SDP:n hajaannus oli hajottanut koko työväenliikkeen yhteistyöjärjestöjen kentän: ammattiyhdistysliikkeen, urheiluliikkeen ja nuorisoliikkeen. Hajaannuksen vuoksi osuuspankeille avautui mahdollisuus työntyä kilpailemaan työväenliikkeen rahamarkkinoista. Ainoa mikä ei hajonnut oli osuustoimintaliike, joka alkoi kokea muita vaikeuksia sopeutumisessaan muuttuvan markkinatalouden ehtoihin.
Hajaannusta seurasi eheytymisvaihe, joka käynnistyi sitä mukaan kuin sosiaalidemokraattinen poliittinen liike koki olevansa riittävän vahva.
Kalevi Sorsa kirjoittaa kirjassaan Sisäänajo, että tullessani puoluesihteeriksi ensimmäiset kierrokset puolueen eheyttämiseksi oli käyty. Pari viikkoa puoluesihteeriksi tuloni jälkeen pidettiin 17.-18. kesäkuuta 1969 SAK:n ylimääräinen edustajakokous, joka oli SDP:lle ja suurimmalle osalle organisoitunutta työväenliikettä suuri ilon aihe.
Eheyttämisneuvotteluissa oli jo pari kuukautta aikaisemmin, maaliskuussa 1969, lyöty hyvinkin tarkkaan lukkoon se, mitä kokouksessa tulisi tapahtumaan. Etukäteen oli mm. sovittu kymmenestä keskeisestä asiakirjasta, niiden joukossa ehdotus uuden keskusjärjestön säännöiksi, ehdotus uudeksi periaate- ja tavoiteohjelmaksi, liittojen yhdistysohjelma, jonka oli tarkoitus toimia pohjana myös tulevaisuudessa hyväksyttäessä jäsenryhmiä keskusjärjestöön, niin ikään lausuma eri mielipideryhmien tasavertaisesta edustuksesta jne. Etukäteen oli lyöty lukkoon myös uuden keskusjärjestön puheenjohtajat, hallituksen kokoonpano sekä keskeisimmät toimihenkilöt. Mitään ei haluttu jättää sattuman varaan.
Henkilöiden sijoittamiskysymykset olivat käytännössä tärkeitä. Näin vuosikausia toisiaan vastaan taistelleet ay-miehet yhtäkkiä joutuivat tekemään päivittäistä yhteistyötä samoissa liittotoimistoissa ja SAK:n keskustoimistossa, mikä ei aina ollut ongelmatonta. Tunteet erityisesti yön myöhäisinä tunteina kokousten jälkeisissä istujaisissa saattoivat nousta liiankin kuumiksi. Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että tunteikkaimmat jälkiväännöt on myöhemmin käyty eheytyneessä Työväen Urheiluliitossa, kilpailumielisiä urheilumiehiä ja – naisia kun on oltu!
Uusi SAK oli eri tavalla kuin edeltäjänsä nimenomaisesti liittojen keskusjärjestö; sitähän uusin nimikin korosti. Liittojen sananvalta oli kasvanut ja samalla SAK:n hallituksen valta oli vähentynyt. Vanhalla SAK:lla oli ollut liittoihinsa nähden hyvin paljon valtaa. Silta oli mm. pitänyt saada lakkoluvat. Uudistuneelle järjestölle olivat eheyttäjät, joissa ns. ulkopuoliset liitot näyttelivät keskeistä osaa, rakentaneet säännöt mieleisikseen.
Ulkopuolisten kannalta SAK:n kyvyttömyys tositöihin oli väliin hankalaa. Sopimuksen saavuttamisen jälkeen ei koskaan tiedetty, oliko se todellinen, koska yhdenkin ison liiton asettuminen vastahankaan tai vain hidastelemaan saattoi kaataa koko sopimuksen kuin korttitalon.
Kalevi Sorsa kertoo, että Niilo Hämäläisestä tuli hyvä kaverini. Puhuimme politiikasta ja ay-liikkeestä, ja monet pulmakohdat saatiin oiotuiksi kovin kotoisissa merkeissä, Hämäläisten tyttökatraan telmiessä ympärillä. Eheytys ei aina edennyt toivotulla vauhdilla. Eheytys piti tehdä niin, ettei sosiaalidemokraattien asemat kokonaisuuden tasolla heikentyneet. Suurimpana kantona kaskessa oli Jaakko Rantanen, jolle SAJ oli muodostunut elämäntyön huippukohdaksi ja jolle ei voinut ay-liikkeen piiristä enää löytyä vastaavan tasoista työpaikkaa.
Useimmat SAJ:n johtohenkilöistä ja toimitsijoistakin, joille tilanne oli tietysti hankalin, ymmärsivät kyllä ajan merkit ja olivat lopulta täysin muutoksessa mukana. Ratkaiseva päätös SAJ:n alasajosta tehtiin 4. lokakuuta 1969. Tällöin solmitussa ammattiyhdistysliikkeen yhdistymissopimuksessa sovittiin, että järjestö poistettaisiin yhdistysrekisteristä vuonna 1972, niin kuin sitten tapahtuikin tuon vuoden kesäkuussa pidetyssä SAJ:n kolmannessa ja viimeiseksi jääneessä edustajakokouksessa. Järjestön yhteydessä säilyi loppuun saakka kuusi ammattiliittoa, joista kaksi oli täysin sosiaalidemokraattisia, eli Järjestötoimitsijain Liitto ja Suomen Sosiaalidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto. Tällä tavoin SAJ säilyi loppuun saakka SDP:lle mitä läheisimpänä asiana, vaikka järjestö olikin jo kauan tätä ennen menettänyt varsinaisen ammattiyhdistyspoliittisen merkityksensä.
SAJ:n alasajopäätös oli monivuotisten neuvonpitojen lopputulos. SDP:kin oli keskeisesti ollut eheytyksen eri käänteissä mukana, vaikka eheytyksen tekninen hoito tietysti oli täysin ay-liikkeen itsensä käsissä. SDP:n ja SKP:n johtohenkilöiden kesken jouduttiin useampaan kertaan keskustelemaan kulloisistakin eheytymisongelmista. Lokakuun 1969 eheytymissopimuksen aikoihin kommunistit ilmaisivat närkästystään ammattiosastojen siirtymisestä sellaisenaan SAK:hon, minkä he kokivat vaikuttavan liittokokousten voimasuhteisiin. Puoluetoimikunnassa oltiin hyvin tyytyväisiä saavutettuun ratkaisuun ja annettiin asian johdosta lausunto, jossa ilmaistiin ilo siitä, että SAK ja SAJ ovat ottaneet ratkaisevan askeleen ammattiyhdistysliikkeen yhtenäistämiseksi.
Ammattiyhdistyseheytys osoittautui menestystarinaksi. SAK:n ja liittojen voima kasvoi, kun liikkeen jäsenmäärä alkoi kohota erittäin nopeasti: kun vuonna 1968 oltiin vielä 300 000 jäsenen tasolla, yllettiin eheytyskokouksen aikoihin jo 566 000 jäseneen, mistä 1970-luvun mittaan alettiin kivuta kohti miljoonaa jäsentä ja siitä ylikin. Syynä tähän suureen menestykseen oli eheytyksen ja onnistuneen sopimuspolitiikan ohella myös kaksi jäsenyyteen liittyvää tärkeää seikkaa: automaattiseen jäsenmaksukantoon siirtyminen ja ay-jäsenmaksun saattaminen vähennyskelpoiseksi verotuksessa. TPSL menetti lopullisesti merkittävimmät poliittiset linnakkeensa.
Lähdeaineisto: Kalevi Sorsa Sisäänajo ISBN 951-1-13265-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti