Paavo Lipponen kirjoittaa muistelmissaan, että ensimmäinen kotiryssäni oli tietotoimisto APN:n Helsingin toimiston apulaisjohtajaksi esittäytynyt Leonid Vasiljev, pienikokoinen, vahvarakenteinen mies, jonka ovela hymy paljasti terävät kulmahampaat ja kultapaikat. Vasiljev kutsui keväällä 1966 minut lounaalle Klaus Kurkeen ja pyysi kirjoittamaan artikkelin, jonka aiheeksi valitsin Suomen yksipuolisen aseriisunnan. Kun seuraavassa tapaamisessa jätin artikkelin hänelle, sain kohtuullisena pitämäni palkkion käteisenä. Samalla sovittiin seuraavasta artikkelista, johon valitsin aiheeksi opiskelijain kansainvälisen YK-liikkeen ISMUN:n ja tarpeen saada siihen mukaan edustus myös Neuvostoliitosta.
Kolmannella kerralla, luovutettuani ISMUN-artikkelin, Vasiljevilla oli erikoinen pyyntö: ryhtyisinkö kirjoittamaan havainnoistani SDP:n sisäisessä toiminnassa. Silloin vasta tajusin mihin leikkiin oli lähtenyt. Kieltäydyin tehtävästä, minkä jälkeen Vasiljev lienee todennut minut toivottomaksi tapaukseksi, koska yhteytemme hiipui pois. Olin kokenut KGB:n ensimmäisen värväyksen.
Aloitettuani työn SDP:n ensimmäisenä tutkimussihteerinä vuonna 1967 kuvaan ilmestyi helmikuussa 1968 lounastapaamisen merkeissä 30-vuotias KGB-mies Valeri Silov, josta tuli pitkäaikainen keskustelukumppani, muutaman vuoden taukoa lukuun ottamatta 1980-luvun alkuun saakka. Silov toimi ensimmäisellä kaudellaan 1967-73 kolmannen lähetystösihteerin nimikkeellä kulttuurilinjalla, toisella kaudellaan 1976-81 2. aj 1. sihteerinä ja kolmannella kaudella 1990-93 lähetystöneuvoksena. Suomen kielen sujuvan taidon hän oli hankkinut oltuaan Helsingin yliopistossa UNESCO:n stipediaattina 1964-65.
Silov oli rauhallinen, hieman yksitotinen, pitkä mies, olemukseltaan hyvin suomalaisen oloinen. Söimme lounaita usein Merihotellissa ja Victoriassa, usein suojelupoliisin tarkkailun alaisina, niin kuin arkistot kertovat. Tajusin Suopon seuraavan keskustelujamme, mutta päätin, etten välitä asiasta, ”antaa poikien yrittää”.
Suojelupoliisi oli kirjannut minun puhuneen 26.3.1968 Siloville uuden pääministerin Mauno Koiviston ”olevan varmasti seuraavan presidentin, jos vain vasemmisto vähänkin on yhteistyössä”. Näin siinä sitten kävikin, kun Koivisto valittiin vuonna 1982 presidentiksi SKDL:n tuella.
Muita keskustelunaiehita olivat suojelupoliisin raporttien mukaan olleet mm. Väinö Leskisen toiminta ja keskustapuolueen politiikka, jota olin arvostellut, Silovin todetessa, että ”keskustassa oli hyviä miehiä”. Kaiken kaikkiaan siinä aineistossa, jonka sain nähtäväkseni suojelupoliisin arkistosta 1970-luvulta, ei ole mitään tämän kummempaa.
Omien muistiinpanojeni mukaan tapaamisyhteytemme Silovin kanssa yltyi välistä useaksi kerraksi kuukaudessa. Näin tapahtui esimerkiksi SI:n neuvoston kokousta valmisteltaessa keväällä 1971. Kanlenterissani voi olla enemmän merkintöjä kuin Supon kirjoissa. KGB-miehet eivät istuneet meidän kokouksissamme, kun taas K-linjan kokouksissa he saattoivat olla suuna ja päänä.
Silov kävi välillä jatkokoulutuksessa, jonka aikana kotiryssänäni toimi matalamman profiilin KGB-mies Vadim Andrejev. Silovin tapaus kertoo KGB-järjestelmästä: juri Antropovin päällikkyydessä upseereille asetettiin kovat vaatimukset, mikä teki KGB:stä NKP:n normaalikaadereita korkeatasoisemman organisaation, KGB keräsi ”oikeata” tietoa, sanotaankin, että se oli hyvin selvillä neuvostojärjestelmän ongelmista ja jälkeenjääneisyydestä.
KGB ei ollut vain Neuvostoliiton painostuksen väline, se oli myös tietokanava suoraan NKP:n johtoon. Ministerineuvos Mihail Streltsov toisti lounaalla kaikissa keskeisissä kysymyksissä Neuvostoliiton tiukimmat kannanotot. EEC-vapaakauppasopimus ei hänen mielestään ole Suomelle taloudellisesti välttämätön. Keskustellessani V.Kossovin ja ja lähetystösihteeri A.Akulovin kanssa olivat molemmat sitä mieltä, että Suomen ja Neuvostoliiton bilateraaliset taloudelliset suhteet voitaisiin turvata EEC-sopimuksen varalta. Keskusteluissa KGB-diplomaattien kanssa käsiteltiin myös poliittisia vastustajiamme ja SDP:n sisäisiä asioita. Tapaamiset Silovin kanssa jatkuivat harvakseltaan, kunnes hän vuonna 1981 lähti Suomesta.
DDR.n diplomaattien kanssa minulla oli joissakin vaiheissa tapaamisia. Heidät on sittemmin mainittu Stasin agenteiksi. Minulle ero Stasin ja muiden DDR:n diplomaattien välillä on täysin yhdentekevää. Keskustelut ”dödöjen” kanssa olivat harvoin mielenkiintoisia, eivätkä saunaillat Kulosaaressa Radeberger-olutta nauttien poikenneet kaavasta.
Lähdeaineisto: Paavo Lipponen Muistelmat 1 ISBN 978-951-0-32880-4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti