Kekkosdiktaruurin vankina

Veikko Vennamon vaalimainos vuoden 1968 presidentinvaaleissa.

Terve kansanvalta vaatii vapautta ja lain turvaa. Pidämme maatamme kansanvaltaisena, mutta vastaako todellisuus joka suhteessa käsistystämme? On olemassa perusarvoja, joita kaikki järjestelmät tarvitsevat. Tasapainoisessa ihmisessä on oikeudenmukaisuuden tunto, kutsuttiin sitä omaksitunnoksi tai miksi tahansa. Järjestäytyneessä kansanvallassa kaikkien tulee olla lain edessä samanarvoisia. Moraalisia arvoja on myös arvostettava. Se kuuluu johtoportaiden kirjoittamattomaan lakivelvollisuuteen.

Monissa keskusteluissa totesin, että Urho Kekkonen pohjaltaan halveksii ihmistä. Hän katsoi, että jokainen ihminen on ostettavissa. Suomi oli suomalaisen diktatuurin maa Kekkos-kautena. Urho Kekonen oli suomalainen Stalin. Ei ollut siis sattuma, että Kekkonen kirjoitti Ylioppilaslahteen: "Minä oli siis diktaattori, Minua kutsuttiin Pohjolan Mussoliniksi. Minä hallitstin rautaisella kädellä." Kekkosen huonoja puolia ihannoitiin, aina alkoholinkäyttöä myöten. Rehellisyyttä pidettiin tyhmyytenä ja pelurit olivat arvossaan. Suosikit ja käyttökelpoiset henkilät sivuuttivat pätevyyden ja ryhdin. Perustuslain häpäisemisestä kärsi suomalainen kansa. Vaikka maassamme on käyty kova taistelu rötösherroja vastaan, olemme eräiltä osin uppoamassa suohon aina vain pahemmin. Kasinokeinottelu on vakava vaara. Konsensuksestakaan ei saa tulla rötösherrademokratiaa.

Kun Urho Kekkonen teki ennen sotia sisäpoliittisen hyökkäyksen Isänmaallista kansaliikettä eli IKL:ää vastaan, niin perusteet olivat täysin sisäpoliittiset. Väitteet, että tällöin hän olisi ottanut ulkopoliittista kantaa Hitler-Saksaa vastaan ovat myöhemmin keksittyjä. Vielä vuonna 1942 Urho Kekkonen ja Kustaa Vilkuna muiden eronneiden Akateemisen Karjala-Seuran eli AKS;n jäsenten kanssa lähettivät suosiota tavoitellakseen järjestön 20-vuotisjuhlaan onnittelut Äänislinnan Teatteritalolle, Mottona oli "Karjalan päivä on noussut". Tämäntapaiset todisteet on tahdottu myöhemmin hävittää.

Sisäpoliittisesti Urho Kekkosella maalaisliiton eduskuntaryhmässä ei ollut sodan aikana, edes sen jälkivaiheessa juuri mitään sanomista. Hän oli täysin eristettynä ja osallistui rajoitetusti ryhmäkokouksiin. Sodan loppuvaiheessa UKK jopa tosiasiallisesti erotettiin ryhmästä. Hän sai täydellisen epäluottamuslauseen. Usein UKK poistui eduskuntaryhmästä ovet paukkuen. Lukuisat maalaisliiton kansanedustajat suorastaan halveksivat häntä ja pitivät pelurina. Jotkut jopa leimasivat maanpetturiksi.

Ei ollut sattuma, että Neuvostoliiton johtajan käsky sotilaalliseen hyökkäykseen oli, että saavumme Suomeen "Suomen kansan kartanoherrojen ja kapitalistien sorron vapauttajana!" Ei ollut kysymys vain Leningradin turvallisuudesta, vaan Suomen valloittamisesta puna-armeijan avulla. Talvisota oli siis väistämätön.

Kuohuntaa välirauhan jälkeen

Alkoi kiihkeä yhteiskunnallisen toiminnan aika. Kommunistiset voimat tulivat julkisuuteen ja kehittivät suojavaatteekseen Suomen Kansan Demokraattisen Liiton kannatuksensa lisäämiseksi kansamme keskuudessa. SAK:n valtaaminen käynnistettiin. Välittömsti sodan jälkeen kommunistit käyttivät junia poliittisessa kiihtotuksessa Vaunuissa puhui kovalla äänellä jatkuvasti progandamestareita. Kansa oli hiljaa ja kuunteli. Yrjö Leino sisäministerinä joutui eräänlaiseen avainasemaan, Vallankumouksen edistyessä hitaasti Moskovan painostus lisääntyi ja Leino menetti luottamuksen. Tämä paljastui hänen ollessaan humalassa.

Vyöry SKDL:ään kiihtyi syksystä 1944 ja sosiaalidemokraatit olivat peloissan, SDP teki vaaliliiton SKDL:n kanssa joulukuun 1945 kunnallisvaaleissa ja kannatus romahti, SKDL sai 51 % vaaliliiton äänistä ja valtuutetuista enemmistön. Yli 200 kuntaa tuli vasemmistoenemmistöiseksi ja SKDL sai ehdottoman enemmistön 33 kunnassa. Kentällä psykologisena aseena oli uhkailu, että kommunistein vastustaminen on neuvostovihamielisyyttä ja tuomittavaa terroria.

Castrenin hallituksen kokeilun jälkeen oli pakko ottaa laajojen näkemysten Paasikivi pääministeriksi. Puolustin silloin maalaisliiton silloista puheenjohtajaa ja esimiestäni, matalousministeri Viljami Kalliokoskea, joka sota-ajan ministerinä joutui leimatuksi sopimattomaksi yhteiskuntamme johtopaikoille.

Urho Kekkonen lähti siitä käsityksestä, että Suomesta tulee sosialistinen maa. UKK oli taustalla, kun sisäminsiteri Kaarlo Hillilä esitti suunnitelman maamme sosialisoimiseksi. Hän ehti jopa kommunistien edelle.

Kun valvontakomissio tuli Suomeen, niin havaitsin heti Urho Kekkosen kiihkeän halun kosketuksiin, Vennamo kirjoittaa. En tarkoita yhteyksiä oikeusministerinä ja presidentti Paasikiven luottamushenkilönä, vaan epävirallisia ja salaisia yhteyksia Neuvostoliiton kanaviin. Urho Kekkonen oli näissä asioissa hyvin salaperäinen. Havaitsin, että Urho Kekkonen alkoi rakentaa yhä enemmän poliittista nousuaan Neuvostoliiton suhteiden ja voiman varaan. Urho Kekkosesta tuli kanava tietojen saamiseksi ja tietojen antamiseksi itään päin. Pääministeri Paasikivi halusi kiihkeästi päästä presidentiksi. Hän arvosteli Mannerheimiä missä vain suinkin oli mahollista. Kekkosen päämäärä oli tukea Paasikiveä Mannerheimin sivuun saamiseksi, jolloin Kekkonen uskoi pääsevänsä hallituksen pääministeriksi. Tärkeintä oli jatkuvasti hermostuttaa Mannerehimiä, jotta tämä uupuneena luopuisi presidentin tuolista. Mannerheim ei luottanut Kekkoseen eikä Paasikiveen.

Suomessa sotasyyllisyys käsitettiin rikoslain mukaiseksi syyllisyydeksi. Suomen laki ei tuntenut poliittista ja ideologista sotasyyllisyyden rikosta. Urho Kekkonen ilmoitti oikeusministerinä radiossa, että me suomalaiset olemma kaikki tavalla tai toisella syylllisiä. Oliko tämä suosion kalastelua?

Kekkonen valmistelee nousuaan

Urho Kekkonen oikeusministerinä ei malttanut olla hoitamatta sotasyyllisyysasiassa omia sisäpoliittisia ympyröitään. Valvontakomissio ei ollut esittänyt sotasyyllisinä tuomittaviksi ketään maalaisliitosta. Kekkonen suunnitteli, että maalaisliiton sodanaikainen puheenjohtaja Viljami Kalliokoski pantaisiin syytteeseen. Kekkonen sanoi minulle suoraan, että minun on katkaistava suhteeni Kalliokoskeen, Vennamo kirjoittaa. Kekkonen halusi nujertaa häntä vastustavan ja vihaavan maalaisliiton silloisen johdon. Hän johdatteli, että Tyko Reinkka ja Antti Kukkonen joutuivat sotasyyllisten joukkoon ja tuomittaviksi. Kekkonen nautti tästä kostoiskusta. Valvontakomission vaatimus ankarimmista rangaistuksista oli osittain teatteria, joka oli tarkoitettu helpottamaan oikeusministeri Kekkosen asemaa maamme sisäpolitiikassa.
Urho Kekkonen menetti maame silloisissa johtavissa polittisissa piireissämme luottamuksen. Hän vainosi ryhdikkyyttä ja suosi nöyristely kommunistien puhdistustavoitteiden mukaisesti.

Lähdeaineisto
Veikko Vennamo Kekkosdiktatuurin vankina ISBN 951-20-3237-6