Suomen talouden pitkään ennakoitu kriisi kärjistyi 1991. Jo vuosia sitten oli arvioitavissa, että 1990-luvun alussa Suomi sukeltaa syvään. Silti laman rajuus yllästti. Pahimmassa jamassa olivat pankit. Pankit ovat nyt Suomen pahin kriisiala. Ne eivät pysty hoitamaan kunnolla päätehtäväänsä, auttamaan yrityksiä ja kotitalouksia vaikeiden aikojen yi luotottomalla investointeja tulevaisuuden tulovirtoja vastaan. Pankkien heikon tilanteen lähtökohtana on epäilemättä rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen 1986 ja 1987. Ajoitus oli onneton. Samaan aikaan vientihinnat kohosivat tuontihintoja nopeammin, ja veroouudistus merkitsi ostitalouksille lisää käytettävissä olevia tuloja. Seurauksena olivat luottojen voimakas kasvu, asunto- ja kiinteistökeinottelu ja hintojen nousu, ennätyksellinen rakennustoiminta ja kotimaisen kysynnän nopea kasvu. Kotitaloudet ja yritykset olivat pankkien innostamina halukkaita lisäämään kulutus- ja ainvestointikysyntää luottorahoituksen avulla.
Pankit hyötyivät edelleen talletusten verovapauden tukemasta talletuskorkojen kartellisopimuksesta ja kävivät kasvaneiden voittojensa innoittamina kohtalokkaaseen markkinaosuuskilpaialuun antolainauksessa. Luottoja otettiin ja annettiin korkeilla reaalikoroilla, jotka perustuivat liian optimistisiin tuotto-odotuksiin. Pankit, yritykset ja kotitaloudet ottivat suuria riskejä. Luototusta annettiin asunto- ja muiden kiinteistöjen ostoihin 100 % hinnasta. Ei uskottu, että korkealle kivunneet hinnat voisivat nopeasti pudota.
Vuoden 1989 jälkeen kehitys rahoitusmarkkinoilla kääntyi päinvastaiseksi. Tulo-odotusten heikentyessä ja reaalikorkojen kohtotessa kotitaloudet huomasivat velkaantumisen ongelmat. Kulutuskysyntä kääntyi laskuun. Yritysten kannattavuus ja velkapainotteinen rahoitusrakenne joohtivat kysynnän heiketessä investointien supistumiseen. Alamäkeä on voimistanut reaalikorkojen nousu, joka johtuu korkeasta kansainvälisestä korkotasosta, talouspolitiikan uskottavuuden puutteesta ja inflaation hidastumisesta. Vuosina 1991 ja 1992 ylivelkaantumisen aiheuttamat ongelmat ovat pahentuneet. Korkea korko ja supistuva kysyntä ovat lisänneet konkursseja ja luottotappioita sekä romahduttaneet asuntojen, osakkeiden ja kiinteistöjen hintoja. Pankkien syliin tipahtelee tyhjentyviä kiinteistöjä ja asuntoja, kun ostajat eivät pysty hoitamaan asuntovelkojen takaisinmaksuja ja korkoja.
Pankkijärjestelmässä toimii dominoteoria: jos yksi pankki kaatuu, se vie mukanaan muita pankkeja. Siksi Suomen Pankki tuli pankkijärjestelmän apuun. Se joutui syksyllä 1991 ottamaan haltuunsa Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin (SKOP), kun muuta pankit kieltäytyvät ostamasta SKOP:n velkapapereita. SKOP ja säästöpankit toteuttivat koko 1980-luvun jälkipuoliskon edesvastuuttoman riskipitoista toimintastrategiaa, vaikka varoittelijoita ei puuttunut. Taustalla oli ehkä ajatus, että hömöilyt kustannetaan loppujen lopuksi veronmaksajan kukkarosta. Toinen suurissa vaikeuksissa oleva pankki, Kansallis-Osake-Pankki (KOP), kärsi myös valtapelin tuomia luottotappioita.
Pankkien luottotappiot kolminkertaistuivat 1991 yli 6,5 mird. Markkaan. 90 % niistä oli yritysten aiheuttamia. Järjestämättömät luotot (luotot, joiden korkaja tai lyhennyksiä velallinen ei ole pystynyt maksamaan kolmeen kuukauteen) kasvoivat pankeissa 42 mrd. markkaan vuoden lopussa. Osa joudutaan myöhemmin kirjaamaan luottotappioiksi.
Pankkien yhteenlaskettu nettovoitto oli 1989 lähes 2 mrd. markkaa, mutta 1991 ne kirjasivat yli 6 mrd. markan tappiot. Pankkien osakekurssit ovat pudonneet pohjalukemiin. Vuooden 1989 puolivälissä KOP:n sidottu osake oli 60 markan arvoinen., kesäkuun lopussa 1992 enää 9 markkaa. Unitaksen kurssi puolestaan laski 40:stä 7 markkaan..
Maaliskuussa 1992 hallitus ja Suomen Pankki sopivat pankkien oman pääoman tukemisesta veronmaksajien rahoilla. Paketin arvo eli suora tuki pankeille oli 8 mrd. markkaa. Pankit saivat tukea sen mukaan kuinka paljon ja millaisia lainoja ja riskejä niillä on. Summa jaetaan pankeille valtion etuoikeutettuna pääomasijoituksena, jota valtio ei voi irtisanoa; pankki sen sijaan voi lunastaa sen takaisin. Jos pankki ei kolmeen vuoteen pysty maksamaan korkoja tai jos pankin vakavaraisuus laskee alle 8 %:n, valtion voi muuttaa sijoituksensa pankin osakkeiksi, ts. valtiosta tulee pankin omistaja. Kyseessä on uudenlainen sijoitusmuoto.
Lisäksi perustettiin 20 mrd. markan suuruinen valtion vakuusrahasto, jottapankkien pystyssä pysyminen taattaisiin. Tästä noin 9 mrd. markkaa on sitoutunut säästöpankkiryhmän pelastamiseen. Kesäkuussa 1992 SKOP siirrettiin Suomen Pankilta vakuusrahaston haltuun. SKOP:iin oli syyskuuhun mennessä sitoutunut noin 14 mrd. markkaa valtion rahaa. Lopullinen tappio riippuu siitä, mistä hinnasta SKOP:in omaisuus myydään.
Säästöpankkien perustama Suomen Säästöpankki (SSP) aloitti toimintansa 21.9.1992. Siihen liittyi suurin osa säästöpankeista (41). Se saa valtion tukea kuten muutkin pankit, ja valtio otta sen valvontaansa.
On kohtalon ivaa, että porvarihalitus joutuu osittain sosialisoimaan pankit. Valtion tukemiseen kuluvat summa on jo näillä näkymin mittava: lähes saman suuruinen kuin valtion tuloveri 1992 (joka on noin 32 mrd. markkaa). Tämäkään summa ei riittäne kovin pitkälle, koska pankkien järjestämättömien luottojen määrä oli jo alkusyksystä 1992 noussut noin 80 mrd. markkaaan (neljännes luottokannasta), josta ne menettänevät lopullisesti 20-40 mrd. Pankkien tappioksi 1992 arvioitiin lähes 20 mrd. markkaa ja 1993 kenties saman verran. On jopa esitetty ervioita, että koko pankkijärjestelmeä ajautuu valtion omistukseen.
Pankit ovat ryhtyneet supistamaan konttoriverkostoaan ja henkilöstöään. Vuonna 1991 työapikkoja karsiutui 3000, ja vuoden 1992 arvioksi on esitetty yli 4000. Konttoreita on lakkautettu satamäärin. Pankkien pelurimenoon liittyi myös valvonnan lähes täydellinen hampaattomuus.Pankit viittasivat kintaalla Suomen Pankin ja Pankkitarkastusviraston varoituksille. Näillä organisaatioilla ei myöskään ollut keinoja menon hillitsemiseksi. Oppirahat ovat kovat, ja niitä maksetaan vielä pitkään 1990-luvulla Maksumiehinä ovat veronmaksajat.
Ennakkotietojen mukaan 217 suurimman yrityksen nettotulos ennen varauksia on 2,5 mrd. markkaa tappiollinen vuonna 1991. Edellisenä vuonna tulos oli 7 mrd markkaa ylijäämäinen. Vientiyritykset kokivat tappiot ensimmäisinä. Erityisesti pienille ja keskisuurille yritykselle tuli laman aikana seinä vastaan. Konkurssihakemuksia jätettiin vuoden 1991 aikana yhteensä 6886 eli 2,5 kertaa niin paljon kuin 1989. Vuoden 1992 määräksi arvioitiin 7300.
Lähdeaineisto MMM 1993 Seppo Leppäsen kirjoitus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti