Parlamentaarisen enemmistöhallituksen muodostaminen Virolaisen johdolla jatkui heti kesätauon jälkeen. Presidentti Kekkonen pyysi 7.9.1964 Virolaista aloittamaan hallitustunnustelut uudelleen parlamentaarisen enemmistöhallituksen muodostamiseksi. Samalla ajatus ennenaikaisten eduskuntavaalien toimeenpanemisesta hautaantui.
Maalaisliiton, Kokoomuksen, Suomen kansanpuolueen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmät antoivat 8.9. periaatteellisen suostumuksensa osallistumisesta hallitukseen Virolaisen johdolla. Hän jätti 10.9. voimasuhde-esityksen, jossa Maalaisliitto saisi seitsemän, Kokoomus kolme, Rkp ja Suomen kansanpuolue kumpikin kaksi ministeriä. Se vastasi kevään esitystä (7-3-2-2-1). Ratkaisu tapahtui 10.9.1964.
Kaiken käytettävissä olevan aineiston pohjalta voi todeta, että Virolaisen nimitys pääministeriksi ei ollut mikään ulkopoliittinen uhkayritys Kekkoselta. Silti Virolainen ei kyennyt uhkaamaan Karjalaisen asemaa venäläisten mielissä. Karjalainen oli ja pysyi Neuvostoliitolle Virolaista paljon mieluisampana poliitikkona Kekkosen seuraajaksi.
Nimilistan osalta vain Johannes Virolainen pääministeriksi, Ahti Karjalainen ulkoministeriksi ja Arvo Pentti puolustusministeriksi olivat olleet alun perin selviä tapauksia, muilta osin nimilista valmistui aivan loppuvaiheessa. Kekkonen päätti, ketkä saivat nämä salkut.
Kun Virolainen nousi pääministeriksi, hän nousi samalla vallankäyttäjänä uransa huipulle. Hän oli pääministerinä toimeenpanovallan käyttäjä, keskeisen valtapuolue Maalaisliitto/Keskustapuolueen puheenjohtajana järjestöjohtaja ja vielä Oy Veikkaus Ab:n hallintoneuvoston puheenjohtajana mielipidemuodostuksessa keskeinen vaikuttaja. Kun suhde Kekkoseen oli varsin hyvä näinä vuosina, Kekkosen kautta hän sai omien sanojensa mukaan ”vielä valtaa lisää”.. ja hän käytti myös valtaansa minun kauttani, Virolainen sanoo.
Hän ei suinkaan jättänyt hallituksessaan ulkopolitiikkaa kokonaan Karjalaiselle, vaan toi esille omia näkemyksiä. Sellainen tilaisuus oli Turun Paasikivi-seurassa 15.11.1965. Virolainen ei olisi ollut Virolainen, ellei hän oli tallonut omia polkuja, niin pääministeri kuin olikin. Hän keskittyi, ei suinkaan Paasikiven-Kekkosen linjan ylistämiseen, vaan korostamaan ”valveutuneen itsekritiikin” tärkeyttä pienen maan ulkopolitiikassa. Hän ei edes maininnut Kekkosta nimeltä, saati Paasikiveä. Hän ei lainkaan puhunut YYA-sopimuksesta. Hänellä oli oma linja, Virolaisen linja.
Ulkopolitiikka muodostui Keskustapuolueelle tärkeäksi vaaliteemaksi vuoden 1966 lähestyessä. Maalaisliiton johto seurasi Kekkosen ja Neuvostoliiton kannanottoja Sdp:n ulkopoliittisesta asemasta. Ne muuttuivat kaiken aikaa myönteisemmiksi. Siksi niin Virolainen kuin Karjalainenkin alkoivat korostaa puolueensa roolia ulkopolitiikan takuupuolueena vaalivalttina.
Suomen suhde läntisen Euroopan integraatioon oli edelleen arkaluontoinen asia. Oli vaikeata edetä kivikkoisella tiellä länteen. Mutta Efta-ratkaisu toimi erittäin hyvin, länsikauppa kukoisti ja yritysmaailma totutteli uuteen kilpailutilanteeseen länsimarkkinoilla. Tullit poistuivat Efta-alueella vähitellen 1960-luvun edetessä. suomi oli onnistuneella kauppapolitiikallaan luonut länsikaupasta tasapainottavan tekijän poliittiselle itäpainotteisuudelle.
Pyrkimystä kiinteyttää Eftaa sisäsäisesti ja sen suhteita EEC:hen esiintyi. Erityisesti Iso-Britannia oli kiinnostunut sillanrakentamisesta EEC:hen. Pääministeri Harold Wilson kirjoitti Virolaiselle 15.3.1965 Eftasta kirjeen, jonka suurlähettiläs Anthony Lambert toimitti perille. Wilson ehdotti yhteistyön tiivistämistä Eftan ja EEC:n välillä. Edessä oli Eftan ministerikokous Wienissä. Hänen päämääränään oli EEC ja Eftan suhteiden kehittäminen sekä kaupanesteiden purkaminen. Ei varmasti ollut helppo saavuttaa sopimusta EEC:n kanssa. Wilson alkoi myös esittää ajatuksia laajemman yhteistyön kehittämiseksi EEC:n kanssa.
Yhtenäiskoulun valmistaminen oli esillä Virolaisen pääministerikautena. Eduskunta oli lausunut 22.11.1963 toivomuksen, että hallitus ryhtyisi kiireellisiin toimiin peruskoulumme uudistamiseksi yhtenäiskouluperiaatteen mukaisesti ottamalla huomioon vuonna 1959 valmistuneen mietinnön ja sen jälkeen suoritettujen kokeilujen tulokset. Peruskoulukomitea antoi lausuntonsa 12.5.1964. Siirtyminen tapahtuisi asteittain kahdenkymmenen vuoden aikana.
Virolaisella oli suuri tilaisuutensa toteuttaa vanhaa maalaisliittolaista aluepoliittista näkemystään kaiken hajauttamisesta ympäri maata. Senhän myös teki. Aluepolitiikka oli keskeisellä sijalla Virolaisen politiikassa. Uudet kehitysaluelait etenivät. Raahen Rautaruukin terästehdas perustettiin ja Outokummun toimintaa laajennettiin Pohjois-Suomessa. Samaa linjaa seurasi typpitehtaan sijoitus Ouluun, Kemijärven selluloosatehdas sekä Enso-Gutzeitin Uimaharjun tehtaat, sekä Kiteelle sijoitetut Puhoksen suuret lastulevytehtaat. Typpi Oy:n tehdas Oulussa oli ollut ensimmäinen aluepoliittisin perustein perustettu tehdas. Otamäki-suunnitelman kehittäminen perustui samaan maalaisliittolaiseen ajatteluun, kuten Veitsiluoto Oy:n laajennukset. Virolaisen pääministerikaudella moni korkeakouluasia eteni. Virolainen nautti jokaisesta päivästä Suomen pääministerinä.
Lähdeaineisto:
Jukka Seppinen: Isänmaan asiat – Johannes Virolaisen elämäkerta ISBN ISBN 951-20-6233-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti