Linjanmuutos

Suomi liittyi unioniin sotilaallisesti liittoutumattomana ja itsenäistä puolustusta ylläpiävänä maana. Osa poliittisesta johdosta halusi painottaa jatkuvuutta ja pitää kiinni puolueettomuuspolitiikasta ydin-määritelmän kautta, jonka se halusi ymmärtää suppea-alaiseksi puolueettomuudeksi. Vuosien 1992-94 aikana tapahtuneen selvittelyn perusteella voidaan sanoa, että puolueettomuuspolitiikan ei katsottu olevan sopusoinnussa Suomen vakuutuksen kanssa osallistua rakentavasti ja ennakkoehtoja asettamalla EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen. Tämä epäsointu ei kuitenkaan muodostanut estettä jäsenyysneuvotteluille. Puolueettomuuspolitiikan ydin, sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus, ei ollut EY:lle varsinainen ongelma, olihan sotilaallisesti liittoutumaton Irlanti jo jäsen, ja Tanska sai erivapauden jäädä unionin puolustuspolitiikan ulkopuolelle. Ulkoministeri Väyrynen määritteli – tosin vaihtelevan epämääräisesti – puolueettomuuspolitiikan koskemaan sekä rauhanajan että sotatilanteen toimintaa. Rauhanajan puoluettomuus ei ollut sopusoinnussa EY-jäsenyyden kanssa. Ytimen olisi pitänyt riittää.

Ydin-määritelmän oli tarkkaan ottaen myös unoni hyväksynyt, koska Suomi määritelmän yhteydessä korosti sitoutumistaan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen ilman varauksia. Määrittelyeroissa oli kysymys suomalaisten omasta näkemyksestä, millainen jäsen se halusi olla, ei unionin vanhojen jäsenten tai komission Suomen linjaa koskevista epäilyistä. Jäsenyysneuvottelujen loppua kohti ydin-määritelmä alkoi syrjäytyä lähtökohta-määritelmän tieltä, jonka mukaan sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus kuvattiin Suomen politiikan lähtökohdaksi. Uusi luonnehdinta antoi selkeämmän kuvan Suomesta jäsenmaama, joka ottaa vakavasti sitoumuksensa osallistua unionin puolustusulottovuuden kehittämiseen.

Vaikka määrittelykiista koski vain muutamia sanoja, kysymys oli todellisesta linjaerosta. Ongelma, jonka puolueettomuuspolitiika EU:n jäsen politiikkaan olisi luonut, voidaan yksinkertaisesti ilmaista sanomalla, että puolueettomuus olisi ollut ristiriidassa jäseniä toisiinsa sitovan yhteisvastuun, solidaarisuuden kanssa. Jos jäsenvaltio joutuu vaikeuksiin ulkopuolisen valtion kanssa, muiden jäsenten on tarkoituksenmukaisella tavalla osoitettava solidaarisuutta sitä kohtaan. Luonnollisesti jokainen konfliktitapaus on arvioitava erikseen. Puolueettomuus ei yleisesti ottaen olisi sopiva asenne sellaisessa tilanteessa.

Varovaisuuteen Suomen linjanmäärittelyn suhteen oli lisäsyy, joka ei koskenut Ruotsia ja Itävaltaa. Se oli Suomen erityinen asema ja historia Venäjän naapurina. Mahdollisuus itse päättää suhtautumisesta Venäjään oli ollut Suomen puolueettomuuden ja tuevallisuuspolitiikan ydin. Puolueettomuus-käsitteen pitäminen mukana linjanmäärittelyssä viestitti peitetystä Venäjä-varauksesta. Sitä ei haluttu sitoa jäsenyyteen.

Unionin jäsenenä Suomen virallisessa kielenkäytössa puolueettomuus-käsitettä ei enää käytetty korvaamaan EU-Suomen linjaa. Valtioneuvoston eduskunnalle helmikuussa 1995 antamassa selonteossa Suomen EU-politiikan suuntaviivoista puolueettomuus jäi pois. Niin ikään huhtikuussa 1995 nimitetyn Paavo Lipposen hallituksen ohjelmassa puolueettomuutta ei enää mainittu. Teija Tiilikainen kiteytti vuonna 2006 linjanmuutoksen seuraavasti: ” Puolueettomuudesta jäi jäljelle sen sotilaallinen ulottovuus eli sotilaallinen liittoutumattomuus. Puolueettomuuden poliittinen ulottovuus ja sen sisältämä varauksellinen ja pidättyväinen ulkopolitiikka puolestaan korvattin aktiivisella osallistumiselle ja sitoutumisella EU:hun.”

On syytä mainita, että Ruotsin valtiopäivien huhtkuussa 1992 hyväksymä muotoilu (”Ruotsi ylläpitää sotilaallista liittoutumattomuutta, joka tähtää siihen, että maamme voi olla puolueeton lähialueellamme sattuvassa sodassa.”) ei poistunut käytöstä. Se mainittiin esimerkiksi vuonna 1995 puolustuspoliittisen toimikunnan mietinnössä. Syksyn 1995 vaaleissa valtaan nousseet sosiaalidemokraatit arvostivat puolueettomuusperinettä. Linja muotoiltiin uudestaan vasta seuraavan vuosikymmenen alussa.

Hieman kärjistäen voidaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjanmäärittelyssä nähdä siirtymä kolmessa vaiheessa. YYA-sopimuksen aikana Suomi sanoi harjoittavansa puolueettomuuspolitiikkaa, muttei ollut sotilaallisesti liittoutunut. Parin vuoden siirtymävaiheen aikana linjana oli puolueettomuuden ja sotilaallisen liittoutumattomuuden yhdistelmä. Lopulta Suomi liittyi Euroopan unioniin sotilaallisesti liittoutumattoman, mutta ei puolueettomana maana.

Lähdeaineisto: Jaakko Blomberg Vakauden kaipuu ISBN 978-951-0-37808-3