Tassin Helsingin toimiston päällikkö Aleksander Gorbunov kirjoittaa KGN toiminnasta Suomessa vuosina 1981-1986. Todellinen avainhahmo oli tietenkin Viktor Vladimirov, neuvostotiedustelun päällikkö Suomessa, niitä miehiä, joiden varassa Neuvostoliiton koko tiedustelupalvelu ylipäätään oli, eikä puhe tällöin ole yksinomaan Suomesta. Jokainen näkyvä suomalaispoliitikko luonnollisestikin tiesi tai ainakin arvasi, mikä Vladimirov todellisuudessa oli. Vladimirov ei milloinkaan tapaillut keitä hyvänsä suomalaispoliitikkoja. Hänen asiakaspiirinsä muodostui korkeassa asemassa olevista suomalaisista poliitikoista, puoluejohtajista, teollisuusmiehistä, pankkiireista, Suomen talouselämän eliitistä.
KGB-päällikkö tuskin harjoitti agenttien värväämistä sanan karkeassa merkityksessä. Vahvat suhteet Suomessa riittivät hänelle täysin. Aina yksinomaan suuria asioita hoiteleva Vladimirov käytteli suhteitaan taitavasti, eivätkä henkilöt, joiden kanssa Vladimirov oli tekemisissä, aina edes ymmärtäneet viime kädessä toimivansa jossain määrin tämän hyväksi, auttavansa tätä toteuttamaan jotakin ideaa.
Vanhan koulukunnan ammattitiedustelijana Vladimirov antoi jotakin maksuksi saadusta informaatiosta tai hänelle tehdyistä palveluksista. Jotakin muuta – tuskin rahaa. Hän saattoi esimerkiksi aterioidessaan ystävysten kesken pyytää vaikutusvaltaista Suomen liikemiespiirien edustajaa kykyjensä mukaan painostamaan jotakuta jääräpäistä poliitikkoa. Jos tämä onnistuisi, Vladimirov lupaili edesauttaa joidenkin edullisten tilausten suuntautumisessa, vaikkapa keskustelukumppanin edustamalle laivanrakennusyhtiölle.
Kaikkein heikoimmaksi neuvosto-KGB:n työn lenkiksi Helsingissä Vladimirov näki työntekijöidensä riittämättömät suhteet suurten suomalaisten sanomalehtien päätoimittajiin ja yhteiskunnassa vaikutusvaltaa nauttiviin journalisteihin. Tässä asiassa hän piti ihanteellisena tilannetta, jossa kuka hyvänsä KGB:n agentti pystyisi milloin tahansa tyrkkäämään jokaiseen suomalaislehteen juuri sitä tietoa – oikeammin: väärää tietoa, jonka kyhäämisessä KGB oli tosi mestari, - jonka julkaiseminen juuri sillä hetkellä oli KGB:lle edullista.
Vladimirov lähin alainen oli eversti Valentin Kosov, joka oli myös lähetystöneuvos. Kosovin alaa KGB:ssä oli pitkän aikaa Suomen sosiaalidemokraattinen puolue, hänen kontaktihenkilöitään olivat puolueen kaikki johtajat, Kalevi Sorsa, Erkki Liikanen ja Matti Ahde., jotka oletettavasti olivat hyvin selvillä, kenen kanssa olivat tekemisissä. Suomalaisten sosiaalidemokraattien kautta Kosovilla avautui kanava sosialistiseen internationaliin, ja on täysi syy uskoa, että KGN:n Suomen apulaispäälliköllä oli hyvät tiedot siitä, mitä sosinternissä tapahtui.
Andropovin lähipiirin miehet auttoivat Valentin Kossovia saamaan Helsingistä palattuaan ensin melko korkean viran KGB:n keskusapparaatista ja myöhemmin siirron NKP:n Keskuskomitean sihteerin Anatoli Lukjanovin avustajaksi – Lukjanovista oli vuoden 1987 marraskuussa tullut NKP:n Keskuskomitean Hallintoelinten osaston päällikkö. Tuo osasto kontrolloi KGB:n, Sisäministeriön ja Syyttäjäviraston toimintaa.
Viktor Vladimirovin tilalle KGB:n Helsingin päälliköksi tuli Feliks Karasev. Se ei ole hänen oikea nimensä vaan salanimi. Oikea on piilotettu KGN:n arkistoihin. Karasev työskenteli Helsingissä kuusi ja puoli vuotta – vuoden 1985 keväästä vuoden 1991 syksyyn. Karasevin KGB-päällikkyyden kaudella Helsingin suurlähettiläs Vladimir Sobolev, joka oli ollut pitkään Vladimirovin ”varjossa”, tunsi olonsa vapautuneemmaksi.
Albert Akulov, joka työskenteli KGB-päällikön kakkosmiehenä sekä Vladimirovin että Karasevin aikana, luetaan KGB:n ja ” Suomen suunnan” veteraaneihin. Hänen ensimmäinen ilmaantumisensa Suomeen ajoittuu vuoteen 1956, jolloin hän saapui tulkkina osallistumaan juhlalliseen tapahtumaan, Porkkalan palauttamiseen Suomelle. Karasev ja Akulov tapailivat enimmäkseen Suomen politiikan, teollisuuden ja finanssipiirien ”kakkostason” edustajia.
Kaikkien älykkäimpiä Helsingin KGB-upseereita oli epäilemättä Vladimir Silvestrov. Tämä rauhallinen ja järkevä ensimmäinen lähetystösihteeri hoiteli Keskustapuoluetta ja liikkui sen piirissä kuin kotonaan. Hänen suhteensa puolueeseen ulottuivat tavallisesta teknisestä työntekijästä Paavo Väyryseen.
Lähetystöneuvos ja KGB-kenraali Sergei Guskov johti ryhmää, jonka tehtävänä oli neuvostokansalaisten – myös KGB:n ja GRU:n upseerien – seurailu ja tarkkaileminen. Guskovin suurimpia ylpeilemisen aiheita oli KGB-upseeri Nikolai Sosnikov, joka työskenteli Helsingissä hienoissa tiloissa Esplanadin varrella Inturistin Suomen toimiston apulaisjohtajan virassa. Lyhyt vanttera Sosnikov oli oikea ”vainukoira”. Jokaisessa Suomeen saapuvassa neuvostoturistien ryhmässä oli KGB:n agentteja. Sosnikov ryntäili väsymättömästi kaupungilla keräämässä raportteja tiedottajiltaan, jotka niin ikään soittelivat hänelle Suomen kaikista kaupungeista informoidakseen ryhmän tapahtumista ja turistien mielialoista.
Neuvostotiedustelu Suomessa
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/neuvostotiedustelu-suomessa.html
Katso Felix Karasev – Suomi elämässäni
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/felix-karasev-suomi-elmssni.html
Gordievskyn lista
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/gordievskyn-lista.html
Taistolaisuus
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/taistolaisuus.html
Suomettumisen ajan henki
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/suomettumisen-ajan-henki.html
Lähdeaineisto:
Aleksandr Gorbunov Tehtaankatu 1 ISBN 951-0-17998-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti