Vuoden 1990 rahoitusmarkkinoille oli tyypillistä lyhyiden korkojen huomattavat vaihtelut, valuutan virtaaminen maahan, markan ulkoisen arvon vahvuus ja vakaus sekä pörssikurssien jyrkkä aleneminen. Oman huomionarvonsa ansaitsevat myös Suomen Pankin toimet rha- ja kansainvälisten pääomamarkkinoiden vapauttamiseksi ja kehittämiseksi.
Vuosi alkoi kansainvälisen korkotason nousun jatkumisella. Voimistuneet inflaatipaineet kohottivat useimmissa länsimaissa niin lyhitä kuin pitkiäkin korkoja. Suomessa talouden tasapainottomuuden lisäys ja luottamuksen horjuminen markan ulkoisen arvoon olivat korottaneet heliborkoroja tuntuvasti vuoden 1989 syksyllä. Korkeista koroista huolimatta vuoden alkupuolella rahamarkkinoilla vallitsi verraten kevyt likviditeettitilanne. Luottamuksen paluu markan arvoa kohtaan, helmikuun alussa voimaan astuva uusi valuuttaluottojen vero sekä suuri korkoero kansainväliseen tasoon verrattuna aikaansaivat tammikuun lopulla nopean valuuttavirran Suomeen.
Suomen lyhyet korot olivat vuoden 1990 alkupuolella peräti 7 prosenttiyksikköä korkeammalla kuin pannkien valuuttakoriluottoihin sisältyvien valuuttaluottojen keskimääräinen korko. Realisesti eli suhteessa vallitsevaan inflaatioon korot olivat poikkeuksellisen korkeita niin meikkä kuin muuallakin. Kansainvälisillä markkinoilla jatkui dollarin alamäki. Se heikkini kaikkiin päävaluuttoihin nähden. Suomessa markan ulkoinen arvo pysyi hyvin tarkkaan sillä vahvalla ja vakaalla tasolla, jolle se asettui vuoden 1989 kevään revalvaation johdosta.
Vaikka markkaa hyvine korkotuottoineen houkutteli maahan valuuttaa, Keskuspankki jarrutti likviditeetiin välitöntä nousua kasvattamallaa omaa termiinipositiotansa usealla miljardilla markalla.
Ulkoiseen tasapainottomuuteen ja yritysten heikentyneeseen hintakipailukykyyn vetoamalla tehtiin yksittäisiä arvioita devalvaation tarpeesta. Nämä kuitenkin tyrmättiin julkisuudessa hyvän aajalla rintamalla. Konsensuksen mukaan devalvaatio aiheuttaisi nykyään kohtuuttomia inflaatiopaineita sekä mittavia vaikeuksia valuuttaluttojen käyttäjille. Sen ei myöskän katsota sopivan meneillään olevien Euroopan yhdentymisneuvottelujen pellisääntöihin.
Pankeissa markkinaluottojen kysyntä oli poikkeuksellisen vähäistä. Kotitalouksien nopeasti kohonnut velkaantuneisuus sekä markkinalainojen korkea korko jarruttivat asuntolainojen ja kulutusluottojen markkinoita. Yrityksille myönnettyjen markkinaluottojen kanta ei kohonnut lainkaan.
Valuuttaluottojen kysyntä jatkui vilkkaana. Keskuspankin purettua säännöstelyä mm. alentamalla minimilaina-ajan viidestä vuodesta yhteen vuoteen, valuuttaluottojen kanta kohosi useilla kymmenillä prosenteilla. Rahoitusta kansainvälisiltä markkinoilta haettiin myös joukkovelkakirjojen myynnillä, kun keskuspankki oli vapauttanut ne puoli vuosikymmentä kestäneestä säännöstelystä. Perinteisten talletusten kasvu pankeissa oli erittäin vähäistä. Yleisön varsinaisten talletusten kasvu eteni noin 5 prosentin vuosivaiuhdilla. Tällaista inflaatiovauhtia hitaampaa talletustahtia ei ole ollut vuosikymmeniin. Pankkien varainhankinnassa korostuikin markkinaehtoisuus edelleen.
Pankkitoiminnalle vuosi 1990 oli verraten vaikeaa aikaa. Kansainvälisten esimerkkien mukaisesti uudelle tasolle kohonneet luottotappiot ja muut menetykset rasittivat tulosta. Kannattavuutensa turvaamiseksi pankit karsivat kustannuksia ja korottivat palvelutariffejaan. Osakemarkkinoilla jatkui jyrkkä alamäki. Kehitys ei sallinut yrityksille uuden riskipääoman hankintaa käytännöllisesti katsoen lainkaan. Pörssin vaihtokin jäi puoleen edellisesta vuodesta.
Vuoden lopulla säädettiin kaksi lakia, jotka vaikuttivat jatkossa tuntuvasti rahoitusmarkkinoihin. Vuoden 1991 alussa siirryttiin korkotuloissa lähdeverotukseen. Tämä käynnisti välittömästi kiihkeän kilpaillun korkeilla talletuskoroilla. Toisaalta voimaan astui uusi talletuspankkilaki, joka yhtenäistää kaikkien pankkien toimintamahdollisuudet ja ennen kaikkea lisää pankkien vakavaraisuusvaatimuksia. Nämä molemmat lait ovat omiaan korostamaan entisestään pankkien tuottovaatimuksia sekä paineita alentaa kustannuksia.
Vuoden merkittävin talouspoliittinen toimenpide oli vuoden 1991 valtion tulo- ja menoarvion antaminen eduskunnalle. Se valmisteltiin korkeasuhdanteen merkeissä. Syksyn 1990 ja 1991 alkupuolella sitä on koetettu paikata talouskuvaan sopivaksi.
Neuvostoliitto ilmoitti joulukuun alussa clearing-kaupan lopettamisesta vuodenvaihteessa. Vapaaseen valuuttakauppaan siirryttiin ilman siirtymäkautta. Suomalaiset joutuivat nyt kilpailemaan yritystasolla Neuvostoliiton avoimilla markkinoilla, kuten länsimaissa.
Suomen Pankkia on arvosteltu rahoitusmarkkinoiden liian nopeasta liberalisoinnista. Markkinoiden vapauttaminen merkitsi luottoekspansiota, mikä johti osittain kulutuksen kasvuun ja asuntojen hinnan nousuun. Merkitystä sääntelyn päättymisellä on ilman muuta ollut myös pörssikurssien nousuun.
Yritykset tekivät huippuvuosina 1988-89 runsaasti investointipäätöksiä. Kun investointeja pitäisi ruveta maksamaan, pääomamarkkinat ja talousuhteet ovat muuttuneet oleellisesti huonompaan suuntaan. Lisäksi ennätyskorkea reaalikorki (vuoden lopussa noin yhdeksän prosenttia) tyrehdyttää uudet investointipäätökset.
Yritykset ovat alkaneet suosia entistä enemmän valuuttaluottoja. Ne ovat edelleen monta prosenttiyksikköä halvempia kuin markkinaluotot. Kaikkiaan syyskuun lopussa oli pankkien välittämiä valuuttaluottoja noin 98 miljardin markan verran suomalaisilla yhteisöillä. Kasvu on ollut hurjaa, sillä vielä vuonna 1986 valuuttaluottokanta oli vain 24 miljardia markkaa.
Lähdeaineisto: Suomen talouselämän vuosikirja ISBN 0787-8354
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti