Toimittaja Pentti Sainio kertoo kirjassaan miten valtion rahoilla matkustellaan. Sainion mukaan valtiosihteeri Martti Ahtisaari teki henkilökohtaisen virkamatkan 21.-26. tammikuuta 1992 Washingtonin. Matkan tarkoitus: ”IVY:n avustamista koskeva koordinaatiokokous Washingtonissa 22.-23.1.1992”. Matka maksoi Suomen veronmaksajille I-luokan lentolippuineen 17950 markkaa, mutta ei kuulunut valtiosihteerin työsarkaan. Tällä matkalla ei ollut mitään tekemistä hänen virka-asemansa työtehtävien kanssa. Se kuului niihin henkilökohtaisella virkamatkapäätöksellä tehtäviin matkoihin, joita alaisten oli vaikea kontrolloida ja joita ulkoministeriön sosiaalidemokraattiset virkamiehet olivat vuosien aikana tottuneet tekemään ja katsomaan sormiensa läpi. Tämä matka meni ministeriön kauppapoliittisen osaston piikkiin.
Tammikuisen Washigtonin matkan jälkeen Ahtisaari ehti olla vain parin päivän ajan työpaikallaan Helsingissä. Sen verran että sai suunnitelmansa kuntoon ja matkusti seuraavana päivänä 28. tammikuuta Lontooseen. Tämä Lontooseen tehty virkamatka päättyi 31. tammikuuta. Matkan tarkoitukseksi Ahtisaari merkits epämääräisesti: Esitelman Wilton Parkin seminaarissa, keskustelut FCO:ssa” (Foreing and Commonwealth Office, Britannian ulkoministeriö). Matka maksoi 6257 markkaa. Kummallista tuossa virkamatkassa oli, että tämän virkamatkan Ahtisaari esitteli vasta 31. tammikuuta, siis matkalta palattuaan ja päätös tehtiin 5. helmikuuta 1992. Matka meni hallinnollisen osaston piikkiin.
Valtiosihteeri Ahtisaari matkusti 5.-14. helmikuuta 1992 henkilökohtaiselle 10 päivän virkamatkalle Kolumbiaan. Matkan tarkoitukseksi merkittiin: ”UNCTAD VIII-konferenssi 8.-25.2., esikonferenssi 6.-7.2. ja Pohjoismaiden valmistelukokous 2.-3.2. Cartegass, Kolumbiassa”. UNCTAD on YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi. Matkan tarkoituksen kannalta tuntuu oudolta, että h ei ehtinyt pohjoismaiden valmistelukokoukseen, tuskin esikokoukseenkaan, ja varsinaisen kokouksen aikana Cartegassa hän ei oleskellut kuin reilut viisi päivää, vaikka kokous kesti 18 päivää. Tämä matka meni kauppapoliittisen osaston piikkiin ja maksoi valtiolle 26346,80 markkaa. Majoituskuluja Ahtisaarella ei ollut, koska hän matkansa aikana asui ja liikkui Kolumbiassa muiden kustantamana. Ulkoministeriön hallintoa tuskin tuolla matkalla edistettiin.
2.-5. maaliskuuta samana vuonna Ahtisaari teki henkilkohtaisen virkistysmatkan Tallinnaan, Riikaan ja Vilnaan. Matkan tarkoitus: ”Valtiosihteeri Ahtisaaren matka Viroon, Latviaan ja Liettuaan”. Tämä matka maksoi 9573,90 markkaa ja se tehtiin hallinnollisen osaston laskuun. Matkalta maksettiin myös rouva Ahtisaarelle päivärahoja 602,50 markkaa.
16.-19. maaliskuuta 1992 Ahtisaari teki seurueensa kanssa matkan Venäjälle. Pietariin, Petroskoihin ja Muurmanskiin suuntautunut matka kirjattiin Ahtisaarelle toteutuneiksi matkakuluiksi summalla 9986,28 markkaa. Tämä matka meni hallinnollisen osaston piikkiin. Varsinainen hämmästyksen aihe tuli vasta matkan jälkeen: valtiolta laskutettiin suihkukoneen käytöstä 45000 markalla! Tämä valtion virkamiehen ylellinen suihkukonelasku lama-Suomessa kauhistutti kaikkia asia käsitelleitä. Eihän edes Tasavallan Presidentti lennä valtion varoilla noin ruhtinaallisesti. Kaiken lisäksi matka oli valtiosihteerille täysin tarpeeton virkamatka.
Maaliskuussa 21.-22.1992 Ahtisaari piipahti virkamatkalla Brysselissä. Matkan tarkoitus:”suurläehttiläskokous Brysselissä 22.-23.3.1992”. Tämä matka meni hallinnollisen osaston piikkiin ja maksooi 7056,80 markkaa. Kummallista on, mikäli tuo kokous oli matkan varsinainen syy, että Ahtisaari palasi Suomeen sinä päivänä, jona kokous varsinaisesti alkoi.
7.-8. huhtikuuta 1992 valtiosihteeri Ahtisaari oli taas seurueineen Venäjällä, tällä kertaa Moskovassa. Kustannukset Ahtisaaren osalta olivat 5376,25 markaan ja maksajana hallinnollinen osasto. Matkan tarkoitukseksi oli merkitty epämäärisesti kuten aiemminkin:”Valtiosihteeri Ahtisaaren ja seurueen matka Venäjälle”. Kysyä sopii, voiko Suomen valtion muissa ministeriöissä matkustella ulkomailla löysin perustein. Ministeriön käytävillä on ihmetelty, miksi hallinnosta vastaava korkein virkamies käy tiuhaan tahtiin Venäjällä. Ottamassa hallinnosta mallia?
Huhtikuun lopulla 1992 valtiosihteeri teki henkilökohtaisen virkamatkapäätöksensä kahden viikon matkasta Afrikkaan. Matka alkoi 21. huhtikuuta ja päättyi 5. päivänä toukokuuta, tarkoitukseksi Ahtisaari merkitsi: ”Valtiosihteeri ja rouva Ahtisaaren virallinen vierailu Botswanaan, Etelä-Afrikkaan ja Namibiaan”. Normaalisti viralliset vierailut johonkin maahan maksaa kutsuja. Tämä matka maksoi valtiolle Martti Ahtisaaren osalta 44746,16 markkaa ja lisäksi pienkoneen vuokraa välillä windhoek-Ondnagwa-Windhoek 12067 markkaa, joka puolitettiin valtiosihteerin ja puolison matkalaskuihin. Täysin pöyristyttävänä ministeiössä pidettiin jälleen sitä, että rouva Ahtisaaren muut kulut: 29692,80 markkaa maksettiin valtion varoista. Noihin kuluihin sisältyivät myös Eeva Ahtisaarelle maksetut päivärahat, saman suuruiset kuin valtiosihteerille eli 2324 markkaa. Matka meni hallinnollisen osaston piikkiin. Tämä Ahtisaaren pariskunnan keväinen lomamatka oli kova pala purtavaksi monenlaista nähneelle ulkoministeriön byrokratiallekin. Kaiken kaikkiaan Ahtisaarten, siis valtiosihteerin ja kotirouvan, jolla ei ole ministeriön kanssa mitään tekemistä, Afrikan matka maksoi veronmaksajille 86507 markkaa.
Wideristä vaiettiin
Helsingissä tammikuussa 1985 toimintansa aloittaneelle Wider-instituutille annettiin kaikki, mitä sellaiselle laitokselle ylipäätään voidaan keksi annettavan. Suomi korotti panoksiaan taistellessaan Hollannin kanssa siitä, kuka saa syytää veronmaksajien rahoja turhuuteen, kun YK-yliopisto ”tarjosi” laitosta eri maille. Parasta innostusta laitokseen osoittivat Suomi ja Hollanti. Suomi voitti lopulta ”tarjouskilvan” korottamalla Hollannin panosta vielä 10 miljoonalla dollarilla. Tuolloinen pääministeri Kalevi Sorsa ja ulkoministeri Paavo Väyrynen tekivät hartiavoimin työtä laitoksen tien tasoittamiseksi Helsinkiin. Tuohon aikaan taloudellisena ihmelapsena pidetty professori Pentti Kouri oli myös hankkeen kannattajia. Niinpä hän sai kunnian Suomen edustajana istua Widerin ensimmäisessä johtokunnassa.
Widerin Suomeen saamisella oli kaksi tarkoitusta. Ensiksikin toivottiin sen todella tuovan merkittävää ja kansainvälistä Helsingin YK-kuvaan ja maamme teideyhteisöön. Toiseksi tuohon aikaan valtion budjetissa oli niin paljon kehitysyhteistyövaroja, että niille oli vaikea keksiä järkeviä käyttökohteita. Ulkoministeriön kehitysyhteistyövarojen päällä istuva Martti Ahtisaari sai esikuntineen alusta lähtien junailla käytännön asioita widerin johtajan, Lal Jayawardenan kanssa. Srilankalainen tohtori Jayawarena oli kokenut YK-konkari, entinen maansa suurläehttiläs ja johtaja Sri Lankan ulkoministeriössä. Hän oli eräänlainen jatkuva virkojen saalistaja kuten Ahtisaarikin. Ei ihme, että Ahtisaari ja Jayawardena tulivat hyvin toimeen Widerin alkumetreillä aina Jayawardenan skandaalikäryn peittämään Suomesta poistumiseen saakka helmikuussa 1993. Käydessään syyskuun lopulla 1993 New Yorkissa Martti Ahtisaarella oli mahdollisuus tavata vanhaa ystäväänsä, koska tämä oli myös kaupungissa etsimässä luksuselämään oikeuttavaa YK-virkaa. Eihän Ahtisaarellakaan koivn merkittävää virkaa Genevessä ollut, mutta YK:n päämajassa Jayawardenan ja Widerin sotkut Suomessa tiedettiin niin tarkkaan, ettei Jaywardenalle ole siellä suunnalla enää tulevaisuutta lainkaan. Niin, ellei Suomi tulevaisuudessa keksi kehitysyhteistyövaroilleen YK:n tai jonkun muun kasvottoman kansainvälisen byrokratian kautta rahareikää, jonne hänet saataisiin kaupanhieronnassa istutettua.
Widerin piti aikoinaan tuoda Suomelle mainetta hyväntekijänä, nostaa suomalaisen kehitysmaatutkimuksen tasoa sekä työllistää useita suomalaisia tutkijoita. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tähän päivään mennessä Wideriin on uponnut rahaa reilut 300 miljoonaa markkaa. Kukaan ei tiedä todellisia lukuja, koska markkamäärät ovat vuosien saatossa salaisilla päätöksillä, hämärillä perusteilla ja monimutkaisilla budjettikierrätyksillä kasvaneet sitä mukaa, kun Jayawardena ilkesi härskisti lisää vaatia. Widerille varattiin Helsingin keskustasta, Graniittitalosta, kolme miljoonaa markkaa vuodessa maksavat vuokratilat, jotka oli mitoitettu järjesttömästi tarpeeseen verrattuna. Lähes 60 % huonetilasta oli tyhjillään institutin kahdeksan toimintavuoden ajan.
Martti Ahtisaari - Nobel-palkittu
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2008/11/martti-ahtisaari-nobel-palkittu.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti