Väyrysen eron käydessä entistä todennäköisemmäksi aloin henkisesti varautua uuden ulkoministerin valintaan. Pidin parhaana seuraajavaihtona pankinjohtaja Esko Ollilaa, mutta päättelin, että Väyrysen lähdön vastapainoksi täytyi tehdä muutakin. Ryhdyn valmistelemaan järjestelyä, jossa samanaikaisesti ulkoministerin vaihdoksen kanssa Seppo Kääriäinen korvaisi Kansaneläkelaitoksen johtoon siirtymässä olevan Pekka Tuomiston kauppa- ja teollisuusministerinä. Ulkoasioiden hoidon ja hallituksen painoarvon kannalta järjestely kestäisi. Eu-neuvottelujen kannalta jäisi ilmaan kysymyksiä. Pystyisikö Ollila saavuttamaan riittävän uskottavuuden?
Keskiviikkona matkustin Joensuuhun ja ryhdyin samalla tuumasta toimeen. Tuomisto suostui suunnitelmaan empimättä. Mutta sitten alkoivat ongelmat. Ollila suhtautui hankkeeseen kovasti empien, mutta lupasi vielä harkita asiaa. Kääriäinen sen sijaan vakuutti haluavansa joka tapauksessa maaherraksi Kuopioon. Joensuusta palattuani kokoonuimme Kesärantaan. Paikalle tulivat Kääriäinen, puoluesihteeri Erja Tikka ja Mauri Pekkarinen. Selostin tilanteen ja kerroin Väyrysen kuvailemasta vaihdosta, joka kaikki tyrmäsivät. Keskityimme siis Väyrysen seuraajan etsintään.
Sanoin vieressä istuvalle erityisavustaja Altti Seikkulalle: ”Nyt olen umpikujassa, ensimmäisen kerran koko hallituksen aikana. Tästä en enää löydä ulsopääsyä”.
Ilman Kääriäistä ministerinvaihdosta ei mielestäni kannattanut edes yrittää. Kun kauppa- ja teollisuusministeri Tuomisto täytti valtiosäännön vaatiman toisen lainoppineen paikan hallituksessa, ulkoministeriksi piti saada juristi. Yhtälö tuntui mahdottomalta. Jäin itsekseni kertaamaan jäljelle jääneitä nimiä. Pysähdyin Heikki Haavistoon ja valittelin, että kysymyksessä ei ollut ulkomaankauppaministerin tehtävän täyttäminen. Jäimme hetkeksi puntaroimaan Haaviston edellytyksiä ulkoministeriksi ja sillä hetkellä asia valkeni: ”Heikki Haavisto. Siinä se on.” Muutkin lämpenivät hankkeelle, ja niin Haaviston nimi jäi elämään yön yli.
Aamulla Väyrynen ilmoitti lähdöstään ja perusteli sen hiipuneella uskollaan hallitukseen. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Seppo Kääriäinen puhui Väyrysestä henkilönä, ”johon luottamus hallitukseen on perustunut enemmän kuin kehenkään muuhun”, ja teki selkän ja varmanasti totuudenmukaisen johtopäätöksen; jos kello 15 kokoontuvalle eduskuntaryhmälle ei ole esittää seuraajan nimeä, hallitustaival päättyy siihen. Keskustelun jälkeen puoluehallitus yksimielisesti kannatti hallitusyhteistyön jatkamista ja vaati Väyrysen seuraajan välitöntä valitsemista.
Suunnistin suoraan Pursimiehenkadulta presidentinlinnaan ja selostin tilanteen Koivistolle. Presidentti asettui oitis Haaviston kannalle ja kuultuaan selostuksen eduskuntaryhmän tilanteesta hyväksyi myös aikataulun: ”Pannaan kivi pyörimään”. Kun Haaviston vastaus tuli, selsotin tilanteen välittömästi muiden hallitusryhmien vetäjille: Salolaiselle, Ole Norrbackill ja Toimi Kankaanniemelle. Kaikki näyttivät järjestelyille vihreää valoa. Koko tämän ajan Paavo Väyrynen istui pääministerin huoneen ulkopuolella ja odotti pääsyä sisälle. Aikaan eduskuntaryhmän kokoukseen alkuun oli enää puoli tuntia.
Kerroin Väyryselle lyhyesti tapahtuneen ja suunitelman tehdä päätös seuraajasta vielä saman päivän aikana. Kun katsoin Väyrysen kasvoja ja olemusta, uskoin tuottaneeni hänelle melkoisen yllätyksen. Eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteiskokouksessa Haavisto tuli selvin numeroin valituksi. Lopulta vastaehdokkaaksi asettui Olli Rehn. Tiesin kyllä Haaviston vanhasta liikennerikkeestä, mutta en arvannut, että siitä voisi tulla ministeriyden este. Tiedostuvälineet, jotka suhautuivat muutenkin hyvin nurjasti Haaviston valintaan, tarttuivat hanakasti vanhaan tapaukseen. Asetelma kävi tukalaksi ja sitä pahensi se, että seuraavan viikonvaihteen puoluvaltuuskunnan kokouksessa oikeusminsteri Hannele Pokka käytti arvostelevan puheenvuoron ja vetosi Haavistoon, että hän keiltäytyisi ottamasta vastaan ministerin tehtävää. Vaikka Pokan vetoomus sai jääkylmän vastaanoton kokousväeltä, se masensti Haavistoa itseään. Niinpä hän heti kokouksen jälkeen soitti kotiini ja ilmoitti, että tämän jälkeen hän ei voi ottaa ministerin tehtävää vastaaan. Rauhoittelin häntä ja vakuutin, että perääntyminen tuottaisi tässä tilanteessa vain uusia ongelmia. Myöhemmin asiaan ei enää palattu.
Saan kiittää varsinkin presdientti Koivistoa, joka maaliskuun 22. päivänä kertoi yksityikohtaisesti omat tietonsa hallituspelin eri vaiheista, Eivätkä ne olleet vähäiset. Koivisto otti esille muistiinpanonsa ja selosti niiden perusteella hyvin tarkasti tapahtumien kulun. Kävi ilmi, että toimeliaisuus hallituksen vaihtamiseksi oli paljon laajempaa ja vakavampaa kuin olin kuvitellut. Keskustan ja sosisaalidemokraattien ohella myös kokoomuslaiset olivat liikkeellä. Kokoomuksen puheenjohtaja Pertti Salolainen ja puoluesihteeri Pekka Kivelä olivat sosiaalidemokraateille viestittäneet, että hallitus kaatuu heidän aktiiviseen toimintaansa pääsiäiseen mennessä.
Lähdeaineisto Esko Aho Pääministeri ISBN 951-1-14065-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti