Miksi meitä ei neuvostoliittolaistettu?

Jukka Nevakivi on kirjoittanut kirjan Zdanov Suomessa. Nevakivi pääsi tutustumaan Moskovassa Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zdanovin jälkeensä jättämiin papereihin, valvontakomission arkistoon sekä Molotovin ja hänen sihteeristönsä papereihin. Nevakiven mukaan aineisto paljastaa, ettei Neuvostoliitto aselevon jälkeen pyrkinyt eikä olisi edes kyennyt miehittämään maatamme. Suomea vastaan keskitetyt neuvostovoimat olivat etelään suunnattujen joukkosiirtojen jälkeen jopa heikommat kuin Suomen omat joukot.
Neuvostouhalla peloteltiin silti järjestelmällisesti myöhemminkin. Siihen syyllistyi myös oma johtomme, mm. Hertta Kuusinen penäsi Zdanovilta, miksi neuvostoarmeija ei tullut hyökkäysvaunuilla Helsinkiin. Porvaripoliitikotkin ryhtyivät pelaamaan Moskovan korteilla jo syksyllä 1944. Kaarlo Hillilä, Urho Kekkonen ja Sakari Tuomioja ehdottivat joulukuussa 1944 läheistä yhtistyötä Yrjö Leinolle. Leino raportoi Zdanoville, että he ehdottivat omasta aloitteistaan muun muassa Rytin ja Tannerin asettamista syytteeseen sotasyyllisinä.

Stalinin varovaisuus

Venäläisten tutkijoiden neuvostoarkistoista löytämien varsin perusteltujen tietojen mukaan Stalinin ulkopolitiikkaa luonnehti sodan jälkeen korostettu varovaisuus. Hän oli asettanut päämääräkseen muuttaa sodan tuloksena miehittämänsä Itä- ja Keski-Euroopan osat puolutusvyöhykkeekseen. Hän pyrki pitämään ne liekaköyessä kahdenvälisin sotilassopimuksin, jonka kaltainen solmittiin vuonna 1948 Suomenkin kanssa.

Läpimurto rauhaan

Kun Leningradin saartorengas tammikuussa 1944 murtui ja Helsinkiin ja muihin Suomen kaupunkeihin kohdistettiin seuraavassa kuussa pommituksia, täällä oltiin halukkaampia rauhaan. Tukholman kautta kevättalvella auennut yhteys Moskovaan ja J.K.Paasikiven yhdessä Carl Enkellin kanssa siellä suorittamat tunnustelut eivät kuitenkaan johtaneet tuloksiin. Neuvostohallituksen vaatimukset Suomessa olleiden saksalaisten joukkojan välittömästä internomisesta ja korkeista sotakorvauksista olivat saaneet hallituksen toisiin ajatuksiin. Paasikivin lähti ovet paukkuen Smolnasta 13.4. pidetystä hallituksen ulkoasiain valiokunnan ratkaisevasta kokouksesta, ehdot hylättiin.

Kun Tukholmasta Viipurin menetyksen jälkeen juhannuksen aattona välitetty neuvostohallituksen rauhantarjous tulkittiin uudelleen ehdottoman antautumisen vaatimukseksi, Suomen hallitus valitsi presidentti Rytin Saksalla antamaa henkilökohtaista rauhasta kieltäytymisen lupausta myötäillen sodan jatkamisen. Palkaksi saatiin aseapua, joka todennäköisesti vaikutti ratkaisevasti siihen, ettei Suomea vastaan keskitetyt neuvostoarmeijat, joita oli heikennetty siirtämällä likimain puolet muille tärkeimmille rintamille, kyenneet murtamaan tämän maan vastarintaa, Suomea ei koskaan miehitetty.

"Ovatko suomalaiset tosissaan?"

Ottaessaan 5.10. ensimmäistä kertaa vastaan LVK:n neuvostoliittolaisen henkilökunnan Zdanov oli huolissaan siitä, miten suomalaiset selviäisivät alkuperäisistä aseleopoehdoista, miten heidän operaationsa saksalaisia vastaan onnistuisivat. Hän oli tietoinen siitä, että saksalaiset olivat itse aloittaneet vihollisuudet yrittämällä vallata Virosta käsin strategisesti tärkeän Suursaaren 14.9. muutamaa tuntia ennen kuin heille annettu poistumiskäsky Suomesta kului umpeen. Suomalainen varuskunta oli Neuvostoliiton ilmavoimien tukemana torjunut hyökkäyksen tuhoten ja vangiten enemmän kuin puolet yritykseen osallistuneista 2500 saksalaisesta.

Valvontakomissio toiminnassa

Ryhdikäs tapa, millä Mannerheim otti entiset viholliset vastaan, hänen vanhan koulun venäläinen kulttuurinsa ja hänen maalauksellinen kaunis kielensä, jolla hän kekusteli venäläisen vieraansa kanssa tulkkia tarvitsematta, näyttävät tehneen sivistynyttä käytöstä arvostaneeseen Zdanoviin ilmeisen vaikutuksen. Ensimmäisestä tapaamisestaan lähtien Zdanov painotti LKV:ssä oleville maanmiehilleen, että komission tarkoiutksena oli valvoa Suomen välirauhansopimuksen täytääntöönpanoa, ei enempää.

Zdanovin turvallisuusjärjestelyt oli mitoitettu yläkanttiin, Kenraalieverstin lukuisat matkat junalla kotimaahan ja takaisin aiheuttivat vastuunalaisille ministereille, ennen muuta kulkulaitosministeri Eero A. Wuorelle, monta matkaa rajalle ja takaisin.
LKV:n vastavakoilutoimintaa johti NKVD:n everstiluutnantti Fjodorov, joka oli komission yhteyshenkilö Valpon suuntaan. Vastavakoilun lisäksi komissio harjoitti suoranaista sotilastiedustelutoimintaa.
Asekätkentäasiat olivat esillä samoinkuin se, että valvontakomissio sai viimeistään kevääseen 1945 mennessä Valpon kautta seikkaperäsitä tietoja Suomen sotilastiedustelun arkistojen, teknisen materiaalin ja 700-800 henkeä käsittävän henkilökunnan siirtymisesta syyskuussa 1944 salaa Ruotsiin.

Yhteyshenkilöiden toimintaa

LKV:n puheilleen kelpuuttamia henilöitä olivat aluksi puheenjohtaja Aimo Aaltonen ja pääsihteeri Ville Pessi. Heidän lisäkseen neljä-viisi kotimaan vankiloissa tai maan alla sotavuotensa viettänyttä jäsentä, ensimmäsnä Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino. Zdanovilla ei ollut SKP:n johomiehistä suurta apua. LKV oli päättänyt kieltää tukensa kommunisteilta ja kaikilta vastaavilta 1944 syntyneiltä kansandemokraattilta järjestöiltä, myös Suomi-Neuvostoliitto-Seuralta. Kekkonen ei halunnut Hertta Kuusisen mukaan liittyä SKDL:ään. Cay Sundström oli K-M. Rydbergin ja Väinö Meltin tavoin lähestymässä talvella 1945 kommunistipuoluetta.

Zdanov osoittautui erinomaisen ennakkoluulottomaksi. Paasikiven hän tiesi jo aiemmista neuvotteluyhteyksistä yhdeksi harvoista Neuvostoliittoa tuntevista suomalaisista, joihin saattoi vaikuttaa järkisyin. Zdanov oli pannut merkille, että jo ennen vaaleja väistyneiden sodanaiklaisten poliitikkojen vastapinona alkoi julkisuudessa esiintyä uuteen poliittiseen linjaan suopeastai suhtautuvia porvarillisia. Näitä olivat edistyspuolueen Sakari Tuomioja, ruotsalaisessa kansanpuolueessa C.O. Frietsch, Nils Meinander ja Max Sergelius ja maalaisliitossa ainakin Hillilä ja Kekkonen. Tavatessaan 13.12. kahden kesken Zdanovin Yrjö Leino kertoi komen ministeritoverinsa, Hillilän, Kekkosen ja Tuomiojan saapuneen tapaamaan häntä odottamatta kertoakseen, että he olivat huolestuneet välirauahnsopimusken väkinäisestä toteuttamisesta. Heidän mielestään Ryti ja Tanner olisi asetettava syytteeseen sotapolitiikasta.

Heti kohta, kun Zdanov oli tullut Suomeen, Kekkonen oli pyrkimässä hänen tuntumaansa käymällä 8.10.1944 kirjalija Hella Vuolijoen luona Jokelan kartonossa.

Eduskuntavaalit maaliskuussa 1945

Maaliskuun 17-18. päivän 1945 järjestety eduskuntavaalit olivat Suomessa ensimmäiset sitten vuoden 1939. Syyskuussa 1944 välirauahnsopimuksen perusteella lakkautettu Isänmaallinen Kansanliike ei voinut asetaan ehdokkaita. Pääministeri Paasikivi oli vedonnut sodanaikaisiin poliitikkoihin, jotta nämä eivät asettuisi ehdokkaiksi. SKDL sai neljänneksen parlamenttinpaikoista.

Zdanov varoitti mustaamasta Mannerheimia sotasyyllisenä. Mannerheimin erottamissuunnitelman takana olivat kommunistit Ville Pessi, Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino.
Keväällä 1945 palajstuneet asekätköt olivat parantaneet presidentivaihdon mahdollisuuksia. Paasikivellä oli presidenttikuumetta. Paasikvi oli ollut yhteydessä Moskovasta palanneeseen Kekkoseen ja Kekkonen katsoi olevan "välttämätöntä, että presidentti eroaa virastaan". Kekkonen sanoi huomannneensa, miten suuren arvon venäläiset panevat minulle Venäjällä, ja että asiat eivät voi mennä niin, että minun auktoriteettia ei tarvittaisi." Paasikivi vastasi ja sanoi, että hän oli ehtinyt mainita Mannerheimille Kekkosen pääministeriehdokkaana.
Paasikiven ja Kekkosen mielestä tilanne oli paradoksaalinen: pidettin jopa mahollisena, että silloinen hallitus lähtisi ja Mannerheim jäisi paikalleen turvautuen toisenlaiseen hallitukseen.

Sotasyyllisyysasia

Zdanovin ja äärimmäisen vasemmiston yhteisenä intressinä sotasyyllisyyskymyksessä oli saada Väinö Tanner syrjään poliittisesta elämsätä. Oikeusministeri Urho Kekkonen oli yhdessä RKP:n John Österholmin ja vasemmiston aktivistien kanssa laatinut välikysymyksen. Tähän välikymykseen oikeusministeri Kekkonen laati pääministeri Paasikivelle vastauksen. Merkittävämpi asia oli kuitenkin Pravdan pääkirjoitus 8.8.1945, jossa painotettiin Suomen Itä-Karjalassa harjoittamaa miehityspolitiikkaa. Pääkirjotuksessa näkyy Otto Wille Kuusisen käden jälki.
Oikeusministeri Kekkosen käydessä 19.10. Zdanovin puheilla tämä korosti selvästi oikeudenkäynnille antamaansa poliittista tarkoituksenmukaisuutta. Tanner oli Zdanovin mielestä suurempi sotasyyllinen kuin pääministeri LInkomies. Sotasyyllisyysoiekudenkäynti ilman tanneria olisi kuin auto ilman kuljettajaa. Zdanov puuttui oikeudenkäyntiin.
Sotakorvauksilla oli neuvostoliittolaisille, kuten myös suomalaisille, omat käyttötarkoituksensa. Suomen onnistui amerikkalisten luottojen turvien selviytyä sotakorvauksista. Suomesta tuli neuvostotalouden jatke.

Sopimus ystävyydestä ja avunannosta

Vuoden 1948 YYA-sopimus ei ollut Suomen kommunistien keksintö. Kun puolustusopimus oli alkutalvesta 1945 tullut puheeksi Zdanovin ja Mennerheimin kesken, niin pääministeri Paasikivi oli ehdottanut LVK:n puheenjohtajalle malliksi Neuvostoliiton Terijoen hallituksen kanssa solmimaa YYA-sopimusta.

Lähdeaineisto: Jukka Nevakivi Zdanov Suomessa ISBN 951-1-13274-1

Tornin miehet

Stefan Smirnov (1924-1995) on niitä venäläisiä, joiden kohtalot liittyivät sodanjälkeisinä aikoina mitä tiiviimmin Suomen vaiheisiin. Sen jälkeen kun hän oli sotilastulkkikoulussa oppinut suomea ja toiminut 1944 suomalaisten sotavankien kuulustelijana, hänet nimitettiin liittoutuneiden valvontakomissiona merivoimaosaston tulkiksi Helsinkiin. Myöhemmin hän toimi valvontakomission varapuheenjohtajan Savonenkovin adjutanttina.
Suoritettuaan akateemisen loppututkinnon Smirnov työskenteli Pravdan Suomen- ja Pohjoismaiden-kirjeenvaihtajana vuoteen 1962 saakka sekä NKP:n kansainvälisen osaston Suomea koskevien asioiden esittelijänä 1968-1986. Näissä tehtävissä hän osallistui käytännössä Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden hoitoon ja oli läheisissä tekemisissä monien merkittävissä asemassa olleiden suomalaisten poliitikkojen kanssa. Jäätyään eläkkeelle Smirnov ehti ennen kuolemaansa 1995 julkistaa omat muistelmansa. Kirjan nimi on Tornin miehet.

Työskentely Tornissa
Kun välirauha syyskuussa 1944 solmittiin, liittoutuneiden valvontakomissio saapui Helsinkiin valvomaan rauhanehtojen täyttymistä.
Komission nelisenkymmentä brittiä majoittuivat yksityisasuntoihin Eirassa ja Kaivopuistossa, mutta yli kaksisataa venäläistä asettui asumaan keskustan hotelleihin, Cosmopoliteen Kalevankadulle, Kareliaan Kaisaniemenkadulle ja Torniin, joka oli valvontakomission päämajana kolme vuotta.
Neuvostoliiton valvontakomission kärkiryhmä saapui Torniin kenraali Grigori Savonenkovin johdolla 26. syyskuuta 1944. Komission johtajaa, kenraalieversti Andrei Ždanovia odotettiin Suomeen vasta lokakuussa. Hän ei asunut Tornissa vaan etupäässä Latvian entisessä lähetystötalossa Kaivopuistossa. Neuvostoliiton lähetystöön Bulevardilla hän ei voinut majoittua, sillä Neuvostoliitto oli pommittanut sen maan tasalle jo talvisodan alussa. Uusi lähetystötalo Tehtaankadulla valmistui suomalaisten sotakorvaustyönä vasta 1952.
Tornissa venäläisiä odotti epämiellyttävä yllätys. Valvontakomission käyttöön oli varattu neljä alinta kerrosta, mutta viidennestä kerroksesta ylöspäin hotelliin oli kerätty internoitua saksalaisia. Välissä vain pieni suomalaisten konekiväärimiesten ryhmä erotti saksalaiset venäläisistä.

Valvontakomission tulkki Stefan Smirnov linnoittautui yhdessä kolmen muun upseerin kanssa Tornin toisen kerroksen huoneisiin 212 ja 213. Ovien eteen he tekivät huonekaluista barrikadit saksalaisten päällekarkauksen varalta.
"Jos tulisi pakko myydä nahkamme, niin ainakin myisimme ne korkeimpaan mahdolliseen hintaan. Niinpä kävimmekin makuulle riisuutumatta ja pistoolit tyynyjen alla. Ja totta puhuen unemme oli melko hataraa: jännitystä riitti aamuun saakka", Smirnov muistelee ensimmäistä yötään Tornissa muistelmissaan Tornin miehet.

Ensimmäinen tehtävä

Aamiaisen jälkeen merivoimien aliluutnantti Smirnov sai ensimmäisen työtehtävänsä. Hänet määrättiin univormussaan lähtemään Tornista yksin ikään kuin aamukävelylle. Hänen oli kuljettava alas Yrjönkatua ja Kalevankatua, käännyttävä Nissenin kulmalta oikealle Mannerheimintielle, ylitettävä se Wulffin kulman kohdalla, siirryttävä sitten Esplanadin puistoon, kuljettava sitä Runebergin patsaalle ja ostettava lehtikioskista aamun lehdet. Samaa reittiä hänen oli palattava Torniin.
Smirnovia jännitti. Tullessaan hotellista Kalevankadulle hän huomasi jalankulkijoiden siirtyvän kadun toiselle puolelle ja pysähtyvän. Ihmisten ilmeet muuttuivat häntä katsoessaan hyvin totisiksi ja huolestuneiksi. Yhdenkään kasvoilla ei näkynyt hymyä.
"Pakostakin muistiini nousivat kuvaukset siitä, kuinka ihmiset suhtautuivat keskiajalla vastaansa tuleviin spitaalisiin", Smirnov kirjoittaa.

Alkuvaiheet LVK:ssä

Päivystykseni aikana Tornin ala-aulaan ilmestyi melko kookas, arveluni mukaan noin 40 vuoden ikäinen, hyvin huolitellusti vaikkei kovin kauniisti pukeutunut nainen. Hän kääntyi puoleeni ja tiedusteli lähes virheettömällä venäjällä, tunnenko Neuvostoliitossa olevan henkilön nimeltä Otto Vilgelmovits Kuusinen. Totta kai nimi oli minulle tuttu. Totuudenmukaisesti myönsin tuntevani mainitun henkilön. Vastauksen saatuaan nainen ilmoitti olevansa Kuusisen tytär, ristimänimeltään Hertta, vapautuneensa juuri suomalaisesta vankilasta ja haluavansa tavata ministeri Orlovin, jonka hän sanoi tuntevansa jo sodanedelliseltä ajalta.

Vauhdikas loppuvuosi 1944 - tapaus Belov

Suomalaisten kuulee joskus ihmetteleävn, miksi niin korkeassa asemassa oleva henkilä lähetettiin LVK:ta johtamaan Suomeen. Kun politbyrossa oli joskus 1944 syksyllä keskusteltu Suomen kanssa solmittavasta välirauhasta, Stalin oli heittänyt ohimennen seuraavan ajatuksen; kun meille kerran kävi toveri Zdanovin johdolla hullusti sodassa Suomea vastaan, niin lähteköön hän nyt Suomeen ja järjestäkään asiat niin, ettei meidän enää koskaan tarvitse lähteä sotaan sitä vastaan.

Komppanian tulo on haluttu salata viimeiseen saakka. Hotelli Torniin majoittuneen liittoutuneiden valvontakomission tulkki, aliluutnantti Stefan Smirnov soittaa vasta myöhään illalla 2. marraskuuta Suomen ulkoministeriöön ja pyytää pikaista rajanylityslupaa 150 miehelle.
Yhdeksän upseeria, 105 miestä, 45 hevosta, 25 hevoskärryä ja useita Gaz-kuorma-autoja ylittää Lauttasaaren sillan ja kulkee verkkaisesti läpi uinuvan 5 500 asukkaan huvilasaaren. Gazeissa palaa venäläiseen tyyliin vain vasen etulyhty.
Kun kolonna on edennyt ohi Lauttasaarentien ja Pohjoisniementien risteyksen, tapahtuu jotakin perin odottamatonta. Kello 1.58, keskellä pimeää syysyötä, kuuluu neljä pistoolinlaukausta.
Syntyy yleistä hälinää. Yksi vartiomiehistä laukaisee konepistoolilla ilmaan.

Tiedustelukomppanian sotilaslääkäri Aleksander Ermakov löytää tieltä kuolleen upseerin.
Vainaja on 38-vuotias Ivan Mihailovits Belov. Belov on rannikkotykistön talouskapteeni, joka ei laisinkaan kuulu tiedustelukomppaniaan.
Kapteenin ruumis nostetaan heinäkärryille ja kuskataan lähistöllä sijaitsevaan Vulcanin korjaamoon, josta kajastaa valoa. Seuraa joukko puhelinsoittoja, joilla dramaattinen tapahtuma viestitetään valvontakomissiolle ja Suomen viranomaisille.
Ermakov tutkii Belovin ampumahaavat. Vainajaan on osunut ainakin neljä luotia, joista yksi kylkeen sattunut on ollut tappava. Varmuuden vuoksi paikalle kutsutaan myös suomalainen lääkäri, majuri Bertel Miesmäki. Lauttasaareen rientävälle suomalaiselle rikospoliisille kuvaillaan syylliseksi suomalaista sotilashenkilöä, jolla oli ollut salkku ja joka oli käyttänyt silmälaseja.

Perjantaina päivällä Suomen hallitukselle jätetään selväsanainen nootti, jonka on allekirjoittanut valvontakomission napamies, pelätty kenraalieversti Andrei Zdanov.
- Liittoutuneiden valvontakomissio mitä jyrkimmässä muodossa vaatii upseeri Belovin murhaan syyllistyneiden viipymätöntä etsintää ja vangitsemista, komission johtaja jyrähtää.
Suomen hallitus kokoontuu iltapäivällä. Vain viisi ministeriä jää paikalle, kun esityslistassa edetään kohtaan "Lauttasaaren juttu". Murhatutkimuksia valvomaan asetetaan toimikunta, jonka johtajaksi tulee sisäministeri Kaarlo Hillilä (ml) ja muiksi jäseniksi oikeusministeri Ernst von Born (r) sekä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Eero A. Wuori (sd).
Vähäpätöisemmät miestapot, ryöstöt ja raiskaukset saavat nyt jäädä, sillä Belovin murhaajan kiinnisaanti on ulkopoliittinen pakko. Verityötä selvittää yli 70 tutkijaa. Helsingin rikospoliisi, valtiollinen poliisi ja puolustusvoimien valvontaosasto tekee kahden kuukauden aikana yli 2 200 kuulustelua.

Helsinkiin ja sen ympäristöön rakennetaan yli 300 tutkijan tiedottajaverkosto. Postinkantajat, taksikuskit, ravintoloiden vahtimestarit, mustan pörssin kauppiaat ja ilotytöt kyttäävät tietoja, joita poliisi tarvitsee.
Valvontakomissio kieltää murhan uutisoinnin. Kansalaisille ei saa kertoa edes sitä, että Suomen hallitus on luvannut ratkaisevasta vihjeestä 300 000 markan palkkion.
Heti murhayönä puna-armeijan sotilaat pidättävät kapteeni Onni Laaksosen, joka epäonnisesti ajaa tarkistusmatkallaan suoraan surmapaikalle. Vartiopäällikkö pääsee jatkamaan matkaansa varhain aamulla, mutta asia ei jää siihen. Tyynnyttääkseen valvontakomission kiukkua Suomen poliisi pidättää hänet jo seuraavana päivänä.
Ampumapaikalta löydettyjä hylsyjä ei kuitenkaan ammuttu Laaksosen Walther-pistoolilla. Silti hänet lasketaan vapaalle jalalle vasta marraskuun lopulla.

Toinen pidätetty on lauttasaarelainen työnjohtaja, joka onnettoman ryyppyreissunsa aikana on kadottanut pistoolinsa. Rikospoliisi pidättää hänet sen jälkeen, kun hän on laittanut aseestaan katoamisilmoituksen Helsingin Sanomiin. Linnareissu päättyy vasta helmikuussa 1945. Työnjohtajan ryyppykaveri on tunnustanut kähveltäneensä tämän tuliaseen.
Tutkijat tekivät kaikkensa. Kiihkeimmässä vaiheessa he käyttävät sisäministeri Hillilän luvalla jopa Pöytäviinaa tietolähteidensä voitelemiseksi. Rikospoliisin päällikkö Jarl Takolander joutuu kuitenkin tammikuussa 1945 kirjoittamaan loppuraportin, jossa ratkaisu jää auki.

Historian unhoon painunut verityö putkahtaa kunnolla julkisuuteen vasta 1990-luvun puolivälissä. Nkp:n kansainvälisellä osastolla Suomen asioissa elämäntyönsä tehnyt Smirnov julkaisee muistelmakirjan Tornin miehet. Siinä hän tekee itsestään Lauttasaaren yön tarmokkaan sankarin.
Kaiken lisäksi Smirnov pitää Belovia itsensä sijaiskärsijänä. Hänen tietojensa mukaan hyvin suppeassa suojeluskuntapiirissä oli päätetty kostaa valvontakomission 30. lokakuuta esittämä vaatimus suojeluskuntien lakkauttamisesta. Attentaatin kohde eli puna-armeijan osastoja opastava merivoimaosaston upseeri Smirnov olisi valittu kuuntelemalla Tornin puhelinlinjoja.
Pahaksi onneksi Belovillakin oli yllään merivoimien pukimet, joten suojeluskuntalaiset ampuivat väärän miehen. Tämä on Smirnovin näkemys asiasta.

Kekkosen kontaktit

Nykypolven suomalaisille voin kertoa Jelisejevin toimineen siihen aikaan LVK:n poliittisen neuvoksen apulaisena ja mm. Urho Kekkosen kotiryssänä LVK:n piirissä. Smirnov kertoo kirjassaan myös Neuvostoliiton suurlähetystön konsulaattiosaston päälliköstä, kapteeni Kotovista, joka toimii Neuvostoliiton Helsingin diplomaattiedustuksen läetystösihteerinä ja suurlähetysneuvoksena ja joka tunnettiin Urho Kekkosen kontaktimiehenä eli kotiryssänä.

Valvontakomission toiminta

Valvontakomissio painosti Suomen hallituksia ja antoi tylyjä, pikkutarkkoja määräyksiä. Ulkomaalaisia luovutettiin Neuvostoliittoon. Armeijaa ja poliisia puhdistettiin ja järjestöjä lakkautettiin. Kirjoja takavarikoitiin ja teatteriesityksiä joutui mustalle listalle.
Komission kakkosmiehen, kenraali Savonenkovin huone oli neljännessä kerroksessa Yrjönkadun puoleisella käytävällä. Siellä sai kuulla kunniansa sisäministeri Yrjö Leino 1946 sen jälkeen kun Tornin seinään oli vapun aikaan heitetty kivi ja kaksi valkolakkista henkilöä oli huudellut loukkauksia valvontakomission jäsenille.

Kahdeksantena heinäkuuta 1947 pääministeri Mauno Pekkala toi Tornista presidentti J. K. Paasikivelle Savonenkovin viestin. Neuvostoliitto ei sallinut Suomen saavan Marshall-apua Yhdysvalloista.
"Tämä on hirmuista! Mitä tästä meidän elämästämme tulee? Mitä aikomuksia venäläisillä on? Arvatenkin saadaan täällä aikaan samanlainen komento kuin Unkarissa", Paasikivi kirjoitti päiväkirjaansa samana päivänä.

Vuoteen 1946 mennessä kaikkiaan 73 henkilöä oli pidätetty häiritsevästä esiintymisestä valvontakomission jäseniä kohtaan. Ilman rangaistusta jäivät ilmeisesti ne Ressun oppilaat, jotka kertoman mukaan olivat kadun toisella puolella maalanneet puluja punaisiksi.
Kolmen vuoden kuluttua valvontakomissio palasi Moskovaan. Torni luovutettiin takaisin suomalaisille 25. syyskuuta 1947. Samana päivänä Moskovaan matkusti myös komission tulkki Stefan Smirnov, joka palasi Helsinkiin 1952 Pravdan kirjeenvaihtajaksi. Torni oli komission jäljiltä siivottomassa kunnossa. Talon tarkastuksessa vauriot kirjattiin ylös. Lista oli pitkä.
Huonekalut oli rikottu, vuodevaatteet turmeltu, patjat veren, virtsan ja musteen tahrimat, ikkunaverhot revitty, kylpyhuoneet lavuaareineen ja vessanpönttöineen ja ammeineen hajotettu. Nykyiseen näköalakabinettiin oli rakennettu biljardisali ja kellarista löytyi tiettävästi vakoilukeskus. Kesti kauan ennen kuin Torni toipui ennalleen. Pula-ajan Suomessa se ei ollut helppoa.

Lähdeaineisto:
Stefan Smirnov Tornin miehet ISBN-31-0014-6
Paasikiven päiväkirjat 1944-1956

Arabian lakko

Arabian lakoista historiankirjoitus kertoo näin: Kommunistien syrjäyttäminen hallitusvastuusta kiristi heti ilmapiiriä ja työmarkkinahäiriöt lisääntyivät. Vaikein tilanne syntyi Arabian posliinitehtaalla Helsingissä. Arabian selkkaus näyttää liittyneen kommunistien poliittiseen lakkoliikkeeseen, joka oli tarkoitus kehittää huippuunsa Venäjän vallankumouksen vuosipäiväksi.
Työläisten perusvaatimus oli 20 prosentin palkakorotus, jonka työnantaja tietysti torjui. Lakko puhkesi ilman SAK:n lakkolupaa ja keskusjärjestö sanoutui siitä julkisesti irti. Maan eri puolilla puheksi tukilakkoja. Hallitus yritti painostaa lakkolaisia työhön vetoomuksilla, mutta turhaan. Työnantaja ilmoitti erottavansa kaikki, jotka eivät tule töihin 3.11.1948.
Tämä nostatti jo sosiaalidemokraattienkin vastarintaa, mutta työväenpuolueet eivät löytäneet yhteistä linjaa. Lakko raukesi siihen, että työntekijäpuoli perääntyi ja työnantaja lupasi antaa erotetuille etusijan uutta väkeä palkattaessa.

Arabian lakko oli työmarkkinasisällöltään melko tavanomainen, mutta muuten se oli merkittävä tapaus. Se oli poliittinen lakko, ja se oli merkittävä myös siksi, että poliisi puuttui Suomen oloissa harvinaisen voimakkaasti lakon kulkuun. Ratsupoliisien väitettiin ahdistelleen lakkolaisia sapelleillaan "jopa rautiovaunuhin ja talojen porteille". Sisäministeri Aarre Simonen sai näistä Sapeli-Simosen nimen. Arabian lakko repäisi SDP:n ja kommunistien välisen kuilun ammolleen myös ammattiyhdistysliikkeessä.
Työväenpuolueen hallitus joutui puolustuskannalle, mutta ei suvainnut järjestäytyneen työväen häiriköintiä. Paasikivi kannusti ministereitään tinkimättömään laillisuuslinjaan. Hän kirjoitti päiväkirjassaan ihastuneita kommentteja siitä, että mikään muu kuin sosiaalidemokraattinen hallitus ei olisi voinut hoitaa tätä tilannetta.

Katso mitä muissa lähteissä on kerrottu Arabian lakosta

Arabian lakko
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arabian_lakko

Yle arkisto
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=37&a=729

Kruununtekijät
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/tt2005/nettiversio/ka10.htm

Arvo Hautala
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arvo_Hautala

Kehuttiin lakkokenraaliksi

Arvo Hautala kirjoittaa kirjassaan Kehuttiin lakkokenraaliksi näin: Minut valittiin osastoni luottamusmieheksi. Mielestäni korjattavia epäkohtia oli paljon, ja siksi olin innokas toimimaan. Kerran tulivat Erkki Aho ja Matti Matilainen luokseni ja kysyivät, haluasinko liittyä Suomen kommunistiseen puolueeseen. Vastasin, etten tuntenut riittävän hyvin SKP:n ohjelmaa ja sääntöjä, mutta tutustuisin niihin mielelläni. Sain luettavakseni ja päätin pyrkiä SKP:n jäseneksi. Liittymsipäivämääräksi tuli 30.12.1945.

Vuoden 1945 alussa valittiin luottamusmieheksi Erkki Aho. Kun vuorineuvos C.G. Herlitz sai kuulla vaalista, hän oli varsin kauhistunut. Hän kutsui Erkki Ahon luokseen, ja ihmetteli valinnan tarkoitusta, Ahon selitettyä luottamusmiehen tehtäviä vuorineuvos päätteli, että hänen tehtaalleen oli syntymässä vaarallinen organisaatio. Hän ilmoitti erottavansa Ahon. Kun työntekijät kävivät kysymässä Erkki Ahon erottamisen syytä, sanoi Herlitz, ettei tehtaalla tarvittu kahta pääluottamusmiestä. Hän sanoi olevansa itse kaikkien pääluottamusmies.

Ahon erottaminen nostatti myrskyn. Työntekijät pitivät kokouksen ja päättivät, että ellei erottamista peruttaisi, pysähtyisivät työt välittömästi. Näin tapahtui. Lakko alkoi helmikuun 25. päivänä 1945.

Ilmeisesti työnantajaliitto valisti vuorineuvos-patriarkkaa neuvolla, että olisi viisainta hyväksyä pääluottamusmies ja peruuttaa Ahon irtisnaominen. Lakko oli yksimielinen, ja niin Herlitz lakon kestettyä 12 päivää uskoi, että hänen täytyi perääntyä. Tehtaan johto ilmoitti peruuttavansa erottamisen, kutsuvansa Erkki Ahon takaisin tehtaan palvelukseen ja maksavansa lakon ajalta täyden palkan.

Poliisi toiminta herättää ihmetystä

Arvo Hautala kertoo kirjassaan poliisin toiminnasta seuraavaa: "Kun ratsut hyökkäsivät koivikosta kadulle, ne kaatoivat kumoon katukäytävällä pyöräänsä taluttaneen tehtaan työläisen Väinö Kinnusen. Kinnunen joutui lääkärinhoitoon pitkäksi aikaa. Hyökkääjien raivoa osoitti, että he ajoivat työläisiä takaa yksityisille pihamaillekin. Poliisit vetivät ampuma-aseensa ja uhkasivat ampua, vaikka heidän edessään oli enimmäkseen naisia, ja kaikki mielenosoittajat tietenkin olivat aseettomia. Työläisltä lyötiin käsiä poikki ja aiheutettiin ja heille muita vammoja. Valokuvaajana toiminut, myöehmmin oopperalaulaja Gustav Lönnström joutui pahoinpidellyksi raitiovaunun ovella ja häneltä rikottiin kamera.

Vierelläni seisseestä piiska-autosta kävi käsiksi pari rotevaa poliisia nuoreen rouvaan, joka oli jähmettynyt aidan viereen. Rouva piteli aidasta kiinni, jolloin toinen poliisi yritti polvellaan potkaista häntä.Poliisit tarttuivat rouvaan yhdessä, riuhtaisivat hänet irti aidasta ja kantoivat poliisiautoon. Rouvaa, joka ei ulottunut poliisimiehiä edes napaan asti joutui raastuvanloikeuteen poliisien pahoinpitelystä.
Poliisit ajoivat ihmiset ulos kahvila Intiasta, jossa ei ollut tapahtunut mitään häiriöitä eikä väitettykään tapahtuneen. Jos joku uskalsi ehdottaa poliiseille rauhallisempaa käyttäytymistä, niin useissa tapauksissa tämä ehdottaja pidätettiin tai häntä hakattiin kepeillä ja pampuilla, Poliisit huutelivat: - Ammunko minä? Lyökää niitä. Pitäkää kitanne kiinni!
Suhtatumiseni poliisiin ja lakiin tapahtui suuri muutos. Olin pitänyt arvossa valtion palveluksessa olevaa järjestysvaltaa. En olisi uskonut poliisivoiman saavan käskyä niin alhaisiin ja raakohin tekoihin".

Erkin kommentti: Arabian lakosta on historinakirjoituksessa annettu osittain väärä kuva. Todellinen syy lakkoihin oli yrityksen johtamistapa ja työolosuhteet. Kysymyksessä oli vuorineuvos C.G. Herlitzin arvovalta. Poliisin toiminta ei ole ollut lainmukaista. Nämä asiat on haluttu peitellä ja kirjoittaa historiankirjoitus vahvemman oikeudella totuutta vääristeleväksi. Siksi historiankirjoitus Arabian lakon osaltakin olisi tehtävä uudelleen.

Asekätkentätuomiot on purettava

Syksyllä 1944 käynnistynyt asekätkentä kuuluu Suomen lähihistorian kohutuimpiin tapahtumasarjoihin. Kun toiminta alkukesästä 1945 paljastui, havaittiin että kätketyillä aseilla olisi voitu varustaa 35 000 miestä. Seurasi monivuotinen oikeusprosessi, jossa 1488 henkilöä tuomittiin vankeuteen.

Katso Asekätkentä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asek%C3%A4tkent%C3%A4

Miten päämaja toimi?

Kaiken keskipiste oli ylipäällikkö, Suomen marsalkka Mannerheim. Päämajan sisärenkaaseen kuuluivat yleisesikunnan päällikkö jalkaväenkenraali Heinrichs, tykistön tarkastaja ja tykistönkenraali Nenonen, päämajoitusmestari kenraaliluutnantti Airo, komentoesikunnan päällikkö kenraalimajuri Tuompo ja tiedustelujaoston päällikkö eversti Paasonen. He kaikki ruokailivat marsalkan pöydässä.

Seuraavan portaan muodostivat osastopäälliköt. Osastopäälliköt toimivat keskenään tiiviissä yhteistyössä. Operatiivisen osaston päällikkönä toimi lähes koko sodan ajan eversti Valo Nihtilä, joka henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan oli hankkinut esimiestensä ja rintamakomentajien varauksettoman luottamuksen sekä alaistensa kunnioituksen.

Ajatus hajavarastoinnista syntyy

Elokuun 4. päivänä 1944 Haahden keskustelukumppanina oli majuri, Mannerheim-ristin ritari Reino Lukkari, Haahden kadettitoveri ja erittäin läheinen ystävä. Lukkari oli tullut päämajan linnoitusosastosta Myllykoskelta Mikkeliin ja tapasi Haahden ensin tämän virkapaikalla ja myohemmin asunnossa. Ajatukset liikkuivat pian yhteisillä linjoilla. Haahden ja Lukkarin keskustelu päättyi kolmeen oivallukseen, joiden varaan koko myöhempi asekätkentäjuttu rakentui. Ajattelun lähtökohtana oli toteamus, että jos vielä vetäydytään ja joudutaan sotaan Sisä-Suomessa tai jos maa miehitetään, siviiliväestöä ei voi evakuoida. Tämä on otettava huomioon kaikkea muuta toimintaa suunniteltaessa. Toiseksi toiminnana onnistumisen edellytyksenä on, että materiaalivarastoja on kaikkialla maassa. Ja kolmanneksi tarvitaan paikalliset olosuhteet ja paikallisen väestön tuntevat korkealuokkaiset komentajat, joiden on luotava tukielimensä paikallisasukkaiden keskuuteen.

Asekätekntäjutun alkuunpanija ja johtajana toimi paamajan operatiivisen osaston maavoimatoimiston 36-vuotias everstiluutnantti Usko Sakari Haahti. Hän sai luvan ja tuen toimnnalleen esimieheltään Valo Nihtilältä. Toiminnan suunnitteluviaheessa olivat mukana pieneerimajurit Reino Lukkari ja Reino Arimo. Ennen Haahden johtoajatuksen hyväksymistä Nihtilä oli pohtinut yhdessä Airon ja toisaalta järjestelyosaston päällikön eversti Urho Tähtisen kanssa niitä toimia, joihin pahimman varalta olisi ryhdyttävä. Elokuun lopussa Nihtilä esitteli Tähtiselle ajatuksen aseiden hajavarastoinnista. Kenraaliluutnantti A.F.Airo tiesi, että hänen alaisensa eversti Nihtilän johdolla tehtiin syksyllä 1944 valmisteluja mahdollisen miehityksen varalta.

Asekätkentäorganisaatio

Asekätkentäorganisaation rungon muodostivat suojeluskuntapiireihin sijoitetut 2. yleisesikuntaupseerit. Suojeluskuntapiireissä oli jo ennestään 1. yleisesikuntaupseeri, jonka tehtävä vastasi tämän päivän sotilaspiirin esikunnan järjestelytoimiston päällikön toimialaa, Syksyllä 1944 1. ye-upseerit tekivät hartiavoimin töitä joukkojen kotiuttamisjärjestelyjen kimpussa.

Käskyt jaettiin seuraaville henkilöille:
Helsingin suojeluskuntapiiri S.O. Lindgren ilmoittautumispäivä 27.9.1944. majuri Eero Rinne 4.10.1944
Etelä-Uudenmaan suojeluskuntapiiri majuri Stig Östenson 6.10.1944
Suur-Saimaan suojeluskuntapiiri majuri Tauno Viiri 2.10.1944
Pohjois-Kymenlaakson suojeluskuntapiiri majuri Arvo Ahola 27.9.1944
Etelä-Kymenlaakson suojeluskuntapiiri majuri Antero Rautavaara 3.10.1944, käsky peruttiin ohjeiden antotilaisuudessa, majuri Esko Tulikoura 6.10.1944
Kanta-Hämeen suojeluskuntapiiri majuri Tapio Yrjö-Koskinen 3.10.1944
Lounais-Hämeen suojeluskuntapiiri majuri Paavo Uusitalo 3.10.1944
Lahden suojeluskuntapiiri majuri Antero Aakkula 27.9.1944
Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiiri kapteeni Martti Komulainen 27.9.1944
Pohjois-Savon suojeluskuntapiiri majuri Jukka Puustinen 28.9.1944
Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiiri majuri YrjöKeinonen 28.9.1944
Savonlinnan suojeluskuntapiiri majuri Reino Pnettinen 2.10.1944
Saimaan suojeluskuntapiiri majuri Veikko Toivio 27.9.1944
Raahen suojeluskuntapiiri majuri Pnetti Valkonen 28.9.1944, käsky peruttiin
kapteeni Kurt Noroviita 28.9.1944 käsky peruttiin
kapteeni Osmo Vihma 28.9.1944
Kokkolan suojeluskuntapiiri majuri Erkki Väänänen 28.9.1944
Kainuun suojeluskuntapiiri majuri Erkki Hirvonen 27.9.1944
IIsalmen suojeluskuntapiiri majuri Toivo Hannila 28.9.1944
Oulun suojeluskuntapiiri majuri Aito Keravuori 28.9.1944
Länsi-Pohjan suojeluskuntapiiri majuri Eino Lassila
Vaasan suojeluskuntapiiri Axel Holmberg 2.10.1944
Sisä-Suomen suojeluskuntapiiri majuri Jukka Malmivaara 2.10.1944
Etelä-Pohjanmaan läntinen suojeluskuntapiiri everstiluutnantti Toivo Luukko 2.10.1944, kapteeni Aulis Pohjakoski 11.10.1944
Etelä-Pohjanmaan itäinen suojeluskuntapiiri everstiluutnantti Paul Aalto 2.10.1944
Jyväskylän suojeluskuntapiiri majuri Eero Kivelä 28.9.1944
Porin suojeluskuntapiiri majuri Olavi Arimo 3.10.1944
Etyelä-Satakunnan suojeluskuntapiiri kapteeni Arvo Pentti 3.10.1944
Pirkka-Hämeen suojeluskuntapiiri majuri Aimo Mattila 28.9.1944
Pohjois-Satakunnan suojeluskuntapiiri majuri Antti Hänninen 28.9.1944
Vakka-Suomen suojeluskuntapiiri majuri Lauri Miettinen 2.10.1944
Turunmaan suojeluskuntapiiri kapteeni Holger Korgerus 2.10.1944
Varsinais-Suomen suojeluskuntapiiri everstiluutnantti Yrjä Vasama 27.9.1944
Salon suojeluskuntapiiri majuri Niilo Hakala 2.10.1944, käsky peruttiin ohjeiden antotilaisuudessa
kapteeni Arvo Vikström 6.10.1944
Raaseporin suojeluskuntapiiri majuri Lars Laxen 27.9.1944
Pohjolan suojeuskuntapiiri oli tällöin vielä pääosin saksalaisten hallussa.

Maakunnan miehet

Asekätkeijöiden todellista määrää on vaikea arvioida. On ilmeistä, että heitä on viiden- ja kymmenentuhannen välillä. Oltiin valmiita taistelemaan looppuun asti, jos niin käskettiin. Niinpä asekätkentä kasvoi muutamassa päivässä eräänlaiseksi kansanliikkeeksi, jossa tuhannet suomalaiset pyrkivät tekemään parhaansa maansa itsenäisyyden hyväksi. Lähes kaikkia asekätkennässä mukana olleita yhdisti velvollisuudentunnon ohella suojeluskunta-aate. Oli kuntia, joiss alähes kaikki asekuntoiset miehet kuuluivat suojeluskuntaan. Myös kuntien ja kylien tärkeimmät miehet kuuluivat suojeluskuntaan. Tärkeimmät mielipidevaikuttajat olivat poikkeuksetta oman suojelukuntansa johtomiehiä. Asekätkijät olivat miehiä - tosin mukana oli yhdeksän naistakin. Asekätkeijöiden keski-ikä oli 39 vuotta.

Kokkolan suojeluskuntapiiri

Kokkolan suojeluskuntapiirin luutnantti Toivo Saastamoinen, 34 vuotta, tunsi alueen ja sen vaikuttajat. Kiertäessään piirissä hän keskusteli tialnteesta suojeluskuntien paikallispäälliköiden kanssa, Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että jotain on tehtävä. Pelättiin, että suojeuskuntalaiset menettävä aseensa, jolloin pohjalaisilla ei olisi välineitä kotiseutunsa puolustamiseksi. Siksi katsottiin, että olisi viisaisnta panna osa aseista parempaan talteen. Lokakuun alussa Väänänen ja Saastamoinen kiersivät piirin kunnissa: Kälviä, Kannus, Lohtaja, Himanka, Kalajoki, Ylivieska, Reisjärvi, Perho ja Ullava. Kätkettävä materiaali tuli pääasiassa piirin ulkopuolelta.

Suhosen komitean nollatutkimus

Paljastuneiden asekätköjen selvittämiseksi asetettiin 16.1.1945 tutkimuselin A, joka paremmin tunnettiin Suhosen komiteana, Tämän elimen johtajaksi määrättiin Tampereen poliisimestari Suhonen ja sihteeriksi Suhosen alainen komisario Kylmänen, Tutkintaelin sai tehtäväkssn asekätköjen etsinnän ja tukimisen yhdessä maaherrojen, poliisitarkastajien ja puolustusvoimien pääesikunnan valvontaosaston kanssa. Sen työ jäi nollatutkimukseksi. Jokainen ilmianto tutkittiin etukäteen. Jos se käsitteli järjestäytynyttä asekätkentää, kätköpaikkaa muutettiin tai tutkimus järjestettiin niin, ettei mitään löytynyt. Tehtiinpä myös perättömiä ilmiantoja. Näin toimien tutkimuselin ei löytänyt mitään merkittävää ja sen toimnta päätettiin lopettaa tuloksettomana.

Oulun ilmianto

Huhtikuun 23. päivän SKDL:n Oulun piiri ja Haapaveden osasto tekivät virallisen ilmoituksen Haapavedellä sijaitsevasta "todellisesta asekätköstä". Ilmoitetusta pakasta löytyi vaatetavaraa. Vapun aattona iiläinen mies ilmoitti tietävänäsä Iissä olevasta asekätköstä. Poliisit löysivät 60 erilaista asetta sekä ampumatarvikkeita. Huhti-toukokuun vaihteessa saatiin tietää, että vänrikki Sulo Uiton osastossa palvellut, täydennysmiehenä mukaan otettu sotamies Lauri Kumpulainen, 23, oli tavattu Oulussa myymässä ilmeisesti elintarvikekätköstä varastamiaan säilykepurkkeja. SKDL:n Oulun piirin toimisto toimi Lauri Kumpulaisen apuna ja näin alkoi asekätkentäjutun vyyhti purkautua.

Taannehtiva laki

Pidätetyiltä oli riistetty ihmisoikeudet. Tehtyyn kantelun euskunnan oikeusasiamies Reino Kuuskoski teki ei anna aihetta vastauksen. Eduskunta keskusteli asekätkennnästä useaan otteeseen tutkimusten pitkittyessä. Syyskuun 26. päivänä 1945 kokoomuksen kansanedustaja Arvo Salminen teki kyselyn pidättyinä olevien henkilöiden kohtelusta. Sisäministeri Leino vastai siihen marraskuun 13. päivänä torjuen syytokset aiheettomina.

Ennen sisäministerin vastausta oikeusministeri Kekkonen piti lokakuun 5. päivänä radiossa puheen, jossa jyrkin sanoin tuomitsi asekätkennän vaarallisena seikkailuna ja piti suurimpana onnettomuutenea koko maalle. Hän kehotti jokaista suomalaista auttamaan viranoamisia jutun tutkinnassa.
Oikeusministeriö sai vihdoin valmikksi asekätekntälain luonnoksen niin, että hallitus jätti 9.8.1946 esityksen "laiksi asellisen toiminnan luvattoman valmistelun ranakisemisesta eräissä tapauksissa" Lakiesitys aiheutti eduskunnan vilkkaan keskustelun. Laki oli taannehtiva. Asekätkentälain voimaantulon jälkeen voitiin ryhtyä valmistelemaan oikeudenkäyntiä.

Asekätkijöitä alueeltamme

maanviljelijä Annala Fredrik Kannus 2 kk vankeutta
varatuomari Arjama Aulis Raahe 5 kk vankeutta
maanviljelijä Autio Erkki Reijsärvi 2 kk vankeutta
maanviljelijä Eeli Erkkilä Oulainen 2 kk vankeutta
maanviljeijä Lauri Harja Lumijoki 3 kk vankeutta
maanviljelijä Uuno Hilden Pyhäjoki 2 kk vankeutta
työnjohtaja Veikko Humina Lumijoki 4 kk vankeutta
maanviljelijä Matti Hyytinen Oulainen 3 kk vankeutta
maanviljelijä Juho Kerola Lumijoki 1 kk vankeutta
sähköttäjä Jouko Kilpeläinen Käviä 3 kk vankeutta
maanviljelijä Arvi Kujala Haapavesi 5 kk vankeutta
työmies Viljam Kumpumäki Haapavesi 1 kk vankeutta
asioitsija Markus Laakkonen Haapajärvi 1 kk pidätettynä
maanviljelijä Otto Laitinen Haapavesi 5 kk vankeutta
maanviljelijä Hiski Leskelä Pyhäjärvi 2 kk vankeutta
työnjohtaja Aarne Mellin Haapavesi 2 kk vankeutta
maanviljelijä Toivo Niemi Merijärvi 2 kk vankeutta
maanvilelijä Olavi Paajanen Pyhäjärvi 2 kk vankeutta
maanvilejiljä Evert Pietiläinen Pyhäjärvi 3 kk vankeutta
johtaja Urho Porma Haapavesi 3 kk vankeutta
maatyömies Toivo Puolitaival Haapavesi 3,5 kk vankeutta
maanviljelijä Uuno Rahtula Lumijoki 3 kk vankeutta
nimismies Yrjä Reinilä Raahe 2 kk vankeutta
kauppias Ebert Ruuskanen Pyhäjärvi 4 kk vankeutta
maanviljelijä Erkki Rytky Haapavesi 2 kk vankeutta
maanviljelijä Vilho Rytky 2 kk vankeutta
talollinen Lauri Selin Haapvesi 3 kk vankeutta
työmies Arvi Sulkala Haapavesi 2 kk vankeutta
maanviljelijä Kaarlo Tanska Merijärvi 4 kk vankeutta
satamakapteeni Erkki Tuikkala Raahe 3 kk vankeutta
maanviljelijä Kosti Vahe Haapavesi 3 kk vankeutta
maanviljelijä Antti Vedenpää Reijärvi 2 kk vankeutta
maanviljelijä Johan Vehkalahti Reisjärvi 4 kk vankeutta
maanviljelijä Johannes Vesa Lumijoki 1 kk vankeutta
opettaja Matti Viitanen Pyhäjoki 2 kk vankeutta
kunnankirjuri Jaakko Vuori Oulainen 4 kk vankeutta
työnjohtaja Arvi Välimaa Oulainen 2 kk vankeutta
kanttori Martti Saari Ylivieska 2 kk vankeutta

Erkin kommentti: Eversti Matti Lukkarin kirja on erinomainen selvitys asekätkentäjutusta. Asekätkijöitä kohdeltiin ihmisoikeuksien vastaisesti heidän pidätettynä ollessaan. Laillisuusvalvonta ei ole muuttanut toimintatapojaan sodan ajoista. Laillisuusvalvonta on verovarojen tuhlausta virkavastuulla. Se on yhtä turhaa kuin nunnan nännit ja paavin pallit. Asekätkentäjutun tuomiot on annettu länsimaisen oikeuskäytännön vastaisesti eli taannehtivan lain perusteella. Kaikki tuomiot on purettava. Eduskunnan on säädettävä laki, jonka perusteella korkein oikeus voi purkaa tuomiot.

Lähdeaineisto

Matti Lukkari Asekätkentä ISBN 951-1-08013-X

Pertti Kilkki Valo Nihtilä - päämajan eversti ISBN 951-0-19481-6

Kuka ampui kapteeni Ivan Belovin?

Ivan Belov oli venäläinen kapteeni, joka kuoli neljään pistoolinlaukaukseen marraskuun yönä 1944 Lauttasaaressa. Näistä laukauksista käynnistyi tapahtumasarja, joka on yksi merkillisimmistä Suomen sodanjälkeisessä historiassa.

Vain puolitoista kuukautta välirauhan solmimisen jälkeen tapahtunut veriteko kiristi Suomen valtiojohdon hermoja. Venäläisupseerin ampuminen pääkaupungin liepeillä oli viimeinen asia, jota sodasta toipuvan maan hallitus kaipasi. Liittoutuneiden valvontakomissio esitti jyrkän nootin, ja miehityksen vaara kummitteli kaikkien mielessä. Hallitus pani vauhtia Lauttasaaren jutun tutkimuksiin. Niihin määrättiin ennenkuulumattoman vahva tutkijajoukko. Selvitystyöstä paisui kaikkien aikojen laajin yksittäiseen murhaan kohdistunut tutkimusprosessi Suomessa. Silti juttu jäi selvittämättä.

Erikoista Lauttasaaren välikohtauksessa on myös se, että siitä tiedetään niin vähän. Huhuja kiersi aikoinaan paljonkin, mutta tosiasiat ovat jääneet pimentoon. Tapauksen jälkeen siitä ei kirjoitettu Suomesssa sanaakaan julkisuudessa - välikohtaus yksinkertaisesti vaiettiin kuoliaaksi. Hiljaisuutta kesti vähäísin poikkeuksin yli 50 vuotta.

Arkistojen avautuminen 1990-luvulla toi lisävaloa Lauttasaaren tapahtumiin. Lauttasaaren juttua koskevat paperit ovat olleet vuodesta 1992 lähtien tutkijoiden käytössä. Kansallisarkiston aineistossa on Valpon omia papereita ja Lauttasaaren välikohtausta käsittelevät rikospoliisin asiakirjat: päivittäiset selonteot, loppuraportti, havainnepiirustukset ja runsasti kuulustelupöytäkirjoja. Sota-arkiston uumenista löytyi kiinnostavia tietoja tiettyjen upseerien ja heidän joukko-osastojensa toiminnasta syksyllä 1944.

Katso selostus tapahtumasta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ivan_Belov

Gregorius Ekholm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gregorius_Ekholm

Kuka ampui kapteeni Ivan Belovin?

Risto Niku kirjoittaa kirjassaan näin: "Kolonnan viimeiset kärryt lähestyivät tienristeystä. Niissä oli matala heinäkuorma. Kuski istui kumarassa rattaiden etuosassa. Heinäpaalien päällä erottui makuullaan oleva miehen hahmo. Se oli juuri sopivalla korkeudella. Luutnantti Eino Arola astui pari askelta lähemmäksi, nosti pistoolinsa ja ampui neljä laukausta heinäkuorman päällä makaavaan mieheen. Pistoolin suuliekkien leimahdukset sokaisivat hetkeksi Arolan. Hän kääntyi ja pakeni takana olevaan metsään. Hän ei ehtinyt huomata, että taaempana tiellä tuli lisää kärryjä. Kukaan kolonnassa ei ehtinyt estää häntä. Joku laukaisi aseensa, mutta muuta ei tapahtunut. Arola juoksi läähättäen metsän keskellä kulkevaa hiekkatietä takaisin Helsinkiä kohti"

Lähdeaineisto
Smirnov, Stefan: Tornin miehet ISBN 951-31-0014-6.
Leskinen, Jari & Silvast, Pekka: Suljettu aika ISBN 951-0-25128-3.
Niku, Risto: Kuka ampui kapteeni Ivan Belovin? ISBN 951-37-3946-5

Urho Kekkonen oli KGB:n agentti

Veikko Vennamo on syntynyt 11.6.1913 Jaakkomassa. Koulutukseltaan hän on lakitieteen lisenssiaatti, johon sisältyy kansantalous- ja tilastotieteen laudatur. Lisäksi hän on varatuomari. Vennamo johti sodanjälkeistä omien kotien hankintaa Suomessa. Hän toimi maatalousministeriön asutusasiainosaston (ASO:n) päällikkönä vuosina 1944-1959. Vuonna 1960 Veikko Vennamo nimitettiin tullineuovokseksi ja hän siirtyi tullihallituksen tili- ja talousosaston päälliköksi. Tullihallituksessa hän oli vuoteen 1980 saakka.

VeikkoVennamo on ollut kansanedustajana vuosina 1945-1962 sekä 1966-1987, toimien eduskunnassa suuren valiokunnan ja kulkulaitosvaliokunnan puheenjohtajana sekä eduskunnan puhemiesneuvoston jäsenenä, perustuslakivaliokunnan ja valtionvarainvaliokunnan jäsenenä ja verojaoston puheenjohtajana, ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä ja Urho Kekkosen valitsijamiehenä presidentinvaaleissa. Vuosina 1954-1956 hän oli toisena valtionvarainministerinä.

Suomen pinetalonpoikien ja Suomen maaseudun puolueen puheenjohtajana Veikko Vennamo toimi vuosina 1959-1979. Puolueen presidenttiehdokkaana hän on ollut kolme kertaa vuosina 1968, 1978 ja 1982. Veikko Vennamo julkaisut kirjan Kekkos-diktatuurin vankina.

Vennamo kirjoittaa kirjassaan näin: Kekkonen julisti Suomen kansalle: Olemme kaikki sotasyyllisiä! Kekkkonen synnytti yöpakkashallituksen ja julisti sen sitten maallamme vaaralliseksi. Noottikriisi oli Kekkosen ja neuvostopiirien yhdessä suunnitelema toimenpide Kekkosen vallan vahvistamisekisi. Kaikki vastustajat - Veikko Vennamo etunenässä oli tuhottava.
Kekkosen kumartajat olivat yhteiskunnassamme etuoikeutettuja. Ne, jotka eivät häntä hyväksyneet tai jopa vastustivat, olivat taas syrjittyjä ja vainottuja henkilöitä ilman kansalaisoikeuksia. Nimenomaan yhteiskuntamme johtopaikoille ei heillä ollut mitään mahdollisuuksia. Maassamme vallitsi Kekkos-diktaruuri. Se vinoutti koko yhteiskuntamme. Syntyi nuolijoiden ja perässähiihtäjien hovi. Syntyi Kekkosta matkivia pienoisdiktaattoreita ja valehtelijoita. Vapaan Suomen tulevaisuus oli vaakalaudalla. Kekkonen hyväksyi yhteiskuntamme johtopaikoille vain suosikkejaan ja juoksupojiksi alistuvia. Näin kokonainen sukupolvi ryhdikkäitä ja omilla aivoillaan ajattelevia, pystyviä henkilöitä ajettiin sivuraiteelle ja pimentoon.

Veikko Vennamo kirjoittaa kirjassaan, että historiantutkijoiden asia on punnita tämän kirjan tietojen arvo. Minunkin kokemukseni on vain osa tapahtumista. Halveksin yksisilmäisyyttä ja pimentämistä. Vapauden tuulien pitäisi puhallella tuon ajan selostuksissa ja tutkimuksissa. Jos tämä kirjani edes vähän voi auttaa syventämään paperihistoriantutkmusta todellisuutta vastaavaksi sekä laajentamaan Suomen kansan yksipuolista näkemystä Urho Kekkosesta, olen tyytyväinen.

Vakoilua huipputasolla

Veikko Vennamo lainaa kirjassaan Kekkos-diktatuurin vankina entistä KGB:n agentin Anatoli Golitsynin kirjaa "New lies for old, The communist strategy of deception and disinformation" näin:
"Näillä toimilla pyrittiin ensisijaisesti varmistamaan erään huomattavan suomalaisen johtajan valinta, joka oli KGB:n agentti pitkältä ajalta ja jonka peitenimi oli "Timo".
"Tämä upseeri kehitti läheisen ystävyyssuhteen Timon kanssa, saunoineen ja juominkineen. Hän onnistui vakuuttamaan Timolle, että vastapalvelukseksi yhteistyöstä Neuvostoliiton tiedustelupalvelun kanssa Neuvostoliitto unohtaisi Timon aikaisemman, korkeana virkamiehenä harjoittaman kommunistien painostuksen. Neuvostoliitto käyttäisi myös kaiken vaikutusvaltansa tehdäkseen Timosta poliittisen merkkihenkilön"
"Timo puolestaan toimi kuten klassillinen vaikutusvaltainen neuvostoagentti. Puhuessaan hän palkitsi ne, jotka Neuvostoliitto halusi palkittavan ja - milloin mahdollista - keskusteli Neuvostoliiton tieustelupalvelun kanssa etukäteen poliittisista nimityksistä ja päätöksistä. Esimerkiksi Timon Yhdysvaltain matkasta vuonna 1961 neuvoteltiin etukäteen neuvostohalliutksen kanssa KGB:n välityksellä. Timo välitti KGB:lle yksityiskohtaiset tiedot muiden Skandinavian maiden kanssa käymistään neuvotteluista. KGB:n neuvosta hän loi oman salaisen tiedustelupalvelunsa toisen neuvostoagentin , Vilkunan avulla. Timo käytti tiedustelupalvelua vahvistaakseen omaa valtaansa ja jakoi tulokset KGB:n kanssa".

Erkin kommentti: Historian lähteet ovat nyt osoittaneet Urho Kekkosen toimineen KGB:n agenttina. Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio tuovat kirjassaan Kansakunnan sijaiskärsijät esille dokumentin siitä, että Kekkosen ja KGB:n yhteistyö alkoi jo vuonna 1947. Vahvistusta Kekkosen KGB:n agenttina toimimiselle antaa Jukka Seppisen kirja Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991 strategia ja toiminta, Albert Akulovin kirja Vuodet Tehtaankadulla, Kalevi Sorsan kirja Sisäänajo, Viktor Vladimirovin muistelmat Näinhän se oli. Johannes Virolaisen kirja Juhannuspommista yöpakkashallitukseen, Jukka Seppisen kirja Vaaran vuodet? Juhani Suomen Urho Kekkosen päiväkirjat, Juhani Suomen kirjasarja Kekkosesta, Hannu Rautkallion kirja Moskovan päiväkirja, Felix Karasevin kirja Suomi elämässäni ja Oleg Gordievskin kirja Sokea Peili.
Veikko Vennamo oli oikeassa, kun hän epäili Urho Kekkosen olleen KGB:n agentti. Totuudenpuhujalla ei ollut ystäviä.

Kuka oli Yrjö Leino?

Yrjö Leino ja Urho Kekkonen olivat läheiset työtoverit

Yrjö Leinon nimeen liitetään Valtiollisen poliisin politisoiminen hänen sisäministerikaudellaan, "Leinon-lakot", vuoden 1948 kaappaushuhut, avioliitto Hertta Kuusisen kanssa ja hänen yhtäkkinen poliittinen kukistumisensa eduskunnan antaman epäluottamuslauseen jälkeen. Miksi juuri Yrjö Leino joutui esittämään niin näkyvää osaa kommunistien ottaessa ensimmäisiä askeliaan julkisen parlamentaarisen poliitikan kentällä sodanjälkeisinä vuosina? Mikä kukisti miehen joka perusti SKDL:n ja antoi sille nimen, joka yhdessä Hertta Kuusisen kanssa oli puolueensa ääniharava ensimmäisissä eduskuntavaaleissa sodan jälkeen, miehen jota monituhatpäinen kuulijakunta juhli johtajanaan hänen puhuessaa Hakaniemen torilla? Olle Leino on Yrjö Leinon poika. Hän kirjoittanut kirjan "Kuka oli Yrjö Leino". Tuo kirja antaa inhmillisemän kuvan Yrjö Leinosta.

Yleensä Yrjö Leinosta annettu kuva on tällainen: Yrjö Leino syntyi 1800-luvun loppuolella köyhään ja riitaisaan työläisperheeseen. Ensimmäisen kerran hänet pidätettiin 1934 ja tuomittiin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Ennen tuomiotaan Leino sanoi kuulustelevalle poliisille: "Minä en ole kommunisti, mutta jos pistätte minut vankilaan, niin minusta varmasti tulee". Niin tulikin, sillä pääosan rangaistuksestaan hän kärsi Tammisaaren vankilassa, joka oli Suomen kommunistisen puolueen tehokas koulutuskeskus.

Hän vapautui vankilasta 1938 ja tutustui Hertta Kuusiseen, joka oli kommunistipuolueen oppi-isän Otto-Wille Kuusisen tytär. Kesällä 1939 kuuluisa kirjailija ja vasemmistointellektuelli Hella Wuolijoki pestasi Leinon omistamansa Marlebäckin kartanon tilanhoitajaksi. Talvisodan alettua Yrjö Leino pakeni yhdessä Hertta Kuusisen kanssa tämän synnyinseudulle, ja he piileskelivät koko sodan ajana Tammijärven kylän takametsissä Luhangassa.

Välirauhan aikana kommunistit yrittivät organisoida toimintansa uuelleen, mutta Leino pidätettiin. Jatkosodan alkaessa hän karkasi vankijunasta ja hakeutui Helsinkiin, jossa hän pystyi piileksimään koko jatkosodan ajan. Sodan jälkeen Leino koki dramaattisen roolinvaihdoksen. Parissa kuukaudessa omassa maassaan piileskelevästä pakolaisesta oli tullut hallituksen keskeinen ministeri.

Sisäministeri johti Valtiollista poliisia, ja siksi monet pitivät Leinoa juuri sinä miehenä, joka käynnistäisi ja johtaisi kommunistisen kaappauksen Suomessa. Hänellä tuntui olevan takanaan salaperäisiä ja mahtavia voimia. Avioliitto Hertta Kuusisen kanssa ja läheiseksi oletettu suhde legendaariseen Otto Wille Kuusiseen antoivat hänen poliittiselle hahmolleen lisää hohdetta.
Käytännön politiikassa Leino kuitenkin epäonnistui ja Kreml huomasi pian, että hänestä ei olisi vallankumouksen teräväksi kärkimieheksi. Hän nautti liikaa ministerin asemasta pystyäkseen kaatamaan sen hallituksen ja järjestelmän, joka soi hänelle tämän edun.

Andrei Zdanov haukkui Leinon pahanpäiväisesti SKP:n Suomessa kokemista takaiskuista ja määräsi tämän eroamaan sisäministerin toimesta. Leino sai eduskunnalta epäluottamuslauseen 19.5.1948 äänin 81-61. Presidentti Paasikivi joutui 22.5.1948 vapauttamaan Leinon valtioneuvoston jäsenyydestä ilman tämän omaa erohakemusta.

Kommunisti sisäministerinä

Yrjö Leino oli ensimmäinen kommunistinen ministeri ja vielä sisäministeri länsimaissa. Hän toimi peräkkäin neljän eri hallituksen jäsenenä. Hän oli se "vahva mies", josta aavisteltiin diktaattoria. Hänen kukistumisensa oli draamaattinen ja huomiota herättävä. Yrjö Leino kirjoitti vuonna 1958 kirjan "kommunisti sisäministerinä". Kirja valottaa asioita Yrjö Leinon näkökulmasta. Kirjan koko painos kuitenkin tuhottiin ja julkaistiin uudelleen vasta 1991.

Kun olen perehtynyt näihin kirjoihin ja ajan tapahtumiin eri lähteiden pohjalta niin minulle on muodostunut sellainen kuva, että Neuvostoliitto valitsi Urho Kekkosen, joka oli sitoutunut KGB-yhteistyöhön. Yrjö Leino joutui sivuraiteelle.

Katso lisäinformaatiota

Yrjö Leino Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Leino

Yrjö Leinon vangit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leinon_vangit

Avioliitto aatteen varjossa
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2001/3_alli.htm

Oliko ministeri kaksoisagentti
http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=160&category=3

Lähdeaineisto:
Yrjö Leino Kommunisti sisäministerinäISBN 951-30-9637-8
Olle Leino Kuka oli Yrjä Leino ISBN 951-30-2652-3
Lauri Hyvämäki Vaaran vuodet 1944-48
Itsenäisen Suomen historia osa 3
Raimo Seppälä Pelon vuodet ISBN 951-30-5888-3
Veikko Vennamo Kekkos-diktatuurin vankina ISBN 951-20-3237-6
Juhan Suomi Vonkamies ISBN 951-1-09770-9
Paasikiven päiväkirjat ISBN 951-0-13291-8
Itsenäisyytemme vuosikymmenet 1917-1966
Itsenäinen Suomi ISBN 951-9079-77-7

Vaaran vuosien 1944-1948 tapahtumat

Vaaran vuosiksi on sanottu aikaa välirauhanteosta 1944 vuoteen 1948. Ajanjaksoa on helpompi käsitellä, kun laittaa asiat kronologiseen aikajärjestykseen. Tuosta ajanjaksosta on kirjoitettu lukuisia kirjoja. Silloin Suomi valitsi tiensä. Alkoi tavallaan toinen tasavalta.

Mitä tapahtui 1944?

1.tammikuuta Suomi ilmoittaa Neuvostoliitolle rauhan lähtökohdaksi Tarton rauhan rajat.
6.,16. ja 26. helmikuuta Neuvostoliitto tekee voimakkaita ilmahyökkäyksiä Helsinkiin.
22.huhtikuuta Rauhantunnustelut Suomen ja Neuvostoliiton välillä päättyivät tuloksettomina.

28.huhtikuuta STK:n ja SAK:n välillä solmittaan työehtosopimuksia koskeva yleissopimus.

9.kesäkuuta Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan kannaksella alkaa aamulla klo 6.
14.kesäkuuta Ryti pyytää Mannerheimia pääministeriksi.
16.kesäkuuta Aunuksen ja Maaselän joukot Itä-Karjalassa saavat vetäytymiskäskyn.
19.kesäkuuta Suomalaiset irtautuvat Syväriltä. Mannerheim saa Rytiltä valtuudet pyytää apujoukkoja Saksalta.
20.kesäkuuta Neuvostoliiton joukot valtaavat Viipurin ja aloittavat hyökkäyksen Maaselässä ja Aunuksessa.
25.kesäkuuta Neuvostoliiitto aloittaa hyökkäyksen Talin-Ihantalan alueella.
26.kesäkuuta Presidentti Ryti allekirjoittaa ns. Ribbentrop-sopimuksen, ts. hän lähettää Hitlerille kirjeen omissa nimissään, jonka mukaan Suomi ei solmi erillisrauhaa.
30.kesäkuuta Yhdysvallat katkaisee diplomaattisuhteet Suomeen.

1.elokuuta Presidentti Ryti eroaa.
4.elokuuta Eduskunta valitsee Marsalkka Mannerheim presidentiksi.
8.elokuuta Mannerheim nimittää Antti Hackzellin hallituksen (eroaa 21.9.1944).
31.elokuuta Mannerheim nimittää Rytin Suomen pankin pääjohtajaksi.

2.syyskuuta Eduskunta hyväksyy Neuvostoliiton ennakkoehdot. Pääministeri Hackzell jukistaa radiossa välirauhan ennakkkoehdot. Ulkoministeri Enckell ilmoittaa Saksan lähettiläälle suhteiden katkaisemisesta.
4.syyskuuta Suomi lopettaa sodankäynnin Suomen ja Neuvostoliiton rintamilla aamulla klo 7. -Hallitus tiedottaa suhteiden katkaisemisesta Saksaan.
5.syyskuuta Neuvostoliitto lopettaa sodankäynnin Suomea vastaan.
8.syyskuuta Saksalaiset ampuvat ensimmäiset viisinkertaisella äänennopeudella lentävät V2-ohjuksensa Antwerpeniin ja Lontooseen.
14.syyskuuta Saksalaiset joukot poistuvat Etelä-Suomesta. Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvottelut alkavat. Hackzell saa sairaskohtauksen Moskovassa.
15.syyskuuta Suomalaiset torjuvat Saksan maihinnousuyrityksen Suursaareen.
18.syyskuuta Molotov antaa Suomelle vuorokauden aikaa allekirjoittaa välirauhansopimus. Rovaniemellä sovitaan saksalaisten vetäytymisaikataulusta.
19.syyskuuta Suomen ja Neuvostoliiton välirauhanopimus allekirjoitetaan Moskovassa.
21.syyskuuta Mannerheim nimittää Castrenin hallituksen (eroaa 17.11.1944).
29.syyskuuta Sotatoimet saksalaisia vastaan Pohjois-Suomessa alkavat. Hallitus nimittää ns. Nissisen komitean suunnittelemaan kiireellistä asutustoimintaa.

5.lokakuuta Liittoutuneiden Valvontakomision neuvostoliittolaiset edustajat saapuvat Suomeen.
13.lokakuuta Lapin saksalaisjoukot komennetaan tuhoamaan kaikki asumukset. Perustettaan sotakorvausteollisuuden valtuuskunta (SOTEVA)
15.lokakuuta Perustetaan Suomi-Neuvostoliitto-Seura (SNS).
29.lokakuuta Kommunistit, sosialistit ja SDP:stä erotetut sosiaalidemokraatit perustavat Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) .
30.lokakuuta Zdanov vaatii suojeluskuntien lakkauttamista.
31.lokakuuta Oikeusministeriö hyväksyy perustamisestaan (1918) saakka kielletyn Suomen Kommunistisen Puolueen rekisteröimisen. Pj Aimo Aaltonen ja pääsihteerinä Yrjö Pessi.

3. marraskuuta Suojeluskuntajärjestö lakkautetaan
17.marraskuuta Presidentti Mannerheim nimittää J.K.Paasikiven 2. hallituksen (eroaa 17.4.1945). Mukaan tulee ensimmäistä kertaa kommunistinen ministeri, sisäministeriksi Yrjö Leino, oikeusministeriksi Urho Kekkonen.
23.marraskuuta Lotta Svärd-järjestö lakkautetaan.
24.marraskuuta Äänioikeusikäraja alenee 21 vuoteen.

1.joulukuuta Ns. Nissisen komitean mietintö asutuskysymyksestä valmistuu.
17.joulukuuta Sotakorvausten perussopimus allekirjoitetaan.
27.joulukuuta Mannerheim toteaa kirjeessään Zdanoville, että Suomella ja Neuvostoliitolla on yhteisiä sotilaallisia etuja.

Mitä tapahtui vuonna 1945?

12.tammikuuta Tehdään palkkasäännöstelypäätöksen muutos: elinkustannusindeksin nousu on korvattava täysimääräisesti
18.tammikuuta Mannerheim neuvottelee ensimmäisen kerran Zdanovin kanssa maiden välisestä turvallisuuspoliittisesta sopimuksesta.
23.tammikuuta "Kuutosten" eduskuntakysely sotasyyllisten rankaisemiseksi.
25.tammikuuta Suomen Aseveljien Liitto lakkautetaan.

17.-18.maaliskuuta Eduskuntavallit 1945
Suomi muuttaa suuntaa
SKDL.............49
SDP..............50
MAALAISLIITTO....49
EDISTYSPUOLUE.....9
RKP..............15
KOKOOMUS.........28
EDUSKUNNAN VOIMASUHTEET: PORVARIT 101 SOSIALISTIT 99

3.maaliskuuta Suomi julistaa sodan Saksalle vasta nyt, vaikka on taistellut Lapissa saksalaisia vastaan jo syksystä 1944.
13.huhtikuuta Maalaisliiton, SDP:n ja SKDL:n yhteistyösopimus ja ns. kolmen suuren julistus.
17.huhtikuuta Mannerheim nimittää Paasikiven 3. hallituksen, jossa on mukana kommunistien Yrjö Leino (eroaa 26.3.1946). Alkaa kolmen suuren hallitusyhteistyö.
20.huhtikuuta Sisäministeri Yrjö Leino luovuttaa Valvontakomissiolle sen nimeämät henkilöt.
28.huhtikuuta Kenraali Siilasvuo ilmoittaa Lapin sotatoimien päätyneen. -Italian vastarintaliike teloittaa Mussolinin ampumalla.
30.huhtikuuta Hitler ja Eva Braun tekevät itsemurhan.

1.toukokuuta Hella Wuolijoki nimitetään Yleisradion pääjohtajaksi.
5.toukokuuta Eduskunta hyväksyy maanhankintalain.
9.toukokuuta Neuvostoliitto valtaa Tsekkoslovakian pääkaupungin Prahan.
12.toukokuuta Paasikivi ehdottaa Neuvostoliitolle turvallisuuspoliittista sopimusta.
31.toukokuuta Zdanov lykkää turvallisuussopimuksen käsittelyä. -Suomi devalvoi 75%.

3.kesäkuuta Valvontakomissio vaatii asekätkijöiden rankaisemista.
26.kesäkuuta YK:n peruskirja allekirjoitetaan San Fransiscossa.
28.kesäkuuta Kenraaliluutanantti A. F. Airo pidätetään ns. asekätkentäjutussa.
29.kesäkuuta Risto Ryti ja Jukka Rangell eroavat Suomen Pankista. Maataloussiirtoväen sijoitussuunnitelma vahvistetaan.

1.heinäkuuta Asekätkentäorganisaatio paljastuu kuulusteluissa.
4.heinäkuuta Tappiomme 1941-1945 sodan aikana, kaatuneita 52 609 haavottuneita 153 313 ja vileä kadoksissa olevia 5 565
6. ja 8. elokuuta Atomipommit Hirishimaan sekä Nagasakiin. Suomi devalvoi 40%.

2.syyskuuta Sisäministeriön tutkintaelin aloittaa asekätkennän tutkimisen.
12.syyskuuta Mannerheim todetaan estyneeksi hoitamaan presidentin tehtäviä. Paasikivi vahvistaa lain sotasyyllisten rankaisemisesta.
19.syyskuuta Suomen ensimmäinen sotakorvausvuosi päättyy. Korvausten arvo on 51,5 miljoonaa kultadollaria eli 7,2 prosenttia kansantuotteesta. Kansalaisjärjestöt jättävät valvontakomisissiolle kirjelmän Karjalan palauttamisesta Suomelle.
Lokakuu SN-Seuran kulttuurivaltuuskunta vierailee Moskovassa.
16.lokakuuta Suomi devalvoi 12,5%.
25.lokakuuta YK syntyy virallisesti, 29 kansakuntaa ratifioi sen peruskirjan.

4.marraskuuta Mannerheim lähtee sairaslomalle Portugaliin.
15.marraskuuta Sotasyyllisyysoikeudenkäynti alkaa. A.I.Virtanen saa kemian Nobelin palkinnon.
12.joulukuuta Yhdysvallat myöntää Suomelle ensimmäisen dollarilainan.
Joulukuu SDP:llä ja SKDL:lla on kunnallisvaaleissa vaaliliitto. Ruotsalainen Hjälpkommitten för Finlands Invalider-järjestö lähetti tavaraerän Veljesliitolle jaettavaksi joulupaketteina isotanvalideille, paketit sisälsivät käytettyjä vaatteita, kenkiä, kahvia ja muita elintarvikkeita.
31.joulukuuta Valtioneuvosto päättää setelien leikkaamisesta 1.1.1946 rahan arvon vakaannuttamiseksi.

Mitä tapahtui vuonna 1946?

1.tammikuuta Setelit leikataan.
21.helmikuuta Sotasyyllisyysoikeudenkäynti päättyy ja ns. Suomen sotasyylliset tuomitaan.
22.helmikuuta Puut märkiä, mutta riittävät Helsingin lämmittämiseen.
24.helmikuuta Odotettu kahvilaiva Herakles tuo Turun satamaan 2300 tonnia brasilialaista kahvia papuina. Vuonna 1946 otetaan käyttöön uudet setelit.

9.maaliskuuta J.K.Paasikivi valitaan presidentiksi.
26.maaliskuuta Mauno Pekkala (vas) muodostaa kolmen suuren hallituksen (eroaa 29.7.1948).
27.huhtikuuta Annetaan uusi työntekijäin vuosilomalaki.

7.kesäkuuta Annetaan uusi työehtosopimuslaki ja laki työtuomioistuimista.
Kesäkuu Amerikan-takkia ei monelle riitä
5.heinäkuuta Pariisissa esitellään ensimmäiset bikini-uimapuvut.
12.syyskuuta Hallitus määrää perunan säännösteltäväksi. Annoksen suuruus on 10-15 kg kuukaudessa.

1.lokakuuta Kansainvälinen tuomioistuin langettaa Nyrnbergissä tuomion 22 saksalaiselle, joita syytetään pääsotarikollisiksi.
3.joulukuuta Ylijohtaja Veikko Vennamo korostaa presidentti Paasikivelle, että siirtoväen kysymys oisi ratkaistava poliittisistakin syistä. Uutta peltoa tulisi saada noin 180 000 hehtaaria kymmenessä vuodessa.

Mitä tapahtui vuonna 1947?

27.tammikuuta Pinssi Gustaf Adolf saanut surmansa lento-onnettomuudessa Kastrupissa. USA myöntää Suomelle lainaa
31.tammikuuta Lämpimän veden jakelu Helsingissä edelleen epämääräistä.
10.helmikuuta Suomi allekirjoittaa Pariisin rauhansopimuksen (ulkoministeri Carl Enckell).
28.maaliskuuta Asekätkentäjuttu oikeuteen.

15.-19.kesäkuuta SAK:n edustajakokous tuomitsee työaikana järjestettävät torikokoukset, mielenosoitusmarssit ja työmaakokoukset ja korpilakot. Päätökset syntyvät enemmistönä olevien sosiaalidemokraattien äänin. SAK:n vaikutus ei kuitenkaan aina pidä työläisjoukkoihin.
17.kesäkuuta KOK myöntää vuoden 1952 olympiakisat Helsingille.
29. kesäkuuta SVUL järjestää ensimmäiset Suomen Suurkisat Helsingissä.
11.heinäkuuta Suomi torjuu Marshall-avun.
31.heinäkuuta Presidentti Paasikivi ottaa ennen presidentin esittelyn virallisia asioita puheeksi Turun lakot. Hän on huolestunut laillisen järjestyksen säilymisestä maassa.

15.syyskuuta Rauhansopimus astuu voimaan.
20.syyskuuta SAK uhkaa yleislakolla.
26.syyskuuta Valvontakomission viimeiset edustajat lähtevät maasta. Paasikivi julistaa sotatilan lakkautetuksi.

2.lokakuuta NL ja Puola torjuvat Suomen jäsenyyden YK:ssa
3.lokakuuta Suomessa palkat sidotaan tiukasti elinkustannusindeksiin.
15.lokakuuta Sensuuri lakkautetaan Suomessa.
31.lokakuuta Suomi päättää lähettää NL:n vallakumouksen 30-vuotisjuhlaan pääministeri Mauno Pekkalan johtaman ministerivaltuuskunnan.

20.marraskuuta Elisabethin ja Philipin häät Lontoossa.
25.-28.marraskuuta Virkamieslakko
4.-5. joulukuuta Kunnallisvaalit. Sosiaalidemokraatit saavat suuremman ääniosuuden kuin SKDL (24,9 ja 20,4%). Oikeisto- ja keskipuolueet saavat 53,6 % äänistä.

Mitä tapahtui vuonna 1948?

15.tammikuuta SKP:n poliittinen jaosto päättää erottaa sisäminiteri Leinon puolueen johtoelimistä.
30.tammikuuta - 8. helmikuuta Sankt Moritzin talviolympialaiset. Suomi voittaa yhden kullan, kolme hopeaa sekä kaksi pronssia. Yhdistetyssä tulee Heikki Hasun johdolla kaksoisvoitto.
25.helmikuuta Kommunistit ottavat käsiinsä vallan Tsekkoslovakiassa. Poliisit kukistavat aseellisesti kommunistista puoluetta vastaan suuntautuvan 15 000 opiskelijan mielenosoituksenVaclav-aukiolla Prahassa. Paasikivi piti muistelmissaan Tsekkoslovakian kommunistikaappausta vuoden 1948 tärkeimpänä tapahtumana.
25.maaliskuuta Hertta Kuusinen suosittaa puheessaan Suomelle Tsekkoslovakian tietä.

6.huhtikuuta Suomen ja Neuvostoliiton välinen Ystävyys-, yhteistyö- ja avuntantosopimus (YYA-sopimus) allekirjoitetaan Moskovassa.
7.huhtikuuta Miljoonakiristystä Mäntsälän kansanhuollon väärinkäytösjutussa.
12. huhtikuuta Avunantosopimus miltei suomalaisten sanelema. Moskovan-valtuuskunta tänään presidentin luo.
27.huhtikuuta Suomessa epäillään vasemmiston kaappaushanketta.
30.huhtikuuta Kolmanneksi lämpimin huhtikuu vuodesta 1829 lähtien.

7.toukokuuta. Suomen sosiaalidemokratit sanovat irti vuodesta 1945 lähtien voimassa olleen kolmen suuren sopimuksen. Puolue jää kuitenkin vielä hallitukseen.
19.toukokuuta Eduskunta antaa sisäministeri Yrjö Leinolle epäluottamuslaueen emigranttien luovutuksesta 1945.
22.toukokuuta Presidentti Paasikivi erottaa Leinon. Ministeri Leinon eroanomus tänään presidentin esittelyyn. Suurkaappaus Helsingin kansanhuoltotoimistossa.
24.toukokuuta SKDL ja SKP järjestävät mielenosoituskokouksen Hakaniemen torilla Leinon puolesta (osallistuu noin 100 000 työläistä).
26.toukokuuta Vastikään SKDL:ään liittynyt Eino Kilpi tulee uudeksi sisäministeriksi Leinon jälkeen.
28.toukokuuta Säädetään sotavammalaki, "sotainvalidien perustuslaki". (50 vuotta 28.5.1998, yhä edelleen 1998 kehiteltynä käytössä)

5.kesäkuuta Nevostoliitto puolittaa Suomen jäljellä olevat sotakorvaukset heinäkuun alusta lukien (147 milj. dollarista 73,5 milj. dollariin).

1.-2.heinäkuuta Eduskuntavaalit 1948 Suunta muuttuu jälleen, vanha valta väistyy. Äänestysprosentti ennätyssuuri: 79,2! Kommunisteille murskatappio, demarit pitivät asemansa Jo riittää!-kampanjallaan.
SKDL............38 (-11)
SDP.............54 (+4)
MAALAISLIITTO...56 (+7)
EDISTYSPUOLUE....5 (-5)
RKP.............14 (-1)
KOKOOMUS........33 (+5)
EDUSKUNNAN VOIMASUHTEET: PORVARIT 108 (+7) SOSIALISTIT 92 (-7)

22.heinäkuuta Suomen eduskunta hyväksyy lapsilisälain.
29.heinäkuuta Kolmen suuren hallituspohja hajoaa, Paasikivi nimittää K.A. Fagerholmin 1. hallituksen, joka on sos.dem.vähemmistöhallitus (eroaa 17.3.1950).
29.heinäkuuta - 14.elokuuta Lontoon kesäolympialaiset. Suomi saa 10 kulta-, 8 hopea- ja 6 pronssimitalia. Suomen menestys voimistelussa on loistava, mm. joukkuekilpailun voitto. Yleisurheilussa ainoan kultamitalimme tuo Tapio Rautavaara. Aale Tynni saa Lontoon olympialaisten taidekilpailussa kultamitalin runosta Hellaan laakeri.

21.-23. lokakuuta Korpilakko Arabian tehtailla Helsingissä. Vakavia yhteenottoja.
4.joulukuuta Mainosvalot syttyvät jälleen Helsingissä.
5.joulukuuta Neuvostoliitto jättää Suomen ulkominosteriölle nootin, jossa kiinnitetään huomiota Suomessa harjoitettavaan Neuvostoliitolle vihamieliseen propagandaan.

Vaaran vuodet

Välirauhansopimuksen solmimisesta alkanutta ja 1950-luvun alkupuolelle päättynyttä ajanjaksoa on totuttu sanomaan vaaran vuoksiksi. Kansan enemmistö pelkäsi ja vähemmistö toivoi, että sodan tuottama poliittinen murros nostaisi kommunistit valtaan ja kytkisi Suomen Neuvostoliittoon samalla tavalla kuin tapahtui Keski-Euroopan rajamaille. Sodan jälkeen kaikki tuntui olevan veitsenterällä ja kommunistien vallankaappaus nurkan takana.

Sotakorvaukset

Joulukuussa 1944 vahvistetun perussopimuksen mukaisesti Suomen oli maksettava Neuvostoliitolle kuuden vuoden aikana sotakorvauksia 300 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta ( vuoden 1938 arvon mukaan). Maksuaikaa kuitenkin pidennettiin vuoden 1945 lopussa kahdeksaan vuoteen ja kesällä 1948 korvausten nimellisarvo alennettiin 226,5 miljoonaa dollariin. Sotakorvausten arvoa ei kuitenkaan laskettu käyvin dollarihinnoin vaan sotakorvausdollareina. Sopimuksia tulkitsi lähinnä velkoja. Laskentatavasta riippuen sotakorvausten todellinen arvo lienee ollut 500-550 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
Sotakorvauksista kolme neljäsosaa koostui koneista ja laitteista, aluksista sekä kaapelituotteista ja vain neljännes käsitti perinteisiä metsäteollisuustuotteita. Vastaavasti sotakorvausten maksamista helpotti aluksi sopimus vanhojen alusten ja metsätuotteiden luovuttamisesta korvausten alkuvuosina. Suomi sai näin aikaa tarpeelliselle metsäteollisuuden laajentamiselle ja tuotteiden suunnittelulle. Sotakorvausten maksamisen mahdollisti myös korkeatasoisten metsäteollisuuskoneiden, alusten, kaapeleiden yms. tuotteiden kotimaisen valmistuksen käynnistymisen jo 1930-luvulla. Joka tapauksessa sotakorvaukset kavensivat pitkään Suomen kansantuloa, nostivat verotusta jne. Ikuisten arvailujen ja spekulaatioiden varaan jää, missä määrin samat tuotteet olisi voitu myydä tyhjien varastojen Eurooppaan. Tavaratoimitukset maasta olivat vuosien 1945-52 sotakorvaukset mukaan lukien 13 prosenttia suuremmat kuin kaupallinen vienti. Raskaimmillaan ollessaan, 1945-1949, sotakorvaukset sitoivat 15-16 prosenttia valtion menoista, mutta vuosina 1950-1952 enää 5-7 prosenttia. Vastaavat suhdeluvut BKT:n suhteen olivat 5-6 prosenttia ja noin 2 prosenttia. Sotakorvausten käytännön sujumisesta vastasi sotakorvausteollisuuden valtuuskunta eli Soteva. Viimeinen sotakorvauksiin liittynyt toimituserä lähti Suomesta Neuvostoliittoon 1. päivän syyskuuta vuonna 1952.

Vallankaappausuhan varjossa

Sodan jälkeen poliittinen elämä aktivoitui nopeasti uudelleen niin oikealla kuin vasemmallakin. Kommunistit ryhtyivät aktiiviseen toimintaan sekä parlamentaarisin että ulkoparlamentaarisin keinoin. Samoin kokoomuksen poliittinen toiminta alkoi ja odotetusti kommunistit katsoivat sen päävastustajakseen. Kommunistien toiminta oli tehokasta ja he saivat vuoden 1945 eduskuntavaaleissa 49 paikkaa. Eduskunta säilyi oikeistoenemmistöisenä vain yhdella edustajalla. Parlamentaarisen vaikuttamisen ohella SKDL/SKP touhusi myös valonarempia puuhia ja aika saikin nimen "vaaran vuodet". Poliittiset lakot, kiihotus ja toriparlamentit olivat arkipäivää. Keväällä 1948 vallankaappaushuhujen vuoksi armeijan hälytysvalmiutta nostettiin ja asevarikkojen vartiointia tehostettiin. Terijoen hallituksen pääministerin O.W. Kuusisen tytär, kommunistijohtaja Hertta Kuusisen puhe Suomen viemisestä Tsekkoslovakian tielle oli avoin ilmoitus kommunistien hankkeista. He aikoivat tehdä Suomesta kansademokratian. Presidentti J.K. Paaiskivi vastasi sisäiseen jännitykseen puheessaan 9.4.1948 ja sanoi olevansa varma, että "Suomen kansa kykenee valvomaan kallisarvoista parlamentarismia ja demokraattista valtiojärjestystään". Tultuaan sisäministeriksi vuonna 1945 Yrjö Leino miehitti Valtiollisen poliisin (Valpo) vannoutuneilla kommunisteilla SKP:n painostuksesta. Apurikseen Valpoon Leino otti ylimääräiseksi apulaispäälliköksi SKP:n puheenjohtajan Aimo Aaltosen. Myös Liikkuva poliisi miehitettiin kommunisteilla, Näin SKP:llä oli ote valtion hermolla ja Valpo solutti urkkijoitaan ja vasikoitaan kaikkialle yhteiskuntaan.

Leinon lähtölaskenta

Toukokuussa 1946 parikymmentä Valpon virkamiestä keskeytti kokoomuksen nuorten liiton koulutustilaisuuden ja suoritti laittoman kotietsinnän nuorten liiton ja kokoomuksen keskustoimistossa. Muodollinen syy oli fasistisena järjestönä lakkautetun Ylioppilasoikeiston asiakirjojen etsintä. Mitään etsintälupaa Valpon agentit eivät katsoneet tarpeelliseksi esittää. Valpon kotietsinnät kokoomuksen keskustomistoon, Uudenmaanpiriin piiriliittoon ja nuorten liiton toimistoon sekä kokoomusnuorten mielivaltaiset pidättämiset ja kuulustelut johtivat Päiviö Hetemäen ja 79 muun kansanedustajan kirjalliseen kyselyyn eduskunnassa toukokuussa 1946, josta alkoi mielipidevyöry Valpoa, Leinoa ja kommunistien puhdistuksia vastaan. Toinen ulkoministeri Reinhold Svento joutui selittelemään tapahtumia asiasta kiinnostuneille ulkomaisille lehtimiehille. KNL:n avoin kirje ministeri Leinolle aiheutti suurta huomiota lehdistössä. Kokoomusnuoret sattoivat jatkaa toimintaansa ja asettua avoimeen taisteluun kommunisteja vastaan. Viimeinen naula Leinon arkkuun oli nk. Leinon vankien tapaus, jossa hän luovutti laittomasti Suomen kansalaisia Neuvostoliittoon. Tämä ei kuitenkaan ymmärätnyt itse erota, joten Paasikiven oli pantava mies viralta. Valpo ja Etsivä keksuspoliisi puhdistettiin kommunisteista. Vuoden 1948 vaaleissa kommunistit kärsivät tappion ja saivat 11 paikkaa vähemmän kuin kolme vuotta aiemmin.

Marshall-suunnitelma

USA:n ulkoministeri George Marshall piti 5.6.1947 puheen, jossa hän ehdotti USA:n laajamittaista avustusohjelmaa Euroopan jälleenrakennuksen tueksi. Dollareita saiva kaikki Euroopan valtiot, jotka suostuivat avoimeen taloudelliseen yhteistyöhön. Pohjimmiltaan Marshall-suunnitelman tavoite oli pelastaa Eurooppa kommunismilta. Marshall tarjosi apua myös Neuvostoliitolle. Neuvostoliitto kytki Marshall suunnitelman muutamaa kuukautta aikaisemmin julistettuun Trumanin oppiin, jossa USA otti itselleen oikeuden toimia kommunismin vastaisena maailmanpoliisina. Moskova tuomitsi Marshall-suunitelman poliittisen sisällön. Suomi sai myös kutsun Pariisissa järjestettävään kokouksen. Suomalaiset ilahtuivat kutsusta. Neuvostoliiton kielteinen kanta välitettiin myös virallisesti Helsinkiin. Neuvostoliitto kiristi otetta. Valvontakomission varapuheenjohtaja G.M. Savonnenkov kutsui pääministeri Mauno Pekkalan Hotelli Torniin 8.7.1947. Hän sanoi, että Marshall-ohjelmaan osallistuminen rikkoisi välirauhansopimusta. Suomi joutui torjumaan Marshall-avun. Suomen kielteinen kanta ei perustunut Suomen omaan tahtoon, vaan oli seurausta Neuvostoliiton painostuksesta. Kieltäytymistä perusteltiin sillä, että rauhansopimus oli vielä ratifioimatta ja että Marshall-suunnitelmasta oli tullut suurvaltojen erimielisyyden kohde.

Porkkalan alue

Porkkalan alueen menetys aiheutti paljon ongelmia paikalliselle väestölle. Kirkkonummi menetti muun muassa kaksitoista koulua, kirkon, kunnantuvan, sairaalan, lääkärintalon ja ruumishuoneen. Vuokra-alue katkaisi rantaradan, jolloin yhteydet heikkenivät. Myös puhelinverkko täytyi uusia, Kunnan uusi keskus kasvoi Kirkkonummen pohjoisosaan.
Alueen menetys hankaloitti Helsingin ja Turun välistä rautatieliikennettä, sillä matkat pidentyivät uusien reittien takia. Neuvostoviranomaiset sallivat poikkikulkuliikenteen korvausta vastaan vuonna 1947. Porkkalan tukikohta muodosti uhan maan itsenäisyydelle Suomen päämajassa valmisteltiin suunnitelmia kriisin varalle.

Porkkalan vuokra-alue oli laajuldeltaan noin 1000 km2 ja siihen kuului lähes koko Degerbyn kunta, suurin osa Kirkkonummea, osa Siuntioita ja pieniä osia Inkoosta ja Espoosta. Suurin osa Porkkalan alueesta kuului Kirkkonummen kuntaan.
Porkkalan sotilastukikohdan hallinnollinen keskus oli Kirkkonummella ja siellä sijaitsi myös laivastotukikohdan esikunta. Alueella asui pääasiassa sotilaita, mutta myös siviiliväestöä noin 7000-8000 henkeä. He olivat pääasiassa siviilihallinnon virkamiehiä, huoltolaitosten työläisiä sekä lähes kolme kertaa niin suuri kuin evakuoidun alkuperäsiväestön määrä.

Tukikohtaan rakennettiin suuria maanlaisia varastoluolia, raketinheitinasemia ja tykkitorneja. Friggesbyhyn rakennettiin lentokenttä, johon kuului kolmisenkymmentä avointa lentokonesuojaa. Degerö, Upiniemi ja Porkalanniemi olivat miehitettyjä merivoimien jalkaväkijoukoilla. Koko rantaviiva varmistettiin puolustusasemin, jotka oli aseistettu raskain jalkaväkiasein siten, että rantoja kattoi aukoton tuliverkko. Ulkoluodoilla ja niemien kärjessä oli merivalvonta-asemia, joihin kuului tähystystorneja. Kallbådan majakassa toimii merivalvontaryhmä, joilla oli meri- ja ilmanvalvontaan pystyvä tutka. Maarajaa puolusti moottoroitu divisioona ja ilmapuolustuksesta huolehti ilmatorjuntapatteristo.

Sotasyyllisyysasia on saatava uuteen tarkasteluun

Kahdeksan Suomen sodanajan poliittiseen johtoon kuulunutta henkilöä tuomittiin "sotaan syyllisinä" eri pituisiin vankeus- ja kuritushuonerangaistuksiin. Eduskunta, hallitus ja maan oikeuslaitos suostuivat lopulta taannehtivaan lakiin, kun sitä perusteltiin välttämättömyytenä. Suomen kansan enemmistö piti syytteitä tekaistuina ja tuomittuja sen perusteella syyttöminä.
Sotasyyllisyysasiasta on kirjoitettu paljon ja siitä on runsaasti aineistoa. Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio tuovat kirjassaan Kansakunnan sijaiskärsijät - sotasyyllisyys uudelleen arvioituna esille Urho Kekkosen roolin sotasyyllisyysasiassa. Juhani Suomi ei kirjasarjassaan Kekkosesta tuo esille asioita samassa valossa. Jos Suomi olisi kirjoittanut kaiken tietämänsä Kekkosta käsittelevään kirjasarjaansa niin kirjasarjasta olisi voinut tulla lyhyempi ja ohuempi.

Kansakunnan yhtenäisyyttä koetellaan

Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittaja toteaa syksyn 1942 olleen "hänen elämänsä vaikeinta aikaa". Kekkonen "valvoi, käveli öitä läpikotaisin, tuumi ja mieti". Näistä tuumailuista ei kuitenkaan ole jäänyt hänen muistiinpanojaan. Marraskuussa 1942 Kekkonen oli tehnyt jo henkilökohtaisen ratkaisunsa ja tullut siihen ymmärrykseen, että Saksa häviää sodan.
Hän muistutti kirjeessään ystävälleen Lapin maaherra Kaarlo Hillilälle "sopimuksesta, jonka teimme, kun se muki sousi kädestä käteen". Hänen luonaan Rovaniemen maaherran virka-asunnossa Kekkonen ja Kustaa Vilkuna olivat istuneet yöpuvuissaan kolmatta vuorokautta pohtimassa sodasta irtautumista. Nyt oli vain suuntaa muutettava, tai muuten käy huonosti - niin Suomen kuin Kekkosenkin.
Johtopäätös perustui kaikille sille tiedustelutiedolle ja muulle informaatiolle, joka oli sodan aikana Kekkosen käytössä ystäviensä Kustaa Vilkunan, Arto Pakaslahden, Ilmari Turjan, Kaarlo Hillilän ja Nils Meinanderin kautta. Miehet toimivat ulkoasiainhallinnon tiedustelun ja sensuurin avainpaikoilla.

Kekkosen toiminta perustui siitä eteenkinpäin luottamuksellisen tiedon hankintaan ja seulontaan, mutta ei suinkaan vain suomalaisista lähteistä. Salasisissa länsiyhteyksissään hän oli niissä etupäässä antavana osapuolena. Kekkosen ajatuksia ja toimintastrategiaa voidaan seurata amerikkalaisista sodan ajan tiedustelun OSS:n ( Office of Srategic Services) tiedusteluraporteista. Ne sisälsivät Suomen hallituksen sisäpiirin tietoja ja sotasalaisuuksia. Niistä saattoi olla hyötyä Yhdysvaltojen liittolaiselle Neuvostoliitolle.

Kekkonen oli kaukonäköinen. Jo vuoden 1942 lopulla hän kaavaili pakolaishallituksen muodostamista, ja sen johdossa hän näki itsensä. Kekkonen oli ns. rauhanopposition kiistaton johtaja. Kesällä 1944 hän johti puhetta ns. "edustajain kokouksessa", joka suunnitteli hallituksen vaihtoa ja antautumista. Kekkonen uskoi, että "meillä voisi olla vieläkin tilaisuus - tosin suurin uhrauksin - päästä ajoissa pois häviävältä puolelta."

Kekkosen suunnitelma kaatui presidentti Risto Rytin henkilökohtaiseen sitoumukseen jatkaa sotaa Saksan rinnalla. Stalin oli käynnistänyt massiivisen hyökkäyksen Suomea vastaan heti länsiliittoutuneiden Normadiassa suorittaman maihinnousun jälkeen. Yhdysvallat katkaisi dipolomaattisuhteet Suomen kanssa 3. heinäkuuta 1944, kun Suomen kohtalosta käytiin lopullista torjuntataistelua.

Oliko Neuvostoliiton hyökkäys ollut ennakoitavissa? Amerikkalaiset olivat saaneet Neuvostoliiton tiedustelulähteiden kautta tietoonsa jo toukokuun alussa 1944, että Stalin aloittaa laajamittaisen ja loppullisen hyökkäyksen Suomea vastaaan pakottaakseen se irtautumaan sodasta. Jo silloin Suomen kohtalo näytti olevan sinetöity sekä Moskovassa että Washintonissa.

Ensimmäinen vihje sotaan syyllisistä

Kansanedustaja Urho Kekkonen piti joulukuun 7. päivänä 1943 Ruotsin valtiopäivätalossa puheen, jossa oli tärkeitä viestejä tulevaisuutta silmällä pitäen. Tukoholmassa toimiva amerikkalainen, suomen kielen taitoinen vakooja, Yhdysvaltain tiedustelupalvelun OSS:n edustaja Wilho Tikander oli vuoden 1943 aikana solminut Kekkosen läheisen ja luottamuksellisen suhteen. Kansanedustajana Kekkonen saattoi matkustella vapaasti Tukholmaan, kunnes valtiollinen poliisi pani hänet vuoden 1944 kesällä matkustuskieltoon. Päätöksen oli pakotettu tekemään Kekkosen ystävä, silloinen Valpon päällikkö Paavo Kastari.

Todennäköisesti Kekkoksen pelasti maanpetossyytteiltä ainaostaan sodan loppuminen. Tulevasta sotasyyllisyysprosessista Kekkkonen esitteli Tikanderille käsityksiään jo elokuussa 1944, ennen rauhantekoa: "Mitä tulee siihen katkeruuteen, jota on alettu tuntea eräissä piireissä niitä miehiä kohtaan, jotka ovat johtaneet Suomen politiikkaa kahden viiden viimeksi kuluneen vuoden aikana, on todennäköistä, että nämä miehet pannaan tilille teoistaan lähitulevaiuudessa, mahdollisesi oikeudessa."

Valvontakomissio saapuu

Lokakuun 5. päivänä 1944 Malmin lentokentölle laskeutui amerikkalaisvalmisteinen vihreäksi maalattu Douglas, josta astui kuuluisa ja etukäteen pelätty neuvostosatraappi kenraalieversti Andrei Zdanov. Hän oli Liittoutuneiden (Neuvostoliiton) Valvontakomission (LKV) puheenjohtajaja. Kommunistit innostuivat, mutta kansallisesti ajattelevat suomalaiset asettuivat passiiviseen vastarintaan. Suomi-Neuvostoliitto-Seura (SNS) koki nopean nousun uuteen kukoistukseen, Siihen liittyivät ne, jotka halusivat toistaa kansalaiskuntonsta ja poliittisen uskottavuutensa. Marraskuun toisena päivänä 1944 perustettiin Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL).

Asevelisosialistien ohella vastarintamiehistä suurimman huomion saivat niin kutsutut asekätkijät, joiden salaiset varastot alkoivat paljastua loppuvuodesta 1944. Kekkonen paheksui asekätkijöitä virkansa puolesta. Sisäministeri Leino ryhtyi asekätkentäjuttua tekosyynä käyttäen miehittämään valtiollista poliisia kommunisteilla.

Kekkonen tulee tutuksi

Syksyllä 1944, vain kolme viikkoa Valvontakomission saapumisen jälkeen Neuvostoliiton tiedustelumiehet ottivat yhteyttä Kekkoseen. NKGB:n edustaja ihmetteli, miksi uudella tavalla orientoituneet poliitikot eivät vielä olleet Suomen hallituksessa? Sitä Kekkonen oli itsekin kärsimättömästi ihmetellyt. Pyykinpesuun tarvittiin riuskoja otteita ja sellaisiin Kekkonen oli sodan aikana omia teitään viestittänyt olevansa valmis.
Nyt Kekkonen solmi "toimivat yhteydet"neuvostoliittolaisiin tiedustelumiehiin. Valvontakomission poliittinen työntekijä Jelisei Jelisejev (Sinitsyn) tuli Kekkosen kotiin Kampinkadulle tulkin kanssa ja teki yhteistyötarjouksen, josta Kekkoen ei kieltäytynyt. Kekkonen solmi Neuvostoliiton tiedustelupalveluun "toimivat yhteydet", jotka todellakin toimivat 1980-luvulle saakka. Kirjassa on kopioituna asiakirja tuosta asiasta.

Kekkonen ennakoi tulevan

Tukoholman puheesta lähtien Kekkosen linjaukset ennakoivat mitä tuleman piti. Kekkosella oli jo sodan loppuvaiheessa oillut vasemmistossa yllättävää kannatusta ja luottamusta uuden linjan toteuttajaksi. Jelisejev puolestaan ei ollut kuka tahansa poliittinen työntekijä Jelisejev oli Suomessa hoitamassa "hiipivää haltuunottoa" Stalinin toiveiden mukaisesti. Kekkosen puheet ilahduttivat Zdanovia suuresti. Hänen listallaan Kekkonen oli pääministeriehdokas. Kaukonäköisesti Stalin kannatti Paasikiveä. Kekkonen oli Jelisejevin mukaan enemmän kuin valmis oikeusministeriksi.

Maalaisliiton puoluekokouksessa kesäkuussa 1945 oikeusministeri Kekkonen hyökkäsi Rippentrop-sopimuksen kannalle asettuneita puoluetovereitaan vastaan: ".. kun kysymyksessä on maalle tuhoisa ja lainvastainen toimenpide, on se tuomittava. Tällainen kysymys on Rippentrop-sopimus. Se merkitsi valtion kaappausta. Sopimus ei ainoastaan ollut lainvastainen, vaan myöskin virhe ... siinä valossa on katsottava niitä, jotka tekivät tuon tuhoisan sopimuksen."
Oikeusministeri Kekkonen oli kutsunut puolueensa puheenjohtajan Viljami Kalliokosken luokseen ja uhkaillut tätä: " Kuinkas tällaiset miehet ovat puoluekokousta johtamassa, kun Balkanilla selaiset on jo ammuttu... Minä annan huljan heilua..". Kyyneleet silmissä Kalliokoski muisteli vielävuosikymmeniä myähemmin Kekkosen kielenkäyttöä sekä sen jälkeistä puheenjohtajan vaalia. Kalliokoski joutui siirtymään sivuun. Kalliokoski välttyi sotasyyllisyysoikeudenkäynniltä siksi, ettei hän minsiterinä kuulunut mihinkään sodan ajan hallituksen ulkoasianvaliokuntaan. Sen sijaan syytettyjen listoille ilmaantuneet maalaisliittolaiset ministerit Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka olivat kuuluneet hallituksen ulkoaisianvaliokuntaan.

Kommunistit olivat lietsoneet joukkokokouksia, joissa sotasyyllisia vaadittiin tuomittavaksi. Hertta Kuusinen oli välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, hänen lisäkseen kolmekymmentäviisi SKDL:n edustajaa laattoi siihen nimensä, kymmenen RKP:n edustajaa, seitsemän sosiaalidemokraattia ja kaksi maalaisliiton edustajaa. Oikeusministeri Kekkonen oli muotoillut välikysymyksen tekstin. Kekkonen kirjoitti kommunisteille välikysymyksen ja laati sen jälkeen pääministeri Paasikivelle vastauksen. Pääministerille välikysymys tuli yllätyksenä.

Kekkosen osuus sotasyyllisten rankaisemisessä on ollut keskeinen. Taustalla on tietenkin ollut Kekkosen omat valtapyrkimykset ja siinä tehdyt tietoiset valinnat Neuvostoliiton tiedustelupalvelun kanssa. En ryhdy tässä yhteydessä tarkemmin kertomaan asioista vaan laitan asiaa selventäviä linkkejä, joista voi perehtyä asiakokonaisuuteen peremmin. Minun oikeustajuni mukaan eduskunta voi ratkaista halutessaan oikeuden toteutumsien myös sotasyyllisyysasiassa.

Korkeimman oikeuden päätös

Korkein oikeus teki sotasyyllisyydenoikeuden tuomionpurkamista koskevan päätöksen (KKO 2008:94). Korkein oikeus (oikeusneuvokset Tulokas, Kitunen, Bygglin, Häyhä ja Esko) katsoi, että korkein oikeus ei ole toimivaltainen käsittelemään hakemusta sotasyyllisyysoikeuden tuomion purkamisesta. Sen vuoksi Ilkka Tannerin hakemusta ei tutkittu.
KKO:n päätös merkillinen, koska sitä ei ole perusteltu asianmukaisesti. KKO:n mukaan "eduskunnan huomattava enemmistö katsoi sotasyyllisyyskysymysken hoitamisen välirauhansopimuksen täyttämiseksi niin tärkeäksi, että se oli vallinneissa olooissa tehtävä, vaikka samalla päädyttiin loukkaamaan useita oikeusjärjestyksen kekseisiä periaatteita."
KKO ratkaiusn jälkeen katseet on kohdistettava eduskuntaan. Eduskunta ei voi säätää lakia, jolla kumottaisiin sotasyyllisen langettamat tuomiot. Eduskunta voi muuttaa jo voimassa olevaa lainsäädäntö tai säätää uutta lainsäädäntöä, joka mahdollistaa sen, että KKO:lla on toimivalta tutkia sotasyyllisyyden menettelyn asianmukaisuutta ja ratkaisun oikeellisuutta.

Sotasyylllisyysoikeudenkäynti
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotasyyllisyysoikeudenk%C3%A4ynti

Sotasyyllisyys
http://www.wsoy.fi/oppi/sota/index.htm

ProKarelia/Tarkka
http://prokarelia.net/fi/?x=tarkka

ProKarelia/Ryti
http://prokarelia.net/fi/?x=ryti

ProKarelia/Larmola
http://prokarelia.net/fi/?x=larmola

Korkeimpaan oikeuteen
http://prokarelia.com/cgi-bin/dada/mail.cgi?flavor=archive;list=polfi;id=20061214231606

KKO haluton tutkimaan/Virolainen
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1759&author=104

Sedergren
http://sedis.blogspot.com/2005/11/sotasyyllisyys-seminaari.html

Yle-arkisto
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&n=sotasyyllisyys

mtv3
http://www.mtv3.fi/suomi/vaaranvuodet.shtml

Lähdeaineisto:
Lasse Lehtinen - Hannu Rautkallio Kansakunnan sijaiskärsijät ISBN 951-0-30797-1