Paasikiven ja Kekkosen tasavallassa

Mannerheimin hautajaiset

Vuosi 1951
Tammikuu
4.1. Kiinan ja Pohjois-Korean joukot valtasivat Soulin
6.1. Atlantin liiton yhteisten puolustusvoimien ylipäällikkö kenraali Eisenhower lähti kiertomatkalla Atlantin liiton maihin.
7.1. mainosvalot sammuivat Englannissa hiili- ja sähköpulan vuoksi
12.1.Eisenhower esitti kongressille selostuksen matkastaan Atlantin liiton maissa.
17.1. Paasikivi nimitti Kekkosen II:n hallituksen,
28.1. Sveitsistä saapui viesti Suomen Marsalkan kuolemasta.

Helmikuu
4.2. Mannerheimin hautajaiset
7.2. korpilakko Helsingin satamassa ja putkityöalalla alkoi.
19.2. Hertta Kuusinen nimitettiin SKDL:n yleissihteeriksi.
22.2. Paavo Lonkila voitti Holmenkollenin 18 km:n hiihdon.

Maaliskuu
12,3, YK:n joukot valtaavat Soulin
16.3. jäänsärkijälakko päättyi.
17.3. Edistyspuolue lopettaa toimintansa

Huhtikuu
2.4. kenraali Eisenhower ryhtyi virallisesti Atlantin liiton yhteisten puolustusvoimien ylipäälliköksi.
8.4. Neuvostoliitto nimittää V.Z. Lebedevin lähettilääksi Helsinkiin.
14.4. Ulkomaankauppaministeri Åke Gartz vaatii SDP:n puheenjohtajaa estämään Väinö Tannerin paluun eduskuntaan.
18.4. Ranska, Saksan Liittotasavalta, Italia ja Benelux-maat allekirjoittavat sopimuksen Euroopan hiili- ja teräsunionista.
21.4. Suomen Kansanpuolue aloittaa toimintansa

Toukokuu
2.5. Työmarkkinaosapuolet allekirjoittavat linnarauhan, joka lykkää palkankorotukset syksyyn.
4.5.apteekkialan lakko kiellettiin valtalain nojalla.
6.5.Lappeenrannan kakrkkitehdas paloi.
17.5. Markus-setä täytti 60 vuotta.

Kesäkuu
30.6. Merikosken vomalaitos vihittiin.

Heinäkuu
2.7. Eduskuntavaalit alkavat
5.7. Länsivallat toteavat sotatilan Saksan kanssa päättyneeksi.
19.7.Polttopuu vapautettiin hintasäännöstelystä. Suomi voitti ensimmäisen kerran 12 vuoteen Ruotsin yleisurheilumaaottelussa 23-24.7.1951 pistein 216-196.

Elokuu
15.8. Nuorisofestivaalin aiheuttamia mellakoita Berliinissä.
17.8.Elis Ask voitti Messuhallissa ammattinyrkkeilyn kevyen sarjan Euroopan mestaruuden.

Syyskuu
8.9. Japanin ja liittoutuneiden välinen rauhansopimus allekirjoitetaan
12.9.Kekkosen hallitus jätti eronpyyntönsä.
13.9.Kekkonen sai tehtäväkseen uuden hallituksen muodostamisen.
20.9. Paasikivi nimittää Kekkkosen III:n hallituksen.
24.9. Haminan seurahuone tuhoutui tulipalossa.

Lokakuu
4.10. Helsingissä otettin käyttöön ensimmäiset liikenneohjausvalot.
12.10.eduskunta hyväksyi Ahvenanmaan uuden itsehallintolain.
25.10. Korean aseleponeuvottelut alkavat Panmunjomissa.

Marraskuu
1.11. USA kokeilee taktisen käyttöön tarkoitettua ydinasetta.
4.11. Neuvostoliitto ilmoitti ettei se katso suopein silmin Turkin liittymistä Atlantin liittoon.

Joulukuu
20.12. Suomen ja Neuvostoliiton välinen rajakauppa alkaa

Kekkonen vakiinnuttaa asemansa

Uudenvuodenpuheessaan Suomen kansalle 1.1.1951 presidentti Paasikivi kiinnitti huomiota asioiden tärkeysjärjestykseen. Väheksymättä taloudellisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, joista voidaan esittää eriäviä mielipiteitä, tuli iana muistaa suuret peruskysymykset. Niihin kuuluivat maan itsenäisyys, vapauteen perustuva demokraattinen ja parlamentaarinen valtiojärjesteys sekä lain ja oikeuden ylläpitäminen. Nämä kaikki olivat luovuttamattomia henkisiä arvoja, joita ilman elämä ei olisi elämisen arvoista.
Tammikuusta 1950 alkaen presidenttiä huolestuttivat Naton värväämät suomalaiset vakoojat, joita oli lähetetty itärajan yli tiedustelutehtäviin Neuvostoliittoon. Asianomaisia vanha herra luonnehti puolustuministeri Skogille "tosihulluiksi".

Suomen sisäpolitiikka oli vuosina 1950-56 levotonta. Siihen löi leimansa vaikeiden taloudellisten kysymysten hoito mutta myös armoton poliittinen valtataistelu sekä kamppailu seuraavien presidentinvaalien asetelmista. Koska presidentillä oli suuret valtaoikeudet, virka kiinnosti puolueita kovin paljon, ja siitä käyty kamppailu häiritsi pahasti Suomen asioiden tehokasta hoitoa. Tänä aikana ehti istua peräti seitsemän hallitusta, joista viiden pääministerinä ja yhden ulkoministerinä oli Urho Kekkonen.

Paasikivi valittiin vaikeuksitta uudelleen presidentiksi, ja pian hänestä tuli neuvostojohdon silmissä jälleen ihan mukiinmenevä valtiomies. SKDL ei päässyt kertaakaan hallitukseen Paasikiven toisella presidenttikaudella vaikka tointui vuosien 1951 ja 1954 vaaleissa jonkin verran tappioistaan. Kommunistit olivat täysin oikeassa otaksuessaan, että vanha herra vihasi heitä, minkä valtaosa kansakuntaa luki suureksi ansioksi Paasikivelle. SKDL:n pitäminen oppositiossa johtui kuitenkin myös talouspoliittisista erimielisyyksistä ja oli ajan mittaan eduksi liiton kannatukselle, kuten oppositioasema usein on.

Kekkosen ensimmäisen hallituksen elämä oli yhtä tuskien taivalta. Kekkonen totesikin, että "kaikkeen saatanaan sitä ihminen joutuu". Pääministeriyden ohella Kekkonen sai hallituksessa hoitaakseen myös sisäasiainimnisterin tehtävät. Suomen Moskovan suurlähettiläs Cay Sundström raportoi huhtikuun alussa 1950, että Kekkosen hallitus tulisi kokemaan saman kohtalon kuin sen edeltäjä. Hän ennakoi neuvostolehtien hyökkäyksiä. Vähemmistähallitus ei pystynyt toimimaan ohjelmansa mukaisesti ja joutui perumaan päätöksiään. Kekkonen ilmoitti pyrkivänsä hallituspohjan laajentamiseen. Hän esitti aluksi kaikkien puolueiden yhteishallitusta, mutta se kaatui pian SKDL:n ja kokoomuksen vastustukseen.

Alkoi sosiaalidemokraattien ja maalaisliiton armoton kaupanhieronta. Siinä palkkakysymykset, elinkustannukset ja maataloustuotteiden hintasopimukset kietoutuivat tiukaksi umpisolmuksi. Lopulta maalaisliitto taipui palkkojen vapauttamiseen ja Kekkonen pystyi muodostamaan ensimmäisen punamultahallituksen.
SDP:llä ja Maalaisliitolla oli kummallakin 7 ministerinpaikkaa ja lisäksi mukana olivat edistyspuolue ja ruotsalainen kansanpuolue. Hallituksen pohja oli parlamentaariseti vahva - 129 edustajaa - mutta taloudellisesti heikko, sillä Korean korkeasuhdanteen jälkeinen lama raastoi kansantaloutta.

Kekkosen toinen hallitus kävi kiivaasti maataloustuottajan ja kaupunkilaiskuluttajan tulonjakotaistelua. Kesän eduskkuntavaalien tärkein vedenjakaja kulki kuitenkin SDP:n sisällä. Sosiaalidemokraattien käsi sitoi SAK ja Leskinen kannattajineen.
Toisen hallituksensa aikana Kekkonen piti tiiviimpää yhteyttä tasavallan presidenttiin kuin aiemmin. Kekkonen joutui paneutumaan entistä enemmän myös "suureen ulkopolitiikkaan".
Siinä missä kokoomus ja sen äänenkannattajat olivat happamia puolueen jäämisestä hallituskoalition ulkopulelle, kävi toinen oppositioryhmä SKDL-SKP avoimeen hyökkäykseen. Sille ministeriö oli lähinnä kokoomuslainen, tannerilaisten oikeistososiaalidemokraattien ja Maalaisliiton oikean siiven aikaansaannos, jonka taustalta löytyi "lännen" painostus. Mitä pitemmälle aika hallituksen muodostamisesta kului, sitä yksiselitteisemmin "ulkopuolisen imperialismin" väitettiin pyrkivän toimimaan ministeristön kautta Neuvostoliittoa ja suomalaista äärivasemmistoa vastaan.

Keväällä ulkoministeri Åke Gartz painosti SDP:n puheenjohtajaa Emil Skogia Tannerin syrjäyttämiseksi eduskuntavaaleissa. Hän sai jäätävän vastauksen. Skog sanoi, että jos Tannerin ehdokkuus estetään nyt ulkopoliittisin perustein, seuraavaksi voitasiiin estää kenen muun tahansa ehdokkuus. Tannerista tuli eduskuntavaalien tähti.
Pettymyksiä Kekkoselle aiheutti se, ettei Neuvostoliitossa vielä olevien suomalaisten palautusasia tuntunut etenevän lainkaan. Konkreettinen uhka näytti sisältyvän yllättäen tapahtuneeseen Neuvostoliiton lähettilään vaihdokseen. Tiedot V.Z. Lebedevistä tarjosivat pohjaa huoleustuneille spekulaatioille Lebedevin tulevasta roolista ja Neuvostoliiton tavoitteista.
Suomen ja Neuvostoliiton välinen kauppa aiheutti ongelmia. Kylmän sodan kärjistyminen johti siihen, etteis Suomi saanut ostaa raaka-aineita eikä tarvikkeita, joisa se olisi tarvinnut. Syksyyn mennessä tilanne mudostui niin vaikeaksi, että Kekkonen joutui kääntymään Lebedevin puoleen pyynnöllä, että Suomi saisi ostaa tarvitsemansa raaka-aineet ja materiaalit Neuvostoliitosta. Yllättäen neuvostohallitus suostuikin pyyntöön.

Heinäkuussa 1951 pidettiin säännönmukaiset eduskuntavaalit. Niihin tuli porvarilliselta puolelta mukaan uusi tuntematon tekijä. Vanha liberaalinen aatepuolue edistys oli maaliskuussa lopettanut toimintansa. Samalla kun tähän kehitykseen tyytymättömät edistyksen jäsenet perustivat oman järjestönsä Vapaamieleisten liiton. Liittoon siirtyi muutmia edistyksen näkyvimmistä poliitikoista, kuten Teuvo Aura ja Sakari Tuomioja. Heinäkuun 1951 vaaleissa uusi keskiluokan luokkataistelutunnjus veti kansanpuolueen tueksi joukon aikaisemmin kokoomusta äänestäneitä henkilöitä, sillä 5 edustajanpaikkaa siirtyi kokoomukselta uudelle puolueelle. Kokoomus sai 28, kansanpuolue paikkaa 10, äänistä kokoomus 14,6 %ja kansanpuolue 5,6 %. SKDL sai 43 paikkaa, sosiaalidemokraatit 53, Maalaisliitto 51 menettäen kaksi paikkaa ja RKP sai 15 paikkaa. Oulun vaalipiirissä Kekkonen sai 12 300 ääntä eli enemmän kuin kukaan maalaisliittolainen kansanedustaja milloinkaan aikaisemmin.

Äänestysvilkkaus oli tuntuvasti heikompi kuin 1948, vain 75 %. Äänestäjiä oli lähes 70 000 vähemmän kuin silloin, vaikka äänioikeutettuja oli 28 000 enemmän. Vaalien voittaja oli SKDL. Sen äänimäärä oli tosin vain 16 000 suurempi kuin edellisissä vaaleissa, mutta paikkaluku peräti 5. Nyt maksettiin Fagerholmin hallituksen, Kemin kapinan ja presidentinvaalien jälkilasku.
Vaalien jälkeen Kekkonen sai tehtäväkseen uuden hallituksen kokoamisen ja se onnistui taas punamultapohjalta. Näyttää siltä, että Suomen sisäpolitiikka oli löytänyt uomansa, vaikka sille uraa uurtanut maalaisliitto oli kärsinyt roiman tappion vaaleissa.

Tohtori Urho Kekkoselle Paasikiven toinen presidenttikausi oli vahvan poliittisen nousun aikaa. Maalaisliitto oli lähes aina hallituspuolueena , ja ruotsalaisilla oli yleensä ministerin paikka taikka kaksi, joskus myös edistyksellä tai 1951 perustetulla Suomen Kansanpuolueella, johon Kansallinen edistyspuolue oli liitetty. SDP osallistui neljään hallitukseen, mutta pääministerin paikkaa puolueelle ei suotu, mikä katkeroitti sen kannattajia suuresti.
Kekkonen sai aluksi kokoon vain Maalaisliiton ja pienten keskipuolueiden vähemmistöhallituksen, jolla oli suuria ongelmia edellisen hallituksen jäljiltä valtiontalouden hoidossa. Liioin lähtökohdat idänsuhteiden paranemiseen eivät olleet hyvät, olihan SKDL:kin hallituksesta ulkona. Pääministeri onnistui kuitenkin vakauttamaan suhteet Neuvostoliittoon, Kekkonen sai kauppaneuvottelu käyntiin ja matkusti itse allekirjoittamaan 13.6.1950 viisivuotisen kauppasopimuksen Moskovaan, jossa tapasi myös Stalinin. Pääministeri Kekkonen halusi lopullisesti murtaa kommunistien monopoilin yhteyksissä neuvostojohtoon.

Elintason parantaminen ja Suomen nostaminen taloudellisesti jaloilleen vaati vaikeiden talouspolitiikan ja valtiontalouden kysymysten sekä yhteiskunnan tulonjaon ongelmien ratkaisemista. Se saattoi onnistua vain enemmistöhallituksilla, joissa olisivat edustettuina sekä Maalaisliitto että sosiaalidemokraatit, maanviljelijäväestöä ja palkansaajia edustavat pääpuolueet, joiden takana olivat vahvat ammattijärjestöt MTK ja SAK. Kekkonen saikin vuoden 1951 alusta kesään 1953 istuneet kaksi hallitusta kootuksi punamultapohjalta, Vuoden 1951 eduskuntavaalit eivät tuoneet olennaista muutosta puolueiden voimasuhteisiin.

Kekkosen kolmas hallitus nimitettin 20.9.1951. se rakentui edeltäjänsä rungolle: peräti yhdeksän ministeriä jatkoi tehtävissään (Kekkonen, Sukselainen, Skog, Miettunen, Peltonen, Tervo, Lepistö, Kleemola ja Huunonen) ja kymmeneskin Törngren, vaihtoi vain salkkua. Ulkoministeriksi nimitettyä Tuomiojaa pidettin lähinnä ammattiministerinä. Enemmän kuin oppositio hallituksen työtä vaikeuttivat hallitusryhmien väliset erimielisyydet sekä ennen kaikkearyhmien sisäsiet ristiriidat ja jännitykset, joita keskeisten etujärjestöjen painostus vielä kärjisti.

Loistava Mannerheim

1.2.1951 Vapaussodan alkamisen vuosipäivänä Svetsistä tuli tieto Mannerheimin kuolemasta. Hänen hautajaisistaan 4.2. tuli rikkonaisen ajan keskellä valtava kansallinen surujuhla, jossa demokratian puolesta tistellut kansa ssattoi ensi kerran pitkään aikaan näyttää patrioottisia tunteitaan. Kuolinsanoman ensimmäisenä päivänä aloitettiin keräys marsalkan ratsastajapatsasta varten, joka saatettin 1960 pystyttää Mannerheimintien varrelle Helsinkiin, Mannerheimin Kaivopuistonn koti avattiin museona yleisölle jo marraskuussa 1951.
Mannerheimin hautajaiset olivat myyttisen suuruuden palvontaa, mutta myös kansallista terapiaa. Vanhaan marsalkkaan tiivistyi koko itsenäisen Suomen siihenastinen historia.
Punaiset voittanut valkoinen kenraali oli vain tavallinen sotasankari, joita historiassa on kokonainen leegio. Hänen suuruutensa oli siinä, että hän ei jäänyt paistattelemaan sotaisan voittonsa glooriassa.

Mannerheim johti sotien välisenä aikana puolustuspolittista valmistelua, mutta antoi nimensä kyltiksi myös sosiaalipolittiselle liennytykselle. Se oli Suomelle henkisesti yhtä tärkeää kuin hänen näyttävimmät sotilaalliset ja valtiollisetr urotyönsä.
Mannerheimistä tuli kansallissankari vasta talvisodassa. Mannerheim pelasti maan. Mannerheimia voidaan aina syyttää siitä, että hän ryhtyi sotilaalliseen yhtiestyöhön Hitlerin kanssa.

Mannerheimin aloite sotilaspoliittisesta sopimuksesta Neuvostoliiton kanssa oli koko myöhemmin Paasikiven-Kekkosen linjaksi sanotun suunnan avain.
Mannerheimin suunnaton maine perustuu kahteen sellaiseen sotaan, joita hän ei voittanut. Hän pystyi estämään sotilaallisen tappion ja varmistamaan maan valtiolllisen jatkuvuuden.
Äärivasemmisto leimasi hautajaiset neuvostovastaiseksi eleeksi, mikä proganda sai vastakaikua myös Moskovassa.

Neuvostoliittoon vilkuilevalla hallituksella oli omat ongelmansa. Lähinnä kysymykseksi tuli, osallistuisivatko ministerit ruumiinsiunaustilaisuuden jälkeen Hietaniemen hautausmaalle suuntautuvaan surusaattoon. Asiasta jouduttiin äänestämään, jolloin yhden äänen enemmistöllä päätettiin "ulkopoliittisen mielenosoituksen" välttämiseksi jättäytyä pois. Kaikesta huolimatta pääministeri Kekkonen ja ulkoministeri Gartz seurasivat jalan arkkua Hietaniemeen, josta Kekkonen tosin heti hautauksen jälkeen "häipyi" ottamatta jäähyväisiä vainajan omaisilta.

Lähdeaineisto:
Jouko Vahtola Suomen historia ISBN 951-1-17397-9
Pentti Virrankoski Suomen historia 2ISBN 951-746-342-1
Suomen Kuvalehti Itsenäisyytemme vuosikymmenet
Valitut Palat Itsenäinen Suomi ISBN 951-9079-77-7
Juhani Suomi Kuningastie ISBN 951-1-10403-9
Tuomo Polvinen J.K.Paasikivi valtiomiehen elämäntyö 5 1948-1956 ISBN 951-0-28343-6
Mitä-missä-milloin 1952
Mitä-missä-milloin 1953