Sorsa ja SDP olivat päässeet tavoitteeseensa ja saaneet kaadettua Karjalaisen. Juhani Suomi kuvaa operaation hallitusti: ” Suostuessaan ehdokkaaksi vuoden 1978 presidentinvaaleihin Kekkonen teki merkittävän palveluksen SDP:n johdolle avaamalla tavallaan tietä tulevalle sosiaalidemokraattiselle presidentille. Suomen poliittisen historian yksi hämmästyttävimmistä valtataisteluista tapahtui Etykin alla osin KGB:n ohjastamana. Kekkonen ja Sorsa menivät Karjalaisesta vasemmalta ohi ja strategia tepsi. Poliittisin motiivein valmisteltua Suomen sisä- ja ulkopoliittista kriisiä sovitteli ja osin ohjastikin Neuvostoliiton suurlähettiläs ja tiedusteluaseman päällikkö. Ylin päätöksenteko Suomessa nojautui käytännössä Tamminiemen, Tehtaankadun ja kahden muun poliittisen päätöksentekijän kanssakäymiselle. Eduskunta oli sivussa. Tieto tämän sisäpiirin tapahtumista kulki itäblokiin tiedustelukanavia pitkin reaaliaikaisesti. Sorsan I hallitus pyysi presidenttiä 29.5.1975 hajottamaan eduskunnan ja määräämään uudet vaalit. Presidentti teki päätöksensä 4.6., päivää ennen SDP:n Jyväskylän puoluekokousta, ja määräsi uudet vaalit muttei hajottanut eduskuntaa. Kesäkuun 13. päivä nimitettiin sos.dem virkamiehen Keijo Liinamaan puolipoliittinen presidentinhallitus, jossa ulkoministerinä oli Kekkosen luotettu Olavi J. Mattila.
Muistelmissa ja tutkimuksissa on ihmetelty, mitä kaikkea hallituksen viimeisinä viikkoina tapahtui. Sorsa on kuvattu hermonsa polttaneeksi, väsyneeksi ja turhautuneeksi pääministeriksi. Keskustapuolue oli niin ikään halvaantunut kahden tohtorin taistelun jäljiltä. Virolainen koki voittaneensa, koska hän oletti, että Karjalainen ei tointuisi tappiostaan. Toisaalta kumpikin unohti sen, että kepun strateginen asema maan johtavana voimana oli mennyt. Osin siksi, että kepu ja Kokoomus eivät löytäneet toisiaan vosina 1973-1975, osin siksi, että porvaripuolueet eivät oivaltaneet SDP:n ja Kekkosen valtapelin merkitystä eivätkä kepun tohtorit pystyneet ylittämään keskinäistä kaunailua parlamentarismin vahvistamiseksi ja syntyneiden poliittisten vääristymien korjaamiseksi.
Neuvostoliitto tavoitteli Suomessa valta-aseman muutosta. Siihen tarvittiin epävakautta ja levottomuuksia; niiden edellytyksenä oli kansanrintaman takuumies, ikääntyvä, sairasteleva ja ”luotettava” Kekkonen. Jukka Seppinen ei välttämättä ole väärässä, kun hän arvioi, että vuosina 1975-1977 Suomi oli NKP:n vyörytyksen kohteena tavoitteena puolueettomuusaseman horjuttaminen ja sen seurauksena läheisempi poliittinen kiinnittyminen itäblokiin. SKP:n toimitsija Olavi Poikolainen sanoi kesällä 1975, että Etyk merkitsi sosialismin voittoa luokkataistelussa.
Suomi oli Neuvostoliitolle osa isompaa strategiaa. Neuvostoliitolla oli samanlainen vyörytys meneillään esim. Intiassa, eikä aivan ilman tulosta. Kekkosen yksinvallan vahvimman ajan 1975-1977 jälkeen Suomi oli kypsä siirtymään SDP:n hegemoniaan. Tätä edelsi SDP:n sisäinen muutosjakso: askeltaminen muutamaa piirua vasemmalle.
”Me sanomme, että kyllä, me olemme sosialisteja. Taloudellisia ongelmia ei voida ratkaista ilman sosialistista ajattelua ja ilman sosialistisia toimia.” Sanat lausui SDP:n puheenjohtajaksi valittu Kalevi Sorsa Jyväskylän puoluekokouksen päätösjuhlassa 7.6.1975. Puolue hyväksyi myös puolueen suunnittelujohtajaksi nousseen Paavo Lipposen ja Sorsan strategin Aimo Kairamon valmisteleman julkilausuman, jossa annettiin konkreettinen sisältö SDP:n sosialismille: ”Lähivuosina on siirrettävä energiatuotanto kokonaan yhteiskunnalle, saatettava liikepankit ja vakuutuslaitokset säätiöineen kansanvaltaiselle pohjalle sekä otettava lääkkeiden valmistus ja maahantuonti valtion haltuun.” Ulf Sundqvistista oli tullut puoluesihteeri, mikä oli itäblokin näkökulmasta olennainen henkilöratkaisu, koska hän edusti selkeästi SDP:n uutta vasemmistoa, sosialisteja.
Etykin jälkeen Stasi ja KGB tunkeutuivat Suomen turvallisuuden ytimeen 1975-1976. Neuvostoliitto ja DDR allekirjoittivat 6.10.1975 uuden YYA-sopimuksen, joka käytännössä teki tyhjäksi Etykin monet päätökset. Stasi ja KGB saavuttavat pian Suomessa tiedusteluvoittoja, joiden avulla ei vain kurkita puolueiden ja tutkimuslaitosten sisälle vaan tunkeudutaan Suomen ulkoasiainhallinnon ja puolustusministeriön ytimiin. DDR:n ulkoministeriön 28.1.1976 valmistelema raportti antoi periaatteessa dramaattisen kuvan Suomen muuttuneesta asemasta; asemasta, joka merkitsi entistä tiiviimpää kytkeytymistä itäblokiin.
Lähdeaineisto: Alpo Rusi Vasemmalta ohi ISBN 978-951-20-7484-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti