Suomen suunta 1945-1948

Vain kolme päivää aikaisemmin kuin Pariisissa oli tarkoitus juhallisesti allekirjoittaa rauhansopimus Suomen ja Neuvostoliiton sekä Yhdistyneen kuningaskunnan ja kahdeksan muun Suomen kanssa nimellisesti sodassa olleen maan välillä, saapui Helsinkiin täysin yllättäen erikoisjunalla valvontakomission puheenjohtaja kenraalieversti Andrei Zdanov. Tästä matkasta hallitus oli saanut tietää vasta edellisenä päivänä, mitään syytä matkaan ei ollut ilmoitettu neuvostoviranomaisten taholta.

Tasavallan presidentin tarjoamilla illallisilla 9. helmikuuta Zdanov oli ollut hyvällä tuuella, Paasikivi oli luvannut hänelle, että hallitus pysyi paikallaan, sanoivat eduskutnaryhmät ja poliitikot sitten mitä tahansa. Zdanov oli antanut hyvän arvosanan Suomen kyvystä ja taidosta täyttää välirauhansopimuksen ehdot. Pari päivää myöhemmin Zdanov oli kutsunut puheilleen hallituspuolueiden ja eduskuntaryhmien puheenjohtajta ja ilmaissut heille toivomuksenaan, että kolmen suuren hallitus jatkaisi ja nimenomman Pekkala sen johdossa pääministerinä.
Helmikuun alussa 1947 oli Neuvostoliiton kanssa päästy sopimukseen myös Suomessa olleesta sakalaisesta omaisuudesta, Neuvostohallitus oli ensin ilmoittanut Suomelle, että tämän saatavan summa, 6 miljardia markkaa, olisi korvata siten, että Neuvostoliitto olisi saanut 50 % tärkeimpien Suomen teollisuduenhaarojen osakekannasta. Tällaista vaatimusta suomalaiset eivät katsoneet voivansa hyväksyä.

Eri lähteistä päätellen sisäpoliittisen tilanteen odotettiin muodostuvan vakavaksi maalis-huhtikuussa 1947. Pelkona oli ollut kommunistien organisoimat rauhattomuudet, joita odotettiin vakvammaksi kui kertaakaan aikaisemmin. Tästä oliva tolleet tietoisia sekä Paasikivi että sosiaalidemokraatit. Kokoomuksen välikysymys liittyi samaan ajalliseen yhteyteen. Hertta Kuusinen oli jo vuoden 1945 keväällä melko avoimesti viitannut siihen, että SKP:n piirissä ilmeni käsityksiä, että "kansamme elintärkeät kysymykset olisi ratkaistava sotilaallisen miehityksen turvin". Vuoden 1946 kesällä eduskuntalon portialla Hertta Kuusinen oli kehottanut monikymmenthantista joukkoa palamaan jällein koteihins. "Vallankumous tulee aikanaan", oli Kuusinen sanonut.

Kaatuuko Pekkalan hallitus?

Huhtikuun 10. päivänä maalaisliitto katsoi parhaimmaksi kutsua ministerinsä pois valtioneuvostosta, koska hinta- ja palkkapolitiikan linjoista ei ollut päästy selvyyteen. Pekkalan hallitus jätti eronpyynnön tasavallan presidentille. Hallitus olisi kaatunut erimielisyyksiin maitolitran ja voikilon hinnoista. Pekkalan hallitusta ei näyttänyt pitävän enää mikään pystyssä.
Pekkalan hallituksen sosiaalidemokraattiset ministerit ei vät nauttineet SDP:n johon ja eduskuntaryhmän luottamusta. Maalaisliitossa sisäiset erimieisyydet olivat tulleet esiin. Valpon toimntaa koskeneen välikysymysken äänestyksessä osa maalaisliitoa oli opposition mukana.
Hallituspulaa kesti puolitoista kuukautta. Presidentti kierrätti muodon vuoksi pakolliset tunnustelukierrokset, joilla puhallettiin turha ilma pois hallituksenvaihtopyrkimyksiltä.
Suomen hallituskriisi laukesi toukokuun 20. päivänä, kun Pekkalan hallitus palasi prsidentin kehotuksesta takaisin paikalleen. Paasikivi oli siis sallinut eräänlaisen sisäpoliittisen tuuletuksen.

Asekätkentäjuttu

Kevään 1947 aikana myös laajat mittasuhteet saanut asekätkentäjuttu huipentui oikeudenkäynteihin, mikä oli suoranaisesti yhteydessä valtiollisen poliisin vaikutusvallan kasvuun. Asekätkennät palajstuivat jo muutaman kuuakuden kuluttua välirauhansopimuksen allekirjoittamisesta. Paasikivi oli tuolloin ohjat käsiinsä. Maan sisäinen tilanne ei ajautunutkaan kohti kaaosta, eikä Neuvotoliito osoittanut millään tavoin haluaan miehittää Suomea. Armeijan piirissä havaittiin, ettei paniikkimielialaan ole syytä. Koko kysymys pyrittiin ensiksi hoitamaan hiljaisesti pois päiväjärjestyskestä asekätkijoiden itsenäs toimesta. Seuraavan vuoden kesällä sisäministeri Leinon uudistama valtiollinen poliisi puuttuikin asioihin. Asekätkentäjutulla nähtiin sisäpoliittisten seurauksiensa lisäksi olevan myös ulkopolittisia vaiktuksia, Länsivaltojen Suomessa toimineet edustajat olivat ollet melko vakuuttuneita siitä, että venäläiset tulisivat puuttumaan tähän kysymkseen painostamalla silloista Paasikiven hallitusta ankariin rangaistuksiin. Asekätkentäjutun yhdteydessä syntyi erikoinen tilaane, kun kokoomuksen kansanedustaja Eero Kivelää vastaan kohdistettiin syytökset asekätkentään osallistumisesta ja sen perusteella vaadittiin hänen vangitsemistaan. Vastaikkain joutuivat jälleen kerran poliittinen tarkoituskenmukaisuus ja lainkirjaimen ehoton noudattaminen. Eduskunta äänesti 78-51 Kivelän vangitsmeista vastaan. Vähemmistöön jäivät SKDL, SDP:stä kolme ja Urho Kekkonen. Kesäkuun 20. päivänä Kivelä kuitenkin vangittiin sotaylioikeuden puheenjohtajan varatuomari E.Nikupaavolan päätöksellä. Hänet vapautettiin vasta elokuussa korkeimman oikeuden kumottua sotaylioikeuden päätöksen.

Kenraali Oeschin rangaistusta venäläsiin sotavankeihin kohdiistetuista kuolemantuottamuksista, kuten syytäs oli kuulunut, oli korkeimman oikeudne päätöksellä 28.5.1947 alennettu kahdestatosita vuodesta kolmeen vuoteen, se herätti amerikkalaisissa levottomuutta.
Valvontakomissio oli ollut ensiksi hiljaa myös stasyyllisyyttä koskeneessa oikeudenkäyntiprosessissa, ja itse prosessin hoito ja aloitteiden teko jätettiin suomalaisille.
Suomi luopuu Marshall-avusta
Keskiviikona 4. heinäkuuta jätettiin Suomen ulkoministeriöön Ritarikaulle kutsu Pariisissa saman kuun 22. järjestettävään taloudelliseen konferenssiin. Kutsun olivat lähettäneet Helsingissä toimineet Britannian ja Ranskan ministerit: kysymys oli Marshall-avun järjestämisetä Euroopan hätääkärsville maille.

Pääministeri Mauno Pekkala oli kutsuttu 7. heinäkuuta kenraaliluutnantti Savonenkovin luokse kuulemaan neuvostohallituksen kannanmäärittelyn Pariisin konferenssiin osallistumista varten. Tämän jälkeen Suomi ilmoitti, ettei se voi osallistua tähän konferenssiin.

Valpon päällikön salainen oikeudenkäynti

Valtiollinen poliisi oli pidättänyt entisen päällikönsä varatuoamri Hanno Kunnaksen oikeudenkäyntiä varten. Helsingin raastuvanoikeudessa käsiteltiin mm. Valpon entisiä ohtjaia lakitieteen tohtoria Otto Brusiinia ja varatuomari Kaarlo Tetriä sekä tutkintaelimen virkalijoita, mm. Risto Hölttää ja kenraali Airon vartijoita vastaan nostettuja oikeusjuttuja.
Julkisuudessa esitetyt tiedot ja muita teitä Kaivopuiston lähetystöihin saapuneet uutiseet viittasivat siiehn, että suomessa tapahtuvaksi väitetty länsivaltojen vakoulutoiminta olsi tarkoituksellisesti haluttu kytkeä Kunnaksen juttuun. Washintonissa ja Lontoossa pidettiin nyt mahdollisena, että Suomen kommunistit, joiden käsissä sisäminsiteriö ja sen mukaisesti poliisitoiminta nähtiin, järjestäisivät vaikuilunäytelmän, jolla osoitettaisiin länsivaltojen "vakoilutoimnta" Suomessa.

Joulukuun 19. päivänä julistettiin tuomiot, mutta itse oikeudenkäyntiä koskeneet pöytäkirjat olivat edelleenkin salaisia. Kunnas sai maanpetoksesta neljän kuukauden vankeustuomion, jonka hän oli kärsinyt tutkintavaiheen aikana etukäteen. Salli sai kahdenja puolen vuoden tuomion. Raportin mukaan Rudolf Salli oli palkattu USA:n Tukholman-lähetystön toimesta vakoilutehtöviin Suomessa.

Keskustelut Moskovassa marraskuussa 1947

Enckell oli kertonut, että hallituksen istunnossa Paasikivi oli haukkunut pääminsiteri Pekkalan, muiden hallituksen jäsenten kuulle, maan tasalle. Oli käynyt selville, että Pekkala oli kaikesta huolimatta Moskovan-keksuteluissaan, ilman presidentin valtuutusta, antanut Molotoville Suomen hallituksen puolesta lupauksia "jonkilaisesta sotilaallisen sopimuksen solmimisesta, joka olisi alkuna vieläkin läheisemmälle yhteistyölle Neuvostoliiton kanssa". Reuterin 13.11.1947 Moskovasta lähetetty tieto piti siten paikkansa. Paasikiven epäilyt eritysiesti Pekkalaa kohtaan olivat olleet suuria: tällaisen äkkikäännykäsiien kansandemokraatin linjavetoihin ei voinut luottaa, koska mitään linjaa ei ollut.

Stalinin kirje

Helmikuun 22. päivän aamuna ssapui lähettiläs Savonenkov presidentti Paasikiven luokse Generallisimus Stalinin kirje mukanaan. Kenraalin ei enää tarvinnut kehottaa eikä vaatia Paasikiveä aloitteellisuuteen sopimuskysymyksessä, koska Stalin itse oli sen tehnyt.
Paasikivi halusi rajoittaa ehdottomasti sopimusta koskemaan vain sellaisen hyökkäyksen torjumista, joka tapahtuisi Saksan ja sen liittolaisten puolelta Suomen alueelle tai Suomen alueen kautta Neuvostoliittoa vastaan. Avunannon käynnistäminen tulisi tapahtua yhteisymmärryksessä Suomen kanssa, aloitteen pitäisi tulla Suomen taholta, tai kuten ohjeissa sanottiin, "Suomen pyynnöstä". Tämä maininta muutettiin siis muotoon yhteisymmärryksessä Suomen kanssa. Paasikiven alkuperäisenä tarkoituksena oli ollut avunannon aloitteen pysyminen ehdottomasti suomella.

Yhdysvaltain hallitus oli määritellyt välittömästi ja suoraviivaisesti kantan Suomen ksymykseen heti kun Helsingistä oli kantaunut tieto Stalinin tekemästä esityksestä Yhdysvallt oli ollut tietyin edellytyksin valmis auttamaan Suomea. Suomen kriisi tuli kuin tilauksesta Washingtoniin, jossa parhaillaan valmisteltiin kiireellisiä vastaiskuja havaitulle Neuvostoliiton etenemiselle Euroopassa.
Launtaina 27. maaliskuuta pidetyssä toisessa suomalais-neuvostoliittolaisessa yhteisistunnossa ulkommiisteri Molotov oli suostunut siihen, että Suomen edellisenä päivänä kokouksessa tekemä ehdotus voitiin ottaa neuvottelujen pohjaksi. Suomalaiset palasivat Moskovaan ja kolmas yhteisneuvottelu pidettiin 5. huhtikuuta. Jos Helsingiss oli ollut jännitystä ilmassa, suomalaisten hermot olivat varsinkin nyt äärimmäisen kireällä. Tämä viimeinen kokous kesti vain tunnin, ja sen kuluessa ulkoministeri Molotov, suomalaisten täydelliseksi äälistykseksi, hyväkstyi Suomen tekemän ehdotuksen.

Moskovan-neuvottelujen aikana Paasikiven johdolla suoritettin joukko järjetelyjä ja varotomia sekä puolustusvoimissa että poliisilaitoksessa. Presidentti määräsi kenraali Sihvon siirtämään Parolasta Hämeenlinnan läheltä panssariprikaatin Hyrylän varuskuntaan, n. 20 kilometrin päähän Helsingistä. Joukkojen oli oltava hälytystilassa ja ne siirrettiinkin eri paikkoihin Helsingin välittömään ympäristöön. Maantieliikennettä ryhdyttiin valvomaan ja yleistä valmiutta lisättiin. Silloien poliisylijohtaja Urho Kiukas oli ollut vakuuttunut siitä, ettei minkänlainen kaappaus olisi voinut onnistua. Presidentti Paasikivi oli suorittanut toimenpiteensä kertomatta niistä hallitukselle. Kun Paasikivi oli ryhtynyt maaliskuun viimeisellä viikolla mainittuihin varotoimiin, oli niistä heti tiedotettu myös Washingtoniin.

Suomen ja Neuvostoliiton välisen ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen ratifinointia koskenut eduskuntakeskustelu käytiin torstaina 29. huhtikuuta. Vuorokautta aikaisemmin Helsinki oli saatettu hälytystilaan, presidentin linnan eteen ilmestynyt tykkivene.
SKP:n johto antoi vielä samana päivänä oman julkilausumansa. siinä kumottiin jyrkästi kaikki vallankaappaustiedot ja hyökättiin samalla voimakkaasti oikestoa ja taantumusta vastaan.
Kun sisäministeri Leinoa vastaan oli nostettu epäluottamuslause eduskunnassa 19. toukokuuta, se ei tullut yllätyksenä. Mutta ääenstystulos oli yllätys. Epäluottamuslauseen oli nostanut kokoomus. Äänestystulos oli epäluottamuksen puolesta 81-61. Leinon syrjäyttämisen todellista taustaa ei länsivaltojen ulkominsiteriöissä teidetty. Leinohan oli joutunut epäsuosioon omassa puolueessaan sekä Moskovassa. Kommunistin erottaminen sisäminsiterin paikalta nostatti otsikoita länsivaltojen lehdistössä.

Eduskuntavaalit

Heinäkuun eduskuntavaalien tulos ei varmastikaan yllättänyt ketään. Kommunistit ja SKDL menettivät 49 paikastaan 11. Maalaisliitto nousi eduskunnan suurimmaksi ryhmäksi 56 edustajallaan. Sosiaalidemokraatit saivat 54 paikkaa, jossa oli neljä lisäystä. Kokoomus voitti viisi paikkaa saaden yhteensä 33 edustajaa. Äänestysprosentti oli noussut 81 prosenttiin. Moskovan ensimmäisessä reaktiossa sosiaalidemokraatit saivat osansa. Pravdan 7.7. artikkeli tiesi kertoa, että taantumuksellisen leirin toivottua häviö ei saavutettu. Puolueen petturimaiset taantumusvoimat Väinö Leskinen, Penna Tervo ja Unto Varjonen ovat hyökänneet raivoisasti Suomen kommunistista puoluetta vastaan.
Ratkaisijan asemaan nousivat sosiaalidemokraatit, vaikka varsinaisen vaalivoiton sai maalaisliitto. Urho Kekkonen ei ollut vielä saavuttanut kiistatonta asemaa, päinvastoin eduskuntaryhmän enemmistö näytti olevan anti-kekkoslaisten käsissä. SDP oli tukevasti "asevelijuntan" käsissä. Sosiaalidemokraatit olivat esittäneet pääministeriksi omaa miestään, K.A. Fagerholmia, mutta myös SDP:ssä näytti olevan henkilöriitoja. Penna Tervo ja Unto Varjonen olivat esittäneet voimakkaat varaukset juuri K.A. Fagerholmin pääministeriehdokkuudesta. Presidentti antoi Fagerholmille tehtäväksi hallituksen muodostamisen ja Kekkonen valittiin puhemieheksi. Kekkosesta ei tullut pääministeriä vuoden 1948 jälkeen, koska Kekkosella ei ollut riittävää kannatusta maalaisliiton eikä SKDL:n piirissä. Maalaisliitto jäi oppositioon. Fagerholmin hallituksen elinikää veikattiin lyhyeksi, mutta hallitus istui 18 kuukautta eli vuoden 1950 alkuun saakka.

Lähdeaineisto
Hannu Ratkallio Suomen suunta 1945-1948 ISBN 951-35-2012-9