Yhä useampi tukija päätyi siihen, että maalaisliiton puoluesihteerin vaihdos olisi välttämätön. Kustaa Hirvilammi kirjoitti joulun alla Kekkoselle keskustelleensa Kleemolan kanssa Korsimon seuraajasta. Esillä olivat Kusti Eskolan, Niilo Ryhdän ja Tahvo Rönkän nimet. Heistä parhaana Hirvilammi piti Eskolaa. Erikseen Hirvilammi mainitsti, ettei Eeli Erkkilää kannattaisi ajatella, mikä viittaa siihen, että jotkut olivat ajatelleet. Pekka Silvolan nimeä ei Keski-Pohjanmaan K-linjalaisten keskustelussa esiintynyt.
Presidentti kutsui 29.12. Tamminiemeen Sukselaisen, Karjalaisen ja Korsimon. Korsimon pitkä ja vetoava puheenvuoro odottavista kolmista vaaleista, joissa hän vielä halusi antaa ”kokemuksensa käytettäväksi”, ei purrut. Korsimo jäisi ministeriksi, mutta kieltäytyisi puoluekokouksessa uudelleen valinnasta puoluesihteeriksi. Korsimo koki järjestelyn nöyryytyksenä ja masentui.
Korsimo ei alistunut helpolla. Sukselainen sai kevään lähestyessä huomata ministeri-puoluesihteerin olevan liikkeellä saadakseen lähtöpäätöksen pyörretyksi. Sukselainen kirjoitti 15.4. tiukkasävyisen kirjeen Korsimolle ja lähetti kirjeen tiedoksi Kekkoselle. Pitkämielisen puheenjohtajan mitta oli tullut täyteen eikä hän enää suostunut joustamaan. Kekkoselle Sukselainen selitti, että Korsimon lähtö oli presidentinkin kannalta välttämätöntä. Vaikka Korsimo uhkasi, että Sukselainen olisi seuraava mies, ”joka lentää”, ei Sukselainen suostunut muuttamaan kantaansa.
Eduskuntaryhmä otti kantaa asiaan 21.4.1960. ”Ryhmä pisti yllättävästi tikarin Korsimon selkään”, luonnehti K-linjan keskushahmoihin lukeutunut Jouko Loikkanen. Samaa henkeä oli jonkin verran puoluevaltuuskunnassa, joka kokoontui 25.-26.4.1960. Sukselainen kertoi avauspuheessaan ministeri Korsimon puolesta, ettei tämä enää tulisi asettumaan ehdokkaaksi puoluesihteerivaalissa. Lopputulos näytti selvältä. Ministeri Korsimolla oli vastentahtoinen lähtö puoluesihteerin paikalta, jota hän oli hallinnut kymmenen voimakasta vuotta.
Korsimo puhui pohjoispohjalaisen Eeli Erkkilän Pekka Silvolan vastaehdokkaaksi. Korsimo esitti seuraajakseen Eeli Erkkilää. Erkkilää kannatti Matti Kekkonen. Erkkilä oli tosiasiassa haluton tehtävään, ja se näkyi. Hän katui jo kokouksen aikana, että oli antanut Korsimon houkutella itsensä kilpaan ja koki tilanteen tuskallisena. Silvola voitti selvin numeroin 800 – 381. K-linja koki kirvelevän tappion.
Korsimon poliittinen ura kääntyi Savonlinnassa lopullisesti laskuun, vaikka ministeriys jatkuikin. Myös ministerinä hän joutui vaikeuksiin sekä veturihankintojen ”kauppatapojensa” että Turun-Tampereen valtatien linjauksessa tehdyn ”Korsimon mutkan” takia. Veturihankintoihin epäiltiin vahvasti liittyneen lahjontaa, lähinnä puolueille annettavia kynnysrahoja, ja vaikka näyttöä ei ollut, Korsimon ennestään lommoutunut kilpi tahriintui taas.
Korsimo selvisi kokoomuksen ehdottamasta epäluottamuslauseesta äänin 104 – 76, mutta käsittelyn aikana osoittautui, ettei omakaan ryhmä ollut kovin innostunut häntä puolustamaan. Oikeustutkimukset molemmista jatkuivat vuosia, ja nekin rasittivat, vaikka Korsimoa ei mistään tuomittu. Arvo Korsimon ministerikautta ei voinut pitää ainakaan maalaisliiton kannalta onnistuneena. Tunneherkkä Korsimo aisti oman epäonnistumisensa ja puolueensa hyljeksinnän – eikä vain puolueen, vaan myös presidentin.
Korsimo kirjoitti ratkaisun jälkeen Kekkoselle katkeran kirjeen, jossa syytti Kekkosen perhettä välien katkeamisesta. Matti Kekkonen oli pari vuotta aikaisemmin sanonut Korsimon olevan ”taakka Kekkosen perheelle”. ”Menköön Korsimo Nesteeseen”, Matti oli sanonut puoluetoimistossa. Sylvi Kekkonen ei voinut sietää Korsimoa.
Kekkonen loukkaantui. Hän ei edes kirjoittanut Korsimolle itselleen, vaan tämän vaimolle, jota Korsimokin oli usein käyttänyt pyyntöjensä ja valitustensa välittäjänä. ”Onko tämä enää viisaan ihmisen puhetta”, presidentti kysyi ja luonnehti kirjettä kokonaisuudessaan törkeäksi.
Sukselainen ei päässyt Korsimosta eroon, kuten oli toivonut. Korsimo valittiin vuoden 1961 alusta keskushallitukseen, jossa oli vuoden 1963 loppuun. Hän oli edelleen politiikassa merkittävä taustavaikuttaja. Koston suloistuuttakin Sukselainen sai vielä maistaa. Korsimo ja Yhteisvaliokunta tekivät päätyön Sukselaista pudotettaessa 1964.
Lähdeaineisto:
Kari Hokkanen: Kekkosen maalaisliitto 1950-1962 Maalaisliitto-Keskustan historia 4 ISBN 951-1-18339-7
Korsimo oli Maalaisliiton vahva vaikuttaja 1950-luvulla. Hän joutui kuitenkin epäsuosioon seuraavalla vuosikymmenellä. Oliko sitten takana poliittinen juonittelu vai oliko aika ajanut ohi Korsimon toimintaperiaatteiden. Nykyisessä Keskustan puheenjohtajakilvassa tulee mieleen sama ajatus, kun menneiden vuosikymmenten vahvat vaikuttajat ovat edelleen kiinnostuneita vallan kahvasta, vaikka aika on ehkä jo ajanut ohi.
VastaaPoista