Suomalaisten kärsimykset

Jatkosodan jälkeen kotinsa joutui jättämään yli 400 000 suomalaista. Sodan alta lähdettiin kiireessä ja vähin tavaroin. Uusi elämä aloitettiin melkein tyhjästä. Sodanjälkeistä asutustoimintaa koskeva laki vahvistettiin 1945, ja lain myötä alkoi jälleenrakennus. Siirtoväen kannalta keskeinen pykälä oli, että maansaajat tuli sijoittaa uskontonsa, kielensä ja entisen kotipaikkojensa mukaisesti yhtenäisille alueille.

Kesällä 1946 siirtoväen asuttaminen pääsi toden teolla käyntiin. Tosin sitä ennen monet karjalaiset olivat ostaneet itselleen tilan vapaaehtoisilla kaupoilla. Siirtoväelle muodostettiin kaikkiaan 35 350 tilaa. Rakennus- ja raivaustoiminta jatkui vilkkaana koko 1950-luvun ajan. Siirtolaisväestö sijoittui Suomessa hyvin erilaisille alueille: Lounais-Suomen viljelysalueille, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen metsäisiin pitäjiin raivaamaan uutta viljelmää, Hämeen tiheisiin ryhmäkyliin, Pohjois-Karjalan vaaroille kauaksi naapureista ja Pohjanmaan vakaan körttikansan keskuuteen. Alkuaikoina karjalaisuus oli hallitseva tunne, joten Karjalan rinnalla moni asia näytti huonommlata: "Tääl`ei ole käkikään, kotona ees käet kukku".

Karjalan siirtoväki joutui rakentamaan talonsa kolmeen, jopa neljäään kertaan: ensin oli koti Karjalassa, sitten pika-asutustila Kanta-Suomessa, uusi koti Karjalassa jatkosodan aikana ja viimeksi asutustila. Rankimman työn joutui tekemään 1900-luvun alussa syntynyt sukupolvi, jonka elämää leimasivat sekä puutteelliset olosuhteet että uupumaton työ. Myös 1920- ja 1930-luvuilla syntynyt sukupolvi koki jälleenrakennuksen aherruksen.

Luovutetun Karjalan kaupunkien siirtoväki asettui erityisesti Helsinkiin, Lahteen ja muihin taajamiin. Etelä_suomen kaupunkeihin sijoittui noin 150 000 karjalasita 1940-luvun aikana. Monelle kaupunkisiirtolaiselle entisen työpaikan sijainti saneli uuden asuinpaikan. Esimerkiksi Enso-Gutzeit pyrki sijoittamaan kaikki vanhat työläisensä.
Katso
Itsenäisyyden kova hinta ja karjalaisten kohtalo
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/itsenisyyden-hinta-ja-karjalaisten.html

Lapin tuhot

Neuvostoliiton asettaman ja 2.9.1944 hyväksytyn ennakkoehdon sekä välirauhansopimuksen nojalla Suomen oli riisuttava aseista ja luovutettava Neuvostoliiton sotilasjohdolle 15.9.1944 Suomeen jääneet saksalaiset sotavoimat. Talvisodan alueluovutusten lisäksi menetettiin Petsamo ja Hankoniemen sijasta vuokrattiin Porkkala. Suomi joutui maksamaan sotakorvauksia 300 miljoonaa dolalria pääasiassa teollisuustuotteina, rajoittamaan asevoimiaan, lakkauttamaan faisistiset järjestöt, luovuttamaan Saksan omaisuuden sekä karkottamaan maassa olevat saksalaiset joukot. Pohjois-Suomessa rintamavastuussa ollut Saksan 20. vuoristoarmeija käsitti 210 000 sotilasta. Saksalaiset olivat tulleet Suomeen elokuussa 1941. Saksalaisilla oli Lapissa useita lentotukikohtia, joissa oli yhteensä yli 300 lentokonetta. Kun näytti ilmeiseltä, että saksalaisten poistuminen ei sujuisi ilman vihollisuuksien puhkeamista, päätti marsalkka Mannerheim Lapin evakuoinneista.

Evakkotielle mukaan otettu karja joutui koville, sillä parhaimmat naudat joutuivat marssimaan useita satoja kilometrejä. Lapin läänin noin 47 000 eläintä käsittävästä karjasta evakuoiktiin Ruotsiin runsaat 21 000 eläintä. Kaiken kaikkiaan Lapista evakuoitiin 103 885 henkeä, joista Ruotsi otti vastaan 56 417 henkeä.

Saksalaiset ryhtyivät hävittämään Lappia, He eivät tyytyneet hävittämään pelkästään maantie- ja rautatiesiltoja, vaan he räjäyttivät monin paikoin rikki pienimmätkin siltarummut. Mitä pohjoisemmaksi mentiin, sitä totaalisempaa rakennusten tuhoaminen oli. Yli 90 prosenttia rakennusta poltettiin tai muuten tuhoutui taisteluissa Enontekiöllä, Sodankylässä, Muoniosa, Kolarissa ja Pellossa. Kaiken kaikkiaan tuhottiin 16 500 rakennusta, Lapin läänissä tuhoutui maanteitä noin 3000 kilometriä. Suomalaiset raivasivat noin 300 000 miinaa ja sodan jälkeen noin 130 000 miinaa sekä tuhansia lentopommeja, Saksalaisten miinoistusten purkamisessa kuoli kaikkiaan 72 ihmistä, viimeinen vuonna 1967. Suomalaiset menettivät kaatuneina 774, haavoittuneina 2904 ja kadonneina 262 miestä.

70 000 suomalaista sotalasta

Toisen maailmansodan aikana lähetettiin 70 000 pinetä suomalaista lasta matkaan sotaakäyvästä Suomesta. Tätä tapahtumaa on kutsuttu "maailman suurimmaksi lastensiirroksi". Useimmat näistä lapsista päätyivät Ruotsiin, noin 4000 Tanskaan ja alle 200 Norjaan. Monet tekivät pitkän matkan monta kertaa. Heitä riepoltetiin maasta, kielestä, ympäristöstä ja perheestä toiseen, kerta toisensa jälkeen. Heitä riepoteltiin heidän suomalaisten vanhempiensa ja ruotsalaisten kasvatusvanhempiensä välillä. He joutuivat koko ajan pelkäämään, että heidän näennäisesti rauhallinen elämänsä hajoaisi pirstaleiksi. Mitä näistä uskomattomista joukkokuljetuksista oikeastaan oli tuloksena? Pelastettiinko nämä lapset elämälle, j ajos niin kävi, millaiseksi heidän elämänsä muodostui? Mitä tapahtui kaikille niille lapsille, joita kuljetettiin edestakaisin tukalissa oloissa venäläishyökkäysten alituisen uhan aikana? Aluksi luultiin, että oleskelu Ruotsissa kestäisi vain lyhyen ajan. Mutta sodan hävittämään Suomeen ei tullutkaan rauhaa.

Talvisotaan seuranneen lyhyen hengähdystauon jälkeen taistelut alkoivat uudestaan, nyt entistä kiivaampina. Ne lapset, jotka oli ehditty palauttaa kotiin, lähetettiin jälleen matkaan. Uuteen epävarmuuteen. Vasta vuonna 1946 kotiinkuljetukset alkoivat lopullisesti. Lapset tempaistiin irti uudesta elinympäristöstään, jonne he olivat ehtineet juurtua ja jossa he olivat ruotsalaistuneet. Laivat ja junat täyttyivät kotiin palaavista lapsista. Ruotsista oli ehtinyt tulla jo heidän kotinsa, heidän kielensä oli ruotsi, heidän kotiväkensä ruotsalaisia. Kuinka he ovat kokeneet tilanteen? Vastaus on julma ja pelottava. Se on hirvittävä kertomus kymmenistä tuhansista pillevistä sodan uhreista, joiden olemassaoloa ei tahdo tunnustaa.

Tottakai molempien maiden viranomaiset uskoivat tulloin tekevänsä niin kuin lapsille oli parasta. Ele oli hyvää tarkoittava, mutta ei ehkä eritysien harkittu. Yhdessä oman perheen kanssa koetut vaarat ja vaikeudet saattavat olla lapselle paljon vähemmän pelottavia kuin se, että joutuu yksinään uuteen ympäristöön. Kuljetukset tuntuivat monista lapsista rangaistuksilta ja petokselta. He kokivat tilanteen niin, että heidät lähetettiin pois,koska vanhemmat eivät halunneet pitää heitä luonaan. Kukaan ei kysynyt mitä lapset itse olisivat tahtoneet. Heidät vain tempaistiin irti elinympäristöstään, omasta perheestään, kielestään,koko tausta sijoitettavaksi uuteen maahan, uuteen perheeseen, uuden kielen pariin.

Nykyisin tiedetään lapsen perusturvallisuuden merkitys. Sen rikkoutuminen aiheuttaa väistämättömästi psyykkkisiä häiriöitä ja vammoja, jotka tulevat usein ilmi vasta myöhemmin. Heistä tuli turvattomia aikuisia, jotka ovat epävarmoja itsestään. Heidän taakkanaan ovat ongelmat, joista he eivät pääse eroon. Pienen lapsen kohdalla suuren sodan vaara on joutua perheestään eroon, Se saattaa tuntua uhkaavammalta kuin pommitukset ja elintarvikepula ja aiheuttaa useampia pitkäaikaisia vaurioita.
Katso
Sotalapsia lähes 80 000
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/sotalapsia-lhes-80-000-suomessa.html

Partisaanien uhrit

Sodan tuomat kauhun hetket eivät jääneet toisen maailmansodan vuosina 1939-1944 ainoastaan rintamalinjojen juoksuhautoihin. Sodan raakuus tuli myös kotirintamalle ja koteihin. Se kohtasi yksinäiset, aseettomat ja turvattomat naiset, lapset ja vanhukset.
Partisaanimurhaajat hyökkäsivtä koteihin kaukana rintamalinjojen takana kylväen pelkoa, kauhua ja kuolemaa. Ne olivat tekoja, joita on mahdoton ymmärtää. Partisaanitoiminnan tarkoitus on sodankäynnissä hiritä vastustajaan toimia myös rintamalinjojen takana ja kotirintamalla. Sillä pyritään sitomaan vihollisen taistelujoukkoja pois etulinjasta niiden taakse vartio- ja takaa-ajotehtäviin. Toiminnan tulee olla mahdollisimman salaista. Hyökkäykset on suoritettava hyvin valmisteltuina ja aina yllätteän. Ne on toeutettava nopeasti. Näin saadaan vihollisen taistelukelpoisia joukkoja mahdollisimman paljon pois etulinjasta ja aiheutetaan edelleen vahinkoja, joilla heikennetään vihollisen taistelumoraalia. Sodan julmuus saattoi sotiemme vuosina astua koteihin missä vain ja milloin tahansa tuhoten kaiken elämän kodin pienimpään ihmistaimeen saakka.
Katso
Vaiettu sota - partisaanien uhrit
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/vaiettu-sota-partisaanien-uhrit.html