Veljet vastakkain

Kun sodanjälkeisten vuosien kova valtataistelu työväen keskusjärjestöjen johtoasemasta oli päättynyt sosiaalidemokraattien voittoon, SDP:n johto oli uuden tilanteen edessä. Sitten oli vielä TUL:n kysymys. Siellä sosiaalidemokraatit olivat keskenään väitelleet siitä, oliko liiton seurojen liityttävä porvarillisten hallinnassa olevien erikoisliittojen jäseniksi vai ei. Leskisen aseveljet kannattivat tällaista järjestelyä. Tervon-Martinin linja vastusti sitä, koska he katsoivat sen heikentävän TUL:n itsenäisyyttä. Tulos oli, että Tervon-Martinin linja vei voiton. Puolue siirtyi vuoden 1957 puoluekokouksessa siihenastisen opposition käsiin.

Sosiaalidemokraatit keskustelivat pääjohtaja K.A. Fagerholmin johdolla eduskuntatalossa 14.5.1957 sovinnon palauttamisesta puolueeseen. Puoluetoimikuntaa edustivat Väinö Tanner, Olavi Lindblom, Onni Hiltunen ja Kaarlo Pitsinki. Sosiaalidemokraattista oppositiota edustivat Tyyne Leivo-Larsson, Aarre Simonen, Hannes Tiainen ja Emil Skog. Kaikki osanottajat olivat sitä mieltä, että laihakin sovinto on parempi kuin lihava riita.
Seuraava neuvottelukokous pidettiin 16.5.1957 eduskuntatalossa. Siellä hyväksyttiin sovintoesitys, mikä meni puolue-elinten hyväksyttäväksi. Puoluetoimikunta ei hyväksynyt esitystä. Puoluetoimikunnan kielteisen päätöksen jälkeen jatkettiin neuvotteluja. Palavereissa ei syntynyt myönteistä ratkaisua. Tähän päättyivät neuvottelut kesällä 1957.

Oppositio järjestäytyi Tampereella heinäkuun 14. päivänä 1957. Läsnä 153 osanottajaa. Tampereen kokouksessa oli vakinaistettu opposition neuvottelukunta. Se kokoontui tiistaina 30. päivänä Helsingissä Hakulisen toimistossa. Puheenjohtajaksi valittiin Aarre Simonen ja varapuheenjohtajaksi Eero Antikainen. Sihteeriksi valittiin varatuomari Aarne Kesänen.

Fagerholmin hallitus ”astui remmiin” vaikeissa olosuhteissa. Ensimmäinen tehtävä oli lopettaa sisäpoliittinen kriisi, johon maamme oli joutunut yleislakon johdosta. Maaliskuun 1. päivänä 1957 maalaisliiton hallitusryhmä ilmoitti eroavansa hallituksesta ”sen johdosta, että hallitus oli päättänyt alentaa maidon tuottajahintaa. Maalaisliiton ministerit kuitenkin peruuttivat eroanomuksensa.

Toukokuun 21. päivänä pääministeri Fagerholm kutsui Simosen, Tiaisen ja Skogin asuntoonsa kello 20 keskustelemaan poliittisesta tilanteesta. Se oli historiallinen tilaisuus. Puolueen johdon ja ammattiyhdistysliikkeen pitäisi yksimielisesti tukea hallitusta. Nyt ei ollut niin. Pääministeri tiedusteli meiltä, kannattiko tätä hallituksessa oloa enää jatkaa. Seuraavan päivänä eli 22.5. pääministeri jätti tasavallan presidentille hallituksen eroanomuksen.

Fagerholmin toisen hallituksen jälkeen presidentti nimitti Sukselaisen ensimmäisen hallituksen 27. toukokuuta 1957. SDP:n vuosikirja v. 1957 mainitsee tästä hallituksesta näin:
”Osoittautui, että maalaisliitto oli ottanut tehtäväkseen hajaannuksen aikaansaamisen sosiaalidemokraattisessa puolueessa ja että sillä oli näille pyrkimyksilleen myös tasavallan presidentin tuki.”
Korsimo ja Hakulinen olivat laatineet suunnitelman, jonka mukaan ministeriehdokkaiksi valittiin A. Simonen, M. Lepistö, V.Liljeström ja O.Uoti. Syyskuun 2. päivänä 1957 presidentti nimitti uuden hallituksen. Myöhemmin sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä käsitteli puolueneuvoston päätöstä erottaa ”ottopojat” ryhmästä. Enemmistön päätöksellä ministerit erotettiinkin eduskuntaryhmästä, minkä jälkeen erotetut muodostivat ”riippumattomien sosiaalidemokraattisen ryhmän”. Muutama päivä ottopoikahallituksen jälkeen, 5.9. Tanner piti jyrkän puheen Pajulahden Urheiluopistossa. Puhe osoitti, että kuilu opposition ja puoluejohdon välillä uhaksi laajentua ylitsepääsemättömäksi.

Ammattiyhdistysväki ryhtyi perustamaan uutta lehteä, Päivän Sanomia. Kummankin osapuolen puhujat kävivät kentällä selostamassa, mistä oikein oli kysymys. Puoluejohdon kannattajat nimittivät oppositiota puolueen hajottajiksi, maalaisliiton hännystelijöiksi ja kommunistien ostamiksi luopioiksi. Päivittäin ilmestyvän sanomalehden perustaminen ei ole yksinkertainen asia. Siihen tarvitaan rahaa. Hakulinen kertoi, että piru vei lehtimiehen korkealle vuorelle, näytti näköaloja ja sanoi, että jos olet minun ystäväni, niin saat mitä haluat. Sanomalehtimies ilmoitti haluavansa itselleen sanomalehden. Veikko Puskala oli valittu suunnittelemaan lehden perustamista. Päivän Sanomista ei tullut suurista toiveista huolimatta suurlehteä. Vuoden 1959 helmikuun alussa lehti joutui kriittiseen vaiheeseen, joka johtui heikosta taloudellisesta pohjasta. Sosiaalidemokraattisen opposition mukaantulo aiheutti sen, että lehdestä tuli poliittisempi.

Fieandtin hallitus nimitettiin 23. päivänä marraskuuta 1957. Sosiaalidemokraattisen puolueen jäseniä siihen tuli kolme, nimittäin Tampereen kaupunginjohtaja E. Lindfors, kouluhallituksen pääjohtaja R.H. Oittinen ja kansaneläkelaitoksen johtaja Aku Sumu. Fienadtin hallitusta muodostettaessa Korsimo soitti Skogille ja kehotti nimeämään viisi sopivaa ja kykenevää virkamiestä muodostettavaan hallitukseen. Pankinjohtaja von Fieandt oli pääministeriksi tulleessaan 67-vuotias. Fieandtin hallituksen erottua sosiaalidemokraatit olivat sillä kannalla, että olisi muodostettava laajapohjainen parlamentaarinen hallitus. Sellaista ei kuitenkaan syntynyt. Hallituksen muodostaja Kuuskoski otti yhteyden Simoseen ja esitti tälle vaatimuksen, että hänen hallitukseensa tulisi muutamia henkilöitä sosiaalidemokraattisen opposition piiristä. Opposition neuvottelukunta päätti esittää ministereiksi Tyyne Leivo-Larssonia, Matti Lepistöä, Eero Antikaista ja Valdemar Liljeströmiä.

Sosiaalidemokraattisen puolueen sisäiset kiistat olivat jatkuneet yli kolme vuotta. Näissä merkeissä valmistauduttiin eduskuntavaaleihin 6.-7. heinäkuuta 1957. Se, että vasemmistoenemmistöinen eduskunta valitsi puhemiehekseen maalaisliittoon kuuluvan Sukselaisen, johtui siitä, että pääministeriksi suunniteltiin sosiaalidemokraattia. Se kävi ilmi keskusteluista, jonka Hakulinen ja Skog olivat käyneet tasavallan presidentin kanssa maanviljelysneuvos Einari Karvetin talossa lähellä Naantalia. Läsnä oli myös Korsimo.
Elokuun 18. päivänä maalaisliiton toimistossa Pursimiehenkatu 15:ssa Virolainen ilmoitti, että Fagerholmin hallitus nimitetään lähiaikoina ja tarjosi pari paikkaa sosiaalidemokraattiselle oppositiolle. Paikalla olivat sdp:n oppositiosta Hakulinen, Simonen ja Skog sekä maalaisliiton sisärengas Sukselainen, Virolainen, Miettunen ja Korsimo.

Runsas viikko Fagerholmin nimittämisen jälkeen suurlähettiläs Lebedev ilmoitti haluavansa keskustella Emil Skogin ja Pekka Martinin kanssa. Lebedevin puheesta päätellen asiat olivat menossa pahasti pieleen. Syynä luottamuksen puuttumiseen oli hallituksen kokoonpano. Presidentin kansliasta soitettiin Skogille ja heitä kehotettiin saapumaan tiistaina syyskuun 23. päivänä Tamminiemeen. Presidentti esitti valittelunsa siitä, että Suomen ulkopolitiikka on joutunut vaikeuksiin.
Marraskuun 11. päivänä Skog kävi uudelleen Tamminiemessä. Presidentin mielestä ei enää kannattanut käydä neuvotteluja Fagerholmin hallituksen pelastamiseksi.

Fagerholmin hallituksen kaaduttua sai Kauno Kleemola tehtäväkseen uuden hallituksen muodostamisen. Kleemolan jälkeen Sukselainen sai tehtäväksi muodostaa maalaisliittolaisen vähemmistöhallituksen. Tasavallan presidentin matka Leningradiin herätti sosiaalidemokraattien piirissä suurta mielenkiintoa.
TPSL:n perustava kokous pidettiin Rakennusmestarien talossa Helsingissä 6. ja 7. toukokuuta 1959. Kokouksessa oli lähes 90 järjestön edustajaa. Kaikki puoluelehdet lukuun ottamatta maalaisliiton K-linjan lehtiä ottivat ivallisesti vastaan uuden tulokkaan.

Heinosen erottua SAK:n puheenjohtajuudesta tilalle tuli Vihtori Rantanen. Tilanne Rantasen ja hänen tärkeimpien apulaistensa välillä kärjistyi nopeasti. Kun huomautukset eivät tehonneet, SAK:n palveluksesta erotettiin sihteerit Jaakko Rantanen, Olavi Järvelä, Mikko Laakonen, Toivo Anttila, Heikki Helkavuori ja Svea Degerman. Erottamiset toimeenpantiin kesä-syyskuun aikana 1960. Kaikki edellä mainitut toimitsijat olivat Antikaisen aikana lukeutuneet sosiaalidemokraattiseen oppositioon. He olivat olleet mukana erottamassa SAK:n pääsihteeriä Olavi Lindblomia. Mainittujen toimihenkilöiden erottaminen aiheutti sen, että useat ammattiliitot päättivät erota SAK:sta. SAJ aloitti toimintansa vuonna 1961. Perustava kokous pidettiin marraskuussa. Sosiaalidemokraattinen ammattiyhdistysväki oli jakaantunut kolmeen osaan.

Sosiaalidemokraattien kahtia- ja jopa kolmijakautuminen heijastui koko ajan kaikkeen poliittiseen toimintaan, se oli mukana myös maan hallituksia muodostettaessa. Sukselaisen hallituksen jälkeen pääministeriksi tuli Martti Miettunen. Miettusen hallitus oli vallassa huhtikuuhun 1962.

TPSL käsitteli presidentinvaalikysymystä 23.2.1961. Kokous totesi ettei se voi kannattaa Honkaa presidenttiehdokkaaksi. Sopivina ehdokkaina pidettiin K-A. Fagerholmia, E.A. Vuorta ja R.H. Oittista. Lopulta ehdokkaaksi valittiin Emil Skog.
Maaliskuun 18. päivänä Emil Skog sai kutsun saapua Neuvostoliittoon. Matkan yhteydessä oli tilaisuus pistäytyä Mustanmeren rannalle kylpylään lepäämään.

Lokakuun 29. päivänä Skog oli Salossa kansalaisjuhlassa. Kuukauden viimeisenä päivänä odotti jymyuutinen. Neuvostoliiton nootti vaikutti suomalaisiin varsin voimakkaasti. Eduskunta hajotettiin ja Honka luopui. Televisiokeskusteluista tuli varsin vaisuja.
Eduskuntavaalit toivat tappion molemmille kiisteleville sosiaalidemokraattisille suunnille.

Sosiaalidemokraattisen puolueen puoluekokouksessa 15.6.1963 puheenjohtajaksi valittiin Rafael Paasio. Tanner ja Leskinen jäivät nyt sivuun. Nyt alkoi riitelevien kesken lämpimämpi kausi, joka seuraavan vuoden aikana päätyi sopimukseen. Vakavien keskustelujen voidaan katsoa alkaneen 1963 loka-marraskuun vaihteessa. Ensimmäisen neuvottelutilaisuuden kutsui koolle K.-A. Fagerholm. Se pidettiin Alkon kokoushuoneessa marraskuun 4. päivänä. Läsnä olivat Fagerholm, Paasio, Lindblom ja Pitsinki puolueesta ja Lepistö, Tiainen, Simonen ja Skog liitosta. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen oli lähettänyt Emil Skogille kirjeen, jossa toivoi menestystä yhdistymistyössä.

TPSL:n toinen edustajakokous pidettiin Aulangolla 23.-.25.5.1964. Kokoukseen saapui 235 virallista edustajaa. Puheenjohtajavaalissa Simonen sai 133 ääntä ja Skog 108 ääntä. Syyskuun 3. päivänä 1964 sanomalehdissä ilmoitettiin, että sosiaalidemokraattisen liiton valtuuskunta, jota johtaa Aarre Simonen, oli matkustanut Moskovaan. Syyskuun 4.-7. päivän aikana valtuuskunta kävi keskusteluja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johtohenkilöiden kanssa.

Ammattiyhdistysliikkeen voimien kokoaminen oli pantu alulle jo vuonna 1964. Edustajakokous valitsi puheenjohtajaksi Niilo Hämäläisen. Toiseksi puheenjohtajaksi valittiin kansandemokraattien Arvo Hautala. Näin oli Vihtori Rantanen pudotettu valtaistuimeltaan. Niilo Hämäläisen ensimmäisiä tehtäviä oli järjestökentän yhdistäminen. SAJ:n johtajat eivät tunteneet kiinnostusta asiaa kohtaan. Lopullinen ratkaisu tapahtui 9.10.1969, jolloin SAK ja SAJ allekirjoittivat sopimuksen SAJ:n lopettamisesta.

Lähdeaineisto:
Emil Skog: Veljet vastakkain ISBN 951-0-06560-9