Kiitollisena muistaen

Kyösti Kallion viimeinen väliaikainen oli minun ensimmäiseni hallituksista puheenollen. Se, että Kallio halusi minut työtoverikseen hallituksessa perustui varmaan hyvään aatteelliseen yhteisymmärrykseen. Ensimmäinen ministerikauteni jäi lyhyeksi. Jo maaliskuussa 1937 tapahtuneen presidentin vaihdoksen jälkeen vaihdettiin hallitusta. Cajander kutsuttiin pääministeriksi, koska hallituskumppanukset eivät voineet päästä yksimielisyyteen siitä, kummasta ryhmästä pääministeri nimitettäisiin. Seuraavan kerran tulin hallitukseen kesäkuussa 1940. Tämä kausi tuli pitkäksi, se kesti yhtäjaksoisesti lähes vuoden 1944 loppuun. Ehdin olla maatalousministerinä viiden pääministerin aikana.

Hermot kiristyvät

Vuoden 1939 syksyllä, ylimääräisten kertausharjoitusten aikana, olivat ihmiset Helsinsingissä ja kaikkialla maassa kovin hermostuneita. Tiedettiin, että tilanne maamme ja itäisen naapurin välillä oli jännitynyt sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli esittänyt tunnetut vaatimukset määrättyjen alueiden luovuttamisesta sille. Kun maamme hallitus ja eduskunta olivat katsoneet, ettei vaatimuksiin voitu suostua, ymmärrettiin hyökkäyksen vaaran olemassaolo. Siltä varalta Karjalan kannasta varustettiin ja miehet olivat ylimääärisissä kertausharjoituksissa.

Kalvavaa epätietoisuutta

Kuten muistetaan, talvisota päättyi 13. päivänä 1940. Tulitauko alkoi sanottuna päivänä klo 11. Toiseksi vanhin lapsistamme, pokamme Matti, oli silloin aseiehenä Kannaksen rintmalla, jossa tulitaukoon asti riehui ankarat taistelut ja jossa joukkomme joutuivat luvuttamaan aseman toisen jälkeen.
Rauhan tultua kirjeiden tulo loppui. Kului kokonainen viikko, toistakin, ja Matista ei kuulunut mitään. Puolentoista viikon kuluttua maaliskuun 22. päivänä sain vihdoin monien tiedustelujen tuloksena kuulla, että Matti makaa haavoittuneena sotasairaalassa Lohjalla. Haavoittuminen oli tapahtunut Viipurissa Ristimäen hautausmaalla, jonne Summasta oli vähitellen jouduttu perääntymään. Reidentyven lävistänyt kivääärin ammus oli osunut maaliinsa vain muutamaa minuttia ennen tulitauon alkamista.

Maa ilman preisenttiä ja pääministeriä

Kesällä 1940 oli Risto Ryti pääministeirnä. Silloinen maatalousminsiteri P.V. Heikkinen nimitettiin Kuopin maaherraksi ja pääministeri tarjosi minulle vapaaksi tullutta maatalousministerin paikkaa. Maassa oli yli 400.000 koditonta karjalaista. Heistä suurin osa oli maatalousväkeä. Tämän joukon työhön ja maahan sijoittaminen oli hallituksen, eduskunnan ja koko kansan jättiläistehtävä niissä olosuhteissa.

Vaikeita aikoja

Heti presidentiksi tultuaan Ryti ryhtyi puuhamaan uutta hallitusta. Oli tultu J.V. Rangellin hallituksen kauteen. Pääministeri Rangell ei ollut poliittinen henkilö. Rangell hallitusta kootessaan pyysi minut kumppanikseen jatkamaan työtäni maatalousministerinä. Ministeriölle tuli sodan aikana suureksi ja vaikeaksi tehtäväksi maatalouden tuotantotaistelun johtaminen. Elettiin alituotannossa. Tilanne huononi jatkuvasti. Oli tehtävä kaikki mahdollinen uhkaavan nälän torjumiseksi. Talkootyö oli monipuolista.

Kesäkuun 26. päivä 1944

Tuo päivä on varmaan ollut tähänastisen elämäni vaikein. Taistelutilanne Karjalan kannaksella oli muodostumassa toivottomaksi. Venäläisten suurten panssarihyökkäysten läpäistessä puolustusrintamamme monin paikoin oli joukoissamme päässyt valtaan ns. panssarikauhu. Tehokkaitten ja miltei kaikenlaisten torjunta-aseitten puuttuessa oli joukkojemme perääntyminen eräillä rintmalohkolla muodostunut sekaisortoiseksi paoksi.
Vaimoni ilmoitti saaneensa juuri tiedon, että Matti-poikamme oli kaatunut saman kuun 18. päivänä. Sanoma sai herpaantumaan minut kokonaan.

Omat surut oli tuona päivänä kuitenkin pakko painaa rintaa jäytäväksi taakoiksi, sillä velvollisuudet eivät suoneet tilaisuutta niiden kanssa kahden jäämiseen. Pian kotoa saapuneen sanoman jälkeen tuli kutsu valtioneuvostossa pidettävään neuvotteluun, joka ilmoitettiin järjestetyn Risto Rytin toimesta. Neuvotteluissa saimme kuulla Rytilta virallisesti ulkoministeri Ribbentropin maassa olosta ja hänen asiastaan. Suomen tasavallan presidentin oli allekirjoitettava sitoumus siitä, ettei maamme luopuisi sodasta ennen sen päättymistä. Tämä uhalla, että ellei sitoumukseen suostuttaisi, palaisivat aluevesiemme rajoilla olevat laivat takaisin vieden mennessään sekä elintarvike- että aseavun. Samalla presidentti Ryti ilmoitti, että hän on valmis yksin allekirjoittamaan sopimuksen, kuitenkin ehdolla, että valtioneuvosto tai ainakin sen jäsenten enemmistä on allekirjoittamisen kannalla. Katsoin olevani velvollinen kannattamaan presidentin suunnitelmaan, vaikka tunsikin olevani uupumaisillani. Hallituksen vasemmistojäsenten kanssa oli maanpuolustusta koskevissa asioissa koko sodan ajan vallinut täydellinen yhteisymmärrys. Nyt he kuitenkin asettuivat enemmistöä vastaan. Ratkaisun tapahduttua en kuvitellut olleeni mukana jossain suuressa valtioteossa, en myöskään osallistuneeni johonkin suureen paikalliseen sankaritekoon. Minulla oli sellainen tunne, että olin menetellyt oikein. Ei tullut mielenkään joutuminen oikeusneuvos Petäyksen kuulusteltavaksi etsittäessä sotasyyllisiä.

Kesän ja syyspuolen tapahtumat tuona sodan päättymisen kesänä osoittavat mielestäni kesäkuun 26. päivän ratkasiun oikeaksi. Panssarinyrkit kiinnittivät rintamatilanteen, pysäyttivät venäläisten etenemisen ja saatiin aikaan selvä puolustuslinja, jolla voitiin pysyä välirauhaan asti. Olin silloin ja olen yhä syvästi kiitollinen siitä, että ystäväni silloinen pääministerin sihteeri V.J.Sukselainen ja kulkulaitosministeri Väinö Kaasalainen lähtivät saattamaan minua auntooni. Siellä minun oli välittömästi astuttava vuoteeseeni enkä edes jaksanut paljon puhua.

Kohti rauhaa

Hackzellin hallituksessa olivat varsinaiset tehtäväni sama kuin edellisessä. Hackzellin hallituskausi muodostui lyhytaikaiseksi pääministerin saatua aivohalvauksen Moskovassa, jonne hän oli matkustanut rauhan mahdollisuuksia tunnustelemaan. Sairaus johti nopeasti kuolemaan. Mieleeni on painunut lähtemättömästi se yö, jolloin rauhanetojen hyväksymsipakko lopullisesti todettiin. Marsalkka Mannerheim, silloinen tasavallan presientti, johti henkilökohtaisesti neuvottelua. Asia käsiteltiin epävirallisesti ennen virallista esittelyä. Ratkaisu uuvutti siihen osallistuneet valtioneuvoston jäsenet ja kutsutut asiantuntijat. Ratkaisu oli ja sen täytyi olla yksimielinen. Vaihtoehtoja ei tuntunut löytyvän.

Pakkoloman jälkeen

Palasin eduskuntaan 1948 vaaleissa. Vaikka eduskuntaan 1948 vaaleissa tuli peräti 55 uuttta edustajaa ja lisäksi kymmenkunta yhden vaalikauden poissa ollutta, oli sävy siellä entisen kaltainen. Kommunistit olivat tuoneet taloon tosin melkoisesti ennestään tuntemattomia menettelytapoja. Oman ryhmäni parissa en joutunut syrjityksi. Sitä todistaa sekin, että minut 1950, kaksi vuotta paluuni jälkeen valittiin eduskunnan ensimmäiseksi varapuheenmieheksi.

Sodanjälkeisen ajan sisäpolitiikan hoito on saanut piirteitä, joita siinä ei aikaisemmin ollut. Eräs tällainen näköjään vakiintuneeksi muodostunut käytäntö on sisäpolitiikan hoito ulkopolitiikkaan vedoten, sen keinojakin käyttäen. Valvonta- ja ilmiantotoiminta on vahingollista ja aiheetonta.

Väinö Tannerin tapaus - en puhu nyt sotasyyllisyydestä - oli kouluesimerkki väärin suunnatusta vainosta. Pidin Väinö Tanneria rehtinä suomalaisena kunnian miehenä, jonka sanaan voi luottaa.

Sukselainen oli valittu maalaisliiton puheenjohtajaksi 1945 puoluekokouksessa minun jälkeeni. Olin katsonut välttämättömäksi jättää paikkani tuossa myrskyisässä kokouksessa sen hyökkäyksen jälkeen, minkä silloinen oikeusminsiteri Urho Kaleva Kekkonen oli tehnyt minua ja kaikkia sodanaikaisia halliusten jäseniä vastaan. Hyökkäysten laatu oli nimittäin sellainen, että ymmärsin vainon alkaneen. Sen kyllä myöhemmät tapaukset sitten selvään osoittivat.

Olen seurannut aika läheltä Vieno Johanneksen - kuten Sukselaisen etunimet kuuluvat - otteita asian siitä alkaen, kun hän politiikan piiriin ilmestyi. En ole hänen sanoissaan enkä teoissaan huomannut mitään virallisen ulkopolitiikkamme vastaista, päinvastoin. Hänet kuitenkin syrjäytettiin ulkopoliittisin perustein. Epädemokraattinen asian hoito, jossa ulkopolitikka saatetaan esittämään ratkaisevaa osaa puhtaasti taloudellisissa asioissa, esiintyy rinnan henkilöasiain hoidon kanssa. Koulueismerkki tällaisista on Saimaan kanavan rakentaminen.
Olin äälistynyt monien muiden ryhmäni jäsenten tavoin. En silloin uskonut tuollaista aisoiden hoitokeinoa enempi mahdolliseksi kuin tulokselliseksikaan, Onko tällainen menettely pitkällä tähtäyksellä viisasta. Myöhemmin on monta suuta vaiennettu tekemällä henkilöstä poliittisesti vaarallinen.
Jos olen katunut tai harmitellut jotain tekemääni poliittista ratkaisua, niin sellainen oli edustajaehdokkaaksi asettuminen vielä 1958 vaaleissa. Siten jouduin olemaan mukana hankalana kautena 1958-62. Jos olisin jo silloin jäänyt kotiin, olisin välttänyt monta mieliharmia.

Lähdeaineisto:
Viljami Kalliokoski Kiitollisena muistaen ISBN 951-621-100-3