Kansalaisten oikeustaju koetuksella

Ulf Sundqvist kompastui viime kädessä liiketoimiin, joissa hän oli itse osapuolena veljensä Björnin kanssa. Wulffin perheyhtiöstä poispotkitun Björn Sundqvistin Humausloosin tunnuslause on ”auta auttamaan” ja Ulf auttoi myös itseään. Kriittisessä vaiheessa hän oli velkainen mies. Lyhyt johdatus Sundqkviestien liiketoimintaan on surullinen tarina siitä, miten liikemiesvietit ja -vaistot ohittavat terveen järjen ja varovaisuuden. ”Uffen” olis pitänyt huolehtia ennen muuta STS:n säästäjien rahoista eikä tiettyjen yritysten eduista, mutta käräjäoikeuden mukaan hän toimi toisin.

Ongelman juuret ulottuvat Lomametsä Oy-nimiseen yhtiöön, jonka Björn oli hankkinut 1976. Ulf hankki siitä (4/30) osuuden itselleen kymmenkunta vuotta myöhemmin. Lomametsä omisti kahta muuta yhtiötä: Ellivuoren Pujottelukeskusta (jolla oli 36 hehtaaria lomakiinteistömaata) ja Ellivuoren Tanssilavaa. Näiden yhtiöiden – sekä tiettyjen Sallassa sijainneiden lomakiinteistöjen tulevat voitot olivat kaavoittajien käsissä. Niissä piireissä veljeksillä ei vastoin alkuperäistä luuloa ollutkaan ystävää.

STS:n edustaja Juhani Lehtola yritti myydä Lomametsän ensiksi Jorma Seestien omistamalle Hartiataloille, jota STS luototti huolimatta siitä, että sen ympärillä toimineen yritysryppään omistus, kotipaikka ja konkurssitila vaihtelivat. Hartiataloryppäästä tuli yksi STS-pesän suurimpia ruumiita, vaikka sen ympäriltä ei löytynytkään riittäväst varmaa näyttöä vahingonkorvauskannetta varten. Sundqkvistit löysivät ilman pankin suoraa apua Lomametsälle Hartiataloa paremman ostajan: Wayup Oy:n. Yhtiö puuhasteli kaikenlaisissa sellaisissa projekteissa, joihin tarvittiin ja saatiin STS-rahoitusta. Projektiyhteistyötä tehtiin muun muuassa Heikki Koskelaisen tarkastamien ja sittemmin konkurssin tehneiden Ekomen-yhtiöiden kanssa. Yhteisen Ekocenter-projektin tavoitteena oli jalostaa Tuottajain Lihakeskuskunnan vanhat toimitilat Helsingin Sörnäisissä liikeparatiisiksi. Wayupin omisti alussa mielenkiintoinen trio: Ekostock Oy, Uudenmaan Vuokrakone Oy ja Bonette Oy. Ekostock, joka pian luopui osuudestaan, oli edellämainittuja Ekomen-yhtiöitä. Uudenmaan Vuokrakoneen omisti Björn Sunqkvist. Bonetessa oli aluksi mukana ”Järvenpään keisari”Kenneth Lehtinen, joka pelasi yhteen Rinvestketjun kanssa. Bonetten nimi muutettiin Rinvest-Sijoitus Oy:ksi, ja sen miljoonatappioita on sittemmin tutkittu erinäisissä säästöpankkipiireissä. Yhtiön hallituksessa olivat Jari Lahtinen, Pekka Järvinen, Juha Kokkila ja Rainer Niemi. Asiantuntijoille herrojen nimet puhuvat puolestaan. Osa heistä on karistanut Wayupin rahoilla Suomen pölyt kokonaan jaloistaan.

Björn Sundqvistin ja muiden kettuherrojen idea oli, että Wayupista tehtäisiin kiinteistöyhtiö. Sitä varten se haki ja sai rahaa lainaksi STS-pankilta. STS:n sisäinen luottoryhmä oli aluksi suhtautunut 20 miljoonan markan luoton myöntämiseen kielteisesti. Oikeudenkäynnin asiakirjojen mukaasn sen kate oli ”selittämästtömästä syystä muuttunut ja luottoryhmä oli päätynyt kokouksessaan 19.11.1990 puoltamaan luotn myöntämistä” huolimatta siitä, että Wayupilla ei ollut säännöllistä tulorahoitusta ja että sen ”tarjoamilla vakuuksien arvoilla ei ollut mitään selvitystä”. Riski oli sataprosenttisesti pankilla.

Kun 20 miljoonan markan luotto myönnettiin, Wayup osti Sundqvistien veljeksiltä Omametsän selvään ylihintaan. Noin 10 miljoonan kauppahinnasta Björn sai 8,5 miljoonaa markkaa ja Ulf itse sai 1,5 miljoonaa markkaa. Samasta luotosta Wayup käytti miljoonia myös ranskalaisten lomaosakkeiden ja muun Rinvest-ryhmän omaisuuden, esimerkiksi golfosakkeiden ostamiseen. Luototus jatkui. STS:n romahtaessa Wayupin ”kokonaisvastuut olivat nousseet 5.11.1992 mennessä 57,8 miljoonaan markkaan samalla, kun reaalivakuudet olivat alentuneet 23 miljoonasta 9,7 miljoonaan markkaan”.

SDP:n puheenjohtanakin ”Uffe” oli ollut seuraamassa näiden hänelle läheisten projektien rahoitusta pankin hallinnossa. Hän oli mitä ilmeisemmin saanut pankin luottoryhmän hyväksymään Peder Plantingilta Wayupin tytäryhtiöksi ostetun Skipatrol Oy:n kaupan vastoin asiaa selvittäneen STS:n toimihenkilön kantaa, sanotaan kannekirjelmässä. Parin miljoonan vakuuksilla oli STS:stä annettu 74 miljoonan markan vahingon edestä luottoa ja sille oli Sunqkvistien puolustusasianajanan väitteen mukaan saatu yhtiökokouksen ja joa suuromsitajien, STS-säätiön ja Työväen Opistorahaston siunaus. Wayupin tapauksen perusteella pankin tilintarkastajat peruivat aikaisemmat suosituksensa vastuuvapauden myöntämisestä. Sen sijaan toisessa luotutusasiassa, joka johti oikeuden päätöksen mukaan vahingonkorvauksiin, kanne nostettiin erityistilintarkastuksen perusteella ilman, että Koskelainen kumppaneineen pyörsi aiemmin kantansa.

Konkurssikypsä Sandnäs-yhtiörypäs oli peräisin Peruspankki Oy:n jäämistöstä. STS ei kuitenkaan ollut ”ryhtynyt toimiin Snadnäs-ryhmän aiheuttaman luottoriskin vähentämiseksi, vaan päinvastoin vastuita oli ryhdyttä kasvattamaan ilman, että uusillekaan luotoille olsi saatu muuta kuin nimellisiä vakuuksia”. Sen seurauksena ryhmän kokonaisvastuut STS:lle kasvoivat runsaan vuoden aikana 40 777 100 markasta noin 120 287 000 markkaan pankin vakuusaseman parantumatta mainittuna aikana ja Sandnäs-ryhmän taloudellisen tilanteen jarkuvasti heikentyessä.

Pankki oli päättänyt asettaa yritysryppään konkurssiin, mutta konkurssihakemuksen jättöhetkellä 11.3.1991 ollessa jo käsillä STS oli päättänyt peruttaa yhtiöiden konkurssiin hakemisen ja jatkaa Sandnäs-ryhmän luototusta. Tätä yllättävää ratkaisua ei oltu kirjattu johtokunnan pöytäkirjoihin eivätkä sen perusteet olleet tiedossa. Luototusta ei ainoastaan jatkettu, vaan sitä oli ryhdytty voimakkaasti kasvattamaan. Vakuuksien arvo ei vastuiden kasvaessa noussut, vaan pikemminkin laski. Tämä johti siihen, että lopulta luottopäätösten mukkaan 31 miljoonan vastuille ei ollut edes nimellistä vakuutta yhtiöiltä, joiden oli tiedetty olevan konkurssikypsiä. Vakuuksiksi hyväksytyillä uusilla yrityskiinnityksillä ja takauksilla ei ollut mitään arvoa.

Näissä asioissa Ulf Sundqvist puuhasteli muun muassa entisen työnantajapampun Stig H. Hästön kanssa. Hästö tuskin itse hyötyi tästä Sandnäs-ryhmän hillittömästä menosta, jonka seurauksena TS:n lopullinen tappio oli 98 349 639,40 mk, mutta epäselvää on, mikä oli Hästön suhde Sundqkvistiin ja hyötyikö hän. Päätös siitä, että STS jätti Sandnäs-yhtiöt hakematta konkurssiin syntyi Hästön kotona. Kaikkia STS:n tapauksia, esimerkiksi Hartiataloa, ei viety oikeuteen, vaan ainoastaan näytöiltään parhaat.

Politiikkaakin oli mukana, sillä STS-pankista myönnettiin muita herkemmin rahaa vasemmiston poliittisille yhteisöille. Keravan työväenyhdistys rakensi STS:stä lainatuilla 70 miljoonalla markalla kaupungin keskustaan Kiinteistä Oy Aleksanterintorin. Kun se valmistui vuonna 1989, vuokralaisia oli mahdoton löytää. Kaiken lisäski STS.n luotto oli valuuttalainaa ja devalvaatiot nostivat sen arvoa ilman että kiinteistön arvo nousi, ja niin monet takaajat joutuivat vaikeuksiin. Siltapankissa jouduttiin miettimään syksyllä 1995 näiden takausten realisoimista. Olisi kohtuutonta, jos kävisi niin, ett rividemarit menettäisivät omaisuutensa mutta varaton Ulf Sundkvist ei. Rakuudesta oli tehty maan tapa. Veronmaksajille pannut 2 miljardin STS-tappio syntyivät yleisesti ottaen edellä kuvatun tuapaisesta toiminnasta.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti 17.9.1998, ettei entinen valtionvarainministeri Arja Alho rikkonut ministerivastuulaki hyvksyessään entisen pankinohtajan Ulf Sundqvistin vahinkorvauskanteen alentamisen 9 miljoonast 1,2 miljoonaan markkaan. Valiokunnan mielestä Alhon toiminta oli oikeudellisen perustein monilta osin moitittavaa eikä sitä voitu pitää yleisen oikeustajun mukaisena. Alhon olsii pitänyt valiokunnan mukaan alistaa sopimus valtioneuvoston käsiteltäväksi. Alho kuittasi valiokunnan moitteet ”jökiviisautena”. Eduskunta keskuteli ministerivastuulaista 29.9. ja päätti, ettei Alhoa asetetaa ministerivastuulain nojalla syytteeseen valtakunnanoikeudessa, koska hän ei ole rikkonut lakia. Saman päivän iltana Alho räjäytti jäleen uuden uutispommin kertomalla television ”musta laatikko2-ohjelmassa, että pääminnisteri Lipponen oi heinäkuussa 1997 pyytänyt häntä etsimään ratkaisua Ulf Sundqvistin vahingonkorvausasiassa. Alho kertoo myös pääministerin erityisavustajan Jorma Westlundin olleen häneen yhteydessä syyskuussa 1997 ja antaneen ymmärtää, että Sundqvistiin kohdistuneet ulosottotoimet olisi syytä keskeyttää. Sundqvistin ulosotto keskeutettiin kohtuullistamisneuvottelujen ajaksi 10.9.1997. Lipponen kiisti olleensa kohtuullistamissopimuksen alullepanija ja korosti, että aloite korvausten kohtuullistamiseksi tuli Sundqvistilta valtionvarainministeriölle. Westlund kieltäytyi kommentoimasta asiaa. Lipponen antoi 1.10. eduskunnalle ilmoituksen roolistaan sopimuksen syntyvaiheissa. Selvityksessä Lipponen otti kaiken vastuun Westlundin toiminnasta, mutta kiisti antaneensa tälle ohjeita ulosottoasiassa. Iltalehti julkaisi 12.10. otteita Arja Alhon ja Timo Harakan välisestä puhelinkeskustelusta. Siinä Alho jälleen sanoi Lipposen olleen aloitteentekijänä kohtuullistamissopimuksessa. Suomen perustuslain 6 §:n mukaan kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä, vai ovatko?

Lähdeaineisto: Olet maamme armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X