Hallayön jälkeen

Aho kuvaa Suomen taloudellista tilannetta huhtikuun alussa 1993 vertaamalla sitä hallayöhön: ”Kaikkein kylmintä on auringon noustessa.” Hän katsoo laman selän taittuneen tarkalleen kiirastorstaina 8.4.1993; silloin markka alkaa pysyvästi vahvistua ja korot laskevat. Teollisuustuontanto on kasvanut jo jonkin aikaa, samoin vienti. Ahon hallituksen viimeiset leikkaukset, teollisuuden rahoitusjohtajien tuku, Suomen Pankin maahan ottama valuutta ja uutiset muutamista isoista kaupoista teollisuduessa saavat myös markkinapedon vihdoin rauhoittumaan.

Maan talous on kuitenkin edelleen surkeassa kunnosa, yrityksiä kaatuu, työttömiä on yli 400 000, pankit horjuvat. Vapaa putoaminen on vasta pysähtynyt, käännös ylöspäin on hidas; kestää aikansa ennen kuin sitä edes havaitaan.
Vaikka hallituksen kaatajat ovatkin hetkeksi hellittäneet, Paavo Väyrynen miettii omaa kuningastietään herkeämättä. Hän on puhunut Ahon rinnalla omalta kannattajakunnaltaan Keskustassa luvan sille, että Suomi jätti jäsenhakemuksen Euroopan yhteisöön, ja hän on käynyt vuoden verran raskaita neuvotteluja liittymisen ehdoista Brysselissä. Ne eivtä näytä hänen tietään Suomen presidentiksi silottavan. Hän on voittanut huhtikuun 4. päivänä Keskustan esivaalissa selvästi Hannele Pokan, mutta Keijo Korhonen ja Eeva Kuuskoski ovat jättäytyneet vaalista pois ja valmistelevat vaalikampanjoitaan kansalaisliikkeiden avulla. Korhosen pääteema on Euroopan yhteisöön liittymisen vastustaminen.

Ulkoministeirön valtiosihteeri Martti Ahtisaari avaa kampanjansa puhumalla Oulussa; puheen kerrotaan olevan keskustapuoluelaisen tohtori Alpo Rusin kirjoittama. Mielipidemittauksissa hän on selvästi suositumpi kuin Kalevi Sorsa, joka on hautonut presidenttiyttään Suomen Pankissa jo muutaman vuoden; nyt näyttää äkkiä siltä, että Sorsa ei yllä edes SPD:n ehdokkaaksi esivaalissa. Kokoomuksessa vanha veteraani Raimo Ilaskivi on jo lyönyt istuvan puheenjohtajan Pertti Salolaisen ja nimitetty puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Aho ja Väyrynen tapaavat tiistai-iltana huhtikuun 13. päivänä 1993 Kesärannassa. Väyrynen kertoo, että hän eroaa hallituksesta ja aikoo ilmoittaa erostaan Keskustan puoluehallituksen kokouksessa seuraavan torstaina. Aho yrittää puhua Väyrystä jatkamaan vielä jonkin aikaa, mutta Väyryselle se sopii vain siinä tapauksessa, että salkkuja vaihdetaan: Aho ulkoministeriksi, Väyrynen pääministeriksi. Aho epäilee, ettei Kokoomuksessa vaihtoon suostuttaisi. Väyrynen kertoo nyt, että hän on puhunut asian jo työministeri Ilkka Kanervalle, joka on vaihdon hyväksynyt. Myös Iiro Viinanen on tarkoitus vaihtaa Ilkka Suomiseen.

Aho sanoo hyväksyvänsä Väyrysen pääministeriksi, mutta jäävänsä itse silloin hallituksesta pois. Väyrynen tietäää, että presidentti Koivisto ei sellaiseen vaihtoon suostu, ja ilmoittaa eroavansa ulkoministerin tehtävästä, ellei Aho anna hänelle pääministerin paikkaa. Väyrynen tekee taas pahan poliittisen virheen; hän uskoo, että Ahon hallitus kaatuu ulkoministerinsä eroon. Aho alkaa sen sijaan etsiä uutta ulkoministeriä; samalla hän päättää vaihtaa kauppa- ja teollisuusministeri Pekka Tuomiston Seppo Kääriäiseen; Tuomisto on jo valittu Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaksi, ja vaihto on hyvä tehdä nyt. Ulkoministeri Aho kaavailee ensi Esko Ollilaa, mutta tämä on haluton ja kieltäytyy lopulta. Koska Tuomisto on lähdössä hallituksesta, uuden ulkoministerin täytyy olla juristi; lain mukaan hallituksessa on oltava kaksi juristia.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Kesärannan työryhmässä, johon Ahon lisäksi kuuluvat Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen ja Erja Tikka, keksitään Heikki Haavisto mahdollisena ulkoministerinä. Torstaiaamuna Väyrynen ilmoittaa puoluehallituksen kokouksessa erostaan. Kääriäinen arvelee, että ellei uuden ulkoministerin nimi ole selvillä kello kolmeen mennessä iltapäivällä, jolloin Keskustan eduskuntaryhmä kokoontuu, Ahon hallitus kaatuu. Sen verran painava nimi Väyrynen siinä on ollut.

Aho menee puoluehallituksen kokouksesta suoraan presidentinlinnaan, jossa on sovittuna lounas presidentin kanssa. Hän kertoo Mauno Koivistolle Väyrysen eroilmoituksesta ja uudet ulkoministeriehdokkaans: Esko Ollila, Heikki Haavisto, Juhani Perttunen ja Matti Liukkonen. Koiviston pelisilmä on hyvä, hän näkee heti Väyrysen tekevän pahaa virhettä. Aho kertoo Ollilan kieltäytyneen, mutta pitävänsä Haavistoa parhaana vaihtoehtona. Kuultuaan, että päätös on saatava aikaan ennen Keskustan eduskuntaryhmän kokousta kello kolme, Koivisto sanoo:”Pannaan kivi pyörimään.”

Aho tavoittaa Haaviston puhelimella vähän ennen kello yhtä, juuti ennen valtioneuvoston istuntoa, Haavisto on Osuuspankkien Keskus-Osake-Pankissa lounaala Pauli Komin ja Matti Liukkosen kanssa ja pyytää miettimisaikaa. Aho antaa sitä hallituksen istunnon verran, tunnin. Ahon soittaessa uudelleen Haavisto empii yhä; hän kuitenkin pyytää lisäaikaa käydäkseen joitakin tautakeskusteluja. Aho on varma, että yksi Haaviston keskustelukumppaneista on Mauno Koivisto. Haavisto lupaa soittaa pikaisesti, mutta kun soittoa ei kuulu, Aho soittaa hänelle itse. Haavisto suostuu ulkoministeriksi. Aho selostaa tilanteen Salolaiselle ja Kankaanniemelle, jotka hyväksyvät Ahon järjestelyt. Väyrynen istuu näiden keskustelujan ajan pääministerin huoneen ulkopuolella ja odottaa pääsyä Ahon puheille.

Kun Salolainen ja Kankaanniemi lähtevät, Aho pyytää Väyrysen sisään ja kertoo tilanteen. Hänestä näyttää siltä, että Väyrynen ei ylläty Haaviston nimestä, sen sijaan tämä yllättyy kuullessaan Haaviston suostuneen. ”Paavo meni aivan harmaaksi”, Aho kuvaa tilannettaan myöhemmin avustajilleen. Keskustan eduskuntaryhmä ja puoluehallitus hyväksyvät järjestelyt; Haavistosta tulee valtioneuvoston jäsen. Aho lupaa Kääriäiselle ministerinpaikan, mutta vasta myöhemmin kesällä. Kääriäinen on ilmoittanut lähtevnsä Kuopioon maaherranksi, mutta jää odottamaan ministerin salkkua.

Lähdeaineisto: Antti Tuuri Elosta ja maailmasta ISBN 951-1-16599-2