lauantai 2. lokakuuta 2010
KGB:n muut haarat
Syyskuussa 1970 Supo havaitsi lähetystösihteeri Gennadi Skvortsovin tapaamiset ortodoksipastori Vladimir Tsvetkovin kanssa. Kävi ilmi, että kysessä oli 1950-luvulla alkanut laaja operaatio, jossa oli kopioitu kirkonkirjoja, täydennetty niihin nimiä ja annettu tietoja eteenkin ulkomaille muuttaneista. Pakettiin kuuluvat kaikki käytössä olleet lomakkeet. Toisin sanoen KGB:n N-linja oli hankkinut erinomaiset edellytykset valmistaa suomalaisia henkilöllisyyksiä ja epäilemättä jo valmistanut niitä. Asiaa pahensi se, että sodassa neuvostoliittolaisten käsiin oli jäänyt Karjalan eräiden ortodoksiseurakuntien kirkonkirjoja, ja niitä korvaavat asiakirjat oli 1952 varastettu Kuopiosta.
Valehenkilöllisyydellä varustettujen tiedustelu-upseerien ujuttaminen ulkomaille ja heidän hoitamisensa oli kiistatonta vakoilua. Perustarkoitukseltaan se oli varautumista sotaan tai diplomaattisuhteiden katkeamiseen, mutta illegaaleille oli käyttöä myös rauhanaikana, sillä he hankkivat tietoja esiintymisellä ”väärän lipun alla” ja tapasivat sensitiivisimpiä agentteja rauhassa paikallisilta viranomaisilta. Tätä tapaamismuotoa käytettiin äskettäin paljastuneen virolaisen turvallisuusjohtajan Herman Simmin jutussa.
Illegaalin paljastaminen oli vaikeaa, jopa mahdotonta, ellei joku vaihtanut puolta niin kuin Häyhänen. Siksi illegaalin päänahkaa arvostettiin alalla suuresti, mutta lähettäjävirastolle paljastuminen teki kipeää. Vuosien vaiva valui hetkessä hukkaan. Sitkeällä arkistotyöllä suojelupoliisi sai vuosien mittaan selville lukuisia suomalaisia henkilöllisyyksiä, joita käytettiin illegaalien tarkoituksiin.
Tehtaankadulla oli verraten vahva illegaaleja hoitaneen N-linjan edustus. Se johtui suomalaisten henkilöllisyyksien käytöstä ja Suomen käytöstä kauttakulkuun, kun maailmalle sijoitetut illegaalit kävivät kotimaassaan. Sitä liikennettä Suomen viranomaisten oli hankala havaita; mahan tultiin yhdellä passilla, asuttiin toisella, lähdettiin kolmannella tai salatein. Illegaaleilla oli aina vähintään kolmet paperit, yhdet keksityn elämäntarinan eli ”legendan” mukaiset ja kestävät, kahdet rajanylityksiä varten. Rudolf Abelilla oli viidet. Tehtaankadulle sijoitetut N-linjan upseerit eivät ohjesäännön mukaan saaneet tavata Suomeen sijoitettuja illegaaleja eivätkä edes tietää, keitä he olivat. Sen sijaan heidän piti välittää salaista postia, hankkia ”postilaatikoita” eli yhteydenpitoa avustavia henkilöitä sekä kaikki tieto ja viranomaisdokumentaatio, joka tarvittiin suomalaisen henkilöllisyyden rakentamiseen. Erittäin arvokas oli esimerkiksi tieto lapsena tai muuten tietymättömissä kuolleesta, jonka kuolema ei ollut kirjoissa. Viranomaisten rekistereissä eivät elämä ja kuolema aina kohtaan. Näitä kollegojen tarpeita ajatellen myös Albert Akulov kirjasi katsaukseensa huomioitaan Suomen ”suhteellisen väljistä” ulkomaalaisoloista, väestökirjanpidosta, postin lähettämisen ja osoitteen kirjoittamisen oikeasta tavasta, passin hankkimisesta, työpaikkaan mennessä tarvittavista asiakirjoista.
N-linjalla oli vielä yksi erikoinen piirre. KGB:tä oli useaan otteeseen kielletty värväämästä ulkomaisia kommunisteja agenteikseen, koska paljastuessaan vakoilujutut aiheuttivat suurta poliittista haittaa. Mutta N-linjalla oli erivapaus värvätä ja käyttää kommunisteja, jos siihen oli saatu ”paikallisen” puolueen siunaus, ja Suomessa sen antoi pääsihteeri Ville Pessi (Baranov). Lomalla Neuvostoliitossa kesällä 1977 hän lupasi järjestää Helsingin KGB:n Viktor Vladimiroville 4-5 luotettavaa suomalaista koulutettavaksi illegaaliagenteiksi amerikkalaisia kohteita vastaan Tanskassa, Norjassa, Alankomaissa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi hän lupaili paria agentia väestörekisteristä tai muualta dokumentoinnista.
Suomen passi oli KGB:n suosikkeja, kun ulkomailla toimineille tiedustelu-upseereille rakennettiin väärää henkilöllisyyttä. Siihen oli monta syytä: 1) Suomen passi oli epäluuloja herättämätön kelpo dokumentti lähes kaikkialla, 2) suomea ei juuri missään osata, joten kielitaidon puutteista ei jäänyt kiinni, 3) Suomen suopeat viranomaiset suhtautuivat joustavasti maailman turuille joutuneisiin maanmiehiin, 4) suomalaissyntyisiä oli sekä Pohjois-Amerikassa että Neuvostoliitossa, joten voitiin luoda mutkikkaita elämäntarinoita, joiden muuttoja, sukulaissuhteita ja kuolemia ei rekistereistä helppo ollut tarkistaa 5) sodassa neuvostoviranomaisten haltuun joutui Karjalan etenkin ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjoja, minkä jälkeen näiden seurakuntien tietoja oli vaikea ellei mahdoton tarkistaa, lisäksi KGB:llä oli joissakin tapauksissa mahdollisuus vaikuttaa kirkonkirjojen sisältöön Suomessa (pastori V.M. Tsvetkovin kautta).
Suomeen liittyviä illegaaleja olivat muun muassa Olavi Toivonen, Reino Gikman ja Veikko Pöllänen. Olavi Toivosen ( 5.8.1927) henkilöllisyys aktivoitiin hakemalla passia Suomen Hampurin konsulaatista 1959, jolloin hänen ei enää tarvinnut suorittaa asevelvollisuutta. Hän oli kirkonkirjoihin tehty lisäys, pantu perheineen muuttamaan jo ennen sotaa Saksaan paikkakunnalle, jolta tarkistuksia ei ollut tehtävissä. Saatuaan passin Toivonen oleskeli vähän aikaa Suomessa ja nai Saksassa 1961 Helga Conradin (s. 27.2.1932), joka näin sai Suomen kansalaisuuden. Pari asettui Norjaan ja sitten Saksaan, jossa heille ”syntyi” poika Tarmo Harald Toivonen ( s. 5.10.1964). Syntymä tapahtui vain papereilla, jotka oli erinomaisesti väärennetty; näin luotiin uusi henkilöllisyys odottamaan tulevia tarpeita. Vaimo katosi ”synnytyksen” jälkeen. Olavi Toivonen oleskeli useissa maissa, hänenkin uskotaan esiintyneen länsimaalaisena Prahan kevään aikana 1968. Suomessa hän oli syksyn 1969.
Sotavankeuden pitkä varjo
http://www.suomensotilas.fi/artikkelit_einohartikainen.php
Supo – maailman paras sukututkija
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Supo+%E2%80%93+maailman+paras+sukututkija/1135248918421
Tiedustelutoiminta
http://www.secmeter.com/tiedustelutoiminta.html
Liki 1000 illegaali
http://www.pealinn.ee/?pid=95&nid=3517&lang=5
Lähdeaineisto:
Matti Simola Ratakatu 12 ISBN 978-951-0-35243-4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti