehden, Arbeiderbladetin, kansainvälisiin asioihin orientoitunut toimittaja. Vuonna 1976 Treholt nimitettiin valtiosihteeriksi Norjan merioikeusministeriöön. Norjan politiikan suurimpia kysymyksiä 1970-luvulla olivat neuvottelut Euroopan yhteisön kanssa merioikeuksista ja myöhemmin ns. harmaiden alueiden sopimus (norj. gråsoneavtalen) merioikeuksiin liittyen Neuvostoliiton kanssa. Treholt oli näissä kysymyksissä maansa keskeisiä ja taitavaksi havaittuja toimijoita. Häntä pidettiin kontakteja luovana ja avoimena poliitikkona, joka kykeni luomaan suuren kansainvälisen verkoston politiikassa, tiedotusvälineissä ja virkamiessuhteissa.
Treholt opiskeli lyhyen aikaa Norjan puolustusvoimien korkeakoulussa 1982-83. Vuonna 1983 Treholt sai ulkoministeriön lehdistökonttorin toimistopäällikön viran.

Vakoilutapaus?

Treholt tapasi ensimmäistä kertaa KGB-agentti Evgenij Beljajevin vuonna 1967 cocktail-tilaisuudessa ja seuraavana vuonna miehet tapasivat vähintään kahdeksan kertaa. Beljajev esitteli Treholtin toiselle KGB-virkailijalle, Genadij Titoville, vuonna 1971. Miehet ystävystyivät ja heidän ystävyytensä kerrotaan jatkuvan edelleen. Vuonna 1979 Norjan poliisin turvallisuuspalvelu, joka oli siihen asti tyytynyt seuraamaan Treholtin KGB-yhteyksiä, kytki FBI:n mukaan tutkimuksiinsa. Samana vuonna Treholt solmi yhteydet KGB-agentti Vladimir Sjisjiniin, joka toimi YK:ssa ja josta tuli Treholtin yhteyshenkilö New Yorkissa.

Vuonna 1981 FBI asetti agenttejaan Treholtin naapurihuoneistoon. Poliisin tietojen mukaan Treholt otti vastaan KGB:lta huomattavia rahasummia. Norjan poliisin turvallisuuspalvelu asetti omia agenttejaan Treholtin naapurihuoneistoon Norjassa 1983. He tutkivat hänen asuntonsa 17. toukokuuta ja löysivät ratkaisevia todisteita Treholtia vastaan. Norjan poliisi tutki Treholtin asunnon uudelleen 22. elokuuta. Treholt pidätettiin Fornebun lentoasemalla Oslossa 20. tammikuuta 1984 hänen ollessaan matkalla Wieniin tapaamaan Titovia.

Pidätys

Kello lähestyy yhtä tammikuun 20. päivänä 1984. Olin menossa lentokoneeseen ja matkalle, joka ei koskaan alkanut. Se jäi tekemättä kun pitkä, laiha henkilö tukki tieni: - Toimistopäällikkö Treholt, teidät on pidätetty syytettynä vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi. Sanat osuivat kuin ruoskan siima. Pidätetty. Vakoilusta. Neuvostoliiton hyväksi. Tämän oli pakko olla väärinkäsitys. Kysymyksessä en ole minä. Tämän on koskettava jotain muuta henkilöä. Useat siviilipukuiset poliisimiehet muodostivat piirin ympärilleni. Maailma hajosi ympäriltäni. Jalkani valahtivat voimattomiksi. Ruumiini tuntui halvaantuneelta. – Mitä tämä oikein merkitsee? Vastaus tuli kireänä ja torjuvana: - Sen saat kyllä aikanasi tietää.

Olen pienessä suljetussa huoneessa, jossa istuu kolme ihmistä. Tiedustelujohtaja on yksi heistä. Hän tuskin kykenee hillitsemään intoaan. Kaksi muuta istuu lähinnä odottavana kirjoituspöydän ääressä. Otan takin päältäni, ripustan sen kaappiin ja tunnen itseni alastomaksi. Neljä uutta miestä astuu sisään. Kuljemme käytävän poikki, uuden oven läpi ja olemme käymälässä. He ovat epävarmoja, eivät tiedä miten aloittaisivat. Kädet kulkevat ruumistani pitkin. Minua pyydetään kohottamaan käteni. On vastenmielistä tulle kopeloiduksi. Saan vatsanväänteitä. Käteni ovat lyijynraskaat. Minulla ei ole tuntoa jaloissani. Päässäni vain pyörii. – Ota vaatteet pois! Riisuudu alasti. – Että mitä? – Sinun täytyy näyttää, että sinulla ei ole mitään kätkettynä vaatteisiin. Irrota vyösi, sen me tarvitsemme. Koetapas hieman kiirehtiä!

Kävelen kohti WC:n ovea. Minun täytyy päästä sinne ja istuutua. – Sopiiko, että käyn siellä? – Kyllä. Suljen oven perässäni. Se riuhtaistaan uudelleen auki. – Ei, se ei käy laatuun. Meidän on pidettävä sinua silmällä. Istun mutta en saa mitään aikaan. Neljä miestä tuijottaa ja seuraa minua.

Arne Treholt kertoo kirjassaan Yksin siitä, minkä surun, tuskan ja pitkästymisen hän on saanut kokea 13 kuukauden aikana pidätyksestä lähtien ja aina hovioikeuden oikeudenkäyntiin helmikuun 25. päivänä 1985. Kirjan esipuheessa Treholt toteaa, että hovioikeus on tehnyt asiassani tuomion, mikä ei ole lainvoimainen ja siksi asia on vielä avoin. Nähtäväksi jää mitä korkein oikeus sanoo. Mutta ennen kaikkea on odotettava ”historian tuomiota”.

Oikeusprosessi

Viisitoista yli seitsemän ovelle koputetaan. Kolme poliisia liikkuvan poliisin erityisosastosta on siinä yhdessä suojelupoliisin edustajan kanssa. Ulkona vilisee valokuvaajia. He ovat vuokranneet talon vastapäätä katua, jotta heillä olisi parhaat mahdolliset lähtökohdat. Käsiraudat lyödään ranteisiini. Turvallisuustoimet ovat valtavat. Keitä he oikeastaan haluavat pelotella? Ulkopuolella on kolme autoa pysäköitynä. Minun paikkani on keskimmäisessä, mustamaija-tyyppisessä poliisiautossa, jossa on ovi takana. Käsirautoihin kytketty seuralaiseni ja minä ryömimme sisään. Siinä on vastakkain kaksi kovaa penkkiä. Me istumme toiselle puolella ja poliisi meitä vastapäätä. Auton etuosassa on ristikkoikkunan takana kuljettaja ja hänen vieressään poliisi, jolla on mauserpistooli sylissään. Edessä on poliisiauto sireeneineen. Tällä kertaa suojelupoliisi muodostaa jälkijoukon. Kummassakin muussa autossa istuu neljä miestä kumpaisessakin. Yhteensä 12 henkilöä osallistuu kuljetukseen.

Arne Treholt tuomittiin kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen 20. kesäkuuta 1985. Oikeudenkäynnissä Treholt oli tunnustanut omavaltaiset yhteydenotot useisiin KGB-upseereihin. Hän väitti kuitenkin ylläpitäneensä kontakteja lähinnä jännityksen vuoksi sekä toimiakseen avoimena kanavana idän ja lännen välillä kylmän sodan ollessa kylmimmillään. Treholt kielsi johdonmukaisesti toimittaneensa valtion turvallisuuden kannalta vahingollista materiaalia, mutta tunnusti rikkoneensa maansa virkamieslakia.
Eidsivatingin hovioikeuden tuomiossa Treholt todettiin syylliseksi vakoiluun sekä Neuvostoliiton että Irakin hyväksi. Treholtin tapaus herätti vilkasta keskustelua useissa vaiheissaan. Eräät pitivät tuomiota idealistisen itä-länsisuhteiden sillanrakentajan oikeusmurhana. Irakista saadut rahat ja salaiset KGB-tapaamiset kuitenkin monimutkaistivat tätä kuvaa. Tiedotusvälineiden roolista tapauksessa oli voimakasta keskustelua, samaten Kåre Willochin hallituksen päätöksestä päästää Treholt opiskelemaan puolustusvoimien korkeakoulussa 1982-83, tämän ollessa jo epäilyksen alaisena vakoilusta. Perusteeksi kerrottiin, ettei Treholtin tulisi epäillä mitään häntä vastaan olevan tutkimuksen suhteen. Toisaalta häntä vastaan käytetyistä argumenteista raskauttavimpia olivat juuri vuosina 1982-83 syyttäjän mukaan Treholtin KGB:lle toimittamat tiedot puolustusvoimien korkeakoulua koskien. Vankilatuomion pituudesta keskusteltiin myös vilkkaasti.

Norjan korkein oikeus epäsi ensimmäisen anomuksen Treholtin tapauksen uudelleenkäsittelystä 11. helmikuuta 1988. Toisen kerran korkein oikeus hylkäsi uudelleenkäsittelyanomuksen 8. toukokuuta 1992. Gro Harlem Brundtlandin kolmas hallitus armahti Treholtin terveydellisten syiden nojalla 3. heinäkuuta 1992. Treholt haki tapauksensa uudelleenkäsittelyä kolmannen kerran 15. joulukuuta 2008, mutta rangaistusasioiden uudelleentutkintakomissio hylkäsi anomuksen uudelleenkäsittelyn. Treholt muutti armahduksensa jälkeen Venäjälle ja asuu nykytietojen mukaan osan ajastaan Venäjällä ja osan Kyproksella.

Norjalaisen Arne Treholtin henkilökohtainen tilitys ja puolustuspuhe Yksin-kirjassa avaa todellisuuden asioissa. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että tapaus Treholt on oikeusmurha. Keskeisenä todisteena oli salkullinen dollareita, jotka syyttäjän mukaan olivat peräisin Treholtin KGB-yhteyshenkilöltä. Treholt myönsi rahojen olemassaolon, mutta kiisti saaneensa ne KGB:ltä maksuna vakoilutiedoista. Juuri julkistetun kirjan mukaan rahasyytösten tueksi otetut valokuvat ovat väärennöksiä. Lisäksi Norjan turvallisuuspoliisin entinen tutkija on kertonut, että tapauksen todisteita väärennettiin. Mitä olisi tapahtunut, jos suomalaisiin olisi noudatettu kotiryssä-asiassa samaa linjaa kuin Norjassa Arne Treholtiin?

Lähdeaineisto:
Arne Treholt Yksin ISBN 951-26-2877-5