Suomi ja Stasi

MOT-ohjelman toimittajat saivat Stasin arkistossa hakusanalla ”Finnland” esille 760 SIRA-korttia. Niiden mukaan kaikkiaan 185 eri henkilöä oli toimittanut Suomesta tietoja Stasille vuosina 1961-1988. Alkuperäiset asiakirjat on kuitenkin valitettavasti hävitetty; jäljellä on vain niiden otsikot sekä lyhyet koosteet sisällöstä. Seppo Hentilä kirjoittaa kirjassaan, että käydessäni tammikuussa 2003 Stasin arkistossa, minua avustanut virkailija toi nähtäväkseni luettelon yli tuhannesta Suomesta toimitetusta asiakirjasta, joista oli jäljellä pelkät otsikot ja merkintä ”hävitetty”.

SIRA-nauhojen perusteella näyttää siltä, että Stasi haali hamsterin tavoin Suomesta kaikista mahdollisista lähteistä kaikkea mahdollista materiaalia, jota se suinkin käsiinsä sai. Aivan erityisesti itäsaksalaisia tuntuivat kiinnostavan Etyk-prosessi ja ulkomaankauppapolitiikka – ja siinä etenkin Suomen suhteet Eftaan ja EEC:hen. Tärkeä kohde olivat myös Suomen suhteet molempiin Saksoihin, sillä kumpikin vartioi tarkoin sitä, ettei Suomi poikennut omaksumaltaan tasapuoliselta linjalta. Itäsaksalaiset hankkivat tietoja myös suomalaisten kommunistien valtataistelusta. Puolueista tarkimmin haarukassa oli kuitenkin suurin hallituspuolue SDP, jonka puheenjohtaja Kalevi Sorsa toimi 1970-luvulla Sosialistisen internationaalin aseistariisuntatyöryhmän puheenjohtajana. Tämä tuntui Stasia suuresti kiinnostavan.

Stasi oli onkinut käsiinsä myös työnantajien keskusliiton STK:n sisäisen arvion palkansaajajärjestöistä vuodelta 1973. Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n raportit päätyivät niin ikään Stasille. Se nappasi jostakin myös ”Suomen salaisen palvelun” tekemiksi merkittyjä raportteja suomalaisista kommunisteista. Ne lienevät peräisin elinkeinoelämän rahoittamasta niin kutsutusta Puskalan toimistosta, joka toimi lähellä SDP:tä.

Kaikista SIRA-nauhoissa mainituista Suomea koskevista asiakirjoista salassa pidettävää Suomen ulkoasiainministeriön ja Auswärtiges Amtin aineistoa oli enintään viidennes. Todellisia valtiosalaisuuksia ei näiden asiakirjojen joukossa näytä olleen. Valtaosa Stasin apureiden Suomesta toimittamista asiakirjoista oli puolueiden, kansalais- ja työmarkkinajärjestöjen, tutkimuslaitosten tai vastaavien yksityisen sektorin organisaatioiden sisäiseen käyttöön tai suppeaan jakeluun tarkoitettuja raportteja ja tiedotteita. Kuka tahansa kansalainen olisi päässyt niihin käsiksi rikokseen syyllistymättä. Toisaalta vähintäänkin moraalisesti moitittavaa asiassa on se, että aineistojen on täytynyt päätyä Stasin yhteyshenkilöiden käsiin sellaisilta suomalaisilta, jotka olivat saaneet ne haltuunsa työ- tai luottamustehtävänsä puitteissa.

SIRA-nauhoissa lueteltuja asiakirjoja käytettiin yhtenä keskeisenä lähteenä Stasin tiedustelukatsauksissa, joissa arvioitiin Suomen ulko- ja sisäpolitiikan tilaa. Tällaisia katsauksia olen arkistosta löytänyt parikymmentä, kirjoittaa Seppo Hentilä. Asiakirjan ylälaitaan on merkitty jakelu SED:n politbyroon jäsenille tutussa arvojärjestyksessä sekä niiden yhteyshenkilöiden koodi- tai peitenimet, joiden toimittamia tietoja raportissa oli käytetty. Esimerkiksi maaliskuussa 1969 laaditusta katsauksesta, jossa arvioitiin yksityiskohtaisesti johtavien suomalaisten poliitikkojen suhtautumista Saksojen tunnustamiskysymykseen, tehtiin kaksitoista numeroitua kappaletta. Niistä ensimmäiset kuusi jaettiin SED:n politbyroon hierarkian mukaisesti: ”1. Ulbr, 2. Hon, 3. Sto, 4. Nor, 5. Ax, 6. Jarow…”. Toisin sanoen oman kopionsa näkyvät saaneen puoluejohtaja Walter Ulbricht, valtion turvallisuusneuvoston puheenjohtaja Erich Honecker, pääministeri Willi Stoph, puolueen pääideologi Albert Norden, Herman Axen, joka vastasi politbyroossa DDR:n kansainvälisistä suhteista, sekä Werner Jarowinsky, jonka vastuulla politbyroossa olivat kauppapolitiikka ja väestön huolto. Eri asia on, ehtikö DDR:n terävä pää näitä Suomea koskevia raportteja koskaan lukea, mutta ainakin häntäpään numerot, jotka menivät ulkoasiainministeri Otto Winzerille ja ministeriön ”Suomen deskin” johtajalle Gerd Schulzelle, tulivat taatusti tarkoin luetuiksi.

Varmasti Stasilla oli myyriä Suomessa useissa eri kohteissa sekä julkisissa että yksityisissä instituutioissa. Tältä kannalta kiinnostavia ovat tiedusteluraporttien alkuun merkityt viittaukset: ”kuten SDP:n sisäisissä piireissä kerrotaan…” tai ”Luotettavista Suomen hallitusta lähellä olevista lähteistä on saatu selville…” Käsiini tulleissa koosteraporteissa viitataan muun muassa Suomen ulkoasiainministeriöstä, SAK:sta ja Valtion teknillisestä tutkimuslaitoksesta VTT:stä saatuihin tietoihin, kirjoittaa Seppo Hentilä. Ketkä niitä Stasille luovuttivat, ei ole selvinnyt. Esimerkiksi SDP:n sisäisistä asioista kerrotut tiedot olivat kuitenkin niin tarkkoja, että myyrän on täytynyt olla lähellä puoluejohtoa tai työskennellä puoluetoimistossa. Joissakin tapauksissa SDP:tä koskevaa tietoa näytti kulkeutuneen myös Länsi-Saksan kautta, koska sikäläisen veljespuolueen sisäpiirit tunnetusti vuotivat DDR:ään päin kuin seula.

Professori Jouko Jokisalo allekirjoitti kesäkuussa 1979 Stasin kanssa yhteistyösopimuksen. Hänen peitenimekseen tuli ”Boris”. Kotkasta kotoisin olevan nykyinen kansanedustaja Pentti Tiusanen merkittiin Stasin rekrytointilistalle keväällä 1973. Hänen peitenimensä oli ”Timur”. Yhteistyön aloittaminen vahvistettiin kädenpuristukselle huhtikuun lopulla 1974 ja Tiusasen peitenimeksi tuli sen jälkeen ”Max”. ”Maxin” kansiossa on noin 90 Tiusasen henkilöarviota tai hänen laatimaansa lausuntoa suomalaisista, itäsaksalaisista, afrikkalaisista, arabeista, tshekeistä ja muita kansallisuuksia edustaneista opiskelijoista vuosilta 1974-1975. Jukka Rusi piti vuodesta 1968 yhteyttä DDR:n Helsingin kaupallisessa edustustossa työskennelleen lähetystösihteeri Manfred Radloffiin ja jatkoi yhteydenpitoaan tämän seuraajan Peter Grimmin kanssa 1970-luvulla. Rusille annettiin koodi XV/II/69 ja peitenimi ”Pekka”. Yhteistyö Jukka Rusin kanssa kesti vuodenvaihteeseen 1976-1977. Muiden Suomessa toimineiden raportoijien peitenimiä olivat muun muassa ”Munzer”, ”Mantel”, ”Steffen”, ”Pohlman”, ”Franke”, ”Andreas”, ”Thorsten”, ”Dietrich” ja ”Bach”.

Lähdeaineisto: Seppo Hentilä Harppi-Saksan haarukassa ISBN 951-746-650-1